Lue keskustelun säännöt.
Minun kuulemma pitää luopua lapsihaaveista urani vuoksi
02.10.2016 |
Näin totesi esimieheni illan päätteeksi viime viikolla. Oltiin juuri tehty pitkä päivä asiakastapaamisessa ja istuttiin junassa matkalla kotiin. Olen nuori, alle kolmekymppinen, ja lapseton nainen. Seurustellut olen kuitenkin jo useamman vuoden ja lapset olisi ajankohtaisia pian. Niistä on puhuttu ja mieskin niitä haluaa.
Tässä yrityksessä olen ollut töissä vasta alle kaksi vuotta, mutta hyvän työkokemuksen vuoksi ja ahkeran asenteeni vuoksi ura on jo kovassa nousussa. Nyt olen kuitenkin itkenyt jo useamman päivän noista tylyistä sanoista. Tällä alalla ei kuulemma perheellisiä ole ja lapsi tietäisi uran loppua (esimies on lapseton). Esimies sanoi melko suoraan, että minun on unohdettava lapsihaaveet tai lähdettävä yrityksestä.
Toivoisin että tämä olisi tosiaan provosointialoitus, mutta tällaisia kommentteja ihan oikeasti sain 2010-luvun Suomessa. Mä en millään tahtoisi jättää työtä, mutta en uhrata haaveitani työn vuoksi. Toisaalta pelottaa, löydänkö toista työtä tältä pieneltä paikkakunnalta, jossa mieheni työskentelee. :( nyt esimies on kaatanut mulle hirveästi hommia, palavereita ja oikeasti turhia reissuja, ikäänkuin osoittaakseen että lapsi ei tosiaan sovi kuvioihin.
Mitä mä voin tehdä.. :(
Kommentit (49)
Vierailija kirjoitti:
Missähän ammatissa on tällänen meno?
Olen kuullut, että yksityisillä asianajotoimistoissa on vähän tämän tyyppistä meno.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin kyllä tiedän että voi saada potkut milloin tahansa mutta ei äitiysloman aikana eikä raskaana, kuten kirjoitin. Mietin tota kirjoittaessa että pitääkö tarkentaa mutta oletin liikoja :)
Aina voi hakea muualle töihin, työkokemusta ap:lla on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa useat väittävät, että nainen voi thdä uraa lapsen kanssakin, ja tarkoittavat että nainen voi käydä töissä lapsen kanssakin. Se on totta.
URA on kuitenkin jotain vähän muuta, siis sellainen, joka ei ole pelkkä "duuni", kuten joku ketjussa osuvasti äidin työssäkäyntiä kuvasikin. Se vaatii enemmän panostusta ja enemmän kunnianhimoa ja enemmän yleistä arvonantoa. Ja siihen, "tasa-arvoisessa" Suomessa ei pysty nainen, jolla on lapsia. Eikä mies, jolla ei ole lapsia tai ainakin perhettä. Se ei ole oikein, mutta näin se silti menee. Tämä ei valitettavasti ole kiinni aapeen esimiehestä, eikä aapeestä, eikä palstalaisista., vaan yleisistä olosuuhteista. Tähän me tarvitsemme feminismiä.
Uteliaisuudesta; miten miehen perhestatus vaikuttaa uraan?
No siis mieshän ei ole pikein vakvastiotettava, aikuinen, jos sillä ei ole perhettä. Tämä on peruja jostain 1800-luvulta, jolloin perhettä ei voinut perustaa ennen kuin oli siinä asemassa, että voi elättää sen ja esim käsityiläiskisällit tai yliopisto-opiskelijat eivät voineet mennä naimisiin tai saivat potkut ammattikunnasta tai koulusta. Sittn heti kun sen mestarinoikeuden tai pappisvihkimyksen tai virkamiespätevyyden sai, oli aika vakiintua ja se vakiintuminen (naimisiin meno ja sitä kautta myös suhteiden ja verkoston luominen) oli sitten käytännössä edellytys ammattiuralla etenemiselle tästä eteenpäin. Jollei mennyt naimisiin ja perustanut perhettä, jäi käytännössä ilman puolta tarpeellisista tukijoista ja ympäristökin alkoi ihmetellä, että onko siinä jokin vika kun ei sille kukaan kelpaa vai eikö se kelpaa kenellekään.
