Kiina-ilmiötä vähätellään vihreiden toimesta nyt oikein uutisissa
" Ei ole uskottavaa, että tämä ajaisi suomalaisen teollisuustuotannon EU:n ulkopuolelle."
" Yritysten todellisiin tuotantopäätöksiin perustuvissa tutkimuksissa ei ole löytynyt tutkimusnäyttöä siitä, että EU:n päästökauppa olisi aiheuttanut hiilivuotoa. Eikä energiakustannusten nousu ympäristöperusteisten maksujen takia ole juuri vaikuttanut yritysten kilpailukykyyn, tuotantomääriin tai työvoiman kysyntään."
Saisinko ne tutkimustulokset, joihin viitataan, että ei ole tieteellistä näyttöä.
Finnwatch on löytänyt ihan maalaisjärkeen perustuvaa näyttöä siitä, että jopa elitarviketeollisuus on siirtänyt osan tuotannosta epäeettisissä oloissa tapahtuviin tehtaisiin kaukoitään.
Eikö VATT tai HS toimitus ole koskaan kuullut sanaa KIINA-ILMIÖ ?
Kriitikot ovat jo kymmenen vuotta aiankin olleet sitä mieltä, että yritykset välttävät teollistuneissa maissa käytössä olevia tiukkoja työehto- ja työturvallisuusmääräyksiä, ja eritoten kiertää ympäristölainsäädännön, muuttamalla tehtaansa kiinaan, tai vähintäänkin ulkoistamalla tuotannon alihankintana Kiinaan.
Googlatkaapa varsin mitä kiina-ilmiöstä on aiemmin vuosien aikana puhuttu. Kiina-ilmiö on täyttä totta.
VATT nousee Suomessa takajaloilleen, koska yhä useampi on ymmärtänyt, että liian vihreä politiikka on ajanut teollisuuden kiinaan.
Googlatkaapa varsin näin: VATT+vihreät
Tulee varmaan kymmenen ensimmäistä hakutulosta, jossa maintaan sana VATT ja se yhdityy virheään ajatteluun.
Suomen vihreät on ilmiselvästi laittanut nyt VATT:n asiantuntijat todistelemaan, että kiina-ilmiö ei ole vihreiden syy.
Se vaan on, vihreiden ja vasemmiston syy, se on SAK:n syy... Suomen osalta.
Kiina-ilmiö on täyttä totta !
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1474773127500
" Ei ole uskottavaa, että tämä ajaisi suomalaisen teollisuustuotannon EU:n ulkopuolelle."
" Yritysten todellisiin tuotantopäätöksiin perustuvissa tutkimuksissa ei ole löytynyt tutkimusnäyttöä siitä, että EU:n päästökauppa olisi aiheuttanut hiilivuotoa. Eikä energiakustannusten nousu ympäristöperusteisten maksujen takia ole juuri vaikuttanut yritysten kilpailukykyyn, tuotantomääriin tai työvoiman kysyntään."
Saisinko ne tutkimustulokset, joihin viitataan, että ei ole tieteellistä näyttöä, kiitos.
Finnwatch on löytänyt ihan maalaisjärkeen perustuvaa näyttöä siitä, että jopa elitarviketeollisuus on siirtänyt osan tuotannosta epäeettisissä oloissa tapahtuviin tehtaisiin kaukoitään.
Eikö VATT tai HS toimitus ole koskaan kuullut sanaa KIINA-ILMIÖ ?
Kriitikot ovat jo kymmenen vuotta aiankin olleet sitä mieltä, että yritykset välttävät teollistuneissa maissa käytössä olevia tiukkoja työehto- ja työturvallisuusmääräyksiä, ja eritoten kiertää ympäristölainsäädännön, muuttamalla tehtaansa kiinaan, tai vähintäänkin ulkoistamalla tuotannon alihankintana Kiinaan.
Googlatkaapa varsin mitä kiina-ilmiöstä on aiemmin vuosien aikana puhuttu. Kiina-ilmiö on täyttä totta.
VATT nousee Suomessa takajaloilleen, koska yhä useampi on ymmärtänyt, että liian vihreä politiikka on ajanut teollisuuden kiinaan.
Googlatkaapa varsin näin: VATT+vihreät
Tulee varmaan kymmenen ensimmäistä hakutulosta, jossa maintaan sana VATT ja se yhdsityy virheään ajatteluun.
Suomen vihreät on ilmiselvästi laittanut nyt VATT:n asiantuntijat todistelemaan, että kiina-ilmiö ei ole vihreiden syy.
Se vaan on, vihreiden ja vasemmiston syy, se on SAK:n syy... Suomen osalta.
Kiina-ilmiö on täyttä totta.
Teollisuus on siirtynyt kaukoitään, jossa tehtaat saastuttavat monikymmenkertaisesti.
Valitettavasti.
Kommentit (13)
Maikkarissa sentään eetteriiin oli päästetty jokunen soraäänikin.
Tyhmäkin käsittää, että teollisuus on joutunut siirtymään kaukoitään.
Lukekaa ihan niistä tuotteista mitä olette ostaneet.... mitä niissä lukee?
Made in CHINA, INDIA, BANGLADESH, TAIWAN jne.
Ei ole eettisesti oikein ostaa kaukoidässä tehtyjä tuotteita.
En käy koskaa kiinalaisissa ravintoloissa. Ällöttää kun kerran näin sinne keittiöön. Ne ottaa ne aineet säilykepurkeista joissa lukee kiinaksi kaikki tekstit.
Missä lie myrkkyjoissa kasvatettuja katkarapuja, missä lie kasvatettuja mausteita ja liemiä.
Joskushan kiinalaisista ruoista on löytynyt kenkälankkia...
Kaikki mikä tulee vihreiltä perustuu katkeruuteen, kierouteen, kateuteen, vääryyteen, valheisiin ja pohjattomaan pahuuteen.
Vihreä ideologia toimii Saatanan käsikassarana.
Jännää, että Kiina-ilmiöstä on puhuttu jo 70-luvulta lähtien eli yli 10 vuotta ennen Vihreiden perustamista. Tulevaisuudesta käsin pystyvät vaikuttamaan maailmankauppaan, ainakin silloin kun änkyrät etsii syntipukkia.
Kiina-ilmiö alkoi 20 vuotta sitten, nytkö siihen heräsitte? Omassa firmassa virta on tosin jo kääntynyt eli palautetaan tuotantoa Eurooppaan Kiinasta. Palkka- ja muut suorat kustannukset Pekingissä ja Shanghaissa jo Viron, Puolan ja Unkariin tasoa, mutta yleiskustannukset suuremmat Kiinassa. Osa tuotannosta palaa Eurooppaan 5-10 vuoden kuluessa. Ja hyvä niin.
Vihreät ei jaksa koskaan miettiä asioita loppuun asti.
Otsikon perusteella luulin että tämä käsittelee ydinreaktorin sydämen sulamista... 😨😨
Niin, mutta se ei johdu ympäristöasetuksista...
Kiinalaiset tuotteet boikottiin ja heti !