Lue keskustelun säännöt.
Ystäväni ei halua, että seurustelen
29.09.2016 |
Heräsin todellisuuteen jo kuukausia sitten, kun ystäväni tapansa mukaisesti vähätteli tapailusuhdettani. Aina kun olimme tekemisissä niin hän muistutteli minulle, että miehestä voi paljastua hirveitä asioita, esimerkiksi narsismia, huumeiden käyttöä, jopa pedofiliasta oli vihjailuja. Mistään noista asioista en huomannut merkkejä tapailumme aikana. Kuvio toistuu joka kerta jos tapaan kiinnostavan miehen. "Ettei se vaan olis tälläinen ja tälläinen" on yleinen lause, jota ystäväni suusta kuulee.
En jaksa enää uskoa että varoittelut johtuisivat vain huolesta. Ystäväni hyötyy sinkkustatuksestani. Hän on itse avioliitossa ja matkustelee oman miehensä kanssa useasti. Minulle on helppo antaa koirat hoitoon kun eihän minulla ole ikinä mitään tähdellistä viikonloppuisin, näin sinkkunaisena. Eläinrakkaana hoidankin heidän koiriaan mielelläni, mutta esimerkit eivät rajoitu vain tähän. Jos ystäväni mies on työmatkalla, niin saan kutsun tulla kylään pitämään seuraa. Kuulostaako tämä teistäkin siltä, että minun seurusteluni olisi huono asia koska parisuhteessa olisin ehkä vaikeammin saatavilla ystävälleni?
Nyt olen kuitenkin tapaillut niin sanotusti ystävältäni salaa upeaa miestä, johon haluan todennäköisesti sitoutua. Olen miettinyt että kertoisin asian ystävälleni ohimennen ja jos hän ihmettelisi että miksi kerron vasta nyt, niin sanon hänelle samat asiat kuin tässä viestissä. En tiedä huomaako hän itsekään käyttäytyvänsä oudosti, vai onko käytös tietoista.
Kommentit (27)
Kai sinä olet sanonut, että tuollainen pirujen maalaaminen on sinusta ikävää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten voit olla noin kiinni ystäväsi mielipiteessä?
Kuka on sanonut, että olisin kiinni siinä?
Olen pitänyt häntä hyvänä ystävänäni. Tietysti kuuntelen, mitä sanottavaa hänellä on tapailemastani ihmisestä, jonka kanssa ehkä harkitsen jotain vakavampaakin. Kun varoittelut kuitenkin toistuvat joka miehen kohdalla, niin herää epäilys, ettei taustalla olekaan huoli vaan jotain aivan muuta.
Kai sinä olet sanonut, että tuollainen pirujen maalaaminen on sinusta ikävää?
Olen kysynyt syytä epäilyille ja saan aina vastaukseksi, että ystäväni vain näkee ihmisten läpi. Pitäisi kyllä ottaa asia kunnolla puheeksi.
Ystäväsi on itsekäs, ajattelee että olet aina tavoitettavissa kun olet sinkku. Lisäksi voi olla kateellinen kun heillä alkuhuuma katosi jo ajat sitten ja sulla se vasta alkoi. Pelkää, että riittääkö aikasi enää hänelle. Kerro uudesta miehestäsi ja jos sama kaava toistuu mainitse syyt mikset heti kertonut. Tsemppiä ja oo tarkkana et onko ystäväsi sun arvoinen.
4: Toinen naimisissa oleva kaverini tarjosi syyksi juurikin tuota että tämän ystäväni suhde voi olla väljähtänyt. Ehkä sitten niin. On heillä kohta 10 vuotta avioliittoa takana. Ehkä syynä on sekä se että nämä ajankäyttöseikat, eli jos olen suhteessa niin en pysty täyttämään aina kaikkia ystäväni toiveita koirien hoidosta ja kyläilystä?
-ap
Minä voisin olla ystäväsi. Eli minulla on juuri tuo tilanne, että ystäväni rakastui silmittömästi. Ja minä haluaisin olla kannustava ja iloinen puolestaan. Ja yritän ollakin, mutta minulle on tullut outoja negatiivisia tunteita, jotka tuntuvat ikäviltä ja vääriltä.
