Mielipedettä isäni toiminnasta?

Olen juuri saanut ensimmäisen lapseni ja jotenkin ilmeisesti tämän myötä oma lapsuus on alkanut pyöriä mielessä PALJON ja nimenomaan ikävät asiat. Jotenkin kaipaisin näihin perspektiiviä... Eli oletteko sitä mieltä, että tämä meidän meininki on ollut edes likellä normaalia? Tavallaan tiedän, että tämä oli aika kaukana hyväksyttävästä, mutta toisaalta kamalan vaikea uskoa, että isä olisi ollut ilkeä kusipää. Ehkä se silti aina luuli olevansa oikeasti hauska.

Isäni oli/on mielestään oika huumorimies ja (oikeastikin) hyvä tarinankertoja. Kertoili minulle ja veljille kauhutarinoita pyytämättä ja pyydettäessä. On myös itse kauhuleffafani ja me lapsetkin jo ihan pieninä saatiin katsoa mitä vain ("laittakaa silmät kiinni, jos pelottaa. Ei näitä ole pakko katsoa").
Näin tietenkin hirveitä painajaisia näistä..

Edellinen nyt ei ole mitenkään "ihan kamalaa". Mutta se suhtautuminen kaikkiin meidän lasten pelkoihin... En esim. uskaltanut mennä yöllä vessaan, kun pelkäsin lapsentappajanukkea (isän kertomasta tarinasta). No, yhtenä iltana isä sitten oli jättänyt pöntön kannen päälle "veriseksi" maalatun nuken niin, että näin sen, kun napsautin valot päälle (tuli muuten oikeasti pissat housuun).. Sen jälkeen muisti JOKA ILTA sanoa, että muista varoa tappajanukkea...
Toinen oikein ikimuistoinen tapaus oli se, kun veljen kanssa jemmasivat minun vaatekaappiin radiopuhelimen ja vuoteeseenmenon jälkeen alkoivat sen kautta huohottaa ja kutsua minua nimellä.... Nämä molemmat (ja paljon vastaavaa, nämä kuitenkin traumaattisimmat) tapahtui, kun olin ala-asteella.

Voiko tällaista tehdä tajuamatta, että on haitallista ja/tai kuvitella, että pieni säikyttely karaisee? Isä tuntui aina ihan aidosti odottavan, että kuset housussa oleva muksu nauraa vitsille hänen kanssaan, ja muuten oli ihan "normaali, kiva isä, joka vietti paljon aikaa meidän lasten kanssa. Me lapset pyrittiin viimeiseen asti salaaman kaikki pelot (nukuin muuten vuosia valot päällä ja lapsuudenkodissa sidoin salaa kaapinovet yöksi kiinni.. Join vain aamupäivisin, ettei yöllä tarvisi nousta vessaan.), ettei niistä tehdä "vitsiä".. Ja jotenkin se oli myös tosi noloa, että pelkäsi satuja..Monesti isä oikein brassaili sillä, kuinka rohkeita hänen lapset on ja avoimesti kertoili kaikille näistä jekuista (toki me kakarat silloin naureskeltiin mukana, kun se jotenkin "kuului asiaan").