Onko anteeksiantaminen mielestäsi aina oikeuteutta?

Ei anteeksiantaminen tarkoita kaiken hyväksymistä.

Eikä todellakaan tarkoita sitä, että jatkaa kynnysmattona.

Selitätkö tarkemmin mitä tarkoitat, otsikossa lienee typo.

Sanoin jo on kauna, jota ruokitaan. Sama kuin koulukiusaaminen mutta joka ei lopu. Lisäksi aivan älyttömästi muuta paskaa, vaikkei itse ole koskaan kenellekkään paha ollut. En voi antaa anteeksi. Ja luopiot, en käsitä.

Jaa-a, enpä osaa sanoa, riippuu varmaan tilanteesta. Itse pyrin olemaan kantamatta kaunaa, mutta se ei tarkoita että antaisin ihmisten kohdella minua miten sattuu. Olen vain huomannut, että minulle on pahaksi jos koko ajan ruokin negatiivisia tuntemuksia ja pidän mielessä miten paskasti joku tyyppi on tehnyt. Pyrin päästämään irti niistä tuntemuksista mutta en nyt ehkä pidä tätä saman kuin anteeksiantamista. En ainakaan luottaisi minua huonosti kohdelleisiin ihmisiin samalla tavalla kuin aiemmin ja olisin varuillani heidän kanssaan ja ehkä pyrkisin välttelemään jos voisin.

Mitä tarkoittaa tuo otsikon oikeuteutta? Oikeutettua? Anteeksiantaminen oikeutettua? Kenelle? 

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoittaa tuo otsikon oikeuteutta? Oikeutettua? Anteeksiantaminen oikeutettua? Kenelle? 

Oikeutettua. Typo joo.

En siltikään ymmärrä otsikkoa.

Kauna syö itseä sisältä, kannattaako elää elämäänsä katkerana ja viedä mahdollisuus onneen? Vaikka ei hyväksyisikään joitakin tekoja menneisyys kannattaa hyväksyä osaksi omaa historiaa, käsitellä se ja keskittyä jatkossa katsomaan tulevaisuuteen sen historian vuoksi. Eikö menneisiin pahoihin juttuihin keskittyminen ole pahin rangaistus sinulle ITSELLESI, ja niiden käsitteleminen ja elämän jatkaminen parasta itsesi kannalta?

Äh, taas tätä samaa tuubaa.

Anteeksiantaminen voi olla vaikeaa mutta siihen kyllä pystyy, mutta unohtamaan ei ehkä koskaan .

Tietysti riippuu vähän asiasta , että onko kyse uskottomuudesta vai jostain muusta.

Kannattaa jatkaa elämäänsä. Silloin ne tapahtumat alkavat näyttämään yhä pienemmiltä ja tekijä/tekijät kaukaisemmilta, kohta niiden nimiä ei edes muista. Eikä missään vaiheessa tarvitse erikseen antaa anteeksi. Jos joku ruokkii sitä kaunaa, niin etäisyyttä. Jos itse tulee ruokittua, niin muuta tekemistä.

Ymmärrän kyllä, ettei se ole kaikissa tapauksissa mahdollista, kuten jos on joutunut jonkin vakavan henkilörikoksen uhriksi, eikä tekijä ole saanut riittäviä oikeudellisia seuraamuksia. Silloin pitää ensiksi antaa itselleen anteeksi, ettei pääse yli ja ettei pystynyt auttamaan itseään ja alkaa toipuminen siitä, siis anteeksianto sille, jolle se kuuluu.

Eiköhän se ole jokaisen oma asia, haluaako antaa anteeksi vai ei. Meille se ei kuulu pätkän vertaa.

Neuvokaa mitä tekisitte minun tilanteessa. Eräs läheinen ihminen petti niin pahasti että minulta meni usko kaikkiin ihmisiin. Tämä henkilö ei ole paha ihminen ja sen takia tilanne on mahdoton. Hyvät ja kunnollisetkin ihmiset saattavat yhtäkkiä ilman mitään varoitusta vetää maton jalkojen alta. En pysty luottamaan enää keneenkään enkä varsinkaan uskomaan siihen että minä kykenen erottamaan keneen luottaa ja keneen ei. Miten antaa anteeksi ja jatkaa elämää tai hankkia parempaa seuraa kun en enää usko että sellaista onkaan. 