Tunnistan siinä kaikkia noita ehdotettuja. Suurimpana on mustasukkaisuus. Pelkään, että meidän ystävyys loppuu, ei enää ehditä juttelemaan, en enää saa huomiota. Jo heti nyt alussa huomaan muutoksia. Toiseksi on tuo kateellisuus. Ihanaa nuoren ihmisen intoa, vastarakastuneen hymyä, asioita, joita minä vakiintuneena en enää saa kokea. Ja kyllä sekin, että tää kaveri on aina ollut valmis auttamaan, mutta nyt viikonloput meneekin seurustellessa nyhjätessä. Ja sit vielä vaan sellaisia tunteita, että onpa tuo ystävä nyt ihana ja välittävä, miksei se ole koskaan minulle ollut sellainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaverisi aikoo erota ja haluaa sinun olevan silloin sinkkumarkkinoilla.
Vierailija kirjoitti:
Minä voisin olla ystäväsi. Eli minulla on juuri tuo tilanne, että ystäväni rakastui silmittömästi. Ja minä haluaisin olla kannustava ja iloinen puolestaan. Ja yritän ollakin, mutta minulle on tullut outoja negatiivisia tunteita, jotka tuntuvat ikäviltä ja vääriltä.
Tunnistan siinä kaikkia noita ehdotettuja. Suurimpana on mustasukkaisuus. Pelkään, että meidän ystävyys loppuu, ei enää ehditä juttelemaan, en enää saa huomiota. Jo heti nyt alussa huomaan muutoksia. Toiseksi on tuo kateellisuus. Ihanaa nuoren ihmisen intoa, vastarakastuneen hymyä, asioita, joita minä vakiintuneena en enää saa kokea. Ja kyllä sekin, että tää kaveri on aina ollut valmis auttamaan, mutta nyt viikonloput meneekin seurustellessa nyhjätessä. Ja sit vielä vaan sellaisia tunteita, että onpa tuo ystävä nyt ihana ja välittävä, miksei se ole koskaan minulle ollut sellainen.
Kiitos alapeukuista! Tiedän olevani kamala ihminen, enkä todellakaan halua olla tällainen. Kertokaapa miten näistä vääristä tunteista pääsee eron!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP, ryhdistäydy! Sinä ja vain sinä päätät, kenen kanssa seurustelet ja kehen mahdollisesti sitoudut. Tuollainen pirujen maalailu seinille väittämällä, että näkee ihmistenläpi, on sairasta. Sinusta on tullut tälle "ystävällesi" varsinainen pappilan hätävara. Olet saatavissa aina kun on tarvis. Hoidat koirat ja kiiruhdat piruntorjuntapatteriksi yksinäisiin iltoihin miehen ollessa työmatkalla. Hanki oma elämä, seurustele, kenen kanssa hyvältä tuntuu, mutta ennen kaikkea katkaise se napanuora tuohon "ystävääsi". Jos jatkat, niin saat olla juoksupoikana lopun elämääsi.
Vierailija kirjoitti:
4: Toinen naimisissa oleva kaverini tarjosi syyksi juurikin tuota että tämän ystäväni suhde voi olla väljähtänyt. Ehkä sitten niin. On heillä kohta 10 vuotta avioliittoa takana. Ehkä syynä on sekä se että nämä ajankäyttöseikat, eli jos olen suhteessa niin en pysty täyttämään aina kaikkia ystäväni toiveita koirien hoidosta ja kyläilystä?
-ap
Sinun tehtäväsi ole täyttää kaikkia "ystäväsi" toiveita. Tuo on "ystäväsi" puolelta silkkaa hyväksikäyttöä. Ei aito ystävä toimi kuten tämä koirien omistaja toimii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä voisin olla ystäväsi. Eli minulla on juuri tuo tilanne, että ystäväni rakastui silmittömästi. Ja minä haluaisin olla kannustava ja iloinen puolestaan. Ja yritän ollakin, mutta minulle on tullut outoja negatiivisia tunteita, jotka tuntuvat ikäviltä ja vääriltä.
Tunnistan siinä kaikkia noita ehdotettuja. Suurimpana on mustasukkaisuus. Pelkään, että meidän ystävyys loppuu, ei enää ehditä juttelemaan, en enää saa huomiota. Jo heti nyt alussa huomaan muutoksia. Toiseksi on tuo kateellisuus. Ihanaa nuoren ihmisen intoa, vastarakastuneen hymyä, asioita, joita minä vakiintuneena en enää saa kokea. Ja kyllä sekin, että tää kaveri on aina ollut valmis auttamaan, mutta nyt viikonloput meneekin seurustellessa nyhjätessä. Ja sit vielä vaan sellaisia tunteita, että onpa tuo ystävä nyt ihana ja välittävä, miksei se ole koskaan minulle ollut sellainen.
Ehkä kannattaisi panostaa siihen omaan avioliittoon eikä vältellä ongelmia ystävän kautta. Siltä tuo kuulostaa jos kadehdit vastarakastuneen hymyä?! Pitkä avioliitto/suhde voi olla erittäin hyvä, esim. Itse olen ollut mieheni kanssa 12v ja ei tulisi mieleenkään kadehtia ketään vastarakastuneita. Silloinhan ne asiat oli niin saakelin vaikeita kun sitä uutta ihmistä ei tuntenut ollenkaan.
Minkä helvetin takia olet vastuussa elämästäsi ystävällesi. Älä nyt ihmeessä kerro. Ei tuollainen ystävä vie sua eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on kans yksi ystävä, jolle sinkkuaikoina tuntui aina olevan ongelma, jos minulla oli jotain "sutinaa" miehen kanssa. Aivan sama millainen mies, tämä ikisinkku ystäväni löysi jotain motkotettavaa. Itki usein minulle sitä, että on kohta vanha eikä ikinä löydä ketään, bulimiaa ja muuta henkistä ongelmaa. No, 3 vuotta sitten ystävä rakastui. Äkkiä naimisiin ja ensimmäinen lapsi tuloilleen.
Itsekin löysin ihanan miehen noin vuosi ystäväni jälkeen, asumme yhdessä. Ystävällä ei ole mitään häntä vastaan, mutta kova tarve jauhaa jatkuvasti siitä, kuinka tuntuu kuin meidän suhde olisi vielä niin KAMALAN tuore kun heillä taas on jo niin vakiintunut täydellinen elämä. Vähättelee, jos puhun tulevaisuuden suunnitelmistamme ("olettekohan vielä kuitenkaan valmiita, kihloissakaan ette vielä ole...") ja saa jotenkin oloni joka kerta lässähtämään kun näemme. En enää oikein edes tiedä, miksi olen hänen ystävänsä. Itse olen aina kuunnellut ja kannustanut häntä, esimerkiksi jos kertoo ongelmistaan. Jos itse mainitsen vaikkapa jostain pikkuriidasta/epävarmuudesta omassa parisuhteessani, naamaani läsähtää märkä rätti kun ystäväni kertoo, ettei heillä riidellä koskaan vaan ollaan vaan NIIIIIN rakastuneita.
Huoh. Kiitos kun sain avautua.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kans yksi ystävä, jolle sinkkuaikoina tuntui aina olevan ongelma, jos minulla oli jotain "sutinaa" miehen kanssa. Aivan sama millainen mies, tämä ikisinkku ystäväni löysi jotain motkotettavaa. Itki usein minulle sitä, että on kohta vanha eikä ikinä löydä ketään, bulimiaa ja muuta henkistä ongelmaa. No, 3 vuotta sitten ystävä rakastui. Äkkiä naimisiin ja ensimmäinen lapsi tuloilleen.
Itsekin löysin ihanan miehen noin vuosi ystäväni jälkeen, asumme yhdessä. Ystävällä ei ole mitään häntä vastaan, mutta kova tarve jauhaa jatkuvasti siitä, kuinka tuntuu kuin meidän suhde olisi vielä niin KAMALAN tuore kun heillä taas on jo niin vakiintunut täydellinen elämä. Vähättelee, jos puhun tulevaisuuden suunnitelmistamme ("olettekohan vielä kuitenkaan valmiita, kihloissakaan ette vielä ole...") ja saa jotenkin oloni joka kerta lässähtämään kun näemme. En enää oikein edes tiedä, miksi olen hänen ystävänsä. Itse olen aina kuunnellut ja kannustanut häntä, esimerkiksi jos kertoo ongelmistaan. Jos itse mainitsen vaikkapa jostain pikkuriidasta/epävarmuudesta omassa parisuhteessani, naamaani läsähtää märkä rätti kun ystäväni kertoo, ettei heillä riidellä koskaan vaan ollaan vaan NIIIIIN rakastuneita.
Huoh. Kiitos kun sain avautua.
Kehotan sua hankkimaan aidompia kavereita ja ottamaan paaaaaaaaaljon etäisyyttä tuohon ystävääsi. Ei tuo ole ystävyyttä hänen puoleltaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kans yksi ystävä, jolle sinkkuaikoina tuntui aina olevan ongelma, jos minulla oli jotain "sutinaa" miehen kanssa. Aivan sama millainen mies, tämä ikisinkku ystäväni löysi jotain motkotettavaa. Itki usein minulle sitä, että on kohta vanha eikä ikinä löydä ketään, bulimiaa ja muuta henkistä ongelmaa. No, 3 vuotta sitten ystävä rakastui. Äkkiä naimisiin ja ensimmäinen lapsi tuloilleen.
Itsekin löysin ihanan miehen noin vuosi ystäväni jälkeen, asumme yhdessä. Ystävällä ei ole mitään häntä vastaan, mutta kova tarve jauhaa jatkuvasti siitä, kuinka tuntuu kuin meidän suhde olisi vielä niin KAMALAN tuore kun heillä taas on jo niin vakiintunut täydellinen elämä. Vähättelee, jos puhun tulevaisuuden suunnitelmistamme ("olettekohan vielä kuitenkaan valmiita, kihloissakaan ette vielä ole...") ja saa jotenkin oloni joka kerta lässähtämään kun näemme. En enää oikein edes tiedä, miksi olen hänen ystävänsä. Itse olen aina kuunnellut ja kannustanut häntä, esimerkiksi jos kertoo ongelmistaan. Jos itse mainitsen vaikkapa jostain pikkuriidasta/epävarmuudesta omassa parisuhteessani, naamaani läsähtää märkä rätti kun ystäväni kertoo, ettei heillä riidellä koskaan vaan ollaan vaan NIIIIIN rakastuneita.
Huoh. Kiitos kun sain avautua.
Ystäväsi pönkittää omaa heikkoa itseluottamustaan sinun kauttasi. Ala enää suostu ovimatoksi. Seuraavan kerran kun saat taas tämän kaltaista kommentia sano rohkeasti että nyt riittää tai lopeta kokonaan yhteyden pito. Se saattaa jopa korjata tilanteen.
Ota reippaasti etäisyyttä! Alat nyt vaan elää omaa elämääsi riippumatta siitä onko sulla mies vai ei. Huomaat aika pian, miten hyvältä tuntuu kun on itse oman elämänsä puikoissa. Ei sun tarvi koiravahdiksikaan joka kerta suostua, joskushan sitä haluaa vain olla itsekseen. Ota ohjat omiin käsiisi jo ennen kuin puhut uudesta miehestä mitään. Go for it girl!!
Kiitos nrot 14 & 15 :) Alan pikkuhiljaa tajuta, että tuo "ystävyys" kuluttaa nykyään kovin paljon enemmän kuin antaa. Toivon tietysti kaikkea hyvää tuolle kaverille, mutta olen kyllä tosiaan tainnut olla aika nyssykkä. En edes kertaakaan ole uskaltanut sanoa mitään vastaan, jos kaveri alkaa arvostella suhdettani. Sitä vaan suuttuu hiljaa sisimmässään ja toteaa, että ei hitto olisi taaskaan pitänyt kertoa mitään henkilökohtaista, mihin kaveri voisi iskeä ja pönkittää taas itseään.
Viimeisin esimerkki "ystävyydestämme": kerroin, että unelmoin työhöni liittyen eräästä asiasta, joka vaatisi minun poissaoloa yhteisestä kodistamme n. 4 kuukauden ajan. Se olisi kuitenkin minulle ja uralleni aika merkittävä juttu, ja olin aika innoissani tästä kertoessani. Kaveri huudahti tähän heti ensimmäisenä, ettei hän ainakaan edes HALUA olla pois kotoa miehensä luota ja kuinka pitkä aika tuommoinen on ja hänellä tulee ikävä jo työpäivän aikana. Yllättäen keskustelu muuttui siihen, että todistelin ystävälleni oikeasti rakastavani miestäni ja että tulisi minullakin varmasti ikävä jne jne..
Kaveri on muuten myös sitä laatua, että jos mies pääsee töistä klo 16, eikä ole kotona 16.30, alkaa vimmattu soittelu perään että missä on. Naispuolisia ystäviä miehellä ei tuon suhteen aikana ole saanut enää olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä voisin olla ystäväsi. Eli minulla on juuri tuo tilanne, että ystäväni rakastui silmittömästi. Ja minä haluaisin olla kannustava ja iloinen puolestaan. Ja yritän ollakin, mutta minulle on tullut outoja negatiivisia tunteita, jotka tuntuvat ikäviltä ja vääriltä.
Tunnistan siinä kaikkia noita ehdotettuja. Suurimpana on mustasukkaisuus. Pelkään, että meidän ystävyys loppuu, ei enää ehditä juttelemaan, en enää saa huomiota. Jo heti nyt alussa huomaan muutoksia. Toiseksi on tuo kateellisuus. Ihanaa nuoren ihmisen intoa, vastarakastuneen hymyä, asioita, joita minä vakiintuneena en enää saa kokea. Ja kyllä sekin, että tää kaveri on aina ollut valmis auttamaan, mutta nyt viikonloput meneekin seurustellessa nyhjätessä. Ja sit vielä vaan sellaisia tunteita, että onpa tuo ystävä nyt ihana ja välittävä, miksei se ole koskaan minulle ollut sellainen.
Ehkä kannattaisi panostaa siihen omaan avioliittoon eikä vältellä ongelmia ystävän kautta. Siltä tuo kuulostaa jos kadehdit vastarakastuneen hymyä?! Pitkä avioliitto/suhde voi olla erittäin hyvä, esim. Itse olen ollut mieheni kanssa 12v ja ei tulisi mieleenkään kadehtia ketään vastarakastuneita. Silloinhan ne asiat oli niin saakelin vaikeita kun sitä uutta ihmistä ei tuntenut ollenkaan.
Taitaa olla oikea neuvo minulle. Tosin vastarakastuneena kaikki kyllä oli helppoa, ei meillä mitään alkuvääntöjä ollut. Kyllä se oli ihanaa aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Minä voisin olla ystäväsi. Eli minulla on juuri tuo tilanne, että ystäväni rakastui silmittömästi. Ja minä haluaisin olla kannustava ja iloinen puolestaan. Ja yritän ollakin, mutta minulle on tullut outoja negatiivisia tunteita, jotka tuntuvat ikäviltä ja vääriltä.
Tunnistan siinä kaikkia noita ehdotettuja. Suurimpana on mustasukkaisuus. Pelkään, että meidän ystävyys loppuu, ei enää ehditä juttelemaan, en enää saa huomiota. Jo heti nyt alussa huomaan muutoksia. Toiseksi on tuo kateellisuus. Ihanaa nuoren ihmisen intoa, vastarakastuneen hymyä, asioita, joita minä vakiintuneena en enää saa kokea. Ja kyllä sekin, että tää kaveri on aina ollut valmis auttamaan, mutta nyt viikonloput meneekin seurustellessa nyhjätessä. Ja sit vielä vaan sellaisia tunteita, että onpa tuo ystävä nyt ihana ja välittävä, miksei se ole koskaan minulle ollut sellainen.
Et voi olla tosissasi! Vertaat kaverisi käytöstä sua kohtaan vs. miesystävää kohtaan. Ei kukaan käyttäydy naispuolisia kavereitaan kohtaan samanlailla välittävästi ja ihanasti kuin kumppaniaan kohtaan. Olisit onnellinen ystäväsi puolesta että on löytänyt miehen jonka kanssa viihtyy ja on onnellinen. Mulla oli/on vähän samantyyppinen tilanne että kaverini murjotti ja näytti mielipiteensä melkoisen selkeästi..tuli paha olo enkä vieläkään pysty olemaan häntä kohtaan samanlainen kuin ennen. Jos et halua etäännyttää kaveriasi niin ole kiinnostunut kaverisi parisuhteesta ja tutustu hänen uuteen miesystäväänsä..
Kaksi vaihtoehtoa:
1. On itse ihastunut sinuun
2. On _erittäin_ omistus- ja kontrollinhaluinen, sinuna pitäisin etäisyyttä. Miten suhtautuu muihin ystäviisi? Perheeseesi?
Olet ilmeisestsi aikuinen ihminen?
Miten voit olla noin kiinni ystäväsi mielipiteessä?