Miten parantua sosiaalisten tilanteiden pelosta?

Hyviä kokemuksia on voimatreenistä. Hyvä lihaskunto antaa hyvää oloa ja itseluottamusta. Sitä voit tehdä ensin vaikka yksin kotona, jos salille meno ahdistaa/maksaa liikaa. Se on konkreettista, yksinkertaista, joten helppo aloittaa. Älä tyrmää ennen kuin kokeilet, vaikka puoli vuotta ihan tosissaan.

Tule sitten kertomaan auttoiko.

Sulla on kaikki mahdollisuudet avoinna, olet nuori ja selvästikin älykäs. Tämä on vain ohimenevä oppimisvaihe elämässäsi.

Mun lapsi sai avun miedosta lääkkeestä yhdistettynä keskusteluihin. Muutos on huikea ja elää pitkäsä aikaa normaalia elämää. Tsemppiä!

Harjoittelu on parasta. Mulla oli kahvikuppineuroosi. Opettelin pois käymällä syrjäisissä kahviloissa ja pikkuhiljaa helpotti. Lisäksi beetasalpaaja kerta annoksina auttaa

Moi ap, mun tilanne oli sun ikäisenä ihan samanlainen. Ulkona käveleminenkin oli tosi hankalaa, jalat tärisi ja esim terassien ohi oli vaikea kävellä. Kaupassa kävin vain pakon edessä ja yleensä illalla pimeään aikaan. En oikein saanut kiinni mistään, opiskelut jäi kesken sosiaalisen pelon vuoksi eikä ollut ystäviä tai parisuhdetta. Olin myös tosi masentunut ja ahdistunut. Parisuhdetta ei ole vieläkään, mutta moni asia on nyt parinkymmenen vuoden kuluttua toisin. Olen onnistunut opiskelemaan, mulla on hyvä työpaikka, jossa viihdyn ja ystäviä. Ja ennen kaikkea pärjään sosiaalisen pelkoni kanssa aika hyvin. Oikeastaan se on nykyään rajautunut ainoastaan ruokailutilanteisiin.

Ja miten tämä kaikki sitten tapahtui. Sain vähän yli parikymppisenä masennuslääkityksen, sen jälkeen kävin varmaan 15 vuotta säännöllisesti psykiatrilla, välillä lääkettä vaihdettiinkin. Ruokailutilanteisiin ja muihin jännittäviin tilanteisiin mulla on lääkityksenä Propral, sitä kannattaa kokeilla, jos et vielä ole kokeillut. Pari vuotta sitten hain psykoterapiaan Kelalta tukea ja pääsin, löysin vielä hyvän terapeutinkin.

Haluaisin siis oikeastaan sanoa, että asiat voi muuttua ja olla ihan toisin vaikka kymmenen vuoden kuluttua. En osaa oikein mitenkään neuvoa, mutta ehkä sitä terapeutin vaihtoa kannattaa ihan tosissaan miettiä, jos susta tuntuu siltä, ettei nykyisen terapeutin kanssa toimi. Iso halaus ja voimia, toivottavasti asiat menee parempaan suuntaan.

sosiaalisia taitoja voi opetella, esim. kursseilla. jäänmurtajat.

sitten jos paha tilanne, sympaattinen salpaus.

Vierailija kirjoitti:

Moi ap, mun tilanne oli sun ikäisenä ihan samanlainen. Ulkona käveleminenkin oli tosi hankalaa, jalat tärisi ja esim terassien ohi oli vaikea kävellä. Kaupassa kävin vain pakon edessä ja yleensä illalla pimeään aikaan. En oikein saanut kiinni mistään, opiskelut jäi kesken sosiaalisen pelon vuoksi eikä ollut ystäviä tai parisuhdetta. Olin myös tosi masentunut ja ahdistunut. Parisuhdetta ei ole vieläkään, mutta moni asia on nyt parinkymmenen vuoden kuluttua toisin. Olen onnistunut opiskelemaan, mulla on hyvä työpaikka, jossa viihdyn ja ystäviä. Ja ennen kaikkea pärjään sosiaalisen pelkoni kanssa aika hyvin. Oikeastaan se on nykyään rajautunut ainoastaan ruokailutilanteisiin.

