Miksi äidit ovat toisilleen niin ilkeitä?

Ja jos lapsia ovat isät kuljettamassa, yleensä he ystävällisesti tervehtivät. Miksi se on äideille niin vaikeaa?

Koska ne vihaa elämäänsä.

Hanki itsetunto!

Sillä kompeisoidaan sitä omaa epävarmuutaan, kun itse tullut lyödyksi vastaavassa tilanteessa.

No sellaista se on. Mä kanssa esikoisen kanssa olin ensin aika järkyttynyt, kun ei ollut tottunut sellaiseen. Itsekin mietin, että mistä johtuu. Olisiko väsymystä, pitkän kotonaolon aiheuttamaa sosiaalista tumpeluutta vai jotain muuta. Ehkä siinä vaiheessa monilla äideillä myös se keskittyminen ja hoksottimet suuntautuu vain lapseen ja ehkä max yhteen tai kahteen juttukaveriin. Muu on sitten liikaa.

Älä ainakaan lopeta kerhoa tuon takia. Kurjia ihmisiä on kaikkialla ja ei kannata antaa heidän pahan olon vaikuttaa itseen! Viet lapsesi hymyssä suin ja jos ei joku tervehdi, niin on kyllä sen ihmisen häpeä! Tervehdi niitä isejä.

Oletko muuten kaunis, sekin saattaisi selittää? joskus äidit vaan ovat..

Ehkä he ovat väsyneitä tai ujoja tai eivät vaan huomanneet sinua siinä tohinassa? Moni saattaa olla aika väsynyt jos lapset valvottavat. Esikoiseni aloitti nyt syksyllä kerhon ja moikkaamme kyllä kaikki äidit toisiamme ja yhden luona olemme kyläilleet. Koita jutustella vielä reippaasti, tsemppiä!

Tai sitten ne on niitä lastensuojelu ketjun äitejä, jotka on alkaneet pelätä muita ihmisiä, sekin on mahdollista?

Itse huomasin tuon synnärillä kun esikoisen sain, melkein kaikki äidit kulkivat nokka pystyssä ja olettivat olevansa muita parempia. Ja jos oma vauva alkoi itkemään huoneessa missä oli muita, sain vihaiset katseet. Vaikka vauvani oli huoneen hiljaisin tapaus.

Minulla oli vähän saman tyyppinen kokemus ja aloinkin sitten jutella niiden isien kanssa. Paljon helpompaa ja mutkattomampaa! :)

Ymmärtäisin yhden kerran, mutta tätä jatkunut koko syksyn.. Ehkä pitäis koittaa olla välittämättä, mutta tulee jotenkin arvoton olo, kun ei ole edes tervehdyksen arvoinen. Joku kysyi olenko kaunis.. Mielestäni olen ihan nätti ja itsestäni huolehtiva/ehostautuva, mutta miten tämä nyt keltään muulta äidiltä on pois?

Miksi en ole itse tavannut koskaan yhtään nyrpeää äitiä? Enkö vain osaa lukea heitä vai eikö itselle ole tullut vastaan?

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli vähän saman tyyppinen kokemus ja aloinkin sitten jutella niiden isien kanssa. Paljon helpompaa ja mutkattomampaa! :)

Jotenkin huojentavaa kuulla, että muillakin samanlaisia kokemuksia. Ja nämä isät on kyllä ystävällisiä, tervehtivät ja heidän kanssaan voi vähän jutustellakin, mistä tulee aina kiva mieli. Yleensä kuskaajat kuitenkin ovat ymmärrettävästi äitejä, joten ois kiva ku ois heillekin muuta ku ilmaa..

Minä moikkaan mutta en juuri juttele. Olen jotenkin niin kypsä tähän kaikkeen pikkulapsiajan pyöritykseen. En minä ole äitiyden myötä muuttunut ihmisenä, ja olen todella vieraalla sekä epämukavalla alueella kun käyn niissä kerhoissa ja muissa lapsijutuissa. Jos lapsen takia ei olisi "pakko", niin en ikinä haluaisi olla siellä. Se on vaan kamalaa. Olen juuri sellainen "omat lapset, muiden kakarat"-tyyppi. Että moi moi vaan!

