Vierailija

Miehelläni diagnosoitiin muutama vuosi sitten masennus. Hänen mielestään lapsuutensa oli hyvä, ja masennus johtui työpaikan henkilösuhteista ja perinnöllisestä alttiudesta.
Mitä mieltä olette, onko aina kyse lapsuuden traumoista ja huonoista vanhemmista?

Sivut

Kommentit (65)

Vierailija

Ei ole. Usein on, muttei aina. Melkein kolmanneksella teineistä on mielenterveyden ongelmia, ja taustalla ei tosiaankaan ole aina huono vanhemmus. Aivokemia, muut traumaattiset kokemukset, geneettinen alttius, you name it. Kuka tahansa voi masentua.

Vierailija

Ei  sentään. MULLA oli kurja lapsuus, mutta en mäkään ajattele, että se on pelkästään mun vanhempien syytä, että nyt on polla sekaisin. Kyllä se on mun omaa ajattelumaailmaa, joku muu olisi voinut kasvaa terveeksi samoissa oloissa.

Kai nää jutut on yleensä yhdistelmä monista eri tekijöistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

10-vuotiaaksi asti ihan ok lapsuus, sen jälkeen isosiskon mt-ongelmat pilasi lapsuuden sekä minulta että pikkuveljeltä. Vanhempien jaksaminen meni siskon temppuiluihin ja osastohoitoihin, eikä kukaan koskaan ottanut huomioon miten me pärjätään tai käsitellyt meidän traumoja tuosta ajasta. Nyt ollaan masentuneita koko porukka, sisko on työkyvytön, veli syrjäytynyt ja minä yritän pärjätä ja ja huolehtia kaikesta niinkuin silloin lapsenakin vaikka oikeasti pää hajoaa ja haluaisin vain vetää itseni jojoon.

Vierailija

Minä en oikein ymmärrä, mitä hyötyä vanhempien syyllistämisestä yleensä edes olisi. Sairastuneelle itselleenkään. Ok, on hyvä ymmärtää se prosessi, mikä on johtanut sairastumiseen, mutta....

Jos kyse on kotona vielä asuvasta nuoresta ja vanhemmilla on oikeasti todella isoja puutteita vanhemmuudessa, niin huostaanotto on hyvä vaihtoehto.

Jos taas vanhemmat tekee parhaansa, lapsi pitää ohjata hoitoon, ja vanhempien ei kannata heittää pyyhettä kehään. Ja siksi syyllistäminen tuskin auttaa, koska se vain herkästi vie vanhemmilta voimavarat auttaa lastaan ja huolehtia tämän hoitoprosessista.

Ja jos kyse on jo aikuisesta ihmisestä, olisi ehkä parempi tunnistaa masennuksen syyt, mutta pyrkiä niiden yli ja eteenpäin. Täällä av:lläkin yksi ihminen laatii melkein viikottain ketjuja, joissa syyttää äitiään mielenterveysongelmista ja kieltää, että hänellä itsellään olisi mitään vastuuta paranemisprosessissa. Semmoisella asenteella ei ihminen ikinä paranekaan, koska ei se äiti/isä voi tehtyä tekemättömäksi saada, ja muutenkaan nyt jotain omillaan asuvaa lasta terveeksi terapoida. Ainoa keino parantua on saada oma pääkoppa sille paranemisen uralla, lääkityksen ja terapian avulla.

Vierailija

Mun sairastuminen johtuu lapsuuden traumoista. Ja perimästä. Pappa oli pedofili ja isä masentunut. Agresiivinen. Olen elämääni tyytyväinen nyt vaikka sairastuin.

Vierailija

Ainahan kaikki on vanhempien vika. Jos eivät ole aktiivisesti aiheuttaneet lapselleen pahaa mieltä ja traumoja, niin ainakin jättäneet jotakin tekemättä.

Näinhän se linja menee täällä av-palstalla. Varsinkin lapsettomien mielestä se on aina äidin vika, on kyse mistä tahansa.

Vierailija

Mulla oli onnellinen lapsuus <3
Masennuin silti. Tiedostamattani sairastin varmaan 10v ennen kuin hain apua.
Lapsenikin masentui, kun tuli nuoruusikään. Ja vasta siinä vaiheessa kuulin, että äitinikin oli ollut masentunut kun olin lapsi. Silloin en sitä huomannut, vaan äiti oli se pullaa leipova kotiäiti.
Perinnöllistä sitten varmaankin.

Vierailija

Täälläkin ihan tavallinen lapsuus ja silti sairastuminen. Vihan ihminen masentua ilman näkyvää syytä tai työasioiden vuoksi tai perhekriisin vuoksi tai läheisen kuoleman takia ym. Syitä on monia ja usein yhdistelmiä useista syistä.

Vierailija

Mulla johtuu lapsuuden kokemuksista ja sitten tietysti tämä nykytilanne missä olen.
Tosin ei enää niin pahalta tunnu kuin ennen.

Vierailija

Minä masennuin parikymppisenä.

Turhautti istua terapiassa, kun terapeutti koko ajan intti lapsuudesta, vaikka kuinka yritin sanoa, ettei mun mielestä mun lapsuudessa ollut mitään mainittavia ongelmia, vaan masennus oli enemmän mun vinksahtanutta näkökulmaa asioihin. 

Joskus tuntuu siltä, että vanhemmat on helppo syntipukki, ja psykoterapian perinne ajaa terapeutit keinotekoisestikin kaivelemaan vikaa sieltä. Ei aina tietenkään, mutta joskus ja mun kohdallani siis näin.

Vierailija

Hetkinen. Ei varmasti kukaan vanhempi tahallaan lapsensa lapsuutta pilaa! Eli ei tässä ketään syytellä. Tilanteet ovat erilaisia, eikä kukaan (se äitikään) yksin ole vastuussa.

Minä sairastin teininä masennusta. Vanhemmat erosivat riitaisasti, sitä riitelyä kesti kauan. Ero oli äkkinäinen, ts. sitä ei osannut aavistaa (siis minä, veljeni ja äiti emme osanneet). Isällä oli pian uusi perhe. Liikaa muutoksia ja se tilanne oli päällä liian pitkään. Veli kaljoitteli, poltti ja kapinoi, itse masennuin. Äiti syyttää itseään varmaan vielä tänäkin päivänä, vaikka itsekin masentui yllätyserosta.

Mun yksi läheinen ystävä on masentunut (aaltoilee). Hän on kova suorittaja. Lapsuus oli onnellinen ydinperhe isossa omakotitalossa. Syitä on siis erilaisia.

Vierailija

Onko ap kyseessä oma lapsesi? Vastaus kysymykseesi on ei, mutta jos oma lapseni masentuisi, pohtisin miltä hänen lapsuutensa on näyttänyt lapsen näkökulmasta, onko ollut paljon riitoja parisuhteessa, miten olette kuunnelleet lasta, onko lapsi herkkä jne. Samalla on hyvä tutustua aiheeseen, miten tukea masentunutta, jotta lapsella on muitakin tukijoita kuin terapeutti.

Omat vanhempani eivät osaa käsitellä mitenkään sairastumistani (ns. kiltti tyttö syndrooma ja erityisherkkä), nyt olen siis jo 25-vuotias ja parempaan päin. Nyt kun asia alkaa olla hallinnassa, haluaisin puhua siitä avoimemmin myös vanhemmilleni, mutta he eivät osaa kuunnella, joko marttyyri reaktio siitä miten yrittivät parhaansa vanhempina (en ole heitä syyttänyt) tai sama reaktio aiheesta kyllä mekin olemme kovia kokeneet ja aina jaksaneet ja tehneet kaiken täydellisesti ja hammasta purren. Voitte arvata, ettei tästä ole mitään apua ja tekee mieli vain ottaa enemmän etäisyyttä.

