Kaverin käytös lastaan kohtaan "No ethän sinä osaa edes tikku-ukkoa piirtää" yms, lukekaa

Voi ei :( Mä varmaan räjähtäisin kaverille päin naamaa että vittu olet surkea äiti. Vaikka tukeahan tuollainen reppana tietenkin tarttis, mutta kaikista ei ole ystäviensä terapeuteiksi.

Saisitko lasta joskus hoitoon ja sitten tekisitte jotain missä lasta ei arvioida vaan tuetaan?

Olin kesällä leirillä jossa äiti tylytti tytärtään ja nolasi toistuvasti muiden kuullen. 2 päivää ja se alkoi matkalla ja kesti kotimatkalle.

Siinä on hyvä alku elämään kun äiti alkaa solvaamisen. En osaa kuvitella miten pahalta lapsesta tuntuu kun äiti myötäilee kiusaamista tyyliin: ovat he oikeassa.

No sinä jatkat hienoa Pilli ja Pulla kaavaa kun et sano mitään...

Kivasti kehittyy pojan itsetunto. Voisko tolle äidille jotekin yrittää sanoa asiasta.

Mun äidillä oli vähän samaa vikaa. Ei ollut ihan noin paha. Kannusti opiskelemaankin tyyliin " no ei meillä kellään ole päätä lukemiseen, töihin vaan"

Opiskelin sitten työn ohessa merkonomin tutkinnon. Mulle äiti ei sanonut mitään, mutta muilta kuulin et oli hyvillään.

Itsetunnon kanssa saanut kamppailla koko ikänsä. Itse sortuu usein ajattelemaan "no en mä pysty/osaa ole tarpeeksi hyvä"

Itse yritän kovasti kannustaa lapsiani.

Kuulostan joltakin ällöttävän holhoavalta ja muiden elämää kyttäävältä sosiaalitantalta mutta minä tekisin Lasuun ilmoituksen kyseisestä äidistä. Se mitä hän tekee lapselleen on systemaattista, henkistä väkivaltaa, joka tulee ajansaatossa jättämään tähän lapseen pysyvät ja syvät arvet. Lapsuudenaikaisesta väkivallasta seuraa aikuisiällä vakavia mielenterveys -ja itsetunto-ongelmia. Tiedän mistä puhun koska olen tämän itse henkilökohtaisesti kokenut. Täytän huomenna 23 mutta olen henkisesti Ikäänkuin vielä se pieni lapsi, joka ei saanut koskaan tilaisuutta onnelliseen ja tasapainoiseen lapsuuteen, vaan edelleen kaipaa sitä läheisyyttä ja lämpöä joltakin aikuiselta koska juuri noista asioista jäin itse lapsena paitsi ja se näkyy minussa mm. ihan pohjamudissa laahaavana itsetuntona, ongelmina syömisen, itsetunnon -ja mielenterveyden kanssa. Sairastan vaikea-asteista masennusta, minulla OCD-tyyppisiä pakko-oireita, ihan järjettömän voimakasta ahdistuneisuutta ja itsemurha-ajatuksia ihan päivittäin. Joten kuten sinnittelen päivästä toiseen mutta nämä lapsena kokemani kammottavat asiat edelleen seuraavat ja vainoavat minua, joskus tulevat jopa uniinkin. Pelko ja stressi oli minulla päällä jo pienestä lähtien, jatkuvassa stressitilassa kehoni on vieläkin ja se aiheuttaa jopa ajoittaisi sydämen rytmihäiriöitä ja huimausta. Lapsuudenaikaisen henkisen väkivallan seurauksena olen pelokas, neuroottinen ja muita ihmisiä kohtaan hyvin epäluuloinen aikuinen. Olen ihan ihmisraunio enkö edes tiedä kuinka olen selvinnyt edes näinkin pitkälle tappamatta itseäni. Aloittaja, tee niin kuin parhaaksi näet tämän asian suhteen, muista että tämän lapsen elämä on vaakalaudalla. Pojan hyvinvointi on tärkein asia, ei se miten hänen äitinsä mahdollisesti suhtautuu siihen, jos teet hänestä ilmoituksen lastensuojeluun.

Hirveää millaiset ihmiset sitä lisääntyvätkin, kyseisellä äidillä ei ole oikeutta lapseensa koska hän aiheuttaa lapselle todella pahoja traumoja :/ Ehdottomasti ilmoitusta tekemään.

Mun exä teki tota lapselleen. Mä yritin kannustaa lasta, tehtiin yhdessä mutta vituiksihan se meni kun isä rynni paikalle haukkumaan. Et sä osaa, ei noin, anna minä. Lapsen äiti oli samanlainen. Jos jokin ei onnistunut ekalla kerralla niin yritys loppui siihen paikkaan. Nyt mietitään kovasti että miksi se lapsi on tollanen, on oltu niiin hyvää vanhempaa mut lapsi heittää kaiken menemään. On siis yläasteella, poikaystävä käyttää huumeita kuten lapsikin.

