Mitä mieltä noista "avustuksia vähävaraisille" facebook-ryhmistä?
Ehkä olen vähän kyyninen, mutta aika heppoisesti ihmiset avustavat, lähettävät mm. rahaa nyt puhelinlaskuja tms varten. Aika riskaabelia, että menee oikeaan tarkoitukseen?! Mutta hyvä jos menee.
Kommentit (60)
Vaikea sanoa. Mutta jos itselle esimerkiksi 20 euroa ei ole iso raha, mutta tietää että jollekulle (varsinkin esimerkiksi yksinäiselle ihmiselle) se voi tehdä valtavan eron, niin ehkä joskus riski kannattaa ottaa. Varmaan ryhmissäkin on eroja.
Toinen on tietenkin se, että jos on sellaista tavaraa jota ei tarvitse, niin samantien sen voi lähettää postissa jollekulle ryhmäläiselle kuin viedä Fidaan ilman että siinä menettää mitään (koska sen olisi kuitenkin antanut ilmaiseksi).
Itse olen sitä mieltä, että aidosti ihmisille tulee tilanteita Suomessa, jossa jopa erittäin pieni avustus voi olla ratkaiseva. Jos esimerkiksi avustukset ovat jääneet saamatta viikon-kaksi byrokratian takia ja ihminen on liian huonokuntoinen lähteäkseen leipäjonoon tai sellaista ei ole lähellä, eikä ole läheisiä joilta pyytää apua, niin pienikin avustus voi olla todella arvokas.
Olisi kyllä mielenkiintoista jos jollakulla olisi enemmän tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on ihan toimiva holhousyhteiskunta ja tulonsiirtokoneistot muutenkin joten älköön kukaan lähetelkö rahojaan turhuuksiin.
Tästä en ole samaa mieltä. Oma arvioni on, että silloin kun yhteiskunnan varoilla eletään pitkään (tyyliin vuosia), niin silloin asiat toimivat hyvin. Tuet rullaavat ja käyttäjät osaavat käyttää systeemiä.
Ongelmia tulee silloin, jos jollekulle tulee yhtäkkinen vaikea tilanne. Tukisysteemi on todella monelle täysin vieras ja tuntematon jos sitä ei ole koskaan tarvinnut, eikä se aina toimi kovin nopeasti. Eli juuri ihmiset, jotka tarvitsevat pientä, nopeaa apua eivätkä tunne systeemiä, ovat väliinputoajia. Jos kyseessä on vanhempi, sairas ja yksinäinen ihminen, niin sen avun etsimisen vaikeus saattaa olla liian suuri. Siinä monesti saattaa riittää, että joku antaa sen parikymppiä viikon ruokaostoksiin ja sitten ihminen saattaakin kyetä saamaan asiansa taas kuntoon.
Eli tukisysteemi toimii parhaiten sitä paljon ja pitkään käyttäville. Ei aina muille.
Mutta mistä te tiedätte että ihminen oikeesti on avun tarpeessa eikä vaan kuseta? Itse en koskaan lähettäisi rahaa jos en henkilökohtaisesti tuntisi henkilöä.
Ainut oikea aate tähän asti. Kunhan vähävarainen saa sen suoraan.
Itse autan suoraan niitä tuttuja joilla on tiukkaa. Tunnen tilanteen ja avun tarpeen. Vaikea kuvitella nykysuomessa että oikeaa avuntarvitsijaa tavitsisi kaukaa hakea.
Vierailija kirjoitti:
Mutta mistä te tiedätte että ihminen oikeesti on avun tarpeessa eikä vaan kuseta? Itse en koskaan lähettäisi rahaa jos en henkilökohtaisesti tuntisi henkilöä.
Onko sillä loppupeleissä väliä? Jos mulla on parikybää ylimääräistä ja voin päästä siitä eroon, niin sama se mulle onko oikeasti tarvitseva tai ei. Voin mä sillä viinikiäkin ostaa.
Tietääkö muuten kukaan, että voiko Suomessa nykyään laillisesti perustaa esimerkiksi hyväntekeväisyysjärjestön, joka keräisi varoja esimerkiksi vain vanhainkodeille?
Ihmettelen niitä järkyttävän kalliita pyyntöjä. Mutta joku ruokakassi tai kympin puhelinlasku on ihan ymmärrettävä. Puhelinlasku tosin ehkä niin päin, että pyytäjä lähettää ne laskun tiedot auttajalle.
Noissa törkeissä pyynnöissä on sekin ongelma, että sitten aidosti apua tarvitsevatkaan eivät uskalla pyytää mitään, koska eivät halua leimautua pummeiksi. Röyhkeästi mitä tahansa kerjäävät taas eivät edes mieti moisia, vinkuvat vain tavaraa.

Osaako joku laittaa listaa noista ryhmistä? Ja kerättäisiin sitten kommentteja kokemuksiin pohjautuen.
