Vierailija

Aloitin opiskelut viime viikolla,kyseessä on unelmieni ala. Aikaisemmat opiskelut ovat jääneet kesken paniikkihäiriöni takia. Nyt kuitenkin kun sain opiskelupaikan alalta johon luulin etten koskaan pääsisi päätin että tämän koulun käyn lopppuun.
Noh huonostihan tässä taas kävi, jaksoin 3 päivää olla koulussa ja loppuviikosta ahdistus oli jo niin suuri että en mennyt tunneille. Nyt pitäisi huomenna taas mennä kouluun ja ahdistus on niin suuri! Myöskin häpeän jo sitä etten suoriutunut edes ekasta viikosta :( mitä ihmettä oikeen teen? tekisi mieli vaan mennä peiton alle itkemään.
Onko muita jotka sairastaa paniikkihäiriötä ja ovat suoriutuneet opiskeluista?

Sivut

Kommentit (24)

Mulla on kanssa paniikkihäiriötä, ollut jo kymmenisen vuotta. Aloitin juuri kolmannen vuoden yliopistossa. Pärjään nykyään ihan hyvin kiitos terapian, mutta välillä on todella vaikeita aikoja jolloin luennoille meno ahdistaa niin paljon, että tulee paljon poissaoloja. Olen kuitenkin päässyt hoidon avulla pisteeseen, jossa käytännössä vieläkin koko ajan ahdistaa vähäsen, mutta luennoilla istuminen ei ole enää ylivoimaista. 

Käytkö missään terapiassa tai saatko mitään keskusteluapua? Onko lääkkeitä tms? 

Ps. et ole vielä hävinnyt, vaikket mennytkään ensimmäisellä viikolla joka päivä tunneille. 

Vierailija

Mulla on sama. En tiedä mistä tähän edes apua voisi hakea. Se ahdistus on hirveää. Jos ei ole "mitään tekemistä" vaan istutaan isossa luentosalissa niin varmasti joudun poistumaan jossain kohti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vierailija kirjoitti:
Mulla on sama. En tiedä mistä tähän edes apua voisi hakea. Se ahdistus on hirveää. Jos ei ole "mitään tekemistä" vaan istutaan isossa luentosalissa niin varmasti joudun poistumaan jossain kohti.

Muakin ahdistaa paikallaan istuminen, ajatukset alkaa kiertää kehää ja kohta paniikkikohtaus alkaa puskea päälle. Kompensoin itse tätä piirtelemällä vihkojen ja monisteiden marginaaleihin samalla, kun kuuntelen luennoitsijaa. Siinä tulee jotenkin kaiverrettua sellainen oma tila ilman, että keskittyminen kärsii tai häiritsee muita. 

Vierailija

Täällä yksi. Minulla auttaa tarvittavan lääkkeen ottaminen etukäteen ja tunneilla välillä muun tekeminen, kuten neulominen. Melkeimpä joka päivä saan luennoilla silti jonkin asteisen kohtauksen, mutten poistu paniikin aikana mihinkään. Ahdistus on epämukavaa, mutta en suostu antamaan sille periksi. Välituntisin saatan lähtä sitten kotiin, jos luennon jatkaminen tuntuu ylivoimaiselta. Olen aina mennyt takaisin kouluun enkä luovuta. Joskus on päiviä etten ota rauhoittavaa ja pärjään hyvin, silloin palkitsen itseni koulun jälkeen. Olen 10 vuotta sairastanut paniikkihäiriötä.

Tämä kaikki siksi, että lukion viimeisen olin käytännössä sairaslomalla, enkä pystynyt käymään kuin kääntymässä koulussa. Sain nuorisopsykalta psykiatrilta lausunnon yo-kirjoituksia varten, jotta sain tehdä kokeet hieman kevennytetysti, kuten poistumaan opettajan kanssa pitemmäksi aikaa pois salista.

Tsemppiä sinulle. Kiroile vaikka päässäsi mokomalle pirulaisen ahdistukselle, älä anna sen voittaa sinua aina.

Vierailija

Minä kammoan sosiaalisia tilanteita. Opiskelen yliopistossa. Massaluennot, joilla ei todennäköisesti tarvitse keskustella toisten kanssa, ovat tosi jees. Pienemmälle porukalle pidettävät luennot ovat todella ahdistavia, koska niissä joutuu tekemään pari- ja ryhmätöitä. Minuakin luennolle meneminen ahdistaa toisinaan niin paljon, etten pysty menemään ollenkaan. Et siis ole ainoa, jolle käy niin. Älä siis turhaan häpeä ja soimaa itseäsi! Minä olen käynyt keskustelemassa pelostani useamman psykologin kanssa, mutta siitä ei ole ollut yhtään mitään apua. Yritän siis vain selviytyä jotenkin... Käyn niillä massaluennoilla, jätän ryhmätyöluennot väliin ja teen paljon kursseja itsenäisesti. Näillä eväillä olen pärjännyt reilun vuoden.

