Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lesboilu-unet - mitä ihmettä?

Vierailija
11.09.2016 |

Viime yönä näin todella ihanaa ja romanttista unta ja olin siinä rakastunut naiseen, jonka kanssa suutelimme ja kävelimme käsi kädessä. Olin siinä unessa vieläpä se ihastuneempi ja aloitteellisempi osapuoli.

Oikeassa elämässä olen hetero ja todella huonossa parisuhteessa miehen kanssa. Olen tosin aikuiselämäni aikana ihastunut varmaan kymmenisen kertaa (salaa) naiseen jossain tuttavapiirissäni, mutta olen antanut sen fiiliksen mennä ohi ja tuntenut kamalia syyllisyydentuntojakin vielä.

Tosin parissa tapauksessa kävikin ilmi, että se ihastuksen kohteeni olikin itse lesbo (tosin ei-streotyyppisen näköinen ja naisellinen). Se mun ihastukseni oli myös sellaista tosi viatonta: olisin suunnilleen ollut taivaissa joistain haleista, läheisyydestä tai suudelmista, mutta en koskaan kuvitellut mitään fyysisempää siihen.

Siis mikä mua vaivaa? Olenko sittenkin piilolesbo? Sillä heräämisen jälkeenkin mulla on taas sellainen olo, että voisin taas ihastua naiseen. Tosin en mä silti osaisi kuvitella mitään seksiä naisen kanssa kuitenkaan. Myöskään tietääkseni kukaan lesbo ei ole koskaan kiinnostunut minusta (olen "liian" naisellinen ja ujokin jne. = varmaan lesbojen mielestä epäkiinnostava tylsimys). Hmm. Miltä kuulostaa tällainen tilanteeni?

Kommentit (24)

Vierailija
1/24 |
11.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lepakoille ominaista.

Vierailija
2/24 |
11.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tietenkin olet lesbo. Minkä ikäinen olet?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/24 |
11.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toisaalta romanttisia unia olen joskus nähnyt teiniaikojen kaveripojastakin, joka tosin oli ihastunut minuun tuolloin. Itse en koskaan tuntenut mitään romanttista kyseistä poikaa kohtaan, vaan hän oli "vain" kaveri. Toki joskus leikittelin ajatuksella, että hän olisi ollut poikaystäväni ja vanhempanikin aluksi luulivat niin. Olin siis tuolloin 13-14-vuotias. Mulla on ollut muutenkin aikuisiällä "ongelmaa" siitä, että ihastun liian helposti.

Vierailija
4/24 |
11.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et ole hetero.

Vierailija
5/24 |
11.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin olet lesbo. Minkä ikäinen olet?

Vierailija
6/24 |
11.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin olet lesbo. Minkä ikäinen olet?

Noh, olen yli kolmekymppinen. :D Mutta siis yhtä hukassa ajatusteni kanssa kuin moni teini-ikäinen. T. Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/24 |
11.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olet biseksuaali kuten suurin osa ihmisistä, vaikkeivat sitä kunnolla tiedostakaan.

Vierailija
8/24 |
11.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja siis en haluaisi edes olla lesbo. Haluaisin olla naisellinen hetero ja onnellisessa parisuhteessa miehen kanssa, mutta silti koen vetoa naisia kohtaan toisinaan.

Toisaalta mulla on sekin ongelma, että yllättäen ihastun melko harvoihin miehiin ihan "tosissani". Niissä ihastumisissa menee melkein 50%/50%, mutta etenen konkreettisesti vain miehiin ihastumisten kohdalla, sillä se on jotenkin sosiaalisesti hyväksytympää, enkä halua ahdistella naista, joka olisikin 100% hetero, kun siis eihän kenestäkään tiedä hänen oikeaa suuntautumistaan päällepäin välttämättä. Lisäksi itsetuntoni on huono, joten en uskalla flirttailla kenenkään kanssa silleen fiksusti ja itsevarmasti.