Itse tiedän tämän parhaiten ja se vaikuttaa luotettavalta, ylläpitäjien aktiivisuuden takia:
Apua vähävaraisille pääkaupunkiseudulla
https://www.facebook.com/groups/751927291556243/
Mielestäni siinä on juuri tuo sääntö, että vain pieniä lahjoituksia (tyyliin kassillinen ruokaa) ettei tulisi huijauksia. Tuosta pk-seudun ryhmästä on tehty lehtijuttujakin, ja siinä mainittiin, että on esimerkiksi tullut pyyntöjä kuivaavista pesukoneista joita ylläpitäjät eivät ole edes suostuneet ottamaan vastaan, juuri koska se vaikuttaa huijaukselta eikä ole ryhmän tarkoitus, vaan tarkoitus on auttaa äärimmäisessä, väliaikaisessa hädässä.
Sitten mikä on kanssa fiksu on tuo tavaroiden suora vaihto. Ihmiset voivat kertoa jos tarvitsevat vaikka talvitakkia, jollainen jollakulla voi olla turhana kaapinpohjalla. Ja ihmiset voivat myös kertoa mitä turhia tavaroita on, joita voi sitten tarvitseva pyytää.
Tässä noita lehtijuttuja tuosta ryhmästä:
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/414797-neljan-naisen-facebook-ryhma-…
http://www.valomerkki.fi/uutiset/facebookin-apuryhma-tayttaa-vahavarais…
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/aidit-kuljettavat-vapaa-aja…
Liittyvätkö tuohon ryhmään sekä avun hakijat että sen tarvitsijat? Siis jos joku tuttu näkee minut tuolla, tietääkö hän olenko minä avun hakija vai lahjoittaja?
Vierailija kirjoitti:
Liittyvätkö tuohon ryhmään sekä avun hakijat että sen tarvitsijat? Siis jos joku tuttu näkee minut tuolla, tietääkö hän olenko minä avun hakija vai lahjoittaja?
Hyvä kysymys. Itse asiassa en ole varma. Itselläni oli niin itsestään selvää, että olen lahjoittaja, että en tullut edes miettineeksi. Jotenkin ajattelin, että lahjoittajat liittyvät. Siellä on mm. Klaara Kivilahti yms., joten olettaisin ihmisten paljolti ajattelevan liittyneiden olevan lahjoittajia. Mutta parhaan vastauksen saat ylläpitäjältä.
Meidän paikallisessa ryhmässä kaikki avunpyynnöt kulkevat yp:n kautta. Hän kirjoittaa niistä seinälle niin, ettei henkilöitä voi tunnistaa. Avuntarjoajat kommentoivat alle ja yp ottaa heihin yhteyttä. Tämä systeemi vaatii älyttömän aktiivista yp:tä; hänelle hatunnosto!
Pienet avuntarjoukset voi lisätä itse seinälle (vaatepaketteja, kauppakasseja yms). Rahaa ei liikutella, mutta lahjakortteja liikkuu kyllä. Esim viime vuonna mammuttimarkkinoiden jälkeen Flamingon lippuja välitettiin varmaan satoja :)
Homma alkoi jouluapu-ryhmänä, mutta laajeni heti ensimmäisen joulun jälkeen kokovuotiseksi. Toki joulun aikaan ryhmässä on aktiivisempaa.
Joku kyseli, voiko perustaa jotain säätiötä tms vähävaraisten auttamiseksi. Googleta Brother Christmas..
Vierailija kirjoitti:
Liittyvätkö tuohon ryhmään sekä avun hakijat että sen tarvitsijat? Siis jos joku tuttu näkee minut tuolla, tietääkö hän olenko minä avun hakija vai lahjoittaja?
Joissain ryhmissä on vain avustajia ja ylläpito tekee ilmoituksen avuntarvitsijoista. Näissä ilmoituksissa ei ole henkilön tunnistetietoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen niitä järkyttävän kalliita pyyntöjä. Mutta joku ruokakassi tai kympin puhelinlasku on ihan ymmärrettävä. Puhelinlasku tosin ehkä niin päin, että pyytäjä lähettää ne laskun tiedot auttajalle.
Noissa törkeissä pyynnöissä on sekin ongelma, että sitten aidosti apua tarvitsevatkaan eivät uskalla pyytää mitään, koska eivät halua leimautua pummeiksi. Röyhkeästi mitä tahansa kerjäävät taas eivät edes mieti moisia, vinkuvat vain tavaraa.
Osaako joku laittaa listaa noista ryhmistä? Ja kerättäisiin sitten kommentteja kokemuksiin pohjautuen.
Itse tiedän tämän parhaiten ja se vaikuttaa luotettavalta, ylläpitäjien aktiivisuuden takia:
Apua vähävaraisille pääkaupunkiseudulla
https://www.facebook.com/groups/751927291556243/
Mielestäni siinä on juuri tuo sääntö, että vain pieniä lahjoituksia (tyyliin kassillinen ruokaa) ettei tulisi huijauksia. Tuosta pk-seudun ryhmästä on tehty lehtijuttujakin, ja siinä mainittiin, että on esimerkiksi tullut pyyntöjä kuivaavista pesukoneista joita ylläpitäjät eivät ole edes suostuneet ottamaan vastaan, juuri koska se vaikuttaa huijaukselta eikä ole ryhmän tarkoitus, vaan tarkoitus on auttaa äärimmäisessä, väliaikaisessa hädässä.