Vierailija

Mulla oli ihana ja turvallinen lapsuus. Ei liity mitenkään siihen.

Ensimmäinen (jälkikäteen) selvinnyt masennusjakso  oli esikoisen ensimmäinen vuosi, synnytysmasennus tai mikä lie.

Nyt 35v myöhemmin masennuksen syy on yli 30v kestänyt unettomuus ja kivut.

Lopultakin terapiaan menossa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Minä en oikein ymmärrä, mitä hyötyä vanhempien syyllistämisestä yleensä edes olisi. Sairastuneelle itselleenkään. Ok, on hyvä ymmärtää se prosessi, mikä on johtanut sairastumiseen, mutta....

Jos kyse on kotona vielä asuvasta nuoresta ja vanhemmilla on oikeasti todella isoja puutteita vanhemmuudessa, niin huostaanotto on hyvä vaihtoehto.

Jos taas vanhemmat tekee parhaansa, lapsi pitää ohjata hoitoon, ja vanhempien ei kannata heittää pyyhettä kehään. Ja siksi syyllistäminen tuskin auttaa, koska se vain herkästi vie vanhemmilta voimavarat auttaa lastaan ja huolehtia tämän hoitoprosessista.

Ja jos kyse on jo aikuisesta ihmisestä, olisi ehkä parempi tunnistaa masennuksen syyt, mutta pyrkiä niiden yli ja eteenpäin. Täällä av:lläkin yksi ihminen laatii melkein viikottain ketjuja, joissa syyttää äitiään mielenterveysongelmista ja kieltää, että hänellä itsellään olisi mitään vastuuta paranemisprosessissa. Semmoisella asenteella ei ihminen ikinä paranekaan, koska ei se äiti/isä voi tehtyä tekemättömäksi saada, ja muutenkaan nyt jotain omillaan asuvaa lasta terveeksi terapoida. Ainoa keino parantua on saada oma pääkoppa sille paranemisen uralla, lääkityksen ja terapian avulla.


"Ok, on hyvä ymmärtää se prosessi, mikä on johtanut sairastumiseen, mutta...."
Niin. Voisiko olla kysymys siitä, että ihminen, joka ei ole vielä ymmärtänyt prosessia, joka johti sairastumiseen syyttää vanhempiaan? Miten sinä voit tulla moittimaan sellaisia ihmisiä? et sinä tiedäkään, miten vaikeita kuvioita osalla on siellä taustalla. Eivät nämä ihmiset ehkä aina itsekään (kuten en itsekään, vaikka tiesin, etten ole itse syyllinen, koska en ole halunnut masentua) mutta silloin sitä vastausta myös etsii vanhemmilta, että auttakaa, selittäkää, mikä teissä on vikana, että minusta tuli tällainen.
Esimerkiksi minun äidissäni on paljonkin vikaa, jota hän on raivokkaasti peitellyt syyttelemällä minua ja muita enkä minä hänen lapsenaan olevoinut hahmottaa ovatko syytökset kohdistuneet oikein vaiko eikö. No, eivät olleet ja minä masennuin. Mutta sen näkeminen, että minua on syytetty väärin on ollut helvetin pitkä tie, kun kognitiivisen terapian edustaja ei tajunnut paneutua siihen vaan luuli, että mun ajatusmalleja ja käytösmalleja korjaamalla auttaa tilannetta. Jossa mua on sorsittu. No, ei. Vaan minun tukeminen auttaa. Monilla muilla on tietenkin samoin.
Ja oli se prosessi mikä tahansa, mikä johti masennukseen, ei se ehkä aina ole koti, niin se pitää selvittää, siinä sanoit hyvin ja naulan kantaan.
t.kivikissaäiti

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ainahan kaikki on vanhempien vika. Jos eivät ole aktiivisesti aiheuttaneet lapselleen pahaa mieltä ja traumoja, niin ainakin jättäneet jotakin tekemättä.