T. Ap *very confused*

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/24 |
11.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä sextailin paljon 15-vuotiaana ystävättäreni kanssa, oli tosi ihanaa.

Nyt pitkästä aikaa juteltiin facebookissa, molemmat olemme taas sinkkuja ja jutut menikin niihin teiniaikoihin. Saas nähdä miten jatkuu...

Vierailija
10/24 |
11.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olet biseksuaali kuten suurin osa ihmisistä, vaikkeivat sitä kunnolla tiedostakaan.

Homojen lässytystä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/24 |
11.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olet biseksuaali kuten suurin osa ihmisistä, vaikkeivat sitä kunnolla tiedostakaan.

Voi olla näinkin. Silti en osaa "lukea" lesbonaisten kiinnostumista tai sen puutetta mitenkään. Varsinkin kun kävi ilmi, että olen ollut pari-kolme kertaa ihastunut lesboon. Mulle itselleni tuli vain kamala syyllisyydentunto ja koin itseni jotenkin "likaiseksi vanhaksi pervosedäksi", vaikka siis tuolloin olin itse ihan nuori ja nättikin nainen (olin vähän päälle parikymppinen).

Vaikka olen fyysisesti naisellinen, niin en osaa oikein lukea ihmisten tunteita ihastuessani; siinä mielessä olen kuin stereotyyppinen mies. Mun ratkaisu on vetäytyä kokonaan tilanteesta, kun en kehtaa vihjatakaan mitään nolaamisen pelossa.

T. Ap

Vierailija
12/24 |
11.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä sextailin paljon 15-vuotiaana ystävättäreni kanssa, oli tosi ihanaa.

Nyt pitkästä aikaa juteltiin facebookissa, molemmat olemme taas sinkkuja ja jutut menikin niihin teiniaikoihin. Saas nähdä miten jatkuu...

Kuulostaa kyllä ihanalta. Mä varmaan haluaisin myöskin tavata ihanan naisen, mutta en tiedä, miten edes etenisin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/24 |
11.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sitten tässä on sellainenkin sivujuonne, että tykkään vielä todella naisellisista ja hyvännäköisistä naisista, kun siis olen hieman esteetikko. Olen itse naisellinen, joten mistä löytäisin vieläkin naisellisemman, ihanan naisen, joka olisi vieläpä lesbo. Siis sellaiset jätkämäiset lesbot eivät yleensä sytytä, vaan juuri supernaiselliset, joita on ilmeisesti aika harvassa. Miehissä tuntuu juuri tylsältä sellainen tylsä, harmaa jätkämäisyys...en edes tykkää liian "jätkämäisistä" miehistäkään.

Vierailija
14/24 |
11.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on myös ollut samoja tuntemuksia/ajatuksia naisia kohtaan kuin ap:lla. Olen kuitenkin aina ollut heterosuhteissa ja pidän itseäni ainakin 80% heterona. Joskus (ja todella harvoin) on kuitenkin elämässä tullut vastaan naisia, joihin olen tuntenut todella voimakasta seksuaalista vetovomaa. En kuitenkaan tiedä, miten ihmeessä voisin koskaan 'testata' tuota 20% itsessäni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/24 |
11.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos et näe itseäsi fyysisessä suhteessa naisen kanssa (tai se jotenkin tuntuu liian oudolta), miten ois aseksuaalinen homoromanttinen?

Vierailija
16/24 |
11.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

No jos et naisen kanssa halua olla, niin oletko sitten onnellinen miehen kanssa? Nautitko seksistä miesten kanssa, rakastutko miehiin? Mietipä sitä ja ole itsellesi rehellinen. Jos vastaus on kyllä, sittenhän voit vain unohtaa tuon unen. Itse olen kyllä sitä mieltä, että unet kertovat jotain. Voihan näkemäsi uni viitata siihenkin, että sinun pitäisi lähteä nykyisestä suhteestasi, jos se on huono.

