En ymmärrä inhoa toista kohtaan pituuden takia
Pitkähkönä naisena saan silloin tällöin kuulla olevani ällöttävä transu, hirvi, hevosenpuolikas... You name it.
Tällä palstalla myös todennut monen haukkuvan pitkiä naisia ja lyhyitä miehiä. Harvemmin lyhyitä naisia tai pitkiä miehiä.
Kommentit (12)
Pitkien naisien haukkuminen on jatkuvaa. Mietn voi pituus saada aikaan sellaisen kateuden
Enemmän täällä mielestäni näkyy lyhyiden haukkumista ja puhetta "huonoista geeneistä".
Mielenkiintoista on myös se että ketjuissa joissa kysytään pituutta on melkein joka toinen vastaaja jotain 173-180cm!
Kykenen rakastumaan ainoastaan 176-182 senttisiin miehiin.
N27
Samaa minäkin olen ihmetellyt. Kannattaisi keskittyä enemmän niiden asioiden hoitamiseen, joille oikeasti voi jotain. Mutta joillekin naisille on kokemukseni mukaan niin erinomaisen tärkeää kulkea korkokengissä, että esittävät vaatimuksensa treffi-ilmoituksessa jo heti kärkeen, kertoen käyttävänsä korkkareita joten, lyhyempien miesten on turha vaivautua. (Miehen kun tulee olla naista isompi tai ainakin pidempi) Mutta toisaalta ihan tai lähes yhtä naurettavia on miesten odotukset, joissa hakevat itselleen isorintaista naista. En tiedä kertooko tämä nyt sitten jotain alkukantaisesta bilogiasta; nainen hakee suojeliaan ja mies itselleen "öö" äitihahmoa, vai mitä lie.
Minusta taas palstalla haukutaan jatkuvasti lyhyitä naisia. Ehkä kiinnitän huomiota sellaisiin kommentteihin, koska olen itsekin lyhyt.
Vierailija kirjoitti:
Mikä kompleksi teillä kaikilla nyt on siitä pituudesta? Näitä munanmittajaluusereita on aina ollut jotka ei saa naista mutta ei ne suhteet yleensä pituuteen kaadu.
Ei mulla oo kompleksia pituudestani. Oon siitä ylpee ja voisin olla mielelläni pidempikin.
Ap
Jokainen kai kiinnittää huomiota eniten sellaisiin asioihin, jotka koskevat itseään jotenkin. Minä taas hoikkana naisena huomaan kaikki kukkakeppi ym. nimittelyt. Jätän ne kuitenkin omaan arvoonsa, koska on jollakin tapaa huono olo.
Mä olen 178 cm, eikä ole kukaan koskaan haukkunut pituuden takia. Itekin olen ihastunut melkein kymmenen senttiä lyhyempään mieheen, toki myös itseäni paljon pidempiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä kompleksi teillä kaikilla nyt on siitä pituudesta? Näitä munanmittajaluusereita on aina ollut jotka ei saa naista mutta ei ne suhteet yleensä pituuteen kaadu.
Ei mulla oo kompleksia pituudestani. Oon siitä ylpee ja voisin olla mielelläni pidempikin.
Ap
Juu en tarkoittanut sillä, vaan sitä että kaikki ovat täällä liian pitkiä tai lyhyitä. Kenen suhde on kaatunut toisen pituuteen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä kompleksi teillä kaikilla nyt on siitä pituudesta? Näitä munanmittajaluusereita on aina ollut jotka ei saa naista mutta ei ne suhteet yleensä pituuteen kaadu.
Ei mulla oo kompleksia pituudestani. Oon siitä ylpee ja voisin olla mielelläni pidempikin.
ApJuu en tarkoittanut sillä, vaan sitä että kaikki ovat täällä liian pitkiä tai lyhyitä. Kenen suhde on kaatunut toisen pituuteen?
Nuo tuo #4 suhteet kaatuu ennen alkamistaan toisen pituuteen.
Mikä kompleksi teillä kaikilla nyt on siitä pituudesta? Näitä munanmittajaluusereita on aina ollut jotka ei saa naista mutta ei ne suhteet yleensä pituuteen kaadu.