Onko se ns ihan ok ja tavallista, että 9lk ajattelee lukiovalunnastaan, että..

Olisin keskiarvon (reilusti yli ysin) puolesta päässyt mihin vain lukioon. Valitsin lähimmän lukion, joka oli sellainen 7,2 ka lukio. Mutta siellä oli painotuksena aine, joka kiinnosti. Jatkoin lukiosta suoraan yliopistoon. Kannattaa valita omantuntuinen koulu eikä mennä väkisin eliittikouluun jos ka tai kiinnostus ei riitä. Tavallisessa lukiossa ei ole myöskään kamalaa kilpailua, mikä on tavallista eliittikouluissa. Kilpailuun ehtii mukaan yliopistossakin, jos sinne haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Ns. huonoistakin lukioista voi päästä pitkälle, jos on tahtoa. Jopa pidemmälle kuin hikarilukiosta, jossa on ikävä henki ja liikaa kilpailua.

Ainakin oman lapseni "hikarilukiossa" ei ollut ikävä henki ja kauhea kilpailu. Päinvastoin, siellä sai jokainen olla vapaasti juuri sellainen kuin on. Kympin oppilaalle oli ihanaa se, että myös opiskelusta kiinnostuminen ja innostuminen oli sosiaalisesti hyväksyttyä.

Mihin perustuu käsitys siitä, että eliittilukioissa olisi kauhea kilpailu? Ainakaan omassa tuttavapiirissäni kukaan eliittilukion entisistä oppilaista ei tunnista sitä.

Jos opiskeluilmapiiristä tahtoo mahdollisimman motivoivan, kannattaa mennä ns. hikkelukioon. Siellä ei näy takapenkin epäkiinnostuneita räkiksiä mailla eikä halmeilla.

On pojalla kavereita, mutta ei heistä kukaan "voi" hakea noihin yli 9 keskiarvon paikkoihin. Tottakai kaverit on tärkeitä, mutta ehkä painottaisin enemmän kavereiden aina vain samoina pysymistä ja mahd usein arkipäivisin näkemistä tässä yläkoulu kuin lukiovaiheessa..

ap

Vierailija kirjoitti:

On pojalla kavereita, mutta ei heistä kukaan "voi" hakea noihin yli 9 keskiarvon paikkoihin. Tottakai kaverit on tärkeitä, mutta ehkä painottaisin enemmän kavereiden aina vain samoina pysymistä ja mahd usein arkipäivisin näkemistä tässä yläkoulu kuin lukiovaiheessa..

ap

Kaksi asiaa ovat aika olennaisia. Ensinnäkin se, mitkä ovat pojan tavoitteet lukion suhteen, ja mukautuuko hän valtavirtaan, jos jostain syystä päätyykin "vääränlaiseen" seuraan, vaikka tavoitteet olisivat korkeat.

Toisaalta asiaa voisi miettiä siltäkin kannalta, että poika on vielä teini-iässä, mutta muutaman vuoden päästä jo aikuinen. Voisiko valintojen tuomaa vastuuta alkaa hiljaksiin opetella esimerkiksi nyt? Ja ennen kaikkea, uskaltavatko vanhemmat antaa pojalle mahdollisuuden oppia myös elämästä ja mahdollisista virheistään?

Tietenkin tuon ikäinen tarvitsee vielä vanhempien ohjausta, mutta kyseessä ei kuitenkaan ole kovin radikaali päätös, jos poika valitseekin sen 7,2 keskiarvon koulun sen "paremman" koulun sijasta, jonka vanhemmat haluaisivat hänen valitsevan.