Ja miten tämä kaikki sitten tapahtui. Sain vähän yli parikymppisenä masennuslääkityksen, sen jälkeen kävin varmaan 15 vuotta säännöllisesti psykiatrilla, välillä lääkettä vaihdettiinkin. Ruokailutilanteisiin ja muihin jännittäviin tilanteisiin mulla on lääkityksenä Propral, sitä kannattaa kokeilla, jos et vielä ole kokeillut. Pari vuotta sitten hain psykoterapiaan Kelalta tukea ja pääsin, löysin vielä hyvän terapeutinkin.

Haluaisin siis oikeastaan sanoa, että asiat voi muuttua ja olla ihan toisin vaikka kymmenen vuoden kuluttua. En osaa oikein mitenkään neuvoa, mutta ehkä sitä terapeutin vaihtoa kannattaa ihan tosissaan miettiä, jos susta tuntuu siltä, ettei nykyisen terapeutin kanssa toimi. Iso halaus ja voimia, toivottavasti asiat menee parempaan suuntaan.

Kiitos tästä. Ihanaa, että olet selviytynyt.

Tutulta kuulostaa. Minäkin kierrän terassit kaukaa. En kykene kävelemään istuskelevien ihmisten ohi, jalat meinaa mennä alta. Oikein odotan talven tuloa. Pimeät illat ja aamut antavat vähän enemmän liikkumavaraa kun silloin on helpompi lähteä ulos.

-ap

Pyydä vaikka ihan tk-lääkäriä kirjoittamaan sulle Propralia. Se on varsinaisesti verenpainelääke, mutta sitä käytetään yleisesti jännitysoireisiin, jotka sos. tilanteiden pelossakin tulee. Kun tiedät, että lääke pitää oireet poissa, uskallat mennö pelkoa aiheuttaviin tilanteisiin ja sitä kautta huomaat, että ne eivät olekaan niin pelottavia. Et jää jumiin kotiisi. Vähitellen huomaat, että kaupassa/salilla/kaupungilla käynti ei enää pelota vaan on tavallista arkipäivää. Sitten voit alkaa vähitellen kokeilemaan tehdä ko. asioita ilman lääkettä, tai pienemmällä määrällä. Kohta huomaat, että olet unohtanut koko pillerin kaupassa käydessäsi :)

Itse kärsin tuosta vaivasta lukioaikana ja olin ihan syrjäytyä sen kanssa. Kävin terapiassa, mikä ei oikeastaan auttanut. Sitten pääsin kerran käymään psykiatrilla, joka oli melkoinen emäntä. Hän puhui, kuinka varmasti tulen selviämään ja minun vaivani on tosi yleinen. Kirjoitti ko. lääkkeen ja sanoi, että tällä pärjäät varmasti. Ja niin olen pärjännyt nyt 15 vuotta. Uskalsin hakea opiskelemaan, pääsin toiveammattiini jossa joudun välillä jopa esiintymään. Pahimpiin paikkoihin vielä tänäkin päivänä nappi naamaan mutta muuten olen päässyt vaivasta lähes täysin.

Tsemppiä sulle, selviät tuosta varmasti!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moi ap, mun tilanne oli sun ikäisenä ihan samanlainen. Ulkona käveleminenkin oli tosi hankalaa, jalat tärisi ja esim terassien ohi oli vaikea kävellä. Kaupassa kävin vain pakon edessä ja yleensä illalla pimeään aikaan. En oikein saanut kiinni mistään, opiskelut jäi kesken sosiaalisen pelon vuoksi eikä ollut ystäviä tai parisuhdetta. Olin myös tosi masentunut ja ahdistunut. Parisuhdetta ei ole vieläkään, mutta moni asia on nyt parinkymmenen vuoden kuluttua toisin. Olen onnistunut opiskelemaan, mulla on hyvä työpaikka, jossa viihdyn ja ystäviä. Ja ennen kaikkea pärjään sosiaalisen pelkoni kanssa aika hyvin. Oikeastaan se on nykyään rajautunut ainoastaan ruokailutilanteisiin.

