Lue keskustelun säännöt.
Kuinka normaalia on, että masentunut hakee jatkuvasti huomiota sairaudellaan?
27.09.2016 |
Onko yleistäkin, että masentunut ihminen hakee jatkuvasti huomiota sairaudellaan, esim. puhuu kovaan ääneen vaikka ravintolassa masennuksestaan ja lääkkeistään ja lääkkeiden yliannostuksestaan? Siis lähes vaikuttaa siltä, että haluaa kaikkien ympärillä kuulevan kaiken. Kääntää myös keskustelut aina omaan sairauteensa ja oireisiinsa ja ongelmiinsa. Päivittää usein myös sosiaaliseen mediaan oireitaan ja masisteluaan. Kaikessa kanssakäymisessä siis vaikuttaa hakevan koko ajan huomiota itseensä ja tuntuu kuvittelevan olevansa jotenkin erityinen ongelmiensa takia. Onko tällainen normaalia masentuneelle ihmiselle?
Kommentit (22)
Hakee huomiota. Todennäköisesti ei edes oikeasti masentunut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan noita. Mutta kyllä kai yleisempää on, että masentunut jumittaa kotonaan ja välttelee ihmiskontakteja.
Älä yleistä kaikkia masentuneita... tai no mistähän sinä tietäisit, että miten moni masentunut ei puhu sairaudestaan, kun eivät he koskaan julkisesti siitä puhu.
usein vakavasti masentuneet ovat niitä hiljaisimpia.
En osaa sanoa. Itse en kerro kenellekään, ellei ole pakko. Osaan olla ns. pirteä ulkoisesti toisten seurassa ja sitten sisäisesti kärsin.
Vierailija kirjoitti:
Älä yleistä kaikkia masentuneita... tai no mistähän sinä tietäisit, että miten moni masentunut ei puhu sairaudestaan, kun eivät he koskaan julkisesti siitä puhu.
usein vakavasti masentuneet ovat niitä hiljaisimpia.
En yleistänytkään, vaan puhuin tästä yhdestä ja kysyin onko normaalia masentuneelle. Koko maailma pyörii hänen napansa ja mielenterveysongelmiensa ympärillä ja kaikkien pitää myös kuulla niistä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä yleistä kaikkia masentuneita... tai no mistähän sinä tietäisit, että miten moni masentunut ei puhu sairaudestaan, kun eivät he koskaan julkisesti siitä puhu.
usein vakavasti masentuneet ovat niitä hiljaisimpia.
En yleistänytkään, vaan puhuin tästä yhdestä ja kysyin onko normaalia masentuneelle. Koko maailma pyörii hänen napansa ja mielenterveysongelmiensa ympärillä ja kaikkien pitää myös kuulla niistä.
Ap
voi olla kyse persoonallisuushäiriöstä, mihin usein myös liittyy masennus.. ei kaikki masentuneet ole samanlaisia.
En tiedä onko tuo sairauden julkisesti korostaminen mitenkään tyypillistä, mutta on se valitettavasti niin että masennus on melko "itsekäs" sairaus. Oma näköala muuttuu kapeaksi ja kietoutuu sisäänpäin omaan pahaan oloon, ja muuta on vaikea nähdä. Olen itse masentunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä kysymys. Entä liittyykö masennukseen usein runsas itsensä ja täydellisen elämän korostamisen tarve somessa samalla kun lähimmille valitetaan, miten kauheaa elämä on ja syytellään niitä lähimpään omista ongelmista?
Kyllä se on niin, että valtaosa masennukseen sairastuneista ovat hyvin hiljaa koko asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei todellakaan. Viimeiseen asti yleensä yritetään peittää.
En usko, että on kovin yleistä oikeasti masentuneilla. Ehkä muissa mielenterveyden ongelmissa. Masentunut ei yleensä puhu asiasta, varsinkaan huutele sitä joka paikassa. Masentuneita yleensä on ne, joista sen vähiten uskoisi. En minä ihmisten ilmoilla ollessani istu nurkassa ja mökötä, vaan olen hyvinkin aurinkoisen ja iloisen oloinen - kotona sitten romahdan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos hakee läheisiltä jakuvasti huomiota masennuksen takia niin kyseessä voi olla jo persoonaan vaikuttava depressio joka on tehnyt jo ihmisestä epävakaan tai jopa narsistisen. Epävakaan ihmisen voi pelastaa, narsistista harvoin, se onkin sitten duuni erottaa kumpaa läheinen on. Itse olen ollut epävakaa mutta nyt taas normaalissa elämässä kiinni kiitos mieheni joka minua auttoi jaksamaan. Tollanen yleinen huomionhaku viittaa jo tosi pitkälle meneesee narsistiseen persoonallisuus häiriöön, no can do tollasen ihmisen kanssa, jätä rauhaan.
Vierailija kirjoitti:
Minusta ei ole mitään syytä miksi masennustaan pitäisi hävetä ja salata.
Esitteletkö peräpukamiakin julkisella paikalla? Ei kai niitäkään pitäs hävetä tai salata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olin masentuneena tietyssä vaiheessa juuri tuollainen. Minulla masennukseen liittyi vahvasti lapsuudesta alkanut psyykkinen kuvio jossa en tullut itsenäni nähdyksi, ja sitten kun terapiassa tämä alkoi purkautua, meni huomion hakeminen tilapäisesti aika lailla överiksi.
Yhtä luonnollista kuin menkkojen päivittäminen facebookissa.
Minullakin oli masentuneena tuollainen vaihe. Se liittyi jotenkin siihen, kun ensin oli hävennyt sitä sairautta niin kauan aikaa ja sitten alkanut terapiasta saada hyväksyntää sille, että kyseessä on sairaus siinä missä mikä tahansa muukin. Ja lisäksi kun oli sairauslomalla ja kokeili eri lääkityksiä, niin niiden kokeilut ja haittavaikutukset oikeasti täyttivät ajatuksia aika paljon, joten sekin takia niistä tuli puhuttua.
Mistään itsetuhoisista ajatuksista en kyllä olisi julkisilla paikoilla puhunut.
Teini-ikäisillä enemmän sääntö kuin poikkeus mun kokemuksen mukaan. Näin nuorena aikuisena on järkyttävää kun jotkut pari vuotta nuoremmat kaverit kouluajoilta edelleen kuuluttaa somessa päivittäin miten masentuneena on niin rankkaa ja vaikka näet arpeni niin et tunne niiden tarinaa ja voi helvetti. Eräs vanha ystävä toi hiljattain uuden tyttöystävänsä näytille, ranteet auki vedettynä tämä kertoi minulle, tuntemattomalle, avoimesti että ei opiskele tai käy töissä kun on jossain osastohoidossa masennuksen takia tai vastaavaa.
masennuksen paranemiseen kuuluu yleensä tuo prosessi, että siitä haluaa ja on tarve puhua. vaikuttaa ihan paranemiseen. en ymmärrä miksei pahoinvoiva ihminen saisi puhua siitä. monelle masennukseen sairastuminen on traumaattinen kokemus, kun tulee seinä vastaan ja romahtaa..ei siitä voi selvitä kuin olemalla sinut sairauden kanssa ja tekemällä sen näkyväksi. jos et itse jaksa kuunnella, hanki erilaisia ystäviä. ihmissuhteisiin kuuluu se ettei kaikilla voi mennä kokoajan hyvin. kun itse sairastuin, huomasin hyvin selvästi jyvät akanoista ystävien suhteen silloin, toiset tosiaan pitivät itsekkäänä huomionhakuna sitä että mieleni oli niin sairas että halusin tappaa itseni. osa sitten tuki, ymmärsi ja kuunteli, ymmärsi että kyseessä on sairaus.
Tämmöinen perinteinen masentuneiden kadehtimisketju tähän väliin :D Voin sanoa että masennuksessa ei ole mitään kadehtimisen aihetta!
Minusta ei ole mitään syytä miksi masennustaan pitäisi hävetä ja salata.