vauvan kanssa kulkemisesta

Useimmiten kuljen kyllä metrolla, niin pääsen liikkumaan vaunuilla itse ovista. Joskus on pakko käyttää bussia, junaa tai ratikkaa ja helposti ihmiset auttavat, usein ei tarvitse edes kysyä apua, kun joku tarjoutuu auttajaksi. Jos kukaan ei tarjoudu, niin kysyn kuuluvasti ja kohteliaasti - ja jos ei muu auta, niin asetun ovien eteen, niin ettei kukaan pääse ulos ennenkuin joku auttaa vaununi ulos :) Eikä bussi ole myöskään jatkanut matkaa ennenkuin olen sisään päässyt, joten kyllä sieltä aina joku määränpäähänsä haluava tulee apuun.

Kaupoilla myös on ollut yllättävän avuliasta väkeä, ja ovea pidetään auki, vaikka pääsisin ihan hyvin itsekin ulos/sisään.

Kun muistaa aina hymyillä paljon, niin varmaan samat auttavat myös jatkossa ja muitakin :)

Täytyy kyllä sanoa, että itse aina toivon, että bussi/juna olisi matalalattia, niin ei tarvitsisi hymyillä ja pyydellä ja jännittää, auttaako joku.

Auttajina kyllä on ollut ihan perussuomalaiset miehet yleensä, ulkomaalaiset eivät taida täälläpäin autella :/

sen takia en ehkä kuljekaan julkisilla niin paljoa. bussilla kuljen harvemmin vaikka meilläpäin lähes kaikki ona matalalattiabusseja, mutta minua suorastaan ahdistaa mennä junaan, kun koskaan ei tiedä että auttaako ihmiset vai ei...



olen tehnyt havainnon että ulkomaalaiset miehet auttavat useimmiten. sitten noista teineistä...myönnän että en itsekään auttanut siinä iässä, syytä en osaa sanoa, mutta vasta nyt tajuan että olipas typerää, kun itse tarvitsen apua...

Nyt kun Oulussa asumme, niin olen huomannut samanalaista asennetta ihmisissä. Usein saan huhulla bussissa, että tulisiko joku auttamaan vaunujen kanssa, niin kaikki vaan vilkuilevat toisiaan tai tuijottavat ikkunasta.



Helsingissä liikkuessa saa sentään apua usein ennenkuin ehtii edes pyytämään!



Ulkomaalaisilta en ole kertaakaan apua saanut, mutta sen olen huomannut, että miehet yleensäkin tuntuvat auttavan helpommin kuin naiset.



Arica ja Catina 8kk

ja tunnuin usein olevan ainoa, joka auttoi äitejä vaunujen kanssa. Saman ilmiön olen huomannut nyt vaunujen kanssa kulkiessa, minua auttavat joko raskaana olevat naiset tai rattaiden kanssa bussissa jo olevat äidit/isät. Onneksi enimmäkseen käytän matalalattiabusseja.



Raskaana ollessa minua raivostutti myös se, että bussissa usein niillä " invapaikoilla" istuivat kolmekymppisiä miehiä salkut sylissä, eli oli mennyt pitkään bileissä ja joutuivat aamulla lähtemään bussilla töihin. Tungin vatsani kanssa ihan niiden nokan eteen ja silti useimmiten sain seistä...eivät olleet huomaavinaan. Joskus kyllä ärähdin, että pääsisinkö siihen istumaan ja silloin paikka yleensä vapautui. Istumapaikkaa tarjosivat useimmiten vanhemmat ihmiset, kun huomasivat tukalan oloni.



Tuntuu että vaunujen kanssa kulkiessa on toisen luokan kansalainen, koska Hesassa saa matkustaa ilmaiseksi vaunujen kanssa. Mutta nämä lapset on kuitenkin tulevia veronmaksajia!

Ehkäpä jotkut ei halua osoittaa tietämättömyyttään ja siksi katsovat kaukaisuuteen... ? Ainakin itse olen kohdannut ihan aikuisilta miehiltä, että ne katsovat hölmistyneinä vaunuja kun pyydän auttamaan... että miten pitää auttaa? mistä nostaa, jne? Itse en ainakaan teininä auttanut, kun en tiennyt, mistä nostaa, jne...



Kaupoissa kulkiessa taas olen kohdannut jopa koomisia tilanteita, kun ihmiset kilpaa juoksevat avaamaan oven... koomisinta on, jos oma mies on mukana ja siis aukaisisi oven :-) Mutta avuliaita on.