Ja miten tämä kaikki sitten tapahtui. Sain vähän yli parikymppisenä masennuslääkityksen, sen jälkeen kävin varmaan 15 vuotta säännöllisesti psykiatrilla, välillä lääkettä vaihdettiinkin. Ruokailutilanteisiin ja muihin jännittäviin tilanteisiin mulla on lääkityksenä Propral, sitä kannattaa kokeilla, jos et vielä ole kokeillut. Pari vuotta sitten hain psykoterapiaan Kelalta tukea ja pääsin, löysin vielä hyvän terapeutinkin.

Haluaisin siis oikeastaan sanoa, että asiat voi muuttua ja olla ihan toisin vaikka kymmenen vuoden kuluttua. En osaa oikein mitenkään neuvoa, mutta ehkä sitä terapeutin vaihtoa kannattaa ihan tosissaan miettiä, jos susta tuntuu siltä, ettei nykyisen terapeutin kanssa toimi. Iso halaus ja voimia, toivottavasti asiat menee parempaan suuntaan.

Kiitos tästä. Ihanaa, että olet selviytynyt.

Tutulta kuulostaa. Minäkin kierrän terassit kaukaa. En kykene kävelemään istuskelevien ihmisten ohi, jalat meinaa mennä alta. Oikein odotan talven tuloa. Pimeät illat ja aamut antavat vähän enemmän liikkumavaraa kun silloin on helpompi lähteä ulos.

-ap

Mäkin muistan, että kesällä oli pahinta. Talvet ja syksyt meni paremmin, kun voi mennä piiloon pipon tai sateenvarjon alle. Tuosta sun kirjoituksesta tuli kyllä muistot mieleen. Silloin olin aika toivoton oman tilanteeni suhteen enkä oikein nähnyt mitään mahdollisuuksia parempaan missään. Oikeastaan olin jossain vaiheessa jo ihan varma, että syrjäydyn lopullisesti. Mutta niin se elämä vaan lähti parempaan suuntaan. Toivottavasti sulle käy samoin.

Sanoppas muuta. Äitini pyysi minua tänään käymään kahvilassa hakemassa leivonnaisia ja mua rupesi ärsyttämään että miksi ei voi hakea itse, mutta tajusin heti että mua ärsytti koska se liittyi tuohon pelkoon. Nolottaa myöntää että pelkkä kahvilassa käynti ja myyjän kanssa keskustelu jännitti niin paljon että yritän vältellä tällaisia tilanteita..

Olen ollut teini-iästä asti melko kova jännittäjä. Sitten n. 25 vuotiaana alkoi oireet olemaan jo todella pahat. En pystynyt menemään kahville tai syömään kenenkään kanssa, koska kahvikuppi ei pysynyt tärinän vuoksi kädessäni. Syömisessä haarukat ja lusikat tärisi kädessäni niin, ettei ruoka ollut osua suuhun, pää tärisi, ääni värisi jos joutui vähänkin pitämään jossain palaverissa puheenvuoroa, siis täysin mahdotonta elämää. Heti herättyäni alkoi todella kalvava jännitys kaivaa sisällä kun oli töihin lähdössä. Kaupassa jos oli jonoa, niin useimmiten ostokset jäis siihen kärryineen, tai taju olisi lähtenyt.

Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin mennä lääkärin juttusille ja määräsi rauhoittavan lääkityksen. Sen jälkeen minulla oikeastaan vasta alkoi elämä, kaikki onnistuu työelämässä, voi nauttia julkisissa paikoissa ihmisten kanssa syömisestä, kahvilla käynneistä, shoppailuista, ihan mistä vaan, mistä normi-ihmiset nyt nauttivat.

