Mies taistelee tunteitaan vastaan

En minä näe suhteessanne mitään ihmeempiä ongelmia, miehenkin näen hyvin maltillisina, rauhallisena ja fiksuna miehenä, joka haluaa miettiä ennen kuin tekee hätiköityä. Mammat täällä kirjoittelevat Harlekiinikirjoja lukeneen kokemuksella, että jos mies sinut haluaisi, hän ottaisi sinut tuosta noin vain, mutta höpö höpö teinit, ei noin mennä oikeassa elämässä. Olen kolmen lapsen äiti ja katsoisin uutta miesehdokasta hyvinkin vuoden verran ennen kuin hänet lapsilleni esitelisin. Ja nyt mies ja ap tekevät samoin ja lapsen parasta ajatellen, ei vain sen oman alapään mielitekoja ajatellen.. Eli hyvältä näyttää, asutte erillänne, keskustelette kaikki mahdolliset ja mahdottomat asiat ajan kanssa läpi ja mietitte tarkasti minkälaisia siirtoja on ja milloin ne kannattaa tehdä. Vai tekeekö ollenkaan. Lapsella on hyvä ja rauhallinen äiti, miehellä ihana nainen ystävänä ja ap:lla hyvä ja rento äitisuhde lapseen ja rauhallinen ajattelevainen miesystävä. Aikaa on, se ei lopu, joten kiiruhtaa ei tarvitse. Jatkakaa samaan malliin ja anna ap asiasta tietämättömien teinien jutut jäädä omaan arvoonsa. Sinä tiedät parhaiten itse mitä haluat, muut eivät tiedä yhtään mitään vaikka kuinka yrittäisit asiaa heille vääntää. He eivät kuulu tähän tarinaan, sinä mies ja lapsi kuulutte.

Se, että mies pelkää naisen olevan parisuhteessa aikuisempi ja pohtii omaa miehekkyyttään naisen rinnalla ei yleensä kerro kovin hyvää... Yleensä teini-ikäiset jannut kokevat tarpeelliseksi korostaa omaa miehekkyyttään parisuhteessa. Omituista myös siksi että lapsi ei periaatteessa koskaan tule miehen elämään?

Mies on jäänyt jonnekin nuoruuden mielikuvaan parisuhteista.

Minulla on mies, joka on 11 vuotta nuorempi ja hänellä ei ole lapsia. Tapailtiin vuosi ilman seurustelua ja ei yutustunut mun lapsiin. Nuorena arkaili astua perheeseen, jossa lapsia. Lopulta tajusi, etten etsi lapsille uutta isää, vaan lapsilla on jo hyvä isä. Nyt onnellisesti naimisissa :)

Vierailija kirjoitti:

Minulla on mies, joka on 11 vuotta nuorempi ja hänellä ei ole lapsia. Tapailtiin vuosi ilman seurustelua ja ei yutustunut mun lapsiin. Nuorena arkaili astua perheeseen, jossa lapsia. Lopulta tajusi, etten etsi lapsille uutta isää, vaan lapsilla on jo hyvä isä. Nyt onnellisesti naimisissa :)

Jos ongelma on siinä, että ei halua asua tai oleskella lapsiperheessä, on ihan sama, onko lapsilla oma isä maisemissa vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Kävi niin että tapasin ihanan miehen, ihastuimme, ja aloimme tapailla. Mies oli alusta asti vähän epäileväinen kun minulla on lapsi. Hän ei ole lapsirakas ja tämä on hänelle iso asia. Kuitenkin hän sanoi että haluaa yrittää kun on tosissaan kiinnostunut minusta.

Nyt on tapailtu vuoden verran. Suhde on ollut välillä katkolla, koska hän ei omien sanojensa mukaan pysty lähtemään täysillä tähän kuvioon. Kuitenkin jatkamme yhteydenpitoa ja sovimme olevamme ystäviä. Tapaamiset päättyvät kuitenkin aina niin, että mies itkee, pitää minua kädestä, halaa eikä päästä irti, sanoo että tuntuisi niin oikealta olla yhdessä. Minusta tuntuu ihan samalta.

Mitä ihmettä tässä voi tehdä? Lastani hän ei ole tavannut, enkä ole pakottamassa häntä perhe-elämään. Hänellä on paljon kavereita ja harrastuksia ja käytännössä olisi vain etu ettemme nyhjää koko ajan yhdessä.

Onko kellään kokemusta siitä että lapseton kumppani olisi päässyt sinuiksi tällaisen asian kanssa? Tuntuu että kyse on enemmän hänen peloistaan ja tunteestaan että hän ei voi olla tasaveroinen puoliso ihmiselle jolla on tässä asiassa enemmän elämänkokemusta. Niin hän on asiaa koittanut selittää.

Tiedän kyllä että ketään ei voi pakottaa tähän, enkä sitä yritäkään, mutta kun hänellä selvästi on vahvoja tunteita minua kohtaan. :(

Ei mitään ilkeilyjä kiitos, on paha mieli jo valmiiksi.

Ymmärrät varmaan, ettei tämä ole sinun ongelmasi etkä sinä voi asiaa ratkaista? Yrität olla suhteessa, johon mies ei tahdo lähteä täysillä. Lapsi on siinä mielessä sivuseikka, että kyseessä voisi olla jokin muukin asia, joka ei sovi toisen mielestä ideaaliin suhteeseen – etäisyys, koulutustaustasi, terveydentilasi, muut perhesuhteesi, ikäsi. Jos hänellä on ollut jo vuosi aikaa miettiä mitä hän tahtoo niin siinä ajassa pitäisi päätöksiäkin pystyä jo tekemään. 

Ja tuo ystävinä näkeminen on ihan bullsh***iä, eihän sitä pysty olemaan kavereita jos on tunteita vielä pelissä.  Paha mieli siitä tuli puolin ja toisin. 

Et voi ratkaista tätä asiaa miehen puolesta, mutta omia tunteitasi voit säästää sanomalla että mietintäaika on ohi. Hän voi sitten päättää mitä elämässään tahtoo. Toivottavasti se olet sinä.

up