Ja tämä näkyy vieläkin, jotnkin poikamies ei ole ihan tarpeeksi luotettavan oloinen ollakseen myyntiedustajaa kummempi johtohahmo, se on, erästä sittmmin naimisiin mennyttä nykyistä johtajaa lainatakseni, sellainen vähän "puolivallaton". Perheellä mies osoittaa, että on kypsä kantamaan vastuunsa.
Naisilla on sitten täsmälleen toisin päin. Perhe on osoitus siitä, että nainen joutuu jakamaan vastuunkantokykynsä usean kohteen välillä.
Täytyy sanoa, etten ole ikinä havainnut vastaavaa. Liikemaailmassa menestyneimmät tuttuni ovat sinkkuja ja lapsettomia miehiä pääosin ja pari lapsetonta naista. Oman puolisoni urakehitystä ei lapsien puuttuminen myöskään ole haitannut mitenkään ja ei ole tullut moinen mieleenkään. Eihän noilla työpaikoilla missä miehiä enemmän on, edes kukaan tiedä toisen perheestä ja taustasta mitään ja kun ei sitä sormustakaan kaikki kanna ja kukaan ei puhu sellaisista asioista kuitenkaan. Puolisollanikaan ei ole harmainta hajua kollegoidensa "siviilielämästä". En siis kiellä etteikö noin voisi olla, mutta tuntuu kyllä todella kaukaa haetulta. Todella...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa useat väittävät, että nainen voi thdä uraa lapsen kanssakin, ja tarkoittavat että nainen voi käydä töissä lapsen kanssakin. Se on totta.
URA on kuitenkin jotain vähän muuta, siis sellainen, joka ei ole pelkkä "duuni", kuten joku ketjussa osuvasti äidin työssäkäyntiä kuvasikin. Se vaatii enemmän panostusta ja enemmän kunnianhimoa ja enemmän yleistä arvonantoa. Ja siihen, "tasa-arvoisessa" Suomessa ei pysty nainen, jolla on lapsia. Eikä mies, jolla ei ole lapsia tai ainakin perhettä. Se ei ole oikein, mutta näin se silti menee. Tämä ei valitettavasti ole kiinni aapeen esimiehestä, eikä aapeestä, eikä palstalaisista., vaan yleisistä olosuuhteista. Tähän me tarvitsemme feminismiä.
Uteliaisuudesta; miten miehen perhestatus vaikuttaa uraan?
No siis mieshän ei ole pikein vakvastiotettava, aikuinen, jos sillä ei ole perhettä. Tämä on peruja jostain 1800-luvulta, jolloin perhettä ei voinut perustaa ennen kuin oli siinä asemassa, että voi elättää sen ja esim käsityiläiskisällit tai yliopisto-opiskelijat eivät voineet mennä naimisiin tai saivat potkut ammattikunnasta tai koulusta. Sittn heti kun sen mestarinoikeuden tai pappisvihkimyksen tai virkamiespätevyyden sai, oli aika vakiintua ja se vakiintuminen (naimisiin meno ja sitä kautta myös suhteiden ja verkoston luominen) oli sitten käytännössä edellytys ammattiuralla etenemiselle tästä eteenpäin. Jollei mennyt naimisiin ja perustanut perhettä, jäi käytännössä ilman puolta tarpeellisista tukijoista ja ympäristökin alkoi ihmetellä, että onko siinä jokin vika kun ei sille kukaan kelpaa vai eikö se kelpaa kenellekään.
Ja tämä näkyy vieläkin, jotnkin poikamies ei ole ihan tarpeeksi luotettavan oloinen ollakseen myyntiedustajaa kummempi johtohahmo, se on, erästä sittmmin naimisiin mennyttä nykyistä johtajaa lainatakseni, sellainen vähän "puolivallaton". Perheellä mies osoittaa, että on kypsä kantamaan vastuunsa.
Naisilla on sitten täsmälleen toisin päin. Perhe on osoitus siitä, että nainen joutuu jakamaan vastuunkantokykynsä usean kohteen välillä.
Täytyy sanoa, etten ole ikinä havainnut vastaavaa. Liikemaailmassa menestyneimmät tuttuni ovat sinkkuja ja lapsettomia miehiä pääosin ja pari lapsetonta naista. Oman puolisoni urakehitystä ei lapsien puuttuminen myöskään ole haitannut mitenkään ja ei ole tullut moinen mieleenkään. Eihän noilla työpaikoilla missä miehiä enemmän on, edes kukaan tiedä toisen perheestä ja taustasta mitään ja kun ei sitä sormustakaan kaikki kanna ja kukaan ei puhu sellaisista asioista kuitenkaan. Puolisollanikaan ei ole harmainta hajua kollegoidensa "siviilielämästä". En siis kiellä etteikö noin voisi olla, mutta tuntuu kyllä todella kaukaa haetulta. Todella...