Terapiahan auttaa joitakin. Voisitko sinä hyötyä siitä? Entä jos ottaisit käyttöön lääkityksen, joka auttaisi sinut pahimman vaiheen yli? Helpottaisiko ahdistus, kun olet opiskellut jonkin aikaa, ja koulu on tullut tutuksi? Auttaisiko sinua jooga tai meditaatio tms.? Tai kristinusko ja Raamattu?

Vierailija

Itselleni opiskelu paniikkihäiriön kanssa oli täyttä tuskaa. Melkein joka oppitunti odotin sen loppumista enkä pystynyt keskittymään opetukseen, poikkeuksena oppitunnit joissa sai työskennellä itsenäisesti.

Vierailija

Kiitos viesteistänne! :) Tällä hetkellä ei ole lääkitystä mutta luulen että niiden aloittaminen taas olisi ihan hyvä idea. Mun ainoa ongelma ei ole paniikkikohtaukset vaan niihin liittyvät muutkin oireet, reagoin vatsalla aivan kaikkeen jännitämiseen ja se lisää vaan paniikkia. Lisäksi kesällä 2015 kun olin hetken töissä, aloin siellä saamaan huimauskohtauksia, silloin syy niihin oli se että mulla oli hartiat ja niskat aivan jumissa, luultavasti kaiken sen stressin takia mitä siellä töissä koin. Nyt olen huomannut, että kun alan panikoimaan niin alkaa myös huimata. 

Oi voi kumpa tää jännittäminen ja panikointi joskus helpottaisi... 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Itselleni opiskelu paniikkihäiriön kanssa oli täyttä tuskaa. Melkein joka oppitunti odotin sen loppumista enkä pystynyt keskittymään opetukseen, poikkeuksena oppitunnit joissa sai työskennellä itsenäisesti.

Mulla aivan sama homma! ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni opiskelu paniikkihäiriön kanssa oli täyttä tuskaa. Melkein joka oppitunti odotin sen loppumista enkä pystynyt keskittymään opetukseen, poikkeuksena oppitunnit joissa sai työskennellä itsenäisesti.

Mulla aivan sama homma! ap

En osaa oikein muuta neuvoa antaa kuin että koita miettiä että koulu loppuu kuitenkin joskus. Vaikka se tuskaa onkin.

Vierailija

Onko kukaan teistä ollut sairaslomalla paniikkihäiriön vuoksi? 

Sitä vaan toivois että tää sunnuntai vaan jatkuis ja jatkuis ettei se maanantai aamu tulisi :( Harmittaa sairastaa tällästä, olisi niin ihanaa opiskella sitä omaa alaa kun on niin paljon motivaatiota, ilman mitään pelkoja ja jännitystä. ap

Vierailija

4 täällä. Minä siis olin lukion viimeisen vuoden saikulla paniikkihäiriön takia. En suosittele, sillä aina saikun loputtua en pystynytkään menemään takaisin kouluun. Paniikki sai silloin yliotteen ja sairasloma lisäsi välttelykäyttäytymistä. Amk:ssa ja yliopistossa ei ole paljoa läsnäolopakollisia tunteja. Käy niillä ja muille tunneille mene ainakin pyörähtämään. Koita saada lääkäristä tarvittavat lääkkeet kohtauksia varten. Ole mielummin lääke'pöllyssä' koulussa kuin välttelet paikkoja. Ahdistus kyllä vähenee asteittain, kunhan vain uskallat etkä anna sille valtaa.

Hyviä keinoja paniikin iskiessä on esim. konkretisoida asioita: edessä istuvalla on punainen takki, farkut jalassa ja kirjavat kengät. Luennoitsijalla on korkokengät jne. Siirrät ajatukset pois itsestäsi. Keskity hengittämiseen, viidellä sisään, viisi odotusta, viidellä ulos, viisi odotusta. Jos vatsa reagoi, ota vaikka puolikas imodium, saat aivoillekin konkreettisti selitettyä, ettei vatsa ole nyt sekaisin. Onko sinulla jo tuttuja koulussa? Keskustele tunneilla tuntien teemoista ja omista ajatuksistanne. Älä anna periksi :)

Vierailija

Täällä taas. Pian pitäisi kouluun lähteä ja mieli tekisi vaan jäädä kotiin. Tiedän että jos en tänään kouluun mene, en mene sinne enää koskaan. Miksi olen niin nössö etten uskalla edes miehelleni kertoa miten ahdistunut olen, hymy huullilla aamuisin sanon  heipat kun hän on lähdössä töihin ja toivottaa minulle hyvää koulupäivää :(

Vierailija

Miten koulu voi tukea tuossa tilanteessa? Oletko puhunut siellä kenenkään kanssa tilanteestasi? Luulisi että on kaikkien etuo, että saat vietyä opiskelusi päätökseen.

