Lue keskustelun säännöt.
Itse valittu yksilapsisuus herättää kummeksuntaa
25.09.2016 |
Meillä on yksi lapsi, joka täytti juuri kolme. Mies ei halua enempää eikä minullekaan ole missään vaiheessa tullut uutta vauvakuumetta. Nyt mies on jonossa menossa steriin, ja molempien suvut pyörittelevät silmiään päätöksellemme. Minua kummastuttaa tämä kummeksunta, sillä tiedän äkkiseltään lähes kymmenen perhettä tuttavapiiristämme, joissa on vain yksi lapsi(iät väliltä 1-10) eikä enempää tulossa. Eikö se ole ihan normaalia nykyaikana? Lapsen kavereistakin iso osa on ainokaisia.
Joutuuko kaikki yhden lapsen vanhemmat käymään läpi tämän silmien pyörittely ja arvosteluvaiheen? Miksi se on valintana jotenkin huonompi kuin kaksi lasta? En osannut edes ajatella, että ihmisiä ja sukulaisia kiinnostaisi meidän lapsiluku näin paljon.
Kommentit (45)
Aino lapsi on todennäköisemmin kusipää.
Maailman napa ja ensimmäisenä jonossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samasta syystä kuin valittu viisilapsisuus. Kaksi lasta, poika ja tyttö, se on se mitä kaikkien "pitäisi" tehdä...
Vierailija kirjoitti:
Aino lapsi on todennäköisemmin kusipää.
Maailman napa ja ensimmäisenä jonossa.
Ja varmaan myös täynnä mustavalkoisia mielipiteitä.
No kun kerran kysyit. Minusta hieman surullista ettei haluta tarjota lapselle sitä sisaruksen tuomaa onnea ja tukea ja turvaa, jos se olisi mahdollista. Sisaruus on kuitenkin usein meidän elämän pisin ihmissuhde.
Toki, joojoo, on niitä jotka ovat tapelleet kehdosta hautaan saakka. Mutta niissä perheissä on usein tapahtunut jotain outoa, väitän.
Tuntuu että nykyään hankitaan yksi lapsi omiin tarpeisiin sopivasti. Ehkä se alkaa olla pikkuhiljaa sellainen statusjuttukin, eli ei ole enää muodikasta hankkia omakotitaloa, kahta lasta ja farmaria. Nyt on muodikasta asua kaupungissa kerrostaloluukussa ja hankkia vain yksi lapsi.
Mutta, en koskaan sanoisi asiaa kellekkään ääneen tai ihmettelisi toisten lapsilukua tai sterilisaatiota. Eli siihen en osaa mitään sanoa, miksi jotkut tuovat ajatuksensa julki ääneen.
Onko ap:lla itsellään sisaruksia? Entä ap:n miehellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No kun kerran kysyit. Minusta hieman surullista ettei haluta tarjota lapselle sitä sisaruksen tuomaa onnea ja tukea ja turvaa, jos se olisi mahdollista. Sisaruus on kuitenkin usein meidän elämän pisin ihmissuhde.
Toki, joojoo, on niitä jotka ovat tapelleet kehdosta hautaan saakka. Mutta niissä perheissä on usein tapahtunut jotain outoa, väitän.
Tuntuu että nykyään hankitaan yksi lapsi omiin tarpeisiin sopivasti. Ehkä se alkaa olla pikkuhiljaa sellainen statusjuttukin, eli ei ole enää muodikasta hankkia omakotitaloa, kahta lasta ja farmaria. Nyt on muodikasta asua kaupungissa kerrostaloluukussa ja hankkia vain yksi lapsi.
Mutta, en koskaan sanoisi asiaa kellekkään ääneen tai ihmettelisi toisten lapsilukua tai sterilisaatiota. Eli siihen en osaa mitään sanoa, miksi jotkut tuovat ajatuksensa julki ääneen.
Ja yksilapsisuuden syy ei aina välttämättä ole se mikä ihmisille annetaan ymmärtää, voi olla helpompi puhua valinnasta satunnaisille tutuille, jotka eivät muutenkaan tunnu asioita ymmärtävän, kuin kertoa esim. sekundaarisesta lapsettomuudesta.
