Mitä mieltä noista "avustuksia vähävaraisille" facebook-ryhmistä?
Ehkä olen vähän kyyninen, mutta aika heppoisesti ihmiset avustavat, lähettävät mm. rahaa nyt puhelinlaskuja tms varten. Aika riskaabelia, että menee oikeaan tarkoitukseen?! Mutta hyvä jos menee.
Kommentit (60)
Oikein paikallaan ovat paikkaamassa hyvinvointiyhteiskunnan puutteita. Toki kaikessa auttamisessa mukaan mahtuu pieni osa hyväksikäyttäjiä. En tiedä lukua, 1/20? Ehkä. Silti nuo 19 muuta saavat tarvitsemaansa apua ilman vilunkia. Ehkä tätä on tutkittukin.
Perjantai-dokkarissa oli nuorehko mies joka itse söi roskiksista mutta silti laittoi kuukaudessa melkein 200e hyväntekeväisyyteen. Mä sanon että siinä oli jo asennetta kaverilla ihan oikeasti.
Ai nyt vastustetaan jo amerikkalaistyylistä hyväntekeväisyyttäkin?
Hätätilanteet eivät tule lasketusti, ajatelkaa vaikka jos nainen pakenee kodistaan.
Kommentti numero 29 taitaa olla mun kirjoittamani. Mä olen poistunut jo monista avustusryhmistä, mutta myös liittynyt pariin uuteen. Nykyisin tunnutaan haluttavan vain rahaa. Vaikka Apuna ryllä ei ole voimassa olevaa rahankeräyslupaa, asiaa kierretään - ihan laillisesti tosin - niin, että avustajille annetaan jonkun tilinumero, johon rahaa voi laittaa. Koska ryhmässä avunhakijat ovat anonyymejä, on täysin mahdotonta tietää, onko kyseinen avunhakija juuri se henkilö, jonka tilinumeron on saanut ylläpidolta. Tai vaikka olisikin, onko kyseessä joku ylläpitäjien kaveri. Sekin hieman ihmetyttää, että toimeentulotuessa kaikki yli 50€ tulot vähentää toimeentulotukea, niin silloinhan nämä avuntarvitsijat eivät voi olla toimeentulotukiasiakkaita, kun kerran useat ihmiset laittavat heille rahaa.
Olen nykyisin avustanut lähinnä sellaisissa ryhmissä, joissa tarvitsija on voinut itse pyytää apua. Parissa ryhmässä on systeemi muuttunut niin, että ryhmän seinällä ilmoitukset ovat anonyymejä eikä enää omalla nimellä kuten ennen ja ylläpito päättää, kenen ilmoitus julkaistaan ja kenen ei. Jotkut tykkäävät uudesta systeemistä, mä en. Tosin yksi ryhmä taisi hiljentyä kokonaan uudistuksen jälkeen. Mä mieluummin arvioin ihan itse, autanko jotain toista ihmistä. En tarvitse siihen välikäsiä. Olen avustanut jo niin monia vuosia, että hyvin herkästi havaitsen, jos avuntarvitsijan tarina kuulostaa liian tutulta.
Avustan yleisimmin ruoka-avulla ja aika selkeä merkki todellisesta avuntarpeesta mulle on se, jos tarvitsija vaivautuu tulemaan noutamaan ruokaa. Asun pääkaupunkiseudulla ja julkinen liikenne toimii täällä varsin hyvin. Pari huonosti liikkuvaa ihmistä on käyttäneet taksikorttejaan ruuan noutamiseen. Mä ajattelen niin, että jos toinen ihminen luottaa tuntemattomaan ihmiseen niin paljon, että tulee jonnekin kaupalle tai kauppakeskukseen hakemaan ruokaa (voisinhan minäkin nimittäin tehdä oharit), silloin hänellä on ruualle aito tarve. Ja silloin mä en osta vain 1-2 päivän ruokia vaan niin paljon kuin kyseinen henkilö jaksaa kantaa. Usein vielä niin, että julkisilla saapuville annan vielä parikymppiä rahana, jotta voi ostaa maidot yms halvimmat ruuat läheltä kotiaan ja kauempaa kantaa kotiinsa vain kalliimmat elintarvikkeet.
Vierailija kirjoitti:
Huomatkaa, että tuollainen toiminta edellyttää rahankeräysluvan, muuten se on laitonta ja rangaistavaa.
Suomen lain mukaan ehkä...
Mutta mistä edes tietää aina, että missä maassa joku oleskelee jos avustaminen tapahtuu netin kautta.
Ja sitten joku Facebook-ryhmä? Vastaako se samaa kuin yleinen rahankeräys? Saattaa toki vastata, en ole tässä mikään asiantuntija.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomatkaa, että tuollainen toiminta edellyttää rahankeräysluvan, muuten se on laitonta ja rangaistavaa.
Suomen lain mukaan ehkä...
Mutta mistä edes tietää aina, että missä maassa joku oleskelee jos avustaminen tapahtuu netin kautta.
Ja sitten joku Facebook-ryhmä? Vastaako se samaa kuin yleinen rahankeräys? Saattaa toki vastata, en ole tässä mikään asiantuntija.
Jos Facebook-ryhmä on Suomessa, sitä koskee Suomen rahankeräyslaki.
Apuna ry rahat menee yhdistyksen tilille mistä ylläpito sitten vaihtaa lahjakorteiksi tai käy ostaa ruokaa eli ei vaikuta toimeentulotukeen
Vierailija kirjoitti:
Apuna ry rahat menee yhdistyksen tilille mistä ylläpito sitten vaihtaa lahjakorteiksi tai käy ostaa ruokaa eli ei vaikuta toimeentulotukeen
Apuna ry:llä ei ole ollut moneen kuukauteen enää rahankeräyslupaa. Sen vuoksi nyt rahaa lahjoitetaan suoraan ihmisten (avuntarvitsijoiden???) tileille.
Joskus avustan, pieniä summia, tätä ei kaikki hyväksy. Tietysti rahat pitäisi luovuttaa oman perheen jäsenille, en vaan ole nähnyt heitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apuna ry rahat menee yhdistyksen tilille mistä ylläpito sitten vaihtaa lahjakorteiksi tai käy ostaa ruokaa eli ei vaikuta toimeentulotukeen
Apuna ry:llä ei ole ollut moneen kuukauteen enää rahankeräyslupaa. Sen vuoksi nyt rahaa lahjoitetaan suoraan ihmisten (avuntarvitsijoiden???) tileille.
Niin siellä on tehty aina, ylläpitäjä on pyytänyt siirtämään rahaa suoraan avunpyytäjien tileille. Ja kuulemma ovat Kelalta salattuja tilejä, senkin ylläpitäjä on kertonut. Ja kyllä Apuna ry kerää myös nytkin omalle tililleen rahaa. Vaikka ei ole taaskaan rahankeräyslupaa. On aiemminkin ollut ilman rahankeräyslupaa ja silti kerännyt rahaa. Ihme, ettei poliisi puutu tuohon ryhmään.
Olisin monta kertaa lahjoittanut ihan uuttakin tavaraa, mutta ottavat vastaan vain rahaa. Minusta se on vähän epäilyttävää. Niin ja kun kertan lahjoitin rahaa, ei tullut mitään kiitosta avuntarvitsijalta, eli en tiedä meneekö rahat oikeasti perille.
Kyllästynyt kirjoitti:
Tuossakin ryhmässä aika pitkälle samat tyypit pyytävät apua päivittäin.
Avustin kerran yhtä tyyppiä, kun valitti ettei koiralle ole ruokaa, antamalla nappuloita pienen säkillisen. Muija oli kaulasta jalkoihin asti tatuoitu ja silmissä volyymiripset plus lisäkkeet hiuksissa.. Menot täytyisi osata suhteuttaa tuloihin ja opetella pärjäämään sillä rahalla mitä kuukaudessa saa, eikä olla tuntemattomilta ihmisiltä kerjäämässä.
Ne tatuoinnit on voitu hankkia työelämässä ollessa. Sen verran kalliita ovat ettei niitä millään avustuksilla maksella. Hiustenpidennykset myöskin. Nykyään saa ulkomailta tosi halpoja tekoripsiä muutamalla eurolla ja hiustenpidennyksiäkin puoleen hintaan ja ylikin kuin mitä Suomessa maksaisi.
Itse en esimerkiksi koskaan saanut toimeentulotukea opiskelijana vaan kävin töissä koko opiskeluiden ajan. Sitten tuli eri työnantaja, lahjoi ulos toisesta työpaikasta ja halusi palkata itselleen. Kusetti, että kesällä on töitå niin kuim ennenkin, mutta kun kesä koitti niin kaikki työvuorot laitettu pois. Ajauduin pikavippikierteeseen, toimeentulotukea en saanut enkä myöskään työvuoroja, vaikka niitä halusinkin.
Vuosia myöhemmin tienasin palkkaa sen verran hyvin, että halusin vapaaehtoisesti maksaa ulosottovelkaa enemmän pois. Tämä ei käynytkään vaan asunto otettiin alta pois, estettiin työn tekeminen ja pakotettiin tuen saajaksi.
Kun osa-aikatyön yrittää itse omasta halustaan muuttaa kokoaikatyöksi niin tämä ei käykään vaan sabotoidaan työn tekeminen niin, että palaa takaisin osa-aikatyölliseksi. Sitten samat sabotöörit haukkuvat kuinka työttömyys on oma vika ja laiskuuttaan eivät vaan viitsi käydä kokoaikatöissä.
Tampereella, tässä samalla alueella on ilmaisryhmissä tavaraa kinuava tyyppi joka ottaa kaiken minkä saa. Sitten niitä kasseja täynnä vaatetta, leluja ja ruokaa löytyy pysäkeiltä. Tämä on jatkunut ainakin pari vuotta. Sellanen laiha huppariveijo kyseessä. Ei perhettä tai lapsia.
Ajatus on hyvä. Mutta nettiruinaajat pilaavat sen. Liityin noihin aikoinaan. Jos itselläni olisi tarjota jotain. Tai jos käy niin, että itse tarvitsen jotain ajatuksella.
4 kaupungin nettiruinaajaa pilasi koko homman. Jos joka perhanan asia on kallis tai pitää anella netistä. Ei kannata toisesta ryhmästä samassa kaupungissa kysellä kampaajia ja tatuointi liikkeitä.
300 tukka ja ilmaiset lasten vaatteet. Samalla viikolla. Lähin pois koko ryhmistä.
Vierailija kirjoitti:
Mutta mistä te tiedätte että ihminen oikeesti on avun tarpeessa eikä vaan kuseta? Itse en koskaan lähettäisi rahaa jos en henkilökohtaisesti tuntisi henkilöä.
Näin. Itse ainakin lahjoittaisin mieluummin luotettavan järjestön kautta.
Tietoinen valinta en ole F.B en ista. En anna rahaa mihinkään keräys,olkon itsekyttä.Nistä keräyksistä murto osa mene kohteisin. Isoin osaa mene keräys järjestön yläpiton. Katson kun vien otinin hyvää materialia esim.Pelastusarmeja kirppu tori myyntiin on lahjotus heille. Enkä itse myy materiaali.On kortta kekoon Suomalaisille pelastusarmejan kautta!