Ja sitten yleisellä tasolla pohdintaa siitä miten paniikkihäiriöistä kärsivät sijoittuvat työelämään. Eikö töissä käynti ole kovin hankalaa, jos opiskelu on jo ihan mahdotonta?

Vierailija

Täällä paniikkihäiriöinen joka käy töissä. Lääkitys on. Joskus auttaa ja joskus ei. Olen asiakaspalvelussa. Olen miehelleni puhunut paljon ja hän aina tsemppaa että hyvin se (työpäivä) menee. Jotenkin olen tähän pärjännyt. Kärsin myös masennuksesta. Hankalaa työelämä on kokouksineen ja palavereineen. Ne on hankalampia. Samoin koulutukset. Olen entinen koulukiusattu josta paniikkihäiriö vissiin on alkanut. En tykkää olla suuressa ihmisporukassa mikä muistuttaa luokkatilannetta. Tsemppiä ap. Tästä ei varmaan ollut apua.

Vierailija

En ole puhunut vielä kenenkään kanssa tilanteestani. Sekin tuntuu vaikealta.

Itse olin viime vuonna työelämässä hetken aikaa ja se tuntui paljon helpommalta kun tämä opiskelu. Pahinta on se tunneilla istuminen. Töissä sain itsekseen puuhastella ja jos alkoi ahdistaa niin pidin pienen tauon. ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
En ole puhunut vielä kenenkään kanssa tilanteestani. Sekin tuntuu vaikealta.

ap

Nyt vain juttelemaan. Ja kannattaa uhriutumisen sijasta ottaaa asenne ja tuoda asia esille "tilanne on tämä, mitä voidaan yhdessä tehdä, että pystyn opiskelemaan?" näkökulmalla.

yo2016

Täällä yksi viime kevään paniikkihäiriöinen ylioppilas. Nipin napin sain lukion käytyä, oli rankkaa. Joka ikinen oppitunti. Hiljaisuus ja luokkahuone sen aina laukaisi. Testattiin kaikki mahdolliset pillerit ja lisäksi olin terapiassa, muuta vaikutusta ei tullut kuin haittoja.

Päätin, että käyn koulut loppuun niin hyvin kuin suinkin pystyn. Aion vielä hankkia korkeakoulututkinnon, nyt olen välivuodella töissä ansaitulla tauolla opiskelumaailmasta ja on kyllä harvinaisen helppoa elämää..

Haalin lukiossa kaikki mahdolliset kurssit itsenäiseksi. Kaikki kokeet ja yo-kokeet omassa tilassa. Sain kyllä hyvät paperit kirjoutettua, mutta oppitunneilta ei jäänyt yleensä päähän lähes mitään sillä ne menivät paniikkikohtauksesta selviytymisen yrittämiseen. Poissaoloja tuli, hoidin kyllä niihin liittyvät velvollisuuteni.Mut nähtiin monesti juoksevan ulos luokasta ja hengittämässä koulun vessassa paperipussiin, onneks ei kukaan alkanut kiusaamaan tai muuta. Ja luotettavat kaverit pysty aina jeesimään, mut harvoin kyllä olivat samoilla kursseilla mun kanssa. Ja koulu hoiti järjestelyt hyvin.

Onneksi,onneksi nuo ajat ovat takana. Yliopistolla meen varmaan samoilla keinoilla eteenpäin.

Vierailija

Pikaisesti yhteys opiskelijaterveydenhuoltoon! Apua on saatavilla. Lääkkeistä on ollut minulle ainakin suuri apu.

Älä anna periksi! Minä tein niin, ja paritkin opinnot jäivät kesken. Hoidossa en tosin vielä silloin ollut, en uskonut paremman olon olevan mahdollista, ajattelin paniikkihäiriön ja ahdistuksen olevan vain osa persoonaani. Nyt vuosia myöhemmin lääkkeitä syöneenä ja terapiassa käyneenä olen onnellinen äiti. Töissä asiakaspalvelualalla olen ollut vuosia hyvällä menestyksellä. Kadun kyllä opintojen jättämistä. Ehkä vielä tulevaisuudessa.

Puhu kumppanillesi, sekin auttaa jo hyväksymään asian. Tsemppiä kaikkeen! :)

Vierailija

Mulla jäi kolmet opinnot kesken diagnosoimattoman paniikkihäiriön vuoksi. Nyt on diagnoosi ja lääkitys kunnossa, olo on paljon helpompi kuin aikaisemmin. Olen 25-vuotias ilman ammatillista koulutusta. En yksinkertaisesti pystynyt käymään koulussa ja lääkäristä sain vain masennus-diagnooseja, vaikka oireeni olivat selvästi osa paniikkihäiriötä. Nyt käyn nettilukiota viimeistä vuotta!

Tsemppiä APlle, kyllä se elämä vielä voittaa!

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla