Apua!!! 60 vuotiaan äitini muuttunut käytös!! Voiko olla alkavaa dementtiaa?
Äiti oli ennen todella muita huomioon ottava ja aina puhui kuinka hänet on kotona opetettu olemaan aina epäitsekäs.
Hän oli aina sellainen, että oli aina huomaavainen muita kohtaan jne..
Nyt yhtäkkiä hänestä pikkuhiljaan ruvennut muuttumaan sellainen outo..
Kun tulee kylään niin alkaa pian kysely, että eikös sun pitäisi jo mennä, hoh hoh taas täällä onhan siitä jo aikaakin. Tuollaisia loukkaavia kommentteja.
Oltiin yhdessä vaiheessa lähdössä viikoon reissuun yhdessä ja ennen sitä sai kuulla miten sielä sitten kerkeää olla, että ei nyt kokoajan tarvitse täällä käydä.
Sitten minun lapseni (itse olen 40v ja lapseni ovat välillä pelleileet ehkä vähän epäkohteliaasti, että mummo taas sekoilee, kun ehkä puhunut vähän jtn outoa no äitini reaktiot ovat muuttuneet sellaisiksi, että hän ei ole missään tapauksessa sekaisin eikä kestä edes vitsailua siitä.
Ennen ei oikeastaan välittänyt siitä. Olen kuullut, että juuri, kun ihminen alkaa vähän höperöitymään niin hänelle on todella tärkeää, että häntä ei pidetä seniilinä eikä hän ole missään tapauksessa sekaisin.
Nyt on myöskin ruvennut epäkohteliaaksi.
Ennen otti aina kahvipöydässä tavan vieraat ensin, mutta nyt vie töykeästi käsistä maitotölkkejä ja tms.. ja alkaa ottamaan siitä itselleen.
Hän ei itse huomaa itsessään mitään muutosta. Hän jotenkin muuttunut hiukan äkäiseksi. Sellainen, että yhtäkkiä tavallaan kiukuttelee muille omista murheistaan joista me emme ole millään tavalla vastuussa tai aiheutteneet.
Minua oikeasti huolestuttaa hänen terveytensä. On kyllä väsynytkin ja aikaisia herätyksiä, mutta on ollut samassa työssä jo monta kymmentä vuotta.
Aluksi tietty ajattelin, että on jtn ohi menevää, mutta tämä vain menee pahemmaksi ajan kanssa.
Mitä pitäisi tehdä?? :(
Kommentit (19)
Onko äidilläsi kolesterolilääkitys? Se aiheuttaa dementiaa ja muitakin oireita, ja kannattaa lopettaa heti.
Kyllä noi oireet vaatii ehdottomasti tutkimuksia, että mistä on kyse. Eri asia on sitten suostuuko äitisi. Onko työelämässä?
Ehkä hän on vaan saanut tarpeekseen muiden passaamisesta ja huomioon ottamisesta. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Aivoinfarkti saattaa muuttaa luonnetta juuri kuvaamallasi tavalla. Siis myös lievä.
Suostuisikohan äitisi lääkärille!
"Dementia (F00-F03) on oireyhtymä, jossa muistin heikkeneminen ja muiden kognitiivisten kykyjen lasku alentavat potilaan kykyä selviytyä normaaleista arjen toiminnoista sekä haittaavat sosiaalista ja ammatillista selviytymistä. Dementiaan liittyy muistihäiriöiden ohella tyypillisesti kielellisiä häiriöitä kuten sanojen löytämisen tai ymmärtämisen tai vaikeus, kätevyyden heikkenemistä kuten esimerkiksi pukeutumisen vaikeutumista, kasvojen tai esineiden tunnistamisen vaikeutumista sekä monimutkaisten älyllisten toimintojen heikkenemistä kuten ohjeiden mukaan toimimisen tai vieraassa paikassa suunnistamisen vaikeutumista. Dementiasta kärsivän kyky suunnitella päivittäisiä toimintoja, jäsentää kokonaisuuksia ja ymmärtää vertauskuvallisia ilmauksia on usein heikentynyt. Etenkin vaikeaan dementiaan liittyy usein erilaisia käytöshäiriöitä.
Dementia johtuu aivoja rappeuttavasta tai aivojen kuorikerroksen useita kehittyneitä toimintoja häiritsevästä aivosairaudesta tai alkoholin taikka antipsykoottisten lääkkeiden käytöstä.