No ehkä näillä sun tutuilla on vasta ns keskitason ura. Siitä kertoo ehkä sekin, että heillä itšllään ei ole "harmainta aavistusta" siitä, keitä bisneskumppanit oikeastiovat. Kovantason hommissa siitä otetaan selvää.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista!
Firmaa en viitsi paljastaa, mutta kyseessä on pienen paikkakunnan perheyritys ja teen monipuolisesti talouspuolella hommia. Matkoja ympäri Suomen tulee lähinnä asiakastapaamisten merkeissä, sillä avustan mm. sopimusten teossa.
Ja ihan totta, työ on kuitenkin vain työ ja en ole valmis uhraamaan unelmiani ja mahdollisuutta lapseen sen vuoksi. Minä olen joustanut jo nyt todella paljon (mm. matkustan alle 12h varoitusajalla). Jos työpaikan jousto on noin surkeaa, on etsittävä sitten muita töitä.
Pakko luottaa itseensä. Teen sitten vaikka muualla tylsempää hommaa ja huonommalla palkalla, ellei muu auta.
-Ap
Mä suosittelen jo nyt uuden työpaikan etsintää tositarkoituksella. Eikä mitään tylsempää ja huonompaa palkkaa, vaan tähtäimeen isompaa firmaa ja parempaa palkkaa. Isosta firmasta on aina helpompi lähteä äitiyslomalle, kun et ole ainoa ja ensimmäinen. Tsemppiä !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perheyritys jossa ei perheellinen pärjää okei...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa useat väittävät, että nainen voi thdä uraa lapsen kanssakin, ja tarkoittavat että nainen voi käydä töissä lapsen kanssakin. Se on totta.
URA on kuitenkin jotain vähän muuta, siis sellainen, joka ei ole pelkkä "duuni", kuten joku ketjussa osuvasti äidin työssäkäyntiä kuvasikin. Se vaatii enemmän panostusta ja enemmän kunnianhimoa ja enemmän yleistä arvonantoa. Ja siihen, "tasa-arvoisessa" Suomessa ei pysty nainen, jolla on lapsia. Eikä mies, jolla ei ole lapsia tai ainakin perhettä. Se ei ole oikein, mutta näin se silti menee. Tämä ei valitettavasti ole kiinni aapeen esimiehestä, eikä aapeestä, eikä palstalaisista., vaan yleisistä olosuuhteista. Tähän me tarvitsemme feminismiä.
Uteliaisuudesta; miten miehen perhestatus vaikuttaa uraan?
No siis mieshän ei ole pikein vakvastiotettava, aikuinen, jos sillä ei ole perhettä. Tämä on peruja jostain 1800-luvulta, jolloin perhettä ei voinut perustaa ennen kuin oli siinä asemassa, että voi elättää sen ja esim käsityiläiskisällit tai yliopisto-opiskelijat eivät voineet mennä naimisiin tai saivat potkut ammattikunnasta tai koulusta. Sittn heti kun sen mestarinoikeuden tai pappisvihkimyksen tai virkamiespätevyyden sai, oli aika vakiintua ja se vakiintuminen (naimisiin meno ja sitä kautta myös suhteiden ja verkoston luominen) oli sitten käytännössä edellytys ammattiuralla etenemiselle tästä eteenpäin. Jollei mennyt naimisiin ja perustanut perhettä, jäi käytännössä ilman puolta tarpeellisista tukijoista ja ympäristökin alkoi ihmetellä, että onko siinä jokin vika kun ei sille kukaan kelpaa vai eikö se kelpaa kenellekään.
Ja tämä näkyy vieläkin, jotnkin poikamies ei ole ihan tarpeeksi luotettavan oloinen ollakseen myyntiedustajaa kummempi johtohahmo, se on, erästä sittmmin naimisiin mennyttä nykyistä johtajaa lainatakseni, sellainen vähän "puolivallaton". Perheellä mies osoittaa, että on kypsä kantamaan vastuunsa.
Naisilla on sitten täsmälleen toisin päin. Perhe on osoitus siitä, että nainen joutuu jakamaan vastuunkantokykynsä usean kohteen välillä.
