Meneekö kaikkien parisuhde " pilalle" lapsen syntymän myötä?

Meillä ainakin kävi toisin päin. Nyt tuntuu kun on lapsia että keskinäinenkin rakkaus ja kunnioitus toisiamme kohtaan on syventynyt ja elämämme on todella onnellista.

Tottakai edelleen silloin tällöin olemme eri mieltä asioista, mutta niistä pystytään kekskustelemaan ja ongelmat selvittämään ennenkuin mitään suurempaa riitaa ehtii edes syntyä.

Itse olen joutunut kasvamaan kodissa jossa vanhempien riitely oli jokapäiväistä, enkä todellakaan halua samaa omille lapsilleni.

En mistään hinnasta vaihtaisi parisuhdetta sellaiseksi mitä se oli ennen lapsia, koska nyt se on paljon parempi!

Lapsi ei koskaan pilaa suhdetta, sen tekevät vanhemmat ihan itse.



Monille lapsi on vain viimeinen pisara ja vanhat ongelmat tulevat pintaan selvemmin. Esim. kotitöiden jako on tavallinen esimerkki. Jos ei toinen ole niitä ennenkään tehnyt, niin tuskin lapsen synnyttyä tapahtuu valtaisaa muutosta vaan tilanne helposti kärjistyy kun hommaa on enemmän.



Sitten on tietysti tilanteita, että vakaa suhde joutuu koville, syntyy esim. sairas lapsi.



Mutta kyllä lapsi voi myös yhdistää, lähentää ja syventää suhdetta, ei vain erottaa. Varmaan tässäkin se vanha totuus, että epäonnistumisista puhutaan enemmän. Onnelliset ihmiset harvoin mainostavat onneaan:-)

Ei meillä ollut parisuhdeongelmia ennen lasta eikä sen jälkeen. Elämää on nyt enemmän ja meitä yhdistää kokonainen ihmiselämä. En edes ymmärrä, miten se voisi mitään pilata.

Siksi kai noita onkin jo viisi...

ja täydelliset vartalot jne. Kysy jossain muualla niin saat ehkä erilaisia vastauksia!

Itsekin koen että parisuhteemme on vain lujittunut!

Mullakin on onnellinen parisuhde. Seksiä vois olla useammin.. Ei vaan aina jaksais.. ;)



Mutta mulla on pari kaveria jotka on hankkinu lapsen suhteeseen joka ei ole kovin vahvalla perustalla; ollaan tunnettu vajaa vuosi, asutaan eri osotteissa.. No; kolme tällästä tiedän ja kaikki on eronnu, pisin kesti 2 vuotta lapsen synnyttyä.

Sitten kehdataan haukkua entistä tai sen nykystä, ei haluta antaa toiselle kasvatusvastuuta jne.



Me ollaan oltu ny vasta 7 vuotta yhessä, 4 ennen lapsen syntymää. Käytiin läpi millasen kasvatuksen haluaa lapselle antaa, mitä haluaa elämältään, kumppanilta, mitä arvostaa. Lapsi tuli pitkään toivottuna eikä muuttanu mitään: sama suhde, samat kaverit ja harrastukset.

Saa mennä ja toinenkin saa mennä.

Ei riidellä vaan keskustellaan. Tässä on hyvä olla ja luulen että lapsetkin tykkää. Itse kasvoin eroperheessä jossa vanhemmat mollas vuoronperään toisiaan meille lapsille, nähtiin väkivaltaa, viinaa, meitä lapsia kasvatettiin fyysisesti.

Välillä tekis mieli lyödä lasta -se on varmaan peruja vanhempien kasvatustavasta. Koskaan en tule lastani alistamaan lyömällä.



Mutta tulipa paasaus; pointti varmaan kuitenkin selkeni! :)

Minä ajattelen, että se oli hyvä asia, sillä meillä ei ehtinyt olla sitä kahdenkeskistä aikaa niin paljon, etteikö lapsen myötä oltaisi sitten helposti sopeuduttu lapsiperheen elämään. Nyt ei kaivata sitä aikaa ennen lapsia, koska sen aikaisia rutiineja ei paljonkaan ehtinyt muodostua. Mutta ehkä kaiken perusta on se, että meillä oli alun alkaenkin hyvin toimiva parisuhde. Eikä parisuhteessa edelleenkään ole ongelmia ja toinen lapsi syntyy pian.