Näinhän se linja menee täällä av-palstalla. Varsinkin lapsettomien mielestä se on aina äidin vika, on kyse mistä tahansa.

No kyllä se äiti aina onkin perimmiltään se syy lapsen pahaan oloon - tai tarkemmin lapsen olemassa oloon. Sinä äitinä olet se, joka on päättänyt pitää ja synnyttää lapsen. Nykypäivänä lapsen hakkiminen on vieläpä erittäin itsekästä, sillä maailma on tosi hektinen ja epävakaa. Maapallo on ylikansoitettu, surkastunut kansanterveys ja länsimainen ruoka- ja kulutuskulttuuri, lapsiin ja nuoriin kohdistuu enemmän ulkonäkö- ja suorituspaineita kuin aiemmin. Nykyään länsimaissa on myös hyväksyttävämpää ja parempi mahdollisuus tehdä abortti, joten lapsi ei voi olla pelkästään "vahinko" tai "luojan ihme". Pahinta tässä on, että vanhemmat eivät suostu uskomaan tätä vaan ovat jäätäviä itsekkyysdenialisteja. Lapsen hankinta laitetaan jonkun älyttömän selityksen piikkiin, esim.väestörakenteen muokkaaminen, uskonnolliset/vakaumukselliset syyt tai halu nähdä oman sukunsa jatkumon. Lapsi hankitaan nykyään ihan täysin itsekkäistä syistä, johon liittyy se tunne, että vanhempi tekee ja kokee itsensä tarpeelliseksi, kun joku avuton ihmisenalku on hänestä riippuvainen. Ei se lapsi edes rakasta automaattisesti vanhempaansa, vaan on vain riippuvainen niin kuin koira. Monet myös tekevät lapsen pitääkseen parisuhteensa kasassa tai koska kokevat elämänsä tyhjäksi ja tylsäksi.

Että noin keittiöfilosofisesti voidaan ajatella, että kyllä ne vanhemmat ovat se viimekäden syy lapsen masennukseen ja elämisen tuskaan.

Vierailija

Oma lapsuuteni oli varsin hyvä ja vanhempani rakastavia. En kuitenkaan osannut käsitellä ahdistavia ja kehää kiertäviä ajatuksia, sekä omaa seksuaalista erillaisuuttani. Masennus puhkesi ensimmäisen kerran noin 15 vuotiaana ja toisen kerran vakavammin ollessani noin 23 vuotias. Perheessä on alttiutta ollut (jota en tuolloin tiennyt), erityisesti isän puolelta. Mielestäni itsellä altisti se että en osannut irroittaa ajatuksia kehää kiertävältä radaltaan, ja ahdistus ja pelko lopulta kuluttivat kaikki henkiset voimavarat. Terapiassa aika paljon kanssa jankattiin lapsuudesta, mikä ei ollut erityisen hyödyllistä... Minua auttoi lääkkeet ja se että lopulta oivalsin että paksojen ajatuksien kelaaminen ruokkii masennusta ja opettelin pikkuhiljaa aktiivisesti suuntaamaan ajatuksia muuhun tilanteen niin vaatiessa. Laulan esimerkiksi itsekseni keskittyen sanoihin ja äänenpainoihin niin että muille ajatuksille ei jää tilaa. Myös ahdistukseen annettu lääke auttoi ajatuksien irrottamisessa ja antoi jonkin "turvanarun" ahdistuksen varalle.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en oikein ymmärrä, mitä hyötyä vanhempien syyllistämisestä yleensä edes olisi. Sairastuneelle itselleenkään. Ok, on hyvä ymmärtää se prosessi, mikä on johtanut sairastumiseen, mutta....

Jos kyse on kotona vielä asuvasta nuoresta ja vanhemmilla on oikeasti todella isoja puutteita vanhemmuudessa, niin huostaanotto on hyvä vaihtoehto.