Olen itse surrut koko elämäni sitä, ettei minulla ole sisaruksia (läheltä omaa ikääni, ovat yli kymmenen vuotta nuorempia ja lapsia vielä), enkä ikinä toivoisi omille lapsilleni samaa. Mietin aina pienenä, että miten hauskaa nytkin olisi jos olisi leikkikaveri täällä mökillä, matkoilla, mummolassa. Vanhempani eivät juurikaan olleet ja leikkineet kanssani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla meni toisen lapsen "tekoaika" ohi, ennenkuin löysin edellisen miehen kuoleman jälkeen puolison.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse surrut koko elämäni sitä, ettei minulla ole sisaruksia (läheltä omaa ikääni, ovat yli kymmenen vuotta nuorempia ja lapsia vielä), enkä ikinä toivoisi omille lapsilleni samaa. Mietin aina pienenä, että miten hauskaa nytkin olisi jos olisi leikkikaveri täällä mökillä, matkoilla, mummolassa. Vanhempani eivät juurikaan olleet ja leikkineet kanssani.
Ja minä taas en koskaan kaivannut (edelleenkään kaipaa) sisaruksia. Tosin vanhempani ovatkin fiksuja tyyppejä, jotka edistivät ystävystymistäni muiden kanssa, joten leikkikavereista ja ystävistä ei ollut puutetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kun kerran kysyit. Minusta hieman surullista ettei haluta tarjota lapselle sitä sisaruksen tuomaa onnea ja tukea ja turvaa, jos se olisi mahdollista. Sisaruus on kuitenkin usein meidän elämän pisin ihmissuhde.
Toki, joojoo, on niitä jotka ovat tapelleet kehdosta hautaan saakka. Mutta niissä perheissä on usein tapahtunut jotain outoa, väitän.
Tuntuu että nykyään hankitaan yksi lapsi omiin tarpeisiin sopivasti. Ehkä se alkaa olla pikkuhiljaa sellainen statusjuttukin, eli ei ole enää muodikasta hankkia omakotitaloa, kahta lasta ja farmaria. Nyt on muodikasta asua kaupungissa kerrostaloluukussa ja hankkia vain yksi lapsi.
Mutta, en koskaan sanoisi asiaa kellekkään ääneen tai ihmettelisi toisten lapsilukua tai sterilisaatiota. Eli siihen en osaa mitään sanoa, miksi jotkut tuovat ajatuksensa julki ääneen.
Ja yksilapsisuuden syy ei aina välttämättä ole se mikä ihmisille annetaan ymmärtää, voi olla helpompi puhua valinnasta satunnaisille tutuille, jotka eivät muutenkaan tunnu asioita ymmärtävän, kuin kertoa esim. sekundaarisesta lapsettomuudesta.
Tiedän, siksikin en asiasta ääneen sano. Mutta jos ajattelisin että joku tekee tälläisen valinnan tietoisesti, niin pidän sitä hieman itsekkäänä tai merkkinä siitä miten lapsia yhä enemmän hankitaan vain "omiin tarpeisiin sopivasti". Mielestäni sisaruussuhde on tärkeä suhde ja tuntuu oudolta miksi joku ei sitä omalle lapselleen halua. Miehelläni ei ole yhtään sisarusta ja suree sitä kovin, mutta hänen vanhempansa eivät voineet hankkia enempää lapsia itsestä riippumattomista syistä.
Tää sisaruksista vouhkaaminen on tullut vasta 2000-luvulla. Mun eikä mun serkun vm -71 vanhempi. ei ole koskaan tarvinnut selitellä valintaansa. Mun kaveri joutuu taas selittelemään koko ajan miksi ei aio tehdä kuin yhden.
Olen aainokainen vm. -90, äitini ei edes olisi pystynyt saamaan enempää lapsia. Enkä koe jääneeni mistään paitsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kun kerran kysyit. Minusta hieman surullista ettei haluta tarjota lapselle sitä sisaruksen tuomaa onnea ja tukea ja turvaa, jos se olisi mahdollista. Sisaruus on kuitenkin usein meidän elämän pisin ihmissuhde.
Toki, joojoo, on niitä jotka ovat tapelleet kehdosta hautaan saakka. Mutta niissä perheissä on usein tapahtunut jotain outoa, väitän.