Dementia-sanaa käytetään yleensä vain niissä tapauksissa kun tiedonkäsittelyyn liittyvät aivotoiminnot ovat heikentyneet potilaan aiemmasta tasosta. Jos dementiaoireet ovat synnynnäisiä, dementia-sanan sijaan käytetään yleensä termiä toiminnanohjauksen häiriöt. Jos dementiaoireet johtuvat esimerkiksi älyllisestä kehitysvammaisuudesta, potilaalle ei aseteta erillistä dementiadiagnoosia, mutta jos kehitysvammapotilaan dementiaoireet lisääntyvät, hän voi saada myös dementiadiagnoosin.
Dementiaa esiintyy tavallisimmin vanhoilla ihmisillä, mutta sitä saattaa esiintyä jopa alle 35-vuotiailla liittyen esimerkiksi lapsuusiän dementiaan, Rettin oireyhtymään, myrkytys- ja puutostiloista aiheutuviin dementian muotoihin (mm. alkoholi- ja lääkedementia) sekä eräille urheilijoille kehittyvään dementia pugilisticaan. Dementia praesenilis on tarkoittanut taudinkuvaa ennenaikaisesti eli ennen 65 ikävuotta."
Eli hyvinkin voi olla kyse dementiasta. Sinun pitäisi saada äitisi suostuteltua lääkäriin. Ei se käy muuten kuin sanomalla suoraan, että olet huolissasi. Myöhemmässä vaiheessa menee vaan vaikeammaksi, kun todellisuus hämärtyy lisää. Ei tarvitse hänelle suoraa diagnoosia tarjota, se kuuluu lääkärille mutta sano, että olet huomannut hänen käyttäytyvän oudosti ja olet huolissasi.
Jos äitisi on työelämässä, ota työnantajaan yhteyttä (jos hänellä on vakipaikka) ja keskustele, ovatko he huomanneet muutosta. Työterveystarkastus olisi helpoin tapa selvitää asia kun ei halua lääkäriin.
Ehkä hän on lukenut jonkun elämäntaitokirjan ja on nyt hokannut olleensa lammas ja on nyt tajunnut, ettei aina tarvitse olla epäitsekäs ja käytös on ehkä mennyt överiksi.
Olen miettinyt samaa omasta 65v äidistäni. Tosin se on ollut aina vähän yksinkertainen, mutta viime vuosina on selvästi ollut enemmän pihalla. Nyt eläkkeellä kyllä alkoakin menee aika reippaasti, joten ei sekään paranna muistia.
Oma äitinsä oli täysin dementoitunut jo ennen kuin täytti 70 joten kyllä tämän ikäisilläkin voi olla jo oireilua.
Äiti on väsynyt passaamaan
Kokeilepa kysyä milloin sopii tulla ja pidä kiinni aikatauluista. Tuo mukanasi ruokatarvikkeet, kokkaa itse perheellesi ja myös hänelle. Tiskaa ja pyykkää, tee hänelle viikkosiivous. Kehoita ottamaan vähän omaa aikaa ja menemään vaikka päiväunille, leivo sillä aikaa omenapiirakka päiväkahveille. Kysele mitä HÄNELLE kuuluu, älä valita omia huoliasi.
Vie perheesi pyykit mukanasi, jätä hänen kotinsa siistiksi.
Osat vaihtuvat, on sinun vuorosi auttaa ja hoivata, kuunnella ja suvaita.
Kuulostaa siltä, että kyseessä voi olla jokin etenevä muisti- tai muu sairaus.
Tai sitten äitisi on väsynyt ja stressaantunut. Joskus ihmiset muuttuvat iän myötä kärttyisämmäksi. Vai onko äidilläsi jotain fyysisiä kipuja. Niiden kanssa on raskasta el ja voivat aiheuttaa äksyilyä.
Kokeile että teet enemmän, älä ole vaivaksi. Vie äitisi syömään ravintolaan, yritä tehdä hänen olonsa rennoksi. Jos huolesi jatkuu, ei auta muu kuin ottaa asia puheeksi. Vaikeaahan se on. Kerro hänelle ensin, millainen positiivinen muisto sinulla on hänestä. Kerro sitten näistä pienistä käyttäytymisen muutoksista ja ilmaise, että ne huolestutttavat sinua. Kysy, onko äitisi väsynyt ja kyllästynyt tai huomaako hän itse muutosta? Kerro sitten mitä pelkäät (etenevä muistisairaus?) ja että asia pitäisi tutkia. Mitä nopeammin hoidon aloittaa, sitä parempi ennuste. Muista että äitisi voi olla hädissään itsekin. Hän voi puolustautua hyökkäämällä, ole ymmärtäväinen ja hyväksyvä.
Äitisi ei vaan enää jaksa esittää ja olla "kiltti". Hän on hyvällä tavalla itsekäs, sanoo jos tekee mieli, tekee mitä haluaa. Älä väsytä häntä vierailuilla, älä hoidata lapsiasi hänellä.