Enpä ole edes tiennyt, että se olisi kuskin tehtävä tulla auttamaan bussissa vaan oon luullut, että muiden matkustajien. Hyvä tietää tämäkin :-) Eihän sillä kuskilla oo mahdollisuutta koko ajan jeesata... Mutta sellaistahan se on vauvan kanssa liikkuminen :-)

Itse olen viimeiseen asti kartellut vauvan kanssa bussilla liikkumista. Ihmiset osaa olla todella välinpitämättömiä. Esim. juuri kaupassa. Vierestä vaan katsotaan kun hiki hatussa yritän saada yhdistelmärattaita ahtaista ovista. Onneksi on poikkeuksiakin olemassa! :)

Menee asian vierestä mutta kauhulla olen kuunnelut näkövammaisen serkkuni kertomuksia. Hän asui Helsingissä ja joutui liikkumaan paljon julkisilla. Hän pyysi aina bussissa että kuski tai joku muu matkustaja kertoisi hänelle, milloin oltaisiin tietyllä pysäkillä. Välillä kukaan ei sanonut sanaakaan! Eipä serkkuni auttanut sit muuta kun arvailla missä mennään. Jotenkin aivan uskomatonta. Useimmiten hän seisoi bussimatkat kun kukaan ei vaivautunut kertomaan että tässä olis vapaa paikka. Mee siinä nyt sit kopeloimaan että missä sitä vapaata istuinta on. Ei mene minun jakeluun.

Oulun busseissa saa kans anella että joku tulis auttamaan kyytiin noustessa tai pois jäädessä. Suututtaa. Apuun tulee useimmiten henkilö jonka arvaan olevan äiti tai isä itsekin tai muuten vaan lasten kanssa tekemisissä oleva. Ei luulis suurta älykkyyttä vaativan moinen homma, mäkin yleensä käännän vaunut vielä niin päin että tää vieras avustaja saa ottaa aisasta kiinni ja otan ite sitten kuomun alta ettei vaan tuu vahinkoja jos suoraan kuomuun tarttuu tietämätön. Samoin toi kauppojen ovista kulkeminen on hankalaa, selän takana saatetaan seistä ja tuskastuneena oottaa kun yritän jotenkin päästä raskaan rautaoven ohi vaunujen kanssa, eikä kukaan eväänsä lotkauta että ovea tultais avaamaan! Kerran pisti todella positiivisesti silmään kun kaupan KASSA tuli avuliaasti aukaisemaan oven!!!

Asumme Saksassa eikä ole auttajista pulaa. Vaikka olis matalalattiabussi niin siinä on 10 ihmistä apua tarjoamassa, 10-vuotiaista pojista 7-kymppisiin mummoihin!



Itse asiassa minulla on Suomestakin kyllä vaan hyviä kokemuksia. Joskus tosin kaikki tuijottavat ikkunasta ulos mutta kun sanon reippaalla äänellä että voisko joku auttaa vähän niin kyllä yleensä pari ihmistä ilmottautuu vapaaehtoiseksi.

Asumme Espoossa ja kuljen (nyt kahden) lasten kanssa tosi paljon bussilla, monta kertaa viikossa, sekä Espoossa että Helsingissä. Lähes kaikki bussit pääkaupunkiseudulla ovat nykyään matalalattiaisia ja niissä on minusta tosi helppo ja mukava matkustaa.



Myös ihmiset ovat älyttömän avuliaita ja kohteliaita. Monesti apua tarjotaan vaikka bussi olisi matalalattiainen ja lähes joka kerta joku ihminen jää katsomaan bussista noustessaan että mekin varmasti pääsemme turvallisesti pois. Taaperon ja vaunujen kanssa on toki hieman haastavampaa tuo bussiin nousu ja siitä poistuminen, mutta aina joku avulias tarjoutuu auttamaan pojan pois samalla kun itse tulen vaunujen kanssa. Useimmiten vaan tuo poika ujostelee sen verran ettei apua huoli.



Silloin kun bussi ei ole matalalattiainen, useimmiten joku matkustaja kysyy jo etukäteen tarvitsenko apua, kun huomaa meidän olevan jäämässä seuraavalla pois. Jos kukaan ei tarjoudu, kysyn reippaasti voisiko joku auttaa. Usein kysyn suoraan joltain lähellä istuvalta sopivan näköiseltä ihmiseltä voisiko juuri hän auttaa ja silloin apua saa ihan aina. Kannattaa siis kokeilla sitä taktiikkaa jos tuo ylimalkainen " voisiko joku auttaa?" -huhuilu ei tunnu tuottavan tulosta.



Raskausaikana jo huomasin sen, että ihmiset tosiaan ovat huomaavaisia. Yhtään matkaa minun ei muistaakseni tarvinut seistä vaan aina joku tarjosi paikkaansa jos bussi muuten oli täynnä.



