Miltä tuntuu, kun ei niin hurjan kaunista kehutaan kauniiksi?
Olen viime aikoina miettinyt omalla kohdallani. Olen kasvoiltani aika arkinen, mutta minulla on näyttävät hiukset ja kroppa. Saan aina välillä positiivista huomiota ulkonäöstäni, mutta en osaa pitää itseäni oikeasti kauniina. Kun joku sellaista väittää, vaivaannun ja ärsyynnyn, koska enhän minä ole kaunis. Tuntuu, että pilkkaavat, vaikka tiedän, että kyseessä ei olisi ilkeä ihminen. Olisi paljon kivempi, jos joku kehuisi hiuksia, sääriä tms, kuin sanoisi 'kaunis' joka on liikaa ja noloa.
Miltä sinusta tuntuu, kun sinua sanotaan kauniiksi, etkä mielestäsi ole.
Kommentit (13)
Tuntosarveni heräävät ja juoksen karkuun mahdollista hyväksikäyttäjää, joka luulee minun olevan ei niin miellyttävän ulkonäköni vuoksi niin epätoivoinen, että haksahtaisin hänen kaunopuheisiinsa.
Itsetunnon kohotus voisi olla paikallaan.
Öh, otan tietysti kohteliaisuuden ilolla vastaan sitä sen kummemmin analysoimatta ajatellen että kauneus on katsojan silmässä
Mietin heti, että helvetin pilluhaukka.
Alkaa vituttamaan ja vaivun ihanaan ja turvalliseen kyynisyyteeni.
Toiselle "harmaavarpunen" voi olla toiselle päiväunien kohde. Just niinkuin ylempänä sanottiin, kauneus on katsojan silmässä.
Niinpä. Olen lihonut 20 kg ja tiedän etten ole kaunis, mutta silti jotkut sanovat minulle olevani. Tiedän, etten ole nyt, mutta olin 20 kg sitten ja olen taas ensi kesänä. Sitten uskon, koska olen nassultani kaunis ja muuten on muodot kohillaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuntosarveni heräävät ja juoksen karkuun mahdollista hyväksikäyttäjää, joka luulee minun olevan ei niin miellyttävän ulkonäköni vuoksi niin epätoivoinen, että haksahtaisin hänen kaunopuheisiinsa.
No ap jatkaa (ja on ollut hyvin pitkään saman miehen kanssa naimisissa), että viimeisin, jonka kauniiksi kehumisesta vaivaannuin, oli tyttären kaveri.
No tiedän olevani kaunis, enkä häpeä mainita sitä tässä. Vastaan kommentteihin ulkonäöstäni iloisesti: "Kiitos paljon!"
Mua on aina kehuttu kauniiksi ja nätiksi enkä kyllä ymmärrä miksi. Onhan minulla ihan kauniit kasvot, isot silmät, suora nenä ja muhkeat huulet (mutta ei liian). Silmät on kyllä liian lähellä toisiaan. Hiukset vahvat.
Mutta olen lyhyt ja lihava. Niinkuin plussapallo. En pidä itseäni kauniina vaikka joskus meikattuna ihan nätti olenkin. Olen lihava koko ajan. Ja ikääkin on kohta 40.
Tai sitten annan lihavuuden määrittää liikaa itsetuntoani. Mutta minkäs teen kun on 30 kiloa ylipainoa?
Makuja kun on niin monenlaisia..Joku tykkää äidistä,joku tyttärestä.Sisäinen kauneus kuitenkin vielä korostaa ulkoista kauneutta.Ota vain ne kehut vastaan,ja nauti huomiosta :)
Jos olen oikeasti panostanut ulkonäkööni, tuntuvat kohteliaisuudet tietysti mukavalta. Mutta olen minäkin ihmetellyt, miksi ihmiset kehuvat toisiaan kauniiksi, kun sille ei kauheasti ulkonäön puolesta aihetta ole? Onhan kauneus toki katsojan silmissä mutta kamoon, jos laitan itsestäni kuvan facebookkiin krapulaisena, silmät turvonneena ja punoittavana kolmoisleuan kera ja joku tulee kommentoimaan "kaunis" niin otan sen lähinnä vittuiluna. Itse ainakin koen aiheetta kehumisen vaivaannuttavana ja mietin, mikä on kehujan tarkoitusperä. Varsinkin somessa näkyy paljon tätä kuvien osin aiheetonta kehumista. Mielummin arvostan aitoa, kuin tavan vuoksi jauhamista.
Itseäkin vituttaa todella paljon. Minulla on aknearpiakin naamassa, ohuet hiukset, pienet silmät, keltaise hampaat, en todellakaan ole kaunis. Olen oksettava olio.
Jos minua kehutaan kauniiksi, tunnen itseni huijariksi. Että kyllä ne pian huomaavat, etten ole oikeasti kaunis enkä edes hyvännäköinen vaan minulla sattuu vain olemaan poikkeuksellisen hyvä naamapäivä.