Tuntuu ettei lapseni ole minun

DNA testaushan sen varmistaa.

Voihan se olla mahdollista, vaikkakin hyvin harvinaista. Aika hurjaa.

Eikö kasvonpiirteetkään muistuta kumpaakaan? Luulisi, että ne kertoisivat paljon.

Onko veriryhmät tiedossa?

Oliko siellä synnärillä aidosti tilaisuus vaihtumiseen? Millainen tilanne se oli? Eikö lapselladi ollut ranneke sinun tiedoillasi?

En uskalla tehdä DNA-testiä. Siinä menisi koko elämä uusiksi. Toki rakastan lasta kuin omaani. Hän on empaattinen, hauska ja energinen. Mutta täysin siskonsa vastakohta. Olin siskon kohdalla neuroottinen ja pyysin miestä ottamaan monta kuvaa heti kun hän syntyi. Pojasta ei ole sellaista kuvaa missä olisi juuri syntynyt.. Vasta sitten myöhemmin osastolta. 

Kavonpiirteissä on vähän samaa, mutta niin kai kaikissa suomalaisissa lapsissa. Nenä on eri ja kulmakarvat tummat.. Lisäksi hänellä on luomia, meillä ei ole. Tai ehkä kaksi pientä minulla. Pojalla on kasvoissa 2 ja käsivarsissa useampi.. 

Ap

Oletko koko lapsen elämän miettinyt tätä? Nyt on varmasti aika hakea apua. Vanhemmuus on helppo selvittää testeillä. Mutta sit sinulle apua, kun et pysty kiintymään lapseen. Toivottavasti lapsen isä pystyy.

No sitten on vaan vähän voi voi jos epäilet mutta dna testiä (totuutta)et kuitenkaan halua... :/

Poika vietiin syntymän jälkeen hetkeksi lämmitettäväksi ja seurattiin bilirubiineja tms, mutta noin 2h päästä toivat jo viereeni. Ja sitten yöllä nukkui pari tuntia muualla, mutta sillon oli varmaan jo ranneke. Missä vaiheessa tuo ranneke laitetaan? Kun minulla on sellainen mielikuva, että vasta siellä osastolla joku hoitaja olisi tullut laittamaan.. 

Jos lapsi ei olisi meidän, niin olisi ihan hirveää.. Tekisittekö te dna-testin?

Ap 

Äiti kertoi joskus, kuinka silloin kun oli synnyttänyt veljeni ja oli vielä synnärillä niin lapsia oli sitten tuotu ruokittavaksi ja äiti oli hyvin varma, että kerran hänelle taidettiin antaa väärä lapsi syliin. Aiemmin ja jälkeenpäin oli näyttänyt jotenkin erilaiselta. Lähti kyllä sairaalasta ihan oikean lapsen kanssa siitä ei ole epäilystäkään. :D

En ole todellakaan miettinyt tätä koko hänen elämää. Mutta nyt laskee jo aika haastavia matematiikanlaskuja ja käytännössä oppi itse soittamaan pianoa kaverini luona kun olivat siellä viikonlopun.. Niin noi on tilanteita missä tulee mieleen. Sitten kun eivät näytä yhtään sisaruksilta. 

Tiedän meidän molempinen suvut neljä polvea taakse ulkonäöltä ja eikös niistä usein periydy lähes 100%? Toki voi olla, että siellä on jossain vaiheessa joku pettänyt tms.

Ap

Minun vauvalle laitettiin ranneke nilkkaan samantien kun hän oli ensirääkäisynsä päästänyt; napanuorakin oli vielä kiinni tällöin.

Kyllä se ranneke laitetaan ihan heti syntymän jälkeen, juuri ehkäisemään sekaannuksen mahdollisuutta

Mä itse olen täysin vanhempieni vastakohta: mulla on vaaleat hiukset, harmaat silmät, sekä olen taiteellinen, herkkä ja boheemi. Vanhempani ovat aivan sinisilmäisiä ja mustatukkaisia. Luonteeltaan he ovat juroja ja teoreettisia. Vain kasvonpiirteistä mut  voi tunnistaa heidän lapsekseen. 