Itse ainakin lähden paljon mieluummin bussilla lähes minne tahansa kuin yksin kahden lapsen kanssa autolla. Vauva saa nukkua vaunuissa silloin kun siltä tuntuu (ei siis tarvitse nostella kaukaloon ja vaunuihin unessa) ja taapero nauttii aina jännittävistä bussimatkoista.

Minunkin hyvät Suomen kokemukseni ovat Espoosta, Kaunisisista ja Helsingistä =)

Viime viikolla tulin bussilla vaunujen kanssa muskarista kotiin. Voi ei mikä kärsimysnäytelmä! Bussiin meno sujui vaivatta, kun eräs herrasmies kysyi tarvitsenko apua vaunujen nostamisessa kyytiin. Matkaa kotiin on reilu 6 km, enkä näin ollen koiranilmalla ole kävellyt. Tämän jälkeen kyllä kävelen oli sää mikä tahansa.

Kun olimme pojan kanssa meidän pysäkin kohdalla ja vaunujen kanssa tanassa lähtövalmiina, ohitse meni taini-ikäiset poika ja tyttö ja nainen jolta lopulta pyysin apua, vänisi että kun hänellä on tämä selkäkin... Just joo, olisin nätisti kysyttyyn apuun odottanut hieman toisenlaista äänensävyä :( Toinen nainen taas torotti istua omalla penkillään kuin naulittuna siihen ja ilmoitti että kyllä se kuski sieltä tulee! Siis täh? Etkös itse voisi siitä oven vierestä nousta kaveriksi? Ja ei sitten takuulla!

Mikä ihme näitä immeisiä vaivaa? Samasta asiasta kirjoitettiin joku aika sitten savon sanomissa, kun äiti lapsineen oli saanut törkeää kohtelua kassajonossa kahdelta takanaan tulleelta vanhemmalta rouvashenkilöltä! Ja sitten vielä kehdataan puhua, että kyllä ennenvanhaan lapsille opetettiin hyviä tapoja... Mihinkäs ne tavat ovat nyt vuosien saatossa unohtuneet? Kysyn vaan.

Mutta voin kuvitella tilanteen vaunujen kanssa liikuttaessa niin busseissa, junissa kuin metrossakin... Samanlaista auttamisen välttelyä olen havainnut ihan kaupungilla liikkuessa, kaupoissa jne. Mainitsit itsekin nää ovien aukipitämiset jne. Ja ihan oikeesti, joissakin kaupoissa lukee vauvakärryissä, ettei saa viedä pihalle... Millä hel.... ihmiset kuvittelee, että esim. yksin lapsen kanssa kaupassa käydessä voi viedä lapsen ja ostokset autolle????? Kummanko sitä jättää kärryyn viedessään toista, kassin vai vauvan??? Ei ihmisiä enää kiinnosta auttaa, ajatellaan vain itseä. Olen ottanut opikseni kokemuksistani ja pyrin aina auttamaan yksin vaunujen kanssa liikkuvia äitejä tai isiä, kun tarvitsevat apua. Olen silloin huomannut myös sen, että useimmiten ihmiset ovat tästä avusta kiitollisia ja hämmentyneitä, mutta jotkut myös ihmeekseni jotenkin närkästyneitä...??? Kummallista... Tapoja tosin ei voi muuttaa kuin muuttumalla itse, muuttamalla omaa toimintatapaansa. Itse myös apua saadessani kiitän niin sydämellisesti kuin ikinä voin ja hymyilen leveästi.



Charlotte ja poika 9kk ja rv27+2

Meilläpäin on, että kuskin velvollisuuteen/asiakaspalveluun (näin siis olen kuullut, joten en ole ihan 100% varma onko tää myös faktaa!!) kuuluu tulla auttamaan asiakasta, jolla on vaunut mukana! Eikä näin ollen muiden bussissa olleiden " tehtävä" ole tulla auttamaan, jos ei siis joukosta löydy niitä ystälällisiä, jotka onneksi niin tekevät.



Mitä ovien avaamiseen tulee... Olen huomannut, että avaessani oven vaunuilla tulleelle äidille, hän ei ole kiittänyt mua vaan katsonut esim. muualle ja/tai katsonut mua niin kuin se olisi MUN VELVOLLISUUS tehdä ja auttaa häntä niin!!! Mutta edelleen mielläni autan, jos vaan voin. Mutta muuta vastaavaa kokemusta ei mulla ole, kun oon tähän mennessä jättänyt 4kk vanhan poikani kotiin isänsä kanssa, jos olen mennyt kaupunkiin.



