Lue keskustelun säännöt.
Olisitko mielummin tyhmä ja onnellinen vai viisas & älykäs mutta ahdistunut?
Kommentit (42)
Älykäs. Älykkäällä on potentiaalia lähes mihin tahansa, toisin kuin tyhmällä. Ahdistus ei haittaa, harva siltä välttyy. Sitä voi oppia sietämään hyvin, jos on älykäs ja viisas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyhmä ja onnellinen. Onnellisuus on tärkeää.
Älykkyys nimenomaan johtaa ahdistukseen. Mitä enemmän tietää sitä enemmän tietää mitä ei tiedä. Asioiden analysointi johtaa monimutkaisuuteen ja ahdistukseen. Ei voi vaan olla ja tyytyä olemaan onnellinen siitä mitä on. Vaan kaipaa lisää. Kehitystä! Kunnianhimoa! Lisää tietoa ja taitoa...
Kuten joku sanoi. Tyhmä ei välttämättä tiedosta olevansa tyhmä. Ignorance is a bliss. Olisi vain tyytyväinen pieniin asioihin.
Oisin mielummin tyhmä ja onnellinen. Ei älykkyyttä varsinaisesti tarvita selviytymiseen enää, kun yhteiskunta pitää huolen.
Älykkäänä ja viisaana osaisin käsitellä ahdistuneisuuttani ja elää sen kanssa. Valitsen siis jälkimmäisen.
Onnellisuus ei ole mikään pysyvä tila, vaan muun elämän sivutuote, joka osuu kohdalle silloin tällöin. Jos on kesto-onnellinen, on niin tyhmä, että ei ole yhteydessä omaan itseensä ja elämäänsä. Tai sitten elää valheessa.
Olisin mieluummin älykäs ja viisas. Olen ymmärtänyt nämä käsitteet siten, että älykkyys on kykyä nähdä erilaisia vaihtoehtoja, myös sellaisia joista ei ole aiempaa kokemusta. Viisaus on kykyä valita oikein tiedossa olevien vaihtoehtojen väliltä. Älykkyys voi lisätä ahdistusta vaihtoehtojen paljouden edessä. Viisauden pitäisi puolestaan suojata ahdistukselta, sillä viisas osaa esim. hakeutua hoitoon ja hänellä on itsevarmuutta valinnoissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyhmä ja onnellinen. Olen nyt tyhmä ja ahdistunut. Se ei ole yhtään kivaa elämää.
Sellainen tyhmä, jooka on onnellinen. Sehän tarkoittaisi, että tyhmyydestä huolimatta kaikkia asiat on tarpeeksi ok, ja että ihminen ainakin jollain tasolla tajuaa sen.
Valitettavasti tiedän liian paljon onnettomia tyhmiä uskoakseni, että se oikeasti olisi älykkyys, mikä johtaa ahdistukseen. Se on täydellisyydentavoittelu.
Ja joo, olen älykäs ja ahdistun ihan liian helposti liian pienestä liian usein ja sitten kun ahdistukseen oikeasti on syytä, kannan sitä liian kauan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älykäs mutta ahdistunut. Ja olenkin, vanhemmiten ahdistus helpottaa. Nautin ajattelemisesta yli kaiken.
Olisin mieluummin tyhmä ja onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onnellinen, jos on onnellinen niin millään muullahan ei ole väliä.
Monet ahdistuneet ajattelee olevansa ahdistuneita koska ajattelevat niin paljon ja älykkäästi. Kyseenalaistan tuota kyllä vähän. Omien havaintojen perusteella monet on ahdistuneita koska juuttuvat kelaamaan jotain yhtä ja samaa ahdistavaa ajatuskuvioa ja jumivat omaan ahdistuskuplaansa. Kuplassa oleskelu ei ole älykästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika tyhmä yleistys taas kerran. Tosielämässä asia ei kuitenkaan mene kuten tuossa typerässä stereotypiassa, että älykäs olisi aina ahdistunut/masentunut ja tyhmä sitten tietämättömänä onnellinen. Kyllä se enemmän tuntuu menevän toisin päin, eli tyhmät tekevät valintoja joista kärsivät enemmän. Ehkä jotkut vammaiset ovat vasta tyhmyydellään sillä asteella, että eläisivät jossain täysin omassa kuplassaan. Mietis nyt aloittaja vähän uudestaan tuota juttua...
Vai onko tuo joku defenssisi kestää paremmin tyhmyyttäsi? Ajattelet, ettei älykkyyttä kannata kadehtia, joska kaikki älykkäät ovat aina onnettomia ja haluat näin vahvistusta ajatuksellesi :D Ikävää tuottaa pettymys sinulle.