Vierailija kirjoitti:
Äiti oli ennen todella muita huomioon ottava ja aina puhui kuinka hänet on kotona opetettu olemaan aina epäitsekäs.
Hän oli aina sellainen, että oli aina huomaavainen muita kohtaan jne..
Nyt yhtäkkiä hänestä pikkuhiljaan ruvennut muuttumaan sellainen outo..
Kun tulee kylään niin alkaa pian kysely, että eikös sun pitäisi jo mennä, hoh hoh taas täällä onhan siitä jo aikaakin. Tuollaisia loukkaavia kommentteja.Oltiin yhdessä vaiheessa lähdössä viikoon reissuun yhdessä ja ennen sitä sai kuulla miten sielä sitten kerkeää olla, että ei nyt kokoajan tarvitse täällä käydä.
Sitten minun lapseni (itse olen 40v ja lapseni ovat välillä pelleileet ehkä vähän epäkohteliaasti, että mummo taas sekoilee, kun ehkä puhunut vähän jtn outoa no äitini reaktiot ovat muuttuneet sellaisiksi, että hän ei ole missään tapauksessa sekaisin eikä kestä edes vitsailua siitä.
Ennen ei oikeastaan välittänyt siitä. Olen kuullut, että juuri, kun ihminen alkaa vähän höperöitymään niin hänelle on todella tärkeää, että häntä ei pidetä seniilinä eikä hän ole missään tapauksessa sekaisin.Nyt on myöskin ruvennut epäkohteliaaksi.
Ennen otti aina kahvipöydässä tavan vieraat ensin, mutta nyt vie töykeästi käsistä maitotölkkejä ja tms.. ja alkaa ottamaan siitä itselleen.Hän ei itse huomaa itsessään mitään muutosta. Hän jotenkin muuttunut hiukan äkäiseksi. Sellainen, että yhtäkkiä tavallaan kiukuttelee muille omista murheistaan joista me emme ole millään tavalla vastuussa tai aiheutteneet.
Minua oikeasti huolestuttaa hänen terveytensä. On kyllä väsynytkin ja aikaisia herätyksiä, mutta on ollut samassa työssä jo monta kymmentä vuotta.
Aluksi tietty ajattelin, että on jtn ohi menevää, mutta tämä vain menee pahemmaksi ajan kanssa.
Mitä pitäisi tehdä?? :(
Ikävää minun äidilläni oli samanlaista. Sitten alkoi muisti menemään, kyseli sanoja asioita perä jälkeensä. Ei muistanut. Nyt sai altshei mer diagnoosin. 😢
Olen kohta 60v enkä ymmärrä lausepariasi "Kun tulee kylään niin alkaa pian kysely, että eikös sun pitäisi jo mennä, hoh hoh taas täällä onhan siitä jo aikaakin. Tuollaisia loukkaavia kommentteja."
Siis äitisi tulee sinulle kylään ja alkaa puhella, että sinun pitää lähteä? Ja sitten havaitsee, että sinähän olet vielä siellä (eli taas täällä) ja luulee, että jo lähdit ja palasit eli ei tajua ajankulua lainkaan, luulee lähdöstäsi olleen hyvinkin pitkään aikaa.
Minusta tuollainen on hyvin huolestuttavaa, eihän tuollainen ihminen voi oikeasti pärjätä enää työelämässä, jos ajantaju on kokonaan mennyt eikä kodissasi tajua, että se on sinun kotisi.
Minun äidilläni on muistisairaus ja alkoi hyvin vastaavilla käytösmuutoksilla vähän alle 6-kymppisenä. Äidistä tuli yhtäkkiä tökerö töksäyttelijä ja kesti suht pitkään tajuta, mistä on kyse kun häntä sai hävetä kommenttiensa takia vähän joka paikassa. Esim. tuli kyläilemään ja sanoi heti ovella, ettei olisi halunnut tulla eikä aio olla kauaa ym. sinänsä "viatonta" mutta hänelle hyvin epätyypillistä.
Voi olla alkava muistisAiraus. Mutta myös depressio ja uupumus voi tollaista tehdä. Ja aivokasvain, aivoverenkiertohäiriö ( saattanut sellaisen sairastaa), subdiraalivuoto, hydrokefalus, vaikka mitä. Pitää mennä lääkäriin, alkuun ainakin pää pitää nopeasti kuvata TT tai MRI. Ja sitten selvittää lisää, voi olla aika "hyvänlaatuinen" , hoidettavakin vika; kilppariongelma, B12-vit puute ym. Alkoholismikin...
Mutta nyt lääkäriin. Pitää saada tutkittua ja poissuljettua nuo kuviot
Voi olla, että on ihan vain väsynytkin.