Sanokoo kukaan oikeasti "Rakastan sinua" tms.

Minä sanon miehelle ja pienille lapsille joskus vaikka rakkaus näkyykin teoissa joka päivä. Mies ei osaa sanoa, mutta näyttää sen. Äidilleni tai sisaruksilleni en ole koskaan sanonut eikä he minulle vaikka tiedän että kaikkien kesken rakkaus on ehdoton. Ei tule koskaan luontevaa tilaisuutta sitä sanoa, se kuulostaisi "kauniilta ja rohkeilta" eli tekotunteelliselta.

Miehelleni ja lapselleni sanon päivittäin. Aina kun erotaan aamusti päiväkodissa tai töihin lähtiessä. Ja illalla just ennen nukahtamista sanon kanssa.

Siskoilleni enää harvoin kun ollaan tekemisissä, jos jotain mullistavaa jonkun elämässä tapahtuu niin silloin kerron rakastavani heitä. Minulle on tärkeää että rakkaat tietää että rakastan heitä.

Isäni kuoli 6 vuotta sitten. En sanonut hänelle tarpeeksi usein että rakastan häntä. Sitä kadun joka päivä kun ikävöin.

Melkein päivittäin myös söpöstellään meidän kahdenkeskeisillä lempinimillä, etenkin viesteissä, mutta ne on jo niin ällöttäviä ettei sovi kenenkään muun korville 😂

Tästä voisikin tehdä ketjun joskus, olisi kiva tietää onko muilla sellasia siirappisia ällönimiä toisilleen joihin kuuluu jotain yhteisiä eleitäkin, käsimerkkejä yms 😂 Anonyyminä tietenkin... 😎

Miehelle sanon eri tavoilla päivittäin, halailen ja kutsun hellittelynimillä, kehun eri asioista. Yhdessä kohta 10 vuotta ja rakkaus näkyy myös toisen auttamisena arjessa. Pyydetään myös anteeksi jos on toista loukattu. Miksikö? On itselle luontaista ja haluan elää rakkaussuhteessa, joka eroaa ystävyyssuhteista.

Kerran olen sanonut äidilleni ja sekin teki uskomattoman tiukkaa. Olen kai jotenkin tunnevammainen kun mua suorastaan oksettaa tuollaiset rakastusjutut. Ne on jotenkin niin teennäisiä. Minusta paljon hienompaa on sanoa vaikka olet todella tärkeä mulle tai että välitän susta syvästi. Minun aivoissani se rakkaus on jotain abstraktia hötöntöttöä.

Miehelleni sanon kyllä. Tuossa muodossa ei kovin usein, mutta "Olet rakas" kuuluu päivittäinkin monesti.

Juu, tosin mieheni on englantilainen, joten sanomme "I love u" vähintään kerran päivässä.

Miehelle melkeinpä päivittäin, muille en. Pikkuveljille viestissä voin laittaa että "olet hirmuisen rakas".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä te sitten toisillenne puhutte? Miten ylipäätään päätitte mennä sänkyyn? Muuttaa yhteen? Ehkä mennä naimisiinkin?

"Ojennatko perunoita?" "Joo".

?

Ihan normaalisti puhutaan ja tehdään päätökset yhdessä...

Ap

Mistä te tiesitte, että toinen rakastaa jos asiasta ei edes ole puhuttu? Jotenkin tuntuu aika rohkealta alkaa parisuhteeseen tietämättä edes mitä toinen tuntee. Tai kertomatta hänelle mitä tuntee.

Oltiin miehen kanssa alkuaikoina yhdessä melkein koko ajan ja ystävät kysyi kerran pilke silmäkulmassa että seurustellaanko me, ja sitten me naureskellen katsottiin toisiamme ja todettiin että taidetaan seurustella. Musta semmoset keskustelut siitä että "aletaaks olee" on vähän.. omituisia. Ei sovi mun luonteelle. Mutta vaikea sitä on selittää sellaiselle, joka kokee tällaiset keskustelut välttämättömiksi. Ja tottakai kerrotaan miten tärkeä toinen on tai miten onnellinen oon kun mulla on hänet (ja päinvastoin), mutta en mä koe luonnolliseksi sanoa "rakastan sua". En tiedä miksi. Nyt varmaan jonkun av-mamman mielestä en oikeasti edes rakasta kun en kerran kykene sitä sanomaan :D

Ap

Vierailija kirjoitti:

Puolisolle ja lapsille joo. En muille. Mun lapsuudenkodissa ei olisi ikinä sanottu tuollaista.

Sama täällä, eli koska lapsuudenkodissani ei ollut tuollaista tunteiden verbaalisesti esiin tuomisen kulttuuria, olen ihan tietoisesti sen opetellut mieheni ja lapseni kanssa. Minusta siis oman perheen kesken ihan luontevaa, mutta muiden ihmisten kanssa ilmaisen välittämistä toisin tavoin.