Vierailija
17/24 |
11.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Saman kokenut kuin ap ja 13. Olen ollut aina parisuhteissa miesten kanssa ja pitänyt itseäni heterona. Silti olen kahdesti ihastunut (lähes rakastunut) naiseen. Olen halunnut olla heidän lähellään, nähnyt unia, ollut ihastuksissani melkein epätoivoinen. Toinen ihastukseni kohde oli naimisissa oleva hetero (?), toinen lesbo. En ole osannut edetä enkä edes pystynyt etenemään, koska molemmilla kerroilla sekä minä että ihastukseni kohteet ovat olleet parisuhteessa.

Olen miettinyt, olenko ollut tämän lesbon mielestä naurettava tai jotenkin ärsyttävä tapaus, kun olen kuitenkin ollut vain miesten kanssa. Eli jos olen bi, niin olenko lesbon mielestä jotenkin huonompi vaihtoehto kuin lesbo. Ja voinko olla bi, kun olen aina ollut vain miesten kanssa ja ihastunut varmaan kymmeniin miehiin mutta vain kahteen naiseen, jotka kumpikin aika miesmäisiä ulkonäöltään ja vaatetukseltaan. Tiedän etten ihastuisi supernaiselliseen naiseen, mutta nämä poikamaiset ihanat naiset ovat saaneet mut ihan sekaisin.

Vierailija
18/24 |
11.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No jos et naisen kanssa halua olla, niin oletko sitten onnellinen miehen kanssa? Nautitko seksistä miesten kanssa, rakastutko miehiin? Mietipä sitä ja ole itsellesi rehellinen. Jos vastaus on kyllä, sittenhän voit vain unohtaa tuon unen. Itse olen kyllä sitä mieltä, että unet kertovat jotain. Voihan näkemäsi uni viitata siihenkin, että sinun pitäisi lähteä nykyisestä suhteestasi, jos se on huono.

Olen kyllä onnellinen miehen kanssa silloin, kun/jos suhde on toimiva. Ja myös nautin seksistä miesten kanssa ja rakastunkin miehiin, tosin aika harvoin. Kumppaneita on ollut vain aivan muutama koko elämäni aikana.

Ihastumisissa menee monesti siten, että ihastun yhtä usein naisiin kuin miehiinkin, mutta tilanne ei ole koskaan edennyt naisen kanssa juurikaan sitä pidemmälle, joten oikeastaan tiedä. Miehissä tykkään salaa tietyistä feminiinisistä piirteistä ja kovasti ihastuneena unelmani on ollut meikata ja tehdä poikaystäväni tilapäisesti naisen näköiseksi, tosin en ole sitä toteuttanut kuin varmaan pari kertaa vitsimielessä ja mieskin oli siinä mukana.

Tämä varmaan kuulostaa hassulta, mutta saattaisin ihastua transseksuaaliin mieheen kaikkein mieluiten, mutta sellaisen tapaaminen olisi varmaan täysi mahdottomuus. Nykyinen suhteeni on tosiaan erittäin huono monellakin tavalla ja olemmekin eroamassa.

T. Ap

Vierailija
19/24 |
11.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis tykkään eniten ns. "kauniista" miehistä, joilla on suuret silmät, sirot piirteet ja paksu tukka, jonka mielellään toivoisin olevan vielä pitkäkin, mutta kukaan poika- tai miesystävistäni ei ole ollut pitkähiuksinen. Tai sitten ihastun viehättäviin feminiinisiin naisiin. Vaikka olen naisellisen näköinen itse ja sellainen haluaisin ollakin, olen sisäisesti jotenkin tosi maskuliininen ja "jätkämäinen" sekä kiinnostunut miehiä kiinnostavista jutuista ja tykkään kommunikoida kuin miehet yleensä (suoraviivaisesti ja asiakeskeisesti - sinänsä juuri toisin kuin mitä tässä ketjussa oon höpissyt). Huh. Sekavaa tosiaan.

T. Ap

Vierailija
20/24 |
11.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan neljä kuusi