Tuntuu että nykyään hankitaan yksi lapsi omiin tarpeisiin sopivasti. Ehkä se alkaa olla pikkuhiljaa sellainen statusjuttukin, eli ei ole enää muodikasta hankkia omakotitaloa, kahta lasta ja farmaria. Nyt on muodikasta asua kaupungissa kerrostaloluukussa ja hankkia vain yksi lapsi.
Mutta, en koskaan sanoisi asiaa kellekkään ääneen tai ihmettelisi toisten lapsilukua tai sterilisaatiota. Eli siihen en osaa mitään sanoa, miksi jotkut tuovat ajatuksensa julki ääneen.
Ja yksilapsisuuden syy ei aina välttämättä ole se mikä ihmisille annetaan ymmärtää, voi olla helpompi puhua valinnasta satunnaisille tutuille, jotka eivät muutenkaan tunnu asioita ymmärtävän, kuin kertoa esim. sekundaarisesta lapsettomuudesta.
Tiedän, siksikin en asiasta ääneen sano. Mutta jos ajattelisin että joku tekee tälläisen valinnan tietoisesti, niin pidän sitä hieman itsekkäänä tai merkkinä siitä miten lapsia yhä enemmän hankitaan vain "omiin tarpeisiin sopivasti". Mielestäni sisaruussuhde on tärkeä suhde ja tuntuu oudolta miksi joku ei sitä omalle lapselleen halua. Miehelläni ei ole yhtään sisarusta ja suree sitä kovin, mutta hänen vanhempansa eivät voineet hankkia enempää lapsia itsestä riippumattomista syistä.
Ehkä hänen kannattaa käydä työstämässä asiaa jonkun ammatti-ihmisen kanssa.
Itselläni ei ole sisaruksia, enkä ole koskaan kaivannutkaan. Tykkäsin leikkiä yksin, ja pihapiirissä asui samanikäisiä lapsia, jotka ovat edelleen aikusiällä ystäviäni. En koe jääneeni mistään paitsi. Jos itse hankin lapsia, en halua kuin yhden, siinäkin on ihan tarpeeksi hommaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tää sisaruksista vouhkaaminen on tullut vasta 2000-luvulla. Mun eikä mun serkun vm -71 vanhempi. ei ole koskaan tarvinnut selitellä valintaansa. Mun kaveri joutuu taas selittelemään koko ajan miksi ei aio tehdä kuin yhden.
Olen aainokainen vm. -90, äitini ei edes olisi pystynyt saamaan enempää lapsia. Enkä koe jääneeni mistään paitsi.
Puhut aiheesta niin agressiivisesti, että vaikea uskoa.
Mulla vain yksi lapsi myös. Ollaan tosin erottu eksän kanssa kun lapsi oli 2v, mutta sitä ennenkään kukaan ei kysellyt että tuleeko lisää lapsia.
Toki mulla ei ole miestäkään, mutta muutenkaan ei ole mitään haluja tehdä lisää lapsia. Raskausaika oli rankka, vauva-aika heräilyineen ihan kamalaa ja taaperoaika pitkästyttävää. Mukavuus alkoi jossain siinä kun lapsi oli 2-3v, alkoi olla jo eri lailla puuhaa yhdessä ja kommunikointi oli vastavuoroista. Minä en vaan näe vauvoissa tai taaperoissa mitään sellaista että haluaisin sitä itselleni.
Tiedän myös, että en voi mennä äitinä sieltä mistä aita on matalin, sillä vaadin itseltäni aika paljon. Haluan esim imettää pitkään, olla pitkään (edes 2v) kotona ja muutoinkin keskittyä lapseen. Tällä hetkellä ei ole mitään intressiä moiseen, vaan työt ja opinnot vetävät puoleensa ja muu kodin ulkopuolinen elämä. Tuntuisi kamalalta joutua nyt jäämään kotiin edes vuodeksi. Ei pysty. Toki mies voisi jäädä, mutta näin yh sinkkuna se tuntuu aika kaukaiselta ajatukselta.