Jos taas vanhemmat tekee parhaansa, lapsi pitää ohjata hoitoon, ja vanhempien ei kannata heittää pyyhettä kehään. Ja siksi syyllistäminen tuskin auttaa, koska se vain herkästi vie vanhemmilta voimavarat auttaa lastaan ja huolehtia tämän hoitoprosessista.

Ja jos kyse on jo aikuisesta ihmisestä, olisi ehkä parempi tunnistaa masennuksen syyt, mutta pyrkiä niiden yli ja eteenpäin. Täällä av:lläkin yksi ihminen laatii melkein viikottain ketjuja, joissa syyttää äitiään mielenterveysongelmista ja kieltää, että hänellä itsellään olisi mitään vastuuta paranemisprosessissa. Semmoisella asenteella ei ihminen ikinä paranekaan, koska ei se äiti/isä voi tehtyä tekemättömäksi saada, ja muutenkaan nyt jotain omillaan asuvaa lasta terveeksi terapoida. Ainoa keino parantua on saada oma pääkoppa sille paranemisen uralla, lääkityksen ja terapian avulla.


"Ok, on hyvä ymmärtää se prosessi, mikä on johtanut sairastumiseen, mutta...."
Niin. Voisiko olla kysymys siitä, että ihminen, joka ei ole vielä ymmärtänyt prosessia, joka johti sairastumiseen syyttää vanhempiaan? Miten sinä voit tulla moittimaan sellaisia ihmisiä? et sinä tiedäkään, miten vaikeita kuvioita osalla on siellä taustalla. Eivät nämä ihmiset ehkä aina itsekään (kuten en itsekään, vaikka tiesin, etten ole itse syyllinen, koska en ole halunnut masentua) mutta silloin sitä vastausta myös etsii vanhemmilta, että auttakaa, selittäkää, mikä teissä on vikana, että minusta tuli tällainen.
Esimerkiksi minun äidissäni on paljonkin vikaa, jota hän on raivokkaasti peitellyt syyttelemällä minua ja muita enkä minä hänen lapsenaan olevoinut hahmottaa ovatko syytökset kohdistuneet oikein vaiko eikö. No, eivät olleet ja minä masennuin. Mutta sen näkeminen, että minua on syytetty väärin on ollut helvetin pitkä tie, kun kognitiivisen terapian edustaja ei tajunnut paneutua siihen vaan luuli, että mun ajatusmalleja ja käytösmalleja korjaamalla auttaa tilannetta. Jossa mua on sorsittu. No, ei. Vaan minun tukeminen auttaa. Monilla muilla on tietenkin samoin.
Ja oli se prosessi mikä tahansa, mikä johti masennukseen, ei se ehkä aina ole koti, niin se pitää selvittää, siinä sanoit hyvin ja naulan kantaan.
t.kivikissaäiti

Mikä helvetin kivikissaäiti?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Onko ap kyseessä oma lapsesi? Vastaus kysymykseesi on ei, mutta jos oma lapseni masentuisi, pohtisin miltä hänen lapsuutensa on näyttänyt lapsen näkökulmasta, onko ollut paljon riitoja parisuhteessa, miten olette kuunnelleet lasta, onko lapsi herkkä jne. Samalla on hyvä tutustua aiheeseen, miten tukea masentunutta, jotta lapsella on muitakin tukijoita kuin terapeutti.

Omat vanhempani eivät osaa käsitellä mitenkään sairastumistani (ns. kiltti tyttö syndrooma ja erityisherkkä), nyt olen siis jo 25-vuotias ja parempaan päin. Nyt kun asia alkaa olla hallinnassa, haluaisin puhua siitä avoimemmin myös vanhemmilleni, mutta he eivät osaa kuunnella, joko marttyyri reaktio siitä miten yrittivät parhaansa vanhempina (en ole heitä syyttänyt) tai sama reaktio aiheesta kyllä mekin olemme kovia kokeneet ja aina jaksaneet ja tehneet kaiken täydellisesti ja hammasta purren. Voitte arvata, ettei tästä ole mitään apua ja tekee mieli vain ottaa enemmän etäisyyttä.