Isäni sanoi sekä lapsena että vielä nykyäänkin minua rakkaaksi tai rakastavansa minua ja se on aina tuntunut kiusalliselta ja inhottavalta. Koko sanaa kohtaan on sen vuoksi tullut vastenmielisyys, enkä edes kauan sitten taakse jääneen avoliittoni aikana osannut käyttää sitä luontevasti. En muista, että äiti olisi koskaan sanonut rakastavansa ja tulenkin hänen kanssaan paljon paremmin toimeen.

Puolisolle ja lapsille sanon tottakai. Ja siskoille "olet rakas" ja äitillekik että oot ihana :D Oon kahdelle parhaalle kaverillenikin sanonut rakastavank heitä :)

Sanon puolisolleni silloin tällöin kun tulee sellainen erityisen vahva tunne. Mitenkään kovin usein en sitä kuitenkaan harrasta, ehkä pari kertaa kuukaudessa. Pelkään niiden sanojen menettävän merkityksensä, jos niitä hokee koko ajan.

Lapsille varmaan sanoisin, jos niitä olisi. Muille en sano koskaan, vaikka anopin kanssa onkin kiusallista, kun hän hokee minulle rakkauttaan tämän tästä enkä pysty/tahdo vastata samoin.

Miehelle ja lapselle. Joka päivä. Vähintään nukkumaan mennessä, mutta usein kyllä muutenkin.

Lapselleni sanon joka päivä. Muutaman kerran olen sanonut siskonlapsille, että he ovat minulle tosi rakkaita. En sano muille, koska en rakasta muita. Tai sanoin minä miehelleni joskus 8 vuotta sitten alkuhuumassa kerran.

Sanon miehelle, lapselle, vanhemmilleni ja sisaruksilleni. Yleensä sanon "rakastan sua" tai "oot rakas".

Mun mielestä se on helppoa jos se on aitoa, en sano jos en tarkottais.

Lapeelle sanon "huomenta rakas" ja annan pusun otsalle. Sanon illalla ku peittelen että "rakastan sua, nuku hyvin" tms.

Miehelle sanon aamulla ja illalla ja välillä muutenkin, saatan halata ja sanoa että rakastan sua tai oot ihana tms.

Äidin kanssa puhelimessakin kun lopetellaan niin sanotaan monesti "rakastan".

Mulla on ollut elämässä monta ihmistä jotka olen yllättäen menettänyt ja nämä kokemukset ovat korostaneet minulle tunteiden kertomisen tärkeyttä. Ei sen tarvitse olla välttämättä "rakastan sua" jos se tuntuu vaikealta, kokeile alkuun jotain muuta esim. Oot ihana, olet rakas, pusuja, haleja, mitä vain keksit. Pääasiahan on että tarkoitus menee saajalle asti perille :)

Niinhän sitä sanotaan, ei ne sanat vaan ne teot :)

Kyllä mä rakastan mutta sana "rakastaa" on jotenkin samalla aikaa loppuunkulunut ja ylidramatisoitu. Tästä syystä sanon ennemmin vaikka että "tykkään susta ihan saatanasti". Välittää saman viestin ja sopii suuhun paremmin.

Amerikassa Au pairina oli ihan normaalia huikata lapselle koulun portilta "have a good day, I love you!" mutta suomeksi en ole koskaan sanonut kellekään. Miksi se onkin niin helppoa englanniksi?!

Vierailija kirjoitti:

Mitä te sitten toisillenne puhutte? Miten ylipäätään päätitte mennä sänkyyn? Muuttaa yhteen? Ehkä mennä naimisiinkin?

"Ojennatko perunoita?" "Joo".

Miten sinä sitten puhut?

"Ojennatko perunoita, rakkaani?"

"Ah, kyllä, koska rakastan sinua."

???

Vierailija kirjoitti:

Sanon miehelle, lapselle, vanhemmilleni ja sisaruksilleni. Yleensä sanon "rakastan sua" tai "oot rakas".

Mun mielestä se on helppoa jos se on aitoa, en sano jos en tarkottais.

Lapeelle sanon "huomenta rakas" ja annan pusun otsalle. Sanon illalla ku peittelen että "rakastan sua, nuku hyvin" tms.

Miehelle sanon aamulla ja illalla ja välillä muutenkin, saatan halata ja sanoa että rakastan sua tai oot ihana tms.

Äidin kanssa puhelimessakin kun lopetellaan niin sanotaan monesti "rakastan".

Mulla on ollut elämässä monta ihmistä jotka olen yllättäen menettänyt ja nämä kokemukset ovat korostaneet minulle tunteiden kertomisen tärkeyttä. Ei sen tarvitse olla välttämättä "rakastan sua" jos se tuntuu vaikealta, kokeile alkuun jotain muuta esim. Oot ihana, olet rakas, pusuja, haleja, mitä vain keksit. Pääasiahan on että tarkoitus menee saajalle asti perille :)

Niinhän sitä sanotaan, ei ne sanat vaan ne teot :)

Suosittelen lukemaan koko ketjun ja kaikki ap:n kirjoitukset ihan ajatuksella niin sun ei tartteis toistella samoja asioita mitä ap on jo itsekin sanonut ;)