Väitän aina, että haluan olla sinkku vaikka en halua
Totuus on se, että minusta ei kiinnostuta. Ja jos kiinnostutaan, kiinnostus lopahtaa, nopeasti.. Erittäin nopeasti. En ole koskaan ollut poikien mieleen enkä nyt "vanhemmalla" iällä miesten mieleen. Myönnän sen, en välttämättä ole ihanteellisin kumppani, mutta en todellakaan mikään surkea vaihtoehto. Vaikka itse siis sanonkin. Vuosikausien kestäneen yksinäisyyden ja huomion saamatta jääminen (miehiltä) on aiheuttanut itsessäni miespelon. Elämässäni ei syistä ole ollut oikeastaan milloinkaan "miehenmallia" eikä ketään miestä, johon olisin voinut turvautua tai luottaa. Olen siis lähestulkoon kasvanut vain ja ainoastaan naisten ja tyttöjen seurassa.
Koulussakaan en koskaan ystävystynyt poikien kanssa. En vain osannut olla heidän seurassaan enkä oikein osaa nykyäänkään. Muutama vuosi sitten sain ensimmäinen miespuolisen ystävän. Hän on homo ja stereotyyppisesti naisellisempi, kuin "tyypillinen mies". Sen takia minun on ollut helpompi olla hänen seurassaan ja uskallan jo olla paljon avoimempi. Internetissä on todella helppo keskustella miesten kanssa, mutta silti olen saanut kommentteja esim. siitä miten en osaa pitää keskustelua yllä, joka on siis totta.
Olen kerran käynyt Tinder treffeillä. Se on yksi elämäni nolommista kokemuksista. Vielä noin vuoden jälkeen saan flashbackejä ja tekisi mieli vajota maan syvimpään rakoon häpeästä. Muutaman kerran on käynyt niin, että kun olisi normaalia tavata, säikähdän ja päädyn estämään henkilön. En edes tierä miksi.
Nyt tilanne on se, että olen (taas) löytänyt tinderistä henkilön, jonka kanssa minun on erittäin helppo keskustella. Olemme puhuneet noin viikon verran, hieman yli. Pelkään kuitenkin, että päädyn taas jälleen kerran estämään tämän ihmisen. En halua että niin käy.
Totuus on se, että kadehdin ystäviäni. Naispuolisia. Heillä kaikilla on poikaystävä ja he vaikuttavat onnellisilta. Minusta tuntuu, että kaipaan elämääni jotakin sellaista.
Kommentit (16)
Eiköhän pysty. Suurin osa näistä "itsenäisistä vahvoista naisista" jotka "ei tarvitse miestä" kuitenkin miehen ottaisi jos vain saisi tai jos eivät olisi jotenkin muuten sekaisin, läheisyyskammoisia, nirsoja jne. Se nyt vaan on muotia sanoa ettei halua miestä, koska näin on muka joku vahva nainen.
Minä, ehdottomasti! Ei ole edes miespuolista ystävää. Ei ollut oikein isää, ei isoisää, ei poikaystäviä nuorena, nykyäänkin olen sinkku. Yllättäen miessuhteet ovat olleet huonoja, nykyään olen eronnut, sinkku ja yksinäinen. Ystävät seurustelevat ja viettävät aikaansa perheidensä ja miestensä kanssa. Viikonloppuisin ainakaan ei ole sinkulle seuraa.
Mikä teki aikaisemmista Tinder-tärskyistäsi niin epämiellyttävän kokemuksen?
Samaa täällä ja olen luovuttanut parisen vuotta sitten :D Olen ollut naisten seurassa valtaosan elämästäni (alkujaan olosuhteiden seurauksena) ja miehet tuntuvat tuntemattomilta ja muutun miesten seurassa vieläkin varautuneeksi. Nuorempana rohkenin jopa tapailemaan miehiä, mutta koko konsepti oli niin ahdistavaa etten jaksanut yrittää kauempaa kuin parisen vuotta ja oloani pahensivat huonot kokemukset. Olen ikisinkku ja oletan sellaiseksi jääväni, koska miesten kanssa en tule toimeen ja lesbo en valitettavasti ole.
Sama tilanne täällä. Mutta en tiedä mitä neuvoisin kun en ole itsekään ratkaissut ongelmaani.. Olen 43 v sinkkunainen
Sama täällä, jo ala-asteella muistan miten pojat hyljeksivät minua, he eivät halunneet ottaa minuun minkäänlaista kontaktia tai olla lähellänikään. He tunsivat kohtaani suoranaista vastenmielisyyttä, muita tyttöjä pojat huomioivat positiivisella tavalla. Heillä oli jo nuorina ihastuksiensa kanssa jotakin sellaista pientä ja söpöä meneillään, minä en koskaan saanut ihastuksiltani minkäänlaista vastakaikua. Olin pojille joko täysin näkymätön tai maisemaa rumentava häiriötekijä.