Vierailija kirjoitti:

Minä moikkaan mutta en juuri juttele. Olen jotenkin niin kypsä tähän kaikkeen pikkulapsiajan pyöritykseen. En minä ole äitiyden myötä muuttunut ihmisenä, ja olen todella vieraalla sekä epämukavalla alueella kun käyn niissä kerhoissa ja muissa lapsijutuissa. Jos lapsen takia ei olisi "pakko", niin en ikinä haluaisi olla siellä. Se on vaan kamalaa. Olen juuri sellainen "omat lapset, muiden kakarat"-tyyppi. Että moi moi vaan!

Tämä on varmaan se todennäköisin selitys, eikä se, että ap on niin megahottis....

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtäisin yhden kerran, mutta tätä jatkunut koko syksyn.. Ehkä pitäis koittaa olla välittämättä, mutta tulee jotenkin arvoton olo, kun ei ole edes tervehdyksen arvoinen. Joku kysyi olenko kaunis.. Mielestäni olen ihan nätti ja itsestäni huolehtiva/ehostautuva, mutta miten tämä nyt keltään muulta äidiltä on pois?

Kateus on kavalaa. En voi sanoa muuta kuin, että yritä olla välittämättä.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtäisin yhden kerran, mutta tätä jatkunut koko syksyn.. Ehkä pitäis koittaa olla välittämättä, mutta tulee jotenkin arvoton olo, kun ei ole edes tervehdyksen arvoinen. Joku kysyi olenko kaunis.. Mielestäni olen ihan nätti ja itsestäni huolehtiva/ehostautuva, mutta miten tämä nyt keltään muulta äidiltä on pois?

En usko että liittyy mitenkään ulkonäköön. Itse olen ihan tavallisen näköinen, en jaksa meikata tai laittaa hiuksia. Ja samantyyppisiä kokemuksia kuin sulla. Ne ketkä tuntee jo ennalta toisensa, sulkeutuvat juttelemaan keskenään. Uudet oudot tyypit saavat tehdä töitä, jos haluavat päästä mukaan juttuihin. Itse en ole saanut itsestäni tällä hetkellä niin paljon energiaa irti, joten tyydyn vain moikkaamaan ja jotkut moikkaa takaisin, jotkut ei.

Saman huomasin silloin aikanaan, kun oma lapsi oli kerhossa. Ajattelin kyllä, että onpas huonotapaista porukkaa. Jatkoin vaan moikkailua ja joskus saatoin sanoa jotain muutakin. Osa alkoi sitten kyllä moikata takaisin jossain vaiheessa. En ymmärrä miten jotkut on niin töykeitä, ettei voi tervehtiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä moikkaan mutta en juuri juttele. Olen jotenkin niin kypsä tähän kaikkeen pikkulapsiajan pyöritykseen. En minä ole äitiyden myötä muuttunut ihmisenä, ja olen todella vieraalla sekä epämukavalla alueella kun käyn niissä kerhoissa ja muissa lapsijutuissa. Jos lapsen takia ei olisi "pakko", niin en ikinä haluaisi olla siellä. Se on vaan kamalaa. Olen juuri sellainen "omat lapset, muiden kakarat"-tyyppi. Että moi moi vaan!

Tämä on varmaan se todennäköisin selitys, eikä se, että ap on niin megahottis....

Tuskinpa ne kaikki mammat nyt on tuollaisiakaan...aika harvassa enemmänkin.

Vierailija kirjoitti:

Minä moikkaan mutta en juuri juttele. Olen jotenkin niin kypsä tähän kaikkeen pikkulapsiajan pyöritykseen. En minä ole äitiyden myötä muuttunut ihmisenä, ja olen todella vieraalla sekä epämukavalla alueella kun käyn niissä kerhoissa ja muissa lapsijutuissa. Jos lapsen takia ei olisi "pakko", niin en ikinä haluaisi olla siellä. Se on vaan kamalaa. Olen juuri sellainen "omat lapset, muiden kakarat"-tyyppi. Että moi moi vaan!

Samat täällä! Mutta olen ajatellut niin, että olen myös mallina lapselleni siitä miten ihmisten kanssa ollaan ja olen vähän yrittänyt reipastuttaa itseäni juttelemaan enemmän. Joskus se on itseasiassa ihan kivaakin. En haluaisi, että lapsestani tulisi samanlainen sulkeutunut tuppisuu kuin itse olen, vaan että asenne toisiin ihmisiin olisi positiivinen ja avoin.