Sitten mikä on kanssa fiksu on tuo tavaroiden suora vaihto. Ihmiset voivat kertoa jos tarvitsevat vaikka talvitakkia, jollainen jollakulla voi olla turhana kaapinpohjalla. Ja ihmiset voivat myös kertoa mitä turhia tavaroita on, joita voi sitten tarvitseva pyytää.
Tässä noita lehtijuttuja tuosta ryhmästä:
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/414797-neljan-naisen-facebook-ryhma-…
http://www.valomerkki.fi/uutiset/facebookin-apuryhma-tayttaa-vahavarais…
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/aidit-kuljettavat-vapaa-aja…
https://www.facebook.com/Arkiapuri/?fref=ts
https://www.facebook.com/groups/ruoka.apusuomi/?fref=ts
https://www.facebook.com/groups/1471666603128230/?fref=ts
https://www.facebook.com/groups/avuntarpeessaryhma/?fref=ts
https://www.facebook.com/groups/1598107157077401/?fref=ts
https://www.facebook.com/groups/1684082505190110/?fref=ts
https://www.facebook.com/groups/avustuksia.vahavaraisille/?fref=ts
https://www.facebook.com/groups/598532330250606/?fref=ts
https://www.facebook.com/groups/490807391104576/?fref=ts
https://www.facebook.com/groups/arsata/?fref=ts
https://www.facebook.com/groups/avustusrinkiturku/?fref=ts
https://www.facebook.com/groups/697490283698810/?fref=ts
https://www.facebook.com/groups/742256905907652/?fref=ts
https://www.facebook.com/groups/1193873227294986/?fref=ts
https://www.facebook.com/groups/458448477690343/?fref=ts
https://www.facebook.com/groups/autetaanyhdessa/?fref=ts
Tämä ketju löytyi googlettamalla.
Olen epätoivoinen, tarvitsen prepaidliittymääni saldoa. 10€ olisi riittävä summa, hätä on oikeasti.
Mä tiedän että yhteiskunta on velvollinen auttamaan, mutta kun ei saa soitettua edes. Neuvokaa nyt joku sellainen ryhmä, missä esim. noita lahjakortteja liikkuu.
Ja mitenkö nettiin? Kirjaston koneella on Wi-Fi.
Itse ihmettelen sitä, että avustusryhmien yp:t ovat itse avunhakijoina ryhmissään. Nostelevat toistensa ilmoituksia ahkeraan, peräänkuuluttavat apua ja pitävät omia ilmoituksiaan seinällä ilman aikarajaa. Toki yp:t voivat olla vähävaraisia itsekin, uskottavuutta syö vaan se, että paikallisella fb-kirpalla eräänkin ryhmän "kädestä suuhun elävä opiskeleva yh-äiti" alias yksi avustusryhmän yp:stä kauppailee milloin mitäkin käyttämätöntä kosmetiikkaa, hajuvesiä, kenkiä, laukkuja...niimpä niin.

Sillon kun lahjoittaja tekee lahjoituksen kohteelle, tekee sanattoman sopimuksen siitä että tuote on nyt vastaanottajan omaisuutta ja sen voi vaikka myydä jos siltä tuntuu. Eipä noi kosmetiikat hirveesti kenenkään persettä luulis napostelevan, jospa ei ole olleet vaan oikeaa sävyä tai ei muuten vaan sovi iholle. Perseaukisethan siellä apua pyytelevät, onko se sulta pois jos muutaman roposen tienaa, kun myy jonku romun jolla ei sitten itse teekkään mitään tai sille ei ole enää tarvetta. Siinä kun usein käy myös niin että lahjoittaja tulee lahjoittaneeksi "siivosin vähän varastoa"-tyylillä. Koittakaa nyt olla realisteja.
Tuossakin ryhmässä aika pitkälle samat tyypit pyytävät apua päivittäin.
Avustin kerran yhtä tyyppiä, kun valitti ettei koiralle ole ruokaa, antamalla nappuloita pienen säkillisen. Muija oli kaulasta jalkoihin asti tatuoitu ja silmissä volyymiripset plus lisäkkeet hiuksissa.. Menot täytyisi osata suhteuttaa tuloihin ja opetella pärjäämään sillä rahalla mitä kuukaudessa saa, eikä olla tuntemattomilta ihmisiltä kerjäämässä.
Kaikkia systeemejä voi, ja tullaan käyttämään hyväksi väärin perustein. Tämä, että tällaisilla aputoimilla rahoitetaan juomista tai pelaamista ym. riippuvuutta on se mikä oksettaa. Nyyhkytarina kehiin vaan ja kukkaronnyörit heltiää. Tietysti joukossa on oikeita avuntarvitsijoita valtaosa, mutta lokkiparvi lentää aina.
Suomessa on ihan toimiva holhousyhteiskunta ja tulonsiirtokoneistot muutenkin joten älköön kukaan lähetelkö rahojaan turhuuksiin.