Puolusta ja kehu lasta, kommunikoi ja ole lapsen lähellä. Niin minä olisin toivonut lapsena, että joku aikuinen olisi tukenut minnua, narsistiäidistäni ei ollut muutakuin väheksyjäksi.

Minäkin suosittelen lasin tekemistä. Minä olen myös kasvanut kuuntelemalla haukkuja, vähättelyä ja kiusaamista. Minulla on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, johon syön lääkkeitä luultavasti loppuikäni (jos yritän lopettaa, oireet palaavat). Olen menettänyt vuosia elämästäni huonon itsetunnon, ahdistuksen ja pelon vuoksi. En todellakaan toivo sellaista lapsuutta kenellekään.

Siis lasun tekemistä, voihan autocorrect.

T. 9

Vierailija kirjoitti:

Kaverilla on ihana 5v poika. Äiti vähättelee jatkuvasti poikaansa. Aina "et sinä osaa/jaksa/pysty tms."

Talvella poika oli rakentanut yksin hienon lumi-yksisarvisen. Äidin kommentti oli "Sillä on toinen jalka väärän kokoinen ja sitäpaitsi yksisarvisia ei ole olemassa"

Muutossa poika kantoi keittiöjakkaraa, äiti käski laskea sen maahan, koska "et sinä sitä jaksa kantaa"

Pojalla on kirjoituksessa ja piirtämisessä vähän vaikeuksia ja käsiala/piirtojälki on hatara. Ei se siitä ainakaan vahvistu että äiti pilkkaa! Kun olivat kerhossa piirtäneet liiduilla kuvan perheestään niin tämän äidin mielestä poika oli tahallaan tehnyt kiusaa ja piirtänyt äidin kuvaan kohtuuttoman lihavana.

Minua käy hirveästi sääliksi, mitä voin tehdä?

Äiti vahingoittaa kommenteillaan lapsen henkistä kehitystä ja itsetuntoa. Tuo on henkistä väkivaltaa. Juttele äidin kanssa ja kysy mikä  mättää noin paljon että omaa lasta on pakko lytätä koko ajan. Äidllä on joku  isompi ongelma, luultavasti  omaan lapsuuteensa liittyvä,  mitä projisoi lapseen.Mahdollisesti lapsi on eri sukupuolta kuin kaverisi halusi. Kerro äidille että motoriikka paranee vain harjoittelulla joten antaa lapsen piirtää niin paljon kuin haluaa. Lasuakin voi  harkita jos homma jatkuu.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostan joltakin ällöttävän holhoavalta ja muiden elämää kyttäävältä sosiaalitantalta mutta minä tekisin Lasuun ilmoituksen kyseisestä äidistä. Se mitä hän tekee lapselleen on systemaattista, henkistä väkivaltaa, joka tulee ajansaatossa jättämään tähän lapseen pysyvät ja syvät arvet. Lapsuudenaikaisesta väkivallasta seuraa aikuisiällä vakavia mielenterveys -ja itsetunto-ongelmia. Tiedän mistä puhun koska olen tämän itse henkilökohtaisesti kokenut. Täytän huomenna 23 mutta olen henkisesti Ikäänkuin vielä se pieni lapsi, joka ei saanut koskaan tilaisuutta onnelliseen ja tasapainoiseen lapsuuteen, vaan edelleen kaipaa sitä läheisyyttä ja lämpöä joltakin aikuiselta koska juuri noista asioista jäin itse lapsena paitsi ja se näkyy minussa mm. ihan pohjamudissa laahaavana itsetuntona, ongelmina syömisen, itsetunnon -ja mielenterveyden kanssa. Sairastan vaikea-asteista masennusta, minulla OCD-tyyppisiä pakko-oireita, ihan järjettömän voimakasta ahdistuneisuutta ja itsemurha-ajatuksia ihan päivittäin. Joten kuten sinnittelen päivästä toiseen mutta nämä lapsena kokemani kammottavat asiat edelleen seuraavat ja vainoavat minua, joskus tulevat jopa uniinkin. Pelko ja stressi oli minulla päällä jo pienestä lähtien, jatkuvassa stressitilassa kehoni on vieläkin ja se aiheuttaa jopa ajoittaisi sydämen rytmihäiriöitä ja huimausta. Lapsuudenaikaisen henkisen väkivallan seurauksena olen pelokas, neuroottinen ja muita ihmisiä kohtaan hyvin epäluuloinen aikuinen. Olen ihan ihmisraunio enkö edes tiedä kuinka olen selvinnyt edes näinkin pitkälle tappamatta itseäni. Aloittaja, tee niin kuin parhaaksi näet tämän asian suhteen, muista että tämän lapsen elämä on vaakalaudalla. Pojan hyvinvointi on tärkein asia, ei se miten hänen äitinsä mahdollisesti suhtautuu siihen, jos teet hänestä ilmoituksen lastensuojeluun.