Olen käyttänyt Opamoxia (bentzodiatsepaami) nyt 25 vuotta säännöllisesti ja varmasti joudun sitä käyttämään ainakin jossain määrin lopunelämääni. Mielestäni näiden käyttöä kammoksutaan pelkästään tietämättömyydestä, itselläni ei ole niistä seurannut kuin sellainen normaali hyvä elämä, jota ihmisen kuuluisi saada elää. En varmasti olisi kestänyt tähän päivään asti sellaista sairaalloista jännittämistä, mitä elämäni silloin oli, vähintään olisin sairaseläkkeellä tai ties missä, jos tuollaista apua tuovaa lääkettä ei olisi.

M50

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut teini-iästä asti melko kova jännittäjä. Sitten n. 25 vuotiaana alkoi oireet olemaan jo todella pahat. En pystynyt menemään kahville tai syömään kenenkään kanssa, koska kahvikuppi ei pysynyt tärinän vuoksi kädessäni. Syömisessä haarukat ja lusikat tärisi kädessäni niin, ettei ruoka ollut osua suuhun, pää tärisi, ääni värisi jos joutui vähänkin pitämään jossain palaverissa puheenvuoroa, siis täysin mahdotonta elämää. Heti herättyäni alkoi todella kalvava jännitys kaivaa sisällä kun oli töihin lähdössä. Kaupassa jos oli jonoa, niin useimmiten ostokset jäis siihen kärryineen, tai taju olisi lähtenyt.

Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin mennä lääkärin juttusille ja määräsi rauhoittavan lääkityksen. Sen jälkeen minulla oikeastaan vasta alkoi elämä, kaikki onnistuu työelämässä, voi nauttia julkisissa paikoissa ihmisten kanssa syömisestä, kahvilla käynneistä, shoppailuista, ihan mistä vaan, mistä normi-ihmiset nyt nauttivat.

Olen käyttänyt Opamoxia (bentzodiatsepaami) nyt 25 vuotta säännöllisesti ja varmasti joudun sitä käyttämään ainakin jossain määrin lopunelämääni. Mielestäni näiden käyttöä kammoksutaan pelkästään tietämättömyydestä, itselläni ei ole niistä seurannut kuin sellainen normaali hyvä elämä, jota ihmisen kuuluisi saada elää. En varmasti olisi kestänyt tähän päivään asti sellaista sairaalloista jännittämistä, mitä elämäni silloin oli, vähintään olisin sairaseläkkeellä tai ties missä, jos tuollaista apua tuovaa lääkettä ei olisi.

M50

Onko noissa sivuvaikutuksia? Itse olen käyttänyt vain propralia toistaiseksi mutta usein tuntuu että tarvitsisin jonkun lääkkeen tuohon henkiseen jännitykseen, en vain poistamaan ulkoisia oireita kuten propral tekee..

Ap, tiedän mitä käyt läpi. Oma tilanteeni oli täysin sama.

En pystynyt lähtemään ulos, olin syrjäytynyt, masentunut ja kaikki ahdisti. Olin vielä ihan yksin, perhe eikä ystävät tukeneet.

Ensin hakeuduin osastolle jossa sain apua pahimpaan oloon, aloitin lääkityksen ja kävin säännöllisesti puhumassa. Elin päivä kerrallaan, talvi ja pimeys auttoivat liikkumaan ulkona mutta keväällä tuntui että en kestä kaikkea sitä valoa.

Oloni helpottui sen verran että pystyin aloittamaan työt ja pikkuhiljaa rytmi alkoi hahmottua. Etsin yksityisen terapeutin. Alussa tuntui että hän ei ymmärrä minua eikä edistystä tapahtunut. Minua hävetti puhua vaikeista asioista ja tuntui että halusin luovuttaa. Nyt 7 vuotta myöhemmin käyn edelleen samalla terapeutilla ja olen saanut kiinni elämästä. Tietenkin on vieläkin päiviä, joskus ihan ajanjaksoja kun menee huonommin mutta se kuuluu elämään. Vieläkin kevät ja valo pitkän talven jälkeen aiheuttaa voimakkaan reaktion.