En ole antanut anteeksi äidilleni hänen sanojaan enkä tekojaan. Toisaalta, ei hän ole anteeksi pyytänytkään. Olen tehnyt ison työn päästäkseni elämässä eteenpäin, ja olen ymmärtänyt osittain miksi hän teki mitä teki.

Mutta anteeksi en anna. Se on sama, kuin synninpäästö sille joka teki väärin, ja kaikki eivät synninpäästöä ansaitse.

Vierailija kirjoitti:

Neuvokaa mitä tekisitte minun tilanteessa. Eräs läheinen ihminen petti niin pahasti että minulta meni usko kaikkiin ihmisiin. Tämä henkilö ei ole paha ihminen ja sen takia tilanne on mahdoton. Hyvät ja kunnollisetkin ihmiset saattavat yhtäkkiä ilman mitään varoitusta vetää maton jalkojen alta. En pysty luottamaan enää keneenkään enkä varsinkaan uskomaan siihen että minä kykenen erottamaan keneen luottaa ja keneen ei. Miten antaa anteeksi ja jatkaa elämää tai hankkia parempaa seuraa kun en enää usko että sellaista onkaan. 

No, varmasti on hankalaa, kun olet noin tunteiden vallassa ja yleistät noin reippaasti, ajattelet mustavalkoisesti. Tee mitä tahansa, mikä rauhoittaa sinua, tarvitset etäisyyttä ja suhteellisuudentajua. Ja nyt sinusta tuntuu, että tuo teko, mikä lieneekin, kohdistui juuri sinuun. Voisit rauhoituttuasi miettiä, onko todella noin. Ja ei olisi huono idea etsiä keskusteluapua, kun et pysty täällä yhtään enempää avaamaan, mihin oikeaan tilanteeseen olet joutunut pettymään.

12

Mielestäni anteeksianto ei ole oikeutettua nimenomaan silloin, jos asia jonka antaisi anteeksi, tulee jatkumaan.

Anteeksianto menneistä on sitä, että "hyväksyy" niiden tapahtuneen. Ei kuitenkaan välttämättä sitä, että hyväksyy niiden tapahtuvan myös jatkossa. Menneitä ei voi muuttaa, siksi menneiden hyväksymisessä on järkeä enemmän kuin katkeruudessa, jossa toivoo menneisyyden tapahtuneen eri tavalla. Tulevaisuutta voi muuttaa, tulevaisuudessa on toivoa. Jos annat anteeksi katumattomalle, ihmiselle joka ei koe tehneensä väärin eikä tule muuttumaan, on sama kuin antaisit luvan jatkaa. Teet väärin siis myös muita tulevia "uhreja" kohtaan ja itseäsi kohtaan.

Vaikka sanotaan, että anteeksianto ei ole hyväksymistä, niin kyllä se on. Mutta on eri asia hyväksytkö itse teon yleisesti (on ookoo tehdä sitä jatkossakin) vai hyväksytkö, että tällainen asia on tapahtunut ja olet valmis "sovintoon", antamaan uuden mahdollisuuden. Sovinto edellyttää muutosta tai edes uskoa sellaiseen.

Mielestäni on ero anteeksiannon ja mielenrauhan saavuttamisen välillä. Jos joku on tehnyt sinulle pahaa eikä koskaan muutu, miten voisit antaa anteeksi ne teot? Eihän se ihminen tee anteeksiannollasi mitään. Voit kuitenkin (ja sinun pitää) olla erossa sellaisesta ihmisestä ja hyväksyä, että maailmassa on haitallisia ihmisiä, jotka eivät kadu, ja että sinulle on tapahtunut pahoja asioita.

Anteeksianto ei ole pakko, joka on tehtävä, jotta omaa elämäänsä voisi jatkaa. Sanotaan, että anteeksi voi antaa pelkästään itsensä vuoksi. Toki voi, mutta onko se silloin oikeaa anteeksiantoa vai pelkkä oikotie mielenrauhaan?