Lisäksi yhteen lapseen voi panostaa ajallisesti ja taloudellisesti enemmän. En myöskään ole koskaan ollut perheenäitityyppiä enkä ole haaveillut perhe-elämästä, vaan unelmani ovat koskeneet lähinnä uraa. Toki tämä ainokaiseni rikastuttaa elämää ja on aivan ihana, mutta en koe tarvitsevani enempää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää sisaruksista vouhkaaminen on tullut vasta 2000-luvulla. Mun eikä mun serkun vm -71 vanhempi. ei ole koskaan tarvinnut selitellä valintaansa. Mun kaveri joutuu taas selittelemään koko ajan miksi ei aio tehdä kuin yhden.
Olen aainokainen vm. -90, äitini ei edes olisi pystynyt saamaan enempää lapsia. Enkä koe jääneeni mistään paitsi.
Puhut aiheesta niin agressiivisesti, että vaikea uskoa.
Nuo kirjoitusvirheet tulee siksi koska olen kännykällä...
Lasten hankinta on aina itsekästä. Itsekästä varsinkin silloin kun ei ole rahaa eikä aikaa huomioida lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kun kerran kysyit. Minusta hieman surullista ettei haluta tarjota lapselle sitä sisaruksen tuomaa onnea ja tukea ja turvaa, jos se olisi mahdollista. Sisaruus on kuitenkin usein meidän elämän pisin ihmissuhde.
Toki, joojoo, on niitä jotka ovat tapelleet kehdosta hautaan saakka. Mutta niissä perheissä on usein tapahtunut jotain outoa, väitän.
Tuntuu että nykyään hankitaan yksi lapsi omiin tarpeisiin sopivasti. Ehkä se alkaa olla pikkuhiljaa sellainen statusjuttukin, eli ei ole enää muodikasta hankkia omakotitaloa, kahta lasta ja farmaria. Nyt on muodikasta asua kaupungissa kerrostaloluukussa ja hankkia vain yksi lapsi.
Mutta, en koskaan sanoisi asiaa kellekkään ääneen tai ihmettelisi toisten lapsilukua tai sterilisaatiota. Eli siihen en osaa mitään sanoa, miksi jotkut tuovat ajatuksensa julki ääneen.
Ja yksilapsisuuden syy ei aina välttämättä ole se mikä ihmisille annetaan ymmärtää, voi olla helpompi puhua valinnasta satunnaisille tutuille, jotka eivät muutenkaan tunnu asioita ymmärtävän, kuin kertoa esim. sekundaarisesta lapsettomuudesta.
Tiedän, siksikin en asiasta ääneen sano. Mutta jos ajattelisin että joku tekee tälläisen valinnan tietoisesti, niin pidän sitä hieman itsekkäänä tai merkkinä siitä miten lapsia yhä enemmän hankitaan vain "omiin tarpeisiin sopivasti". Mielestäni sisaruussuhde on tärkeä suhde ja tuntuu oudolta miksi joku ei sitä omalle lapselleen halua. Miehelläni ei ole yhtään sisarusta ja suree sitä kovin, mutta hänen vanhempansa eivät voineet hankkia enempää lapsia itsestä riippumattomista syistä.
Ehkä hänen kannattaa käydä työstämässä asiaa jonkun ammatti-ihmisen kanssa.
Miksi pitäisi. Kyllä hän sen ymmärtää ja on hyväksynyt, mutta sanoo myös rehdisti että tottakai oma sisarus olisi ollut kiva juttu ja etenkin nyt aikuisena ja vanhetessa se korostuu, ettei sisaruksia ole.
Minulla on vain yksi sisarus ja mielelläni ottaisin pari lisää. En siihen kuitenkaan terapiaa tarvitse. Se vain on rehti toteamus. Olen kiitollinen että on edes yksi sisarus ja hyvä näinkin.
Mulla on kolmevuotias poika, ja nyt tuntuu etten vaan jaksais toista lasta. Ehkä sitten kun esikoinen on kouluikäinen, mutta sitten olen itse lähes nelikymppinen, niin en usko jaksavani vauva-aikaa. Tämä on se totuus, jota ei myöskään saisi sanoa ääneen, koska lapset on ihania jne.
Jospa he rakastavat niin suurella sydämellä ja palavasti ainokaistaan ja pelkäävät, etteivät koskaan voi toista lasta rakastaa yhtä paljon?
En ole joutunut. Lapsi tulee täysi-ikäiseksi ihan kohta.