Täytyy sanoa, etten ole ikinä havainnut vastaavaa. Liikemaailmassa menestyneimmät tuttuni ovat sinkkuja ja lapsettomia miehiä pääosin ja pari lapsetonta naista. Oman puolisoni urakehitystä ei lapsien puuttuminen myöskään ole haitannut mitenkään ja ei ole tullut moinen mieleenkään. Eihän noilla työpaikoilla missä miehiä enemmän on, edes kukaan tiedä toisen perheestä ja taustasta mitään ja kun ei sitä sormustakaan kaikki kanna ja kukaan ei puhu sellaisista asioista kuitenkaan. Puolisollanikaan ei ole harmainta hajua kollegoidensa "siviilielämästä". En siis kiellä etteikö noin voisi olla, mutta tuntuu kyllä todella kaukaa haetulta. Todella...
No ehkä näillä sun tutuilla on vasta ns keskitason ura. Siitä kertoo ehkä sekin, että heillä itšllään ei ole "harmainta aavistusta" siitä, keitä bisneskumppanit oikeastiovat. Kovantason hommissa siitä otetaan selvää.
No se riippuu kieltämättä. En nyt puhukaan mistään Applen tai Microsoftin johtoryhmästä, mutta miljoonaomaisuudesta olen päätellyt ihan kannattavasta hommasta olevan kyse esim. tuttavieni tapauksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa useat väittävät, että nainen voi thdä uraa lapsen kanssakin, ja tarkoittavat että nainen voi käydä töissä lapsen kanssakin. Se on totta.
URA on kuitenkin jotain vähän muuta, siis sellainen, joka ei ole pelkkä "duuni", kuten joku ketjussa osuvasti äidin työssäkäyntiä kuvasikin. Se vaatii enemmän panostusta ja enemmän kunnianhimoa ja enemmän yleistä arvonantoa. Ja siihen, "tasa-arvoisessa" Suomessa ei pysty nainen, jolla on lapsia. Eikä mies, jolla ei ole lapsia tai ainakin perhettä. Se ei ole oikein, mutta näin se silti menee. Tämä ei valitettavasti ole kiinni aapeen esimiehestä, eikä aapeestä, eikä palstalaisista., vaan yleisistä olosuuhteista. Tähän me tarvitsemme feminismiä.
Oho! En nyt ihan noin jyrkkä olisi. Hesari listasi joskus 100 menestyvää naista. Otin luokasta menestynyt miehisellä (hyvin kilpailtu) alalla satunnaisotoksena suoraa palan, tsekkasin niiden joiden lapsista en tiennyt, tässä tulos (yhtä vaille kaikilla lapsia, tuosta yhdestä en löytänyt tietoja). Mutta näilläkään ei ilmeisesti uraa:
Sirkka Hämäläinen (s. 1939) Suomen Pankin ensimmäinen naispääjohtaja. - lapsia
Maija Itkonen (s. 1977) Toimitusjohtaja, PowerKiss. Vuoden innovaatiojohtajaksi 2010 valittu monilahjakkuus. - Lapsia.
Pauliine Koskelo (s. 1956) Korkeimman oikeuden ensimmäinen naispresidentti. - lapsia
Titta Lindqvist (s. 1973) Suomen ensimmäinen naisupseeri.
Pirjo Mäkelä (s. 1930) Professori emerita. Ensimmäinen tieteen akateemikoksi nimitetty nainen. Aivokalvontulehdusrokotteen kehittäjä. - lapsia
Päivikki Palosaari (s. 1956) Luonut omannäköisensä ja menestyneen yritysimperiumin Pohjois-Suomeen. - lapsia
Maarit Toivanen-Koivisto (s. 1954) Vuorineuvos. Onvestin hallituksen pj. "Yhden Suomen vaikutusvaltaisimman naisen yrityksessä on mukava työskennellä."- lapsia
Tuula Teeri (s. 1957) Aalto-yliopiston rehtori. Molekyyligenetiikan tutkija. Ruotsin tiedeakatemian jäsen – lapsia
Et sinä tuollaisessa firmassa pysty kovin kummoista uraa tekemään. Minkälaisen urapolun maksimissaan voit itsellesi nähdä? Ylenetkö lopulta toimitusjohtjaksi? Tuollaisissa firmoissa perhe ajaa muiden työntekijöiden ohitse ja jossain vaiheessa se perheen poika tai tyttö ottaa sen aseman firmassa jonka haluaa, riippumatta siitä kuinka hyvä olet.