Lue keskustelun säännöt.
Mitä teen? Olen ystäväni ainoa ystävä
30.09.2016 |
Olemme olleet pitkään parhaita kavereita. Olen itse aika sosiaalinen niin tuttavapiirini on laaja. Mutta hän on epäsosiaalisempi, oikeastaan hänellä ei ole ainuttakaan kaveria/ystävää minun lisäkseni ja se luo minulle paineita nähdä häntä koska tiedän jos joudun perumaan tai olen jo sopinut muuta, hän loukkaantuu ja vetoaa siihen ettei hänellä ole muita kuin minä. Ja sitten alkaa "kumpi on sulle tärkeämpi" -jutut. Olen lukemattomia kertoja yrittänyt saada hänet tutustumaan minun kavereihini kutsumalla hänet mukaan ja sitten yhtäkkiä hän onkin pahalla tuulella tai kipeänä kun tämä tilaisuus koittaa.
Onko muilla vastaavaa tilannetta ja miten voisin saada hänet mukaan/ymmärtämään että en voi olla vain ja ainoastaan häntä varten.
Kommentit (6)
Oletko ajatellut mahdollisuutta, että hän olisi rakastunut sinuun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No eikö hän ymmärrä jos selität asian?
Vierailija kirjoitti:
Oletko ajatellut mahdollisuutta, että hän olisi rakastunut sinuun?
Itseasiassa tuo ajatus on käynyt mielessäni, mutta hän on puhunut minulle ihastuksistaan joista olen päätellyt että hän on hetero. Mutta kyllähän se, että hän aina mieluiten näkee kahdestaan minut ym kertoo jostain kiintymyksestä minua kohtaan
Vierailija kirjoitti:
No eikö hän ymmärrä jos selität asian?
Olen selittänyt hänelle kun hän on pahastunut jostain, että ymmärtäähän hän etten voi venyä joka suuntaan. Kyllä hän ymmärtää varmasti, mutta ei ajattele asiaa tarpeeksi minun kannaltani..
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut vastaavassa tilanteessa kaksi kertaa. Molemmilla kerroilla tilanne oli ahdistava, sillä he halusivat nähdä monta kertaa viikossa (olivat myös työttömiä). Minulla on kuitenkin paljon kavereita ja yleensä näen kerran kuussa jotain ihmistä, joten tämä oli minulle aivan liiallista. Lisäksi tuntui, että hänelle oli aina selviö, että hänet kutsutaan mukaan kun menemme muiden kavereiden kanssa johonkin. Sitä ei tietenkään tapahtunut, koska olisi ollut todella epäluontevaa kutsua hänet johonkin meidän vanhan kaveriporukan tapaamisiin.
No, en ole kummankaan kanssa tekemisissä enää. Toisaalta kun olen "jättänyt" heidät, niin molemmat ovat jotenkin ryhdistäytyneet ja hankkineet elämän.
Kiva kuulla että sulla on ollut vastaavanlainen tilanne! Tuntuu vain kauhealta ajatus hylätä hänet, vaikka se pitkällä tähtäimellä olisi hänelle hyväksi. Ehkä minun kannattaa ottaa väkisin etäisyyttä niin hän rohkaistuisi lähestymään muita ihmisiä
Olen ollut vastaavassa tilanteessa kaksi kertaa. Molemmilla kerroilla tilanne oli ahdistava, sillä he halusivat nähdä monta kertaa viikossa (olivat myös työttömiä). Minulla on kuitenkin paljon kavereita ja yleensä näen kerran kuussa jotain ihmistä, joten tämä oli minulle aivan liiallista. Lisäksi tuntui, että hänelle oli aina selviö, että hänet kutsutaan mukaan kun menemme muiden kavereiden kanssa johonkin. Sitä ei tietenkään tapahtunut, koska olisi ollut todella epäluontevaa kutsua hänet johonkin meidän vanhan kaveriporukan tapaamisiin.
No, en ole kummankaan kanssa tekemisissä enää. Toisaalta kun olen "jättänyt" heidät, niin molemmat ovat jotenkin ryhdistäytyneet ja hankkineet elämän.