Mistä ihmeestä noin päättelet? Kuten sanoin, kyse on miehestäni. Aloin miettiä yleiseltä kannalta.

ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en oikein ymmärrä, mitä hyötyä vanhempien syyllistämisestä yleensä edes olisi. Sairastuneelle itselleenkään. Ok, on hyvä ymmärtää se prosessi, mikä on johtanut sairastumiseen, mutta....

Jos kyse on kotona vielä asuvasta nuoresta ja vanhemmilla on oikeasti todella isoja puutteita vanhemmuudessa, niin huostaanotto on hyvä vaihtoehto.

Jos taas vanhemmat tekee parhaansa, lapsi pitää ohjata hoitoon, ja vanhempien ei kannata heittää pyyhettä kehään. Ja siksi syyllistäminen tuskin auttaa, koska se vain herkästi vie vanhemmilta voimavarat auttaa lastaan ja huolehtia tämän hoitoprosessista.

Ja jos kyse on jo aikuisesta ihmisestä, olisi ehkä parempi tunnistaa masennuksen syyt, mutta pyrkiä niiden yli ja eteenpäin. Täällä av:lläkin yksi ihminen laatii melkein viikottain ketjuja, joissa syyttää äitiään mielenterveysongelmista ja kieltää, että hänellä itsellään olisi mitään vastuuta paranemisprosessissa. Semmoisella asenteella ei ihminen ikinä paranekaan, koska ei se äiti/isä voi tehtyä tekemättömäksi saada, ja muutenkaan nyt jotain omillaan asuvaa lasta terveeksi terapoida. Ainoa keino parantua on saada oma pääkoppa sille paranemisen uralla, lääkityksen ja terapian avulla.


"Ok, on hyvä ymmärtää se prosessi, mikä on johtanut sairastumiseen, mutta...."
Niin. Voisiko olla kysymys siitä, että ihminen, joka ei ole vielä ymmärtänyt prosessia, joka johti sairastumiseen syyttää vanhempiaan? Miten sinä voit tulla moittimaan sellaisia ihmisiä? et sinä tiedäkään, miten vaikeita kuvioita osalla on siellä taustalla. Eivät nämä ihmiset ehkä aina itsekään (kuten en itsekään, vaikka tiesin, etten ole itse syyllinen, koska en ole halunnut masentua) mutta silloin sitä vastausta myös etsii vanhemmilta, että auttakaa, selittäkää, mikä teissä on vikana, että minusta tuli tällainen.
Esimerkiksi minun äidissäni on paljonkin vikaa, jota hän on raivokkaasti peitellyt syyttelemällä minua ja muita enkä minä hänen lapsenaan olevoinut hahmottaa ovatko syytökset kohdistuneet oikein vaiko eikö. No, eivät olleet ja minä masennuin. Mutta sen näkeminen, että minua on syytetty väärin on ollut helvetin pitkä tie, kun kognitiivisen terapian edustaja ei tajunnut paneutua siihen vaan luuli, että mun ajatusmalleja ja käytösmalleja korjaamalla auttaa tilannetta. Jossa mua on sorsittu. No, ei. Vaan minun tukeminen auttaa. Monilla muilla on tietenkin samoin.
Ja oli se prosessi mikä tahansa, mikä johti masennukseen, ei se ehkä aina ole koti, niin se pitää selvittää, siinä sanoit hyvin ja naulan kantaan.
t.kivikissaäiti

En minä ketään MOITI - ihme tulkinta sulla -  pohdin vaan sitä, onko vanhempien syyllistämisestäkään hyötyä.

Ja kyllä aika moni tässäkin ketjussa todella syyttää lapsuuttaan, sinäkin En sano, että ilman syytä, vaan että ei se nyt aina ole mikään pätevä selitys ja kovin pitkään siihen selitysmalliin ei kannata ehkä jumiutua, jos haluaa parantua.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla