Miksi jään aina sosiaalisissa tilanteissa ulkopuoliseksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jäin miettimään tätä ketjua tänään, ja mieleen tuli yksi yhteinen tekijä minkä monta kertaa huomaan uusia ihmisiä tavatessa, mutta jonka jätän jonnekin mielen sopukoihin ajatuksella, että olen hullu kun mietin tällaisia. Mutta ehkä uskalla tässä ketjussa kaltaisiltani kysyä, että tuleeko teille koskaan ihmisten kanssa sellaista, että sekunin sadasosan verran se toisen ihmisen katse pysähtyy johonkin sinussa (silmiin, ulkomuotoon yleensä) ja ihminen näyttää vihaiselta kunnes kerää itsensä ja on kohtelia (mutta viileä)? 

Tämä on jäänyt kummittelemaan edellisestä kerrasta, kun minut esiteltiin muutamalle uudelle ihmiselle. Minä olin tilanteesta hieman yllättynyt mutta oloni oli rento ja itse koin olevani oma itseni. Hymyilen, ojennan käteni ja sen pienen ohikiitävän hetken näen toisen silmissä jotain inhon tai vihan tapaista.

Please sanokaa, että mietin vain liikaa.

Mietit liikaa. Luultavasti keskustelukumppanisi on katsonut tarkemmin (esim. on vähän huono näkö) ja olet tulkinnut sen vihaiseksi ilmeeksi. Tai hän on ajatellut jotain muuta hetken ja siksi on vähän mietteliään näköinen. Yks mun ystävä näyttää välillä vihaiselta, mutta johtuu siitä, että sillä on kuulon alenema ja välillä ei kuule ja pinnistelee kuullakseen. Monta kertaa on meinannu itsekin tulkita sen jotenkin vihaiseksi, mutta siitä ei ole kyse. Lisäksi se voi olla kateutta, jos jollain on vaikka kompleksi omasta ihostaan tai nenästään tai silmistään ja sitten sen pienen hetken he tunnistavat itsessään kateuden.

Ja näin kateuskortti löysi tiensä tähänkin keskusteluun. Ei ihan oikeasti kaikkea voi selittää kateudella, eikä kaikki ole kateellisia vaikka sinä itse olisitkin.

.

Minä taas vältän näitä "työporukan kanssa illanviettoon"- juttuja. Ei kiinnosta vapaa-ajalla viettää aikaa työkavereiden kanssa eikä oikeastaan muidenkaan kanssa. Viihdyn yksin enkä ole sosiaalinen. Käyn mieluummin yksin sienimetsässä. Ahdistun myös kahvivieraista enkä osaa luontevasti istua alas ja hörppiä kahvia ja jutella mukavia, siksi en pyydä ketään kylään. En edes muista milloin mulla olisi ollut vieraita viimeksi.

Minä olin ennen samanlainen. Kunnes tajusin, että kysmys onkin tunnelukosta.

http://www.tunnelukkosi.fi/tunnelukot/

Sosiaalinen eristäminen on yksi tehokas henkisen väkuvallan ja kiusaamisen muoto. Ihminen on joukkoeläin hyvässä ja pahassa. Tarvitsee muita pönkittääkseen ihan terveesti identiteettiään ja pahassa siinä mielessä, että vointuntea salaa sadistista nautintoa,mkun itse kuuluu ns.sisäpiiriin eikäja joku muu jätetään ulkopuolelle!! Vähätellään omaa roolia asiassa ja vetäydytään ryhmäpaineen sisään. Jokainen voisi ottaa vastuun käyttäytymisestään työyhteisössä eikä antaa alhaisille voimille valtaa. Pyydetään kaikki illanviettoihin mukaan ja sisäpiirit kokoontukoon muualla.

minä tunnen juuri samoin. Olen yrittänyt rohkaistua ja jutella muttei oikeen auta,minua ei silti kutsuta mukaan. ja en osaa toimia sosiaalisissa tilanteissa hyvin ja joskus yritän liikaa ja olen sitten tyrkky. en vaan osaa näitä jutuja. usein myös tuntuu että mua arvostellaan ja musta ei tykätä mikä voi olla omaa luuloakin, koska olin koulukiusattu.

olen jännittäjä ja minulla on masennusta ja epävakaa persoonallisuushäiriö juuri diagnosoitu

Vierailija kirjoitti:

Niin. Ei kannata liikaa miettiä. Jos ihminen on varautunut ja "kyyläävä", sellainen kyllä jätetään ulkopuolelle.

Oon itse huomannut tämän. Nimittäin ainakin kerran ryhmässä oli ujo nainen ja minäkin tein samaa kuin muut.

Ujo jäi sivuun.

Minä olen (ihan terapeutin toteamana) tarkoin havainnoiva ja analyyttinen ihminen. Tähän liittyy myös jatkuva onan ja muiden käytöksen tarkkailu ja tulkinta. Ei se nyt naamaan hieroonnu niin että pysähtyisin kulmat kurtussa asiaa pohtimaan, mutta pään sisällä on jatkuva liike. Sos.suhteissa minulla ei ole erityisiä ongelmia mutta se jatkuva datan vatvonta kyllä kuluttaa itseäni. Joten jos joku osaa sanoa miten "ollaan miettimättä liikaa" niin kertokaa mulle! Miten se tehdään? Kuulostaa minusta yhtä vaikealta kuin pitäisi olla silmät auki kohti rantaa mutta ei saisi nähdä/katsoa rantaa... miten?!

Minulla kans aina ollut luonne että kommunikoin mieluummin kaksin kuin isossa porukassa.