Ihan ohiksena: toivon että se sisälläsi oleva lapsi joka ei saanut positiivista palautetta, kohtaa ihmisen jonka kannustus saa sen kasvamaan saman ikäiseksi kuin sinä olet ja oppii luottamaan ihmisiin. *halit*

"Pojan hyvinvointi on tärkein asia, ei se miten hänen äitinsä mahdollisesti suhtautuu siihen, jos teet hänestä ilmoituksen lastensuojeluun."

Ymmärrät varmasti myös senkin, että se miten äiti suhtautuu lasuun JA pojan hyvinvointi ovat (valitettavasti) hyvinkin paljon yhteydessä toisiinsa. On täysin älytöntä soitella lasuun ennen kuin on itse tehnyt kansalaisuusvelvollisuutensa ja sanonut mielipiteensä. Painokkaasti ja asiantuntevasti, ei paskaksi äidiksi haukkuen. 

No mitä se lasu mitään auttaa. Korkeintaan äitiä alkaa vituttaa vielä rankemmin ja lapsi sen sitten tuntee nahoissaan. Kannatan enemmän aiemman vastaajan ehdotusta siitä, että ap itse kehuisi lasta. Lapsen voi viedä vaikka elokuviin tai lastenteatteriin sillä verukkeella, että haluaa itse nähdä lastennäytelmän mutta ei kehtaa mennä ilman ketään lasta. Tai sanoo äidille, että haluaa antaa tälle vapaata aikaa ja ottaa lapsen huolekseen siksi aikaa.

Kirjoita kirje? Lähetä nimetön viesti? Sano suoraan päin naamaa (mutta varaudu, että on entinen ystävä). Lasu? Ehkä sosiaali-ihminen saisi äidin ymmärtämään, hehän tarjoavat arkeen apua jos äiti on väsynyt ja ehkä saisi hänet miettimään omaa käytöstään.

Tee kuitenkin JOTAIN.

Voi lapsraukka..:( pelasta se. Ottaisin halaukseen ja kehuisin kovasti jos voisin..inhottava äiti :( lapsi tarvii turvallisen ja kannustavan ihmisen joka vahvistaa tervettä itsetuntoa eikä tuollasta älytöntä lyttäämistä. Tuo on niin väärin...:( toivottavasti voit tehdä jotain asialle.

Jos tilanne on noin paha, lastensuojeluilmoitus ei ole ihan huono vaihtoehto. Perustellaanhan huostaanottojakin sillä, että kotiolot vaarantavat kasvun ja kehityksen ja sitähän tuo nimenomaan on. Nyt olisi äidin ohjauksella vielä jotain tehtävissä, ettei tarvitsisi odotella, että lapsi alkaa ensin oireilemaan.

Se on uskomatonta, kun "vanhemmat" luulevat että lapsi jotenkin automaattisesti kehittyisi jossain tyhjiössä ja sitä voisi sitten kritiikillä tsempata parempaan lopputulokseen. Ei näin. Kauhteeta, että tuollaista vanhemmuutta on.

Vierailija kirjoitti:

Olin kesällä leirillä jossa äiti tylytti tytärtään ja nolasi toistuvasti muiden kuullen. 2 päivää ja se alkoi matkalla ja kesti kotimatkalle.

Siinä on hyvä alku elämään kun äiti alkaa solvaamisen. En osaa kuvitella miten pahalta lapsesta tuntuu kun äiti myötäilee kiusaamista tyyliin: ovat he oikeassa.

Voi kuule, jättää todellakin jäljet tuollainen.

Etenkin tuosta vikasta lauseesta tuli mieleen, mitä oma äitini sanoi ja joka edelleen muisteltuna tuntuu pahalta. Minua kiusattiin koulussa rankasti ja mm. porukka ylemmän luokan "kovis"tytöt huutelivat aina ohimennessäni kaikkea pilkkaa ja törkeyksiä.

Äiti oli muutenkin kyllä ehdolla vuoden paskimmaksi äidiksi väkivallan yms. takia, mutta kerroin hänelle kuitenkin koulukiusaamisesta ja huuteluista. Kerran sitten jostain raivostuessaan äiti rähjäsi "Ei ihme että sulle koulussa huudellaan kun oot tollanen luuseri! Mäkin alan huutelee sulle samalla tavalla!".

Ei helvetti niin käsittämätöntä käytöstä -.- Jostain kumman syystä en pidä äitiini enää mitään yhteyttä, en ole pitänyt koko aikuisikänäni.

Mulla kanssa on serkku joka systemaattisesti lyttää lastansa. Facebookissa ja muualla somessa lapsi on niin ihana ja kullanmuru, mutta oikeassa elämässä huhhu... kulissit täytyy olla kunnossa. Sai hirveät raivarit kun puolitoistavuotias ei osannut syödä haarukalla ja veitsellä. Samoin kun lapsi harjoitteli vasta potalle ja oli pissannut vaippaan eikä mennyt potalle niin kuin yksi vuotiaan kuuluu.