Lue keskustelun säännöt.
Onko kenelläkään muulla läheisen kuoleman kanssa ongelmaa...
01.10.2016 |
Vaikka äitini kuolemasta tulee kohta kuluneeksi kolme vuotta, 24 vuotta yhteiseloa ja silti muistan hänestä vain ne hetket, kun hän oli huonossa kunnossa tai ruumisarkussa.
Hän kuoli akuuttiin haimatulehdukseen (ei elämäni aikana juonnut tippaakaan). Rakastan ja kaipaan häntä edelleen aivan helvetisti, mutta vituttaa etten muista hänestä muuta kuin tulin "pelastamaan" hänet vahingossa rasavilliltä 3-vuotiaan sisaren pojalta, hänen ollessa loppuun kulunut.
Muistan myös viimeisen tekstivietin kirjoitusvirheet, jossa hän kertoo olevansa sairaalassa ja kasvot arkussa ennen uurnaan menoa, joita en edellenkään tunnista hänen kasvoikseen.
Ja olen sentään mies...
Kommentit (21)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelen, että he siirtyvät vain toiselle puolelle. Siellä he ovat nähneet kaiken, mitä ihmiskirjon elämässä voi olla ja tapahtua. Koska sielu on paljas, ilman ruumissuojaa. Siksi mikään ei heitä hämmästytä, eikä hetkauta, miten läheinen maan päällä elää. Emme siis elä täällä ruumiillisia sieluja varten, vaan niin että ruumiissa sielun oli edes kohtuullisen hyvä elää. Toisenkin. Nyt ja huomenna.