En ymmärrä, miten niin monelle se viisaus ja älykkyys olisi onnellisuutta tärkeämpää. Vaihtoehtonahan oli se, että on sen viisauden ja älykkyyden lisäksi ahdistunut. Eihän tässä anneta sitä vaihtoehtoa, että sillä älykkyydellä saisi jotenkin ahdistuksen pois. Ja jotenkin tuntuu, ettette edes tiedä, mitä ahdistus voi olla. Ei mielensairauksia hoideta millään älykkyydellä. Eihän masennuskaan poistu sillä, että älykkäänä yrittää keksiä keinoa poistaa masennus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miten niin monelle se viisaus ja älykkyys olisi onnellisuutta tärkeämpää. Vaihtoehtonahan oli se, että on sen viisauden ja älykkyyden lisäksi ahdistunut. Eihän tässä anneta sitä vaihtoehtoa, että sillä älykkyydellä saisi jotenkin ahdistuksen pois. Ja jotenkin tuntuu, ettette edes tiedä, mitä ahdistus voi olla. Ei mielensairauksia hoideta millään älykkyydellä. Eihän masennuskaan poistu sillä, että älykkäänä yrittää keksiä keinoa poistaa masennus!
Miksi teet saman oletuksen kuin aloittaja, eli että älykkyys toisi mukanaan jotenkin enemmän ahdistusta tai masennusta kuin tyhmyys? Eiköhän sen onnellisuuden/onnettomuuden määritä enemmän henkilön elämänkokemukset kuin älykkyys tai sen puute. Älykkäällä on luonnollisesti paremmat keinot käsitellä ikäviä asioita.
Onnellisuus on sitäpaitsi vain hetkittäistä, ei kukaan ihminen ole koko aikaa kuitenkaan onnellinen. Siksi pidän älykkyyttä tärkeämpänä, määrittää elämää hiukan enemmän kuin jokin hetkellinen onnen tunne. Kaikki ihmiset eivät muutenkaan haikaile jatkuvasti onnen perään, mitä se ikinä onkaan, vaan kykenevät nauttimaan elämästä vaikka se tarkoittaisi erilaisten tunteiden kohtaamista.
Vierailija kirjoitti:
Aika tyhmä yleistys taas kerran. Tosielämässä asia ei kuitenkaan mene kuten tuossa typerässä stereotypiassa, että älykäs olisi aina ahdistunut/masentunut ja tyhmä sitten tietämättömänä onnellinen. Kyllä se enemmän tuntuu menevän toisin päin, eli tyhmät tekevät valintoja joista kärsivät enemmän. Ehkä jotkut vammaiset ovat vasta tyhmyydellään sillä asteella, että eläisivät jossain täysin omassa kuplassaan. Mietis nyt aloittaja vähän uudestaan tuota juttua...
Vai onko tuo joku defenssisi kestää paremmin tyhmyyttäsi? Ajattelet, ettei älykkyyttä kannata kadehtia, joska kaikki älykkäät ovat aina onnettomia ja haluat näin vahvistusta ajatuksellesi :D Ikävää tuottaa pettymys sinulle.
Tai ehkä miettii että koska on ahdistunut niin on varmasti fiksu? Tiedä häntä. Omasta kaveripiiristä ahdistuksesta ja masennuksesta kärsivät sellaiset fiksut mutta herkät tyypit.
Olen ollut älykäs ja ahdistunut. Elämän myötä olen oppinut lisää viisautta ja armeliaisuutta itseäni kohtaan, nykyään taidan olla vähän jo viisas, älykäs ja hyvin onnellinen. Älykkyys ei ole välttämätön ominaisuus elämässä mutta kun työ ja ystävät ovat kaikki rakentuneet älyn ympärille eipä omaa elämäänsä osaisi toisenlaiseksi enää haluta, turhautuisi töissä missä oman älynkäyttö olisi tarpeetonta eikä kovin aivoton mies kumppanina jaksaisi kiinnostaa olisi kuinka komea tahansa.
Mieslukija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika tyhmä yleistys taas kerran. Tosielämässä asia ei kuitenkaan mene kuten tuossa typerässä stereotypiassa, että älykäs olisi aina ahdistunut/masentunut ja tyhmä sitten tietämättömänä onnellinen. Kyllä se enemmän tuntuu menevän toisin päin, eli tyhmät tekevät valintoja joista kärsivät enemmän. Ehkä jotkut vammaiset ovat vasta tyhmyydellään sillä asteella, että eläisivät jossain täysin omassa kuplassaan. Mietis nyt aloittaja vähän uudestaan tuota juttua...
Vai onko tuo joku defenssisi kestää paremmin tyhmyyttäsi? Ajattelet, ettei älykkyyttä kannata kadehtia, joska kaikki älykkäät ovat aina onnettomia ja haluat näin vahvistusta ajatuksellesi :D Ikävää tuottaa pettymys sinulle.
Tai ehkä miettii että koska on ahdistunut niin on varmasti fiksu? Tiedä häntä. Omasta kaveripiiristä ahdistuksesta ja masennuksesta kärsivät sellaiset fiksut mutta herkät tyypit.