Jorvissa ranneke oli synnytyssalissa oman rannekkeeni vieressä. Itse piti tarkistaa, et olivat identtiset. En muista, missä kohtaa laitettiin lapselle, mutta siellä salissa kuitenkin.

Ulkonäkö ei periydy kaikille samanlaisena. Meillä kolme lasta, joista keskimmäinen ihan eri sarjaa muiden kanssa. Hän ei poistunut luotani hetkeksikään sairaalassa, sillä lähdimme kotiin 6h synnytyksen jälkeen. Nyt, 14-vuotiaana on alkanut muistuttaa isosiskoaan. Myös kongnitiiviset kyvyt vaihtelevat kovasti ja perinnölliset tekijät ovat niissä vain yksi juttu. Usein käy niin, että nuorempi oppii huomaamatta asioita ison sisaruksen vanavedessä. Mut hanki ne testit, niin pääset tästä murheesta.

Tee se testi, tuskin joudutte hanesta luopumaan vaikkei oma olisikaan. Tod.nak. on vaan "luonnon oikkua" ettei nayta teilta ja lahjakas.

Ap: sun täytyy ennen dna-testiä päättää mitä teet testituloksen selvittyä. Eli oikea suunnitelma. Jos lapsi ei ole sinun, pystytkö silti rakastamaan häntä ja oletko kiintynyt niin, että testitulos ei muuta käytännössä yhtään mitään? Vai koetko asian niin vaikeaksi, että et pysyisi enää huolehtimaan lapsestasi? Ja jos testitulos kertoo, että lapsi on täysin sinun ja miehesi, aiotko hankkia itsellesi apua, esim.terapiaa tuon epävarmuuden käsittelemiseksi? Siis jos lapsesi on herättänyt sinussa noin vahvoja epäilyksiä ilman syytä, onko mahdollista, että omassa päässäsi on jotain vialla?

Ihan oikeasti päätä, mitä teet kummassakin skenariossa ennen kuin päätät, teetkö testin vai et.

Kukaan, vaikka olisi kuinka lahjakas, ei opi itsekseen  viikonlopussa soittamaan pianoa!  Se vaatii lahjakkaallekin vuosien opinnot.   Ja matematiikan laskuja se sinun 6 -vuotiaasi laskee.......  Nyt hae apua, itsellesi.

Kättärillä on kyllä ollut kaikenlaista sekoilua, ja kun se kuitenkin vaivaa, suosittelisin ap:ta teettämään dna-testit. Sillähän saa sen tiedon, ja vaikka jotenkin olisi niin käynytkin, että lapsi ei teidän olisikaan, ei tuloksen kuitenkaan tarvitse muuttaa mitään.

Minä teettäisin testin jossain näissä netin kautta toimivissa paikoissa. Eipähän olisi pakko viedä asiaa koskaan eteenpäin, jos epätodennäköinen kävisi ja haluaisi asian jättää siikaeen. Tuossa tilanteessa kyllä teettäisin testit. Häviäisi se epäilys ja keskittyä rakastamaan lasta ilman pelkoa muualla elävästä biologisesta lapsesta. Kuitenkin aika pieni riski, että lapsi olisikin perimältään vieras.

Vierailija kirjoitti:

Mä itse olen täysin vanhempieni vastakohta: mulla on vaaleat hiukset, harmaat silmät, sekä olen taiteellinen, herkkä ja boheemi. Vanhempani ovat aivan sinisilmäisiä ja mustatukkaisia. Luonteeltaan he ovat juroja ja teoreettisia. Vain kasvonpiirteistä mut  voi tunnistaa heidän lapsekseen. 

Onko sellaisiakin?