Miksi mua ahdistaa kun kello on neljä tai viisi iltapäivällä

Mulla ihan samaa! Itseasiassa googlailin iltapäiväahdistuksesta, ja löytyi tämä vanha ketju sitä kautta. Pahimmillaan tuo on vapaapäivinä, en tiedä miksi. Sunnuntaisin klo: 16 on aivan kamala tunne.

B3 -vitamiinin puutos on yhdistetty myös ahdiatukseen.

Juuri näistä yllämainituista syistä britit juovat kello viideen aikaan teetä, johon kuuluu myös palanpainikkeeksi pientä huikopalaa.

Hassua, että tää onkin yllättävän monella. Kuukaudesta toiseen pahin on juuri  klo16.30 ympärillä. Tuntuu, että elämän ilo kaikkoaa, ahdistaa ja toimintakyky lamaantuu. Lähes poikkeuksetta pakko ottaa päiväunet. Se yleensä virkistää aivoja, muttei vie pahaa oloa pois. 

Mielenkiintosta, että kortisolitasot voisi olla mahdollinen syy. 

Mietin kanssa traumoja, mut oman lapsuuden ajan yleensä just iltapäivisin pääsin harrastuksiin monesti viikossa tai olin ystävien kanssa. Toisaalta, nyt kun kirjotin tuon niin aloin miettimään, että trauma sekin itsessään ettei niitä harrastuksia, pakkolopettamisen jälkeen, ja ystäviä enää ole. Eniten vaikuttanee tuo ystävien puuttuminen.

Mulla sama. Iltapäivää kohti mentäessä ahdistus nousee. Johtuuko sitten siitä, että silloin lapset tulivat koulusta ja se hulabaloo alkoi. Tai sitten siitä, että silloin ns. kunnon ihmiset tulevat töistä ja se oikein hieroo naamaan sitä, kuinka surkea luuseri olen, kun olen työelämän ulkopuolella. Usein menen tunniksi nukkumaan. Puoli kuudelta keitän kahvit ja sen jälkeen on ihan ok.

Vierailija kirjoitti:

Minulla sama kuin AP:lla, ollut aina. Olisi tosi kiva saada tietää, mistä johtuu. Kello kahdelta ip. on ihan turvallinen olo. Olisiko jotain lapsuuden traumoja, joita ei muista.

Kiva, kun AP mainitsi tämän. Itse olen pitänyt niin outona juttuna, etten ole kenellekään siitä puhunut.

Täällä myös eräs joka kokee jopa epätodellisuuden tunteita iltapäivisin. Oma iltapäiväni 15.00- 17.30, kun alkaa lähestyä kuutta niin palaudun normaaliksi. Iltapäivisin varsinkin kesällä valo näyttää jotenkin haalealta, ihmiset ja kaupunki valjuja, kuin varjoja, ilma väreilee ohuena ja poissaolevana, värit haalistuvat, etenkin kaupungissa kujat ja tiet lähes haipuvat epätodellisuuteen ja olemattomiin.

Monesti olen tätä ajatellut ja luullut vain omaksi piirteekseni. Luonnossa ja vaikka mökillä tunnetta ei esiinny mutta ihmisten täyttämällä rannalla vaikka ilmiö voi tulla erittäin voimakkaana. Ehkä lapsena ollut aina noihin aikoihin väsynyt, koululaisena oppi painanut päätä ja aivot paenneet turtuneisuuteen. 

Väsymys. Verensokerin lasku. Kuormitus.

Väsymys iskee silloin. Ota pienet päikkärit. 

Itselläni liittyi sinkkuaikana siihen että työpäivä alkoi olla ohi ja kaikilla muilla oli jotain kivaa menoa, tai ainakin tuntui niin, ja itsellä vain yksinäinen ilta edessä, kunnes noin kuudelta alkoi telkkarissa jotain ja muutenkin alkoi "kotonaoloaika".

Hmm. Toisiaan tulee noihin aikoihin sellainen ajatus, että päivä on mennyt ja kohta on ilta, mutta harvoin. Lapsena tuo tunne tuli useasti, ja silloin siihen liittyi sellainen hetken apeus, kun sytytetään valot. Mutta se, mikä on ollut aina, on sunnuntain ikävyys. Se on aika jännä juttu. Minun ei tarvitsisi edes tarkistaa kalenterista viikonpäivää, vaan kun herään, vaistoan, tiedän, että on pyhäpäivä. Vaikkei se olekaan enää samanlaista kuin ennen, kun kaikki kaupat olivat kiinni, se sunnuntain oleminen siis. Sunnuntaisin tunteja tuntuu riittävän. Niin, ja vähän aiheen ohi, mutta sitten öisin tunnit kiitävät, jos on hereillä! Ajan kulku tuntuu ihan erilaiselle.