Itse olen taas huomannut, että ahdistuksesta ja masennusta kärsivillä ihmisillä on aina jotain traumoja taustalla, usein jo lapsuudesta alkaen. Näissä ihmisissä on sekaisin älykkäitä, tyhmiä ja kaikkea siltä väliltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miten niin monelle se viisaus ja älykkyys olisi onnellisuutta tärkeämpää. Vaihtoehtonahan oli se, että on sen viisauden ja älykkyyden lisäksi ahdistunut. Eihän tässä anneta sitä vaihtoehtoa, että sillä älykkyydellä saisi jotenkin ahdistuksen pois. Ja jotenkin tuntuu, ettette edes tiedä, mitä ahdistus voi olla. Ei mielensairauksia hoideta millään älykkyydellä. Eihän masennuskaan poistu sillä, että älykkäänä yrittää keksiä keinoa poistaa masennus!
Miksi teet saman oletuksen kuin aloittaja, eli että älykkyys toisi mukanaan jotenkin enemmän ahdistusta tai masennusta kuin tyhmyys? Eiköhän sen onnellisuuden/onnettomuuden määritä enemmän henkilön elämänkokemukset kuin älykkyys tai sen puute. Älykkäällä on luonnollisesti paremmat keinot käsitellä ikäviä asioita.
Onnellisuus on sitäpaitsi vain hetkittäistä, ei kukaan ihminen ole koko aikaa kuitenkaan onnellinen. Siksi pidän älykkyyttä tärkeämpänä, määrittää elämää hiukan enemmän kuin jokin hetkellinen onnen tunne. Kaikki ihmiset eivät muutenkaan haikaile jatkuvasti onnen perään, mitä se ikinä onkaan, vaan kykenevät nauttimaan elämästä vaikka se tarkoittaisi erilaisten tunteiden kohtaamista.
Aloituksessahan oli vain kaksi vaihtoehtoa: tyhmä ja onnellinen tai älykäs mutta ahdistunut. Itse ainakin käsitin tämän niin, että tuo tila olisi pysyvä eikä siihen voisi vaikuttaa. Eihän se toki oikeassa elämässä mene niin, että joku voisi aina olla onnellinen ja toinen aina ahdistunut, mutta itse käsitin kysymyksen näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miten niin monelle se viisaus ja älykkyys olisi onnellisuutta tärkeämpää. Vaihtoehtonahan oli se, että on sen viisauden ja älykkyyden lisäksi ahdistunut. Eihän tässä anneta sitä vaihtoehtoa, että sillä älykkyydellä saisi jotenkin ahdistuksen pois. Ja jotenkin tuntuu, ettette edes tiedä, mitä ahdistus voi olla. Ei mielensairauksia hoideta millään älykkyydellä. Eihän masennuskaan poistu sillä, että älykkäänä yrittää keksiä keinoa poistaa masennus!
Miksi teet saman oletuksen kuin aloittaja, eli että älykkyys toisi mukanaan jotenkin enemmän ahdistusta tai masennusta kuin tyhmyys? Eiköhän sen onnellisuuden/onnettomuuden määritä enemmän henkilön elämänkokemukset kuin älykkyys tai sen puute. Älykkäällä on luonnollisesti paremmat keinot käsitellä ikäviä asioita.
Onnellisuus on sitäpaitsi vain hetkittäistä, ei kukaan ihminen ole koko aikaa kuitenkaan onnellinen. Siksi pidän älykkyyttä tärkeämpänä, määrittää elämää hiukan enemmän kuin jokin hetkellinen onnen tunne. Kaikki ihmiset eivät muutenkaan haikaile jatkuvasti onnen perään, mitä se ikinä onkaan, vaan kykenevät nauttimaan elämästä vaikka se tarkoittaisi erilaisten tunteiden kohtaamista.
Aloituksessahan oli vain kaksi vaihtoehtoa: tyhmä ja onnellinen tai älykäs mutta ahdistunut. Itse ainakin käsitin tämän niin, että tuo tila olisi pysyvä eikä siihen voisi vaikuttaa. Eihän se toki oikeassa elämässä mene niin, että joku voisi aina olla onnellinen ja toinen aina ahdistunut, mutta itse käsitin kysymyksen näin.
Niin minäkin sen käsitin. Mutta nuo vaihtoehdot perustuvat tasan tuohon yhteen stereotypiaan. Muutenhan aloituksessa olisi voitu kysyä, olisitko mielummin älykäs ja onnellinen vai tyhmä ja masentunut.
No ehkä en vaan ymmärrä tämän tason juttuja, mulla on vähän erilaiset mietinnän aiheet. Voisin kuvitella, että jotkut 15-vuotiaat mahdollisesti miettisivät samanlaisia kysymyksiä kuin aloittaja...
Tyhmä ei tiedä olevansa tyhmä, fiksu tietää olevansa tyhmä. :D Olisin tyhmä ja onnellinen.