Osa tuosta vaikeimmasta ajasta on edelleen vähän sumun peitossa mutta minä selvisin ja niin selviät sinäkin. Koita vain jaksaa, päivä kerrallaan ja joku päivä olen vahvempi, oikein paljon tsemppiä!

Opamoxissa on sellainen ongelma, että siihen kehittyy helposti ja nopeasti toleranssi. Lääkärit ei mielellään sitä enää kirjoita. Mutta mulla on ollut Propralin lisäksi aluksi Sepram ja nykyään Brintellix ja niistä on ollut jonkin verran apua juuri siihen henkiseen puoleen eli ne on jotenkin tehneet musta astetta sosiaalisemman ja avoimemman. Lääkkeiden vaikutukset on tietysti aina yksilöllisiä eikä niitä voi yleistää. Kokeilemalla selviää.

Niin ja edellisellä kommentoijalla on myös keskivaikea masennus, siksi nuo mielialalääkkeet.

Suosittelen kelan tukemaa psykodynaamista terapiaa. Sillä saavutettu hyviä tuloksia erilaisissa neuroottisasteisissa oireissa. Edellyttää tietysti sitä, että löytyy itselle sopiva terapeutti ja on motivoitunut hoitoon. Mutta paraneminen on hidasta. Itse olen jatkanut terapiassa käyntiä toista vuotta omalla kustannuksella kela-terapian loputtua ja nyt vasta alan olla selvillä vesillä ahdistuneisuushäiriöstä, paniikkihäiriöstä ja sosiaalisten tilanteiden pelosta. Nuo häiriöt eivät enää rajoita elämääni ja voin viimein elää normaalia elämää ilman pelkoja.

Tällä tavalla ei ole varmaankaan korrektia sanoa mutta jos haluat kuulla rehellisiä kokemuksia niin tässä yksi. Minun kohdallani auttoi alkoholi. Kyllä vain. Menin parin hyvän kaverin kanssa säännöllisesti viihteelle ja vedin kännit. Olin niinkuin eri ihminen sillä humalassa oli helpompaa mennä juttelemaan vaikka ventovierille. En jännittänyt isoissakaan porukoissa. Nykyisin ei sosiaalinen jännittäminen vaivaa minua enää edes selvinpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut teini-iästä asti melko kova jännittäjä. Sitten n. 25 vuotiaana alkoi oireet olemaan jo todella pahat. En pystynyt menemään kahville tai syömään kenenkään kanssa, koska kahvikuppi ei pysynyt tärinän vuoksi kädessäni. Syömisessä haarukat ja lusikat tärisi kädessäni niin, ettei ruoka ollut osua suuhun, pää tärisi, ääni värisi jos joutui vähänkin pitämään jossain palaverissa puheenvuoroa, siis täysin mahdotonta elämää. Heti herättyäni alkoi todella kalvava jännitys kaivaa sisällä kun oli töihin lähdössä. Kaupassa jos oli jonoa, niin useimmiten ostokset jäis siihen kärryineen, tai taju olisi lähtenyt.

Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin mennä lääkärin juttusille ja määräsi rauhoittavan lääkityksen. Sen jälkeen minulla oikeastaan vasta alkoi elämä, kaikki onnistuu työelämässä, voi nauttia julkisissa paikoissa ihmisten kanssa syömisestä, kahvilla käynneistä, shoppailuista, ihan mistä vaan, mistä normi-ihmiset nyt nauttivat.