Ja tätä en siis tarkoita millään pahalla tavalla!! Että toivottavasti ette vaan ymmärrä nyt ihan väärin sitä mitä yritän selittää/kertoa. Joskus kun on niin hankalaa tulla ymmäretyksi oikein, pelkän tekstin avulla.



...sori jos kirjoitus virheitä... käsi kipeenä...! =)



-Kaisa-

mä olen aina kuulunu niihin jotka ei auta, en tiiä miks, kapinointia kai, mun elämään ei kuulunut edes ajatus lapsista, joten mua ällötti ajatus kanniskella jonkun vankkureita, mietin et ite olet ittes siihen tilaan järkäny joten pitää selvitä ite. tämä siis rehellinen vastaus. nykyään itelläni 8 kk

vauva(ja ihan toivottu sellainen, ihmiset muuttuu ;)) ja olen pari kertaa kulkenu bussilla, enkä edes odota saavani apua, koska olen itekin ollu ihan kauhee. ja aika harvoin tosiaan kukaan automaattisesti auttaa ja apua en pyydä, mä vänkään ne kärryt ite sinne bussiin vaikka mikä olis.

mis on rappuset(aika korkeat)ja sit matalalattiabusseja.Eli se on sit tuurista kiinni millanen bussi sattuu kohdalle.Olen toki apuakin saanut,mutta eilen taisi osua just typerimmät ihmiset samaan busaan.

Ja tottakai kuski viimestään tulee auttamaan jos ei kukaan muu tule.Tässä vaan yritän saada päähäni mahtumaan miksei joku muu voi tulla joka on lähempänä.Ja eilen oikein pyysin apua!

AK75:lle ihmettelen miten pääset bussiin ite jos siin on korkeat rappuset.Ei mun voimat ainakaan riitä...plus se et vauva on pian siel vaunuis miten päin sattuu...mukavaa että ajatusmaailmasi on nykyään muuttunut lasten suhteen!toi sun ajatusmaailma ennen et itepähän tohon tilaan on joutunu oli kyl aika julmaa!!Niin kai sit vanhuksetkin sais koteihinsa yksin kuolla kun ovat tohon tilaan ittensä saattaneet...näin kärjistäen:)

en ole viel kertaakaan osunu rappusbussiin. en tiä jaksanko nostaa vaunut tai mitä sit tekisin. kummallista kyllä silloin mun auttamis haluttomuuteni koski vain äitejä lastenrattaiden kanssa, kyllä vanhukset sai paikan bussissa ja avasin ovia. jotkut ovat vaan nuoruuttaan vähän idiootteja.

enkä mäkään koskaan jos erikseen just mua pyydettii auttaa kieltäytyny tai valittanu selkää. toivotaan jatkossa busseihin mukavampaa väkeä..

Me ei hirveesti oo bussilla kuljettu, mutta oon ollu muutoin ihan tyytyväinen tarjottuun apuun. Varsinkin Tampereella herrasmiehet aina availi ovia, että oikein iloisesti yllätyin.



Mutta ei naiset. Eikä varsinkaan sellaiset, joiden ois voinu kuvitella itse joskus itse taistelleen vaunujen kanssa. Ei vahingossakaan. Kaikki auttajat oli miehiä.

Olen kuljeskellut ristiin rastiin, pääasiassa junalla, mutta myös bussilla Kirkkonummelta Helsinkiin ja ties minne. Aina joku tarjoutuu auttamaan, ja jos ei ole tarjoutunut, viimeistään kun pyydän niin auttaja kyllä löytyy.



Se harmittaa, kun joskus ruuhka-aikaa on ollut pakko reissata ja lastenvaunupaikoilla junissa istuu ihmisiä. Seison sitten vaunuineni junan eteisessä tukkimassa ovia, kun en ole vielä kehdannut mennä hätistelemään ihmisiä pois lastenvaunupaikoilta istumasta.



Ainahan niitä mänttejä on liikenteessä, jotka ei ajattele omaa napaansa pidemmälle, mutta nätisti hymyilemällä ja apua pyytämällä kaikki sujuu =)

Minulla on suht positiivisia kokemuksia lastenvaunujen kanssa liikkumisesta Helsingissä. Noin puolissa tapauksista joku tulee vapaaehtoisesti auttamaan vaunujen nostossa ratikkaan. Usein kuitenkin valitsen pysäkiltä tai ratikasta ystävällisen näköisen henkilön ja kysyn jo etukäteen, että voisiko hän auttaa minua nostamaan vaunut - tämä ihan sen takia, että olen kuullut kauhujuttuja jäyhistä, epäavuliaista suomalaisista. Tämä on toiminut joka kerta hyvin ja auttajat ovat poikkeuksetta olleet ystävällisiä.





Kreatiivi