Lue keskustelun säännöt.
Kuoleman sairas ihminen: Voitko mainita kuluneen elämäsi olleen hyvä vai huono?
Kommentit (8)
Ihan hyvä. Kaikki me kuollaan, sen mukaan kannattaa elää. Sairas vain tietää vähän todennäköisemmin milloin kuolema tulee. Sinäkin kuitenkin voit kuolla vaikka tänään. Onko oma elämäsi ollut hyvä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siihen asti oli hyvä kunnes kunto romahti ja olen nyt todella riippuvainen muiden avusta. En koe että tässä elämässä on enää mitään hyvää koettavaa ja loppu saisi tulla niin ei tarvitsisi enää tuskailla kivuissa joihin ei auta mikään kuin hetkellisesti.
Tässä vaiheessa oman elämän inventaariota 75% huonoa, 15% hyvää, 10% siltä väliltä tasaista tappotahtia.
Kuka sitten milläkin mittaa, riippuu täysin ihmisestä. Suurin osa ihmisistä on kuolinvuoteellaan katunut sitä, että on tehnyt liikaa töitä ja viettänyt läheistensä kanssa liian vähän aikaa.
Minä mittaan elämääni ihmissuhteilla.
Rintasyöpä, kulkee suvussa. Nyt osui kohdalleni ja ikävä kyllä levinnyt niin ettei hoidot kannata.
Olisin toivonut elämältä hiukan kevyempää taakkaa, olen menettänyt paljon ystäviä huumeisiin, itsemurhiin ja sairauksiin. Välit siskoni kanssa on ollut viimeiset 20-vuotta äärimmäisen vaikea. Hänellä on alkoholiongelma ja mielenterveysongelmia. Harmittaa ettei sellaista päivää enää tule että saisimme puhua asiat viimeinkin halki. Hän ei halua.
Töitä olen saanut tehdä paljon, se oli minun onni. Se mitä sain tehdä oli omaa alaa, olen leipuri ja rakastan ammattiani.
Elämäni on ollut ihan o.k.
Olisin halunnut enemmän lapsia ja nähdä tietenkin heidän kasvavan. Onneksi heidän isä on parhain ja tiedän että kun minua ei enää täälä ole, hän pitää hyvää huolta heistä.
Olenko vihainen tai katkera sairastumisesta? En. Äitini ja mummini kuolivat rintasyöpään ja tietyllä tavalla osasin odottaa tätä. Olisin vaan halunut vielä muutaman vuoden lisää aikaa. Jotta olisin saanut siskooni yhteyden, nähnyt lasteni edes hiukan kasvavan, olla täälä rakkaiden parissa. Mutta on otettava ne mitä luoja meille suo, ja yritettävä nauttia kaikesta pienistä hetkistä mitä täälä vielä on jäljellä.
T:takkatulen edessä, teetä juoden ja kuunnellen kun lapset leikkii
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvä. Kaikki me kuollaan, sen mukaan kannattaa elää. Sairas vain tietää vähän todennäköisemmin milloin kuolema tulee. Sinäkin kuitenkin voit kuolla vaikka tänään. Onko oma elämäsi ollut hyvä?
En voi sanoa omasta elämästä, mutta en voi kyllä muidenkaan elämästä sanoa kumpaako se elämä on ollut, koska itse ajattelen asian niin, että jokaisen elämään mahtuu niitä huonoja elämän jaksoja kuin myös hyviäkin, että tuo sitten tuosta. Toisen elämää en lähde arvioimaan lainkaan, sillä elämä on subjektiivinen käsitys. Jokainen arvio elämänsä ihan itse. Mutta elämä ylipäätänsä on jokaisella melkolailla täynänsä sitä hyvää sekä huonoakin.
Joku on sanonut, että kuoleminen tasa-arvoistaa ihmisen; sitä kun ei kukaan meistä voi väistää.
Kuitenkin jos nyt jokaisen ihmisen elämän kaaren pituudella on merkitystä, niin onhan sillä tietenkin merkityksensä. Kaari kun tuppaa jäämään joillakin liian lyhyeksi.
Vierailija kirjoitti:
Rintasyöpä, kulkee suvussa. Nyt osui kohdalleni ja ikävä kyllä levinnyt niin ettei hoidot kannata.
Olisin toivonut elämältä hiukan kevyempää taakkaa, olen menettänyt paljon ystäviä huumeisiin, itsemurhiin ja sairauksiin. Välit siskoni kanssa on ollut viimeiset 20-vuotta äärimmäisen vaikea. Hänellä on alkoholiongelma ja mielenterveysongelmia. Harmittaa ettei sellaista päivää enää tule että saisimme puhua asiat viimeinkin halki. Hän ei halua.
Töitä olen saanut tehdä paljon, se oli minun onni. Se mitä sain tehdä oli omaa alaa, olen leipuri ja rakastan ammattiani.
Elämäni on ollut ihan o.k.
Olisin halunnut enemmän lapsia ja nähdä tietenkin heidän kasvavan. Onneksi heidän isä on parhain ja tiedän että kun minua ei enää täälä ole, hän pitää hyvää huolta heistä.
Olenko vihainen tai katkera sairastumisesta? En. Äitini ja mummini kuolivat rintasyöpään ja tietyllä tavalla osasin odottaa tätä. Olisin vaan halunut vielä muutaman vuoden lisää aikaa. Jotta olisin saanut siskooni yhteyden, nähnyt lasteni edes hiukan kasvavan, olla täälä rakkaiden parissa. Mutta on otettava ne mitä luoja meille suo, ja yritettävä nauttia kaikesta pienistä hetkistä mitä täälä vielä on jäljellä.T:takkatulen edessä, teetä juoden ja kuunnellen kun lapset leikkii
En tiedä miten muotoilisin kysymykseni loukkaamatta mutta yritän parhaani.. Mieheni suvussa on rintasyöpää ollut monessa polvessa ja tästä syystä en haluaisi hänen kanssaan lapsia koska pelkään heidän sairastuvan. Eli miten olet pystynyt saamaan nuo ajatukset pois kun teit lapsia vai ajattelitko edes asiaa? Koetko olevasi itsekäs kun teit lapsia tai oletko katkera vanhemmillesi että sairashistoriasta huolimatta tekivät sinut? Anteeksi jos pahoitin mielesi mutta ei oikein ole ketään jolle puhua näistä ajatuksista ja peloista :(
Tulis sota ja tappais.