Olen käyttänyt Opamoxia (bentzodiatsepaami) nyt 25 vuotta säännöllisesti ja varmasti joudun sitä käyttämään ainakin jossain määrin lopunelämääni. Mielestäni näiden käyttöä kammoksutaan pelkästään tietämättömyydestä, itselläni ei ole niistä seurannut kuin sellainen normaali hyvä elämä, jota ihmisen kuuluisi saada elää. En varmasti olisi kestänyt tähän päivään asti sellaista sairaalloista jännittämistä, mitä elämäni silloin oli, vähintään olisin sairaseläkkeellä tai ties missä, jos tuollaista apua tuovaa lääkettä ei olisi.

M50

Onko noissa sivuvaikutuksia? Itse olen käyttänyt vain propralia toistaiseksi mutta usein tuntuu että tarvitsisin jonkun lääkkeen tuohon henkiseen jännitykseen, en vain poistamaan ulkoisia oireita kuten propral tekee..

Jokaisessa lääkkeessä on jotain sivuvaikutuksia, varsinkin jos niitä käyttää väärin. Itseni tuo mainitsemani Opamox pelasti todella vaikeasta tilanteesta elämään. Sivuvaikutuksia ei ole ollut yhtään, koska en ole lähtenyt kasvattamaan annoksia, vaan pysyttäytynyt aina sovitussa annoksessa. Nykyään jopa nautin olla äänessä palavereissa ja saan jotain järkevääkin sanottua, koska ajatus ei ole jännittämisen takia totaalisesti tukossa. Rauhoittavathan ovat lääkkeitä, joita ei syödä jatkuvasti, vaan silloin kun tietää niitä tarvitsevansa. Rauhoittava vaikutus alkaa alle tunnissa, joten tilanteita on helppo ennakoida. Lisäksi jo se, että tietää sen, että on tarvittaessa tällainen apu lääkekaapissa, niin jo se auttaa monesti.

Uskallan erittäin suurella todennäköisyydellä väittää, jos on kova jännittäjä, ja oireet ovat juuri tuollaisia, että joutuu jättäytymään sivuun kaikesta normielämään kuuluvista sosiaalisista tilanteista, niin hyödyt ovat huomattavasti haittaa suurempia. Kuten sanoin, käytän niitä lääkärini määrääminä ja olen käyttänyt 25 vuotta, eikä ongelmia ole. Jotkut voivat hyötyä teripioista yms. itse en saanut niistä yhtään mitään apua.

Vierailija kirjoitti:

Tällä tavalla ei ole varmaankaan korrektia sanoa mutta jos haluat kuulla rehellisiä kokemuksia niin tässä yksi. Minun kohdallani auttoi alkoholi. Kyllä vain. Menin parin hyvän kaverin kanssa säännöllisesti viihteelle ja vedin kännit. Olin niinkuin eri ihminen sillä humalassa oli helpompaa mennä juttelemaan vaikka ventovierille. En jännittänyt isoissakaan porukoissa. Nykyisin ei sosiaalinen jännittäminen vaivaa minua enää edes selvinpäin.

Itsellä alkoholi ei tee juuri mitään, olen ihan yhtä pelokas hissukka kännissäkin.

Lääkitys. Ei juttelu ja itsensä pakottaminen tilanteisiin riitä silloin kun on oikeasti sairas. AV:n sijaan oikeaa seuraa, helpommin sanottu kuin tehty, mutta täällä ei kenenkään olo paremmaksi muutu. Säilytä terveen päivärytmi.

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen kelan tukemaa psykodynaamista terapiaa. Sillä saavutettu hyviä tuloksia erilaisissa neuroottisasteisissa oireissa. Edellyttää tietysti sitä, että löytyy itselle sopiva terapeutti ja on motivoitunut hoitoon. Mutta paraneminen on hidasta. Itse olen jatkanut terapiassa käyntiä toista vuotta omalla kustannuksella kela-terapian loputtua ja nyt vasta alan olla selvillä vesillä ahdistuneisuushäiriöstä, paniikkihäiriöstä ja sosiaalisten tilanteiden pelosta. Nuo häiriöt eivät enää rajoita elämääni ja voin viimein elää normaalia elämää ilman pelkoja.

Millaista tuo psykodynaaminen terapia on käytännössä?