Olin 15 vuotias kun aloin seurustelemaan minua itseäni muutaman vuoden vanhemman pojan kanssa, olin silloin onneni kukkuloilla, mutta naiivina tytönhupakkona en nähnyt tämän tyypin lävitse. Hän oli kiero ja manipuloiva valehtelija, jolla oli useita muitakin tyttöjä kierroksessa samaan aikaan. Yhden kerran hän jäi kiinni toisen tytön kanssa pettämisestä, hölmönä annoin asian olla ja olin niin kuin ei olisi tapahtunutkaan. No eipä tästä kauaa mennyt kun hän jätti minut tekstiviestillä.
Todella säälittävä ja surkea suhteen yritys se oli, ei edes oikeaa seurustelua. Sen jälkeen minulla ei ole ollut kuin satunnaista kännipussailua muutaman, erittäin vastahakoisen miehen kanssa, siinä kaikki. Minkäänlaista deittailuhistoriaa minulla ei tosiaan ole, muilla naisilla parisuhdekokemusta on kertynyt jo hyvin nuorelta iältä lähtien, minulla ei sellaista ole laisinkaan.
Olen kohta 23 vuotias ja tunnen itseni täysin epäonnistuneeksi niin naisena kuin ihmisenäkin, en ole niin kuin muut, normaalit ihmiset. Tämä ei koske ainoastaan seurustelusuhteita vaan myös persoonaani. Äitini on aina sanonut minulle että "miksi et voi olla niin kuin muut". Kun en vain ole, ei hänkään ole minua koskaan hyväksynyt juuri sellaisena kuin olen, tunnen olevani aikamoinen pettymys hänelle, ikäänkuin olisin ollut vain jokin onneton vahinko, joka sattui syntymään tähän maailmaan, monesti toivon ettei niin olisi.
Koska olen miesten ja muidenkin ihmisten taholta niin useita kertoja häpäisty ja syrjitty, olen oppinut varovaiseksi kaiken suhteen. Kuljen hartiat lysyssä, pää etukenossa, anteeksi omaa olemassa oloani pyydellen, se näkyy ulospäin mitä itsestäni ajattelen. Olen äärimmäisen epävarma ihminen, itsetuntoni laahaa pohjamudissa.
En ole koskaan ollut sinut seksuaalisuuteni kanssa, ajattelen ettei minunlaisillani ihmisillä edes kuuluisi olla seksuaalisia haluja, mitä minäkään sellaisilla teen jos en niitä pääse kenenkään kanssa toteuttamaan? Minusta se on noloa ja häpeällistä että tunnen miehiä kohtaan seksuaalista viehätystä. Häpeän näyttää sitä, häpeän siitä puhumista. Se on syntiä minulaisilleni, se on asia joka ei minulle kuuluisi lainkaan.
Olen vieläkin neitsyt ja seksuaalisesti erittäin estynyt, en usko että tähän asiaan tulee mitään parannusta ihan heti ja pelkäänkin että jään vanhaksi piiaksi ja katkeroidun lopullisesti, jääden totaalisen yksin kun muilla on joku. Ei minulla ole mitään sosiaalista elämääkään. Oikeita ystäviä ei minulla ole ollut koskaan, vain kasa teeskenteleviä selkäänpuukottajia, minulle ystävää esittäen.
Olenkin nykyään vakavasti masentunut, en näe tulevaisuudelleni minkäänlaista suuntaa, ei minulla ole mitään suunnitelmia, ei toiveita, ei unelmia, ei yhtään mitään. Olen luovuttanut niin monen asian suhteen, joka päivä vain toivon ettei minua olisikaan.
Itse puolestaan haluan olla oikeastikin sinkku, koska en jaksa miehiä. Niitä ei kiinosta loppupeleissä muu kuin seksi. Läheisyyskin liittyy aina vain seksiin. Jostain syystä niiden on tosi vaikea ymmärtää mun ajatuksia ja yllättävän monet vaikuttaa jotenkin tyhmiltä. Tunteita ei ainakaan osata lukea yhtään. Ja tuntuu että pohjimmiltaan tosi moni haluaa seksin lisäksi uuden äidin. En jaksa sellaista.
Olet yhtä arvokas kuin muutkin. Vähintään.
MIKSET LAIHDUTA??!!!
Aika moni sun ongelmista ratkeaisi kun laihduttaisit. Mut ei, siinä vaan piehtaroit itsesäälissä etkä saa asioita aikaiseksi.
Se nyt vaan on fakta, että miehet eivät tykkää lihavista naisista. Lihava nainen ei ole visuaalisesti miellyttävä kenenkään mielestä. Kukaan lihava ihminen ei ole miellyttävä ulkonäoltään, ei myöskään mies.
hanska kirjoitti:
Mikä teki aikaisemmista Tinder-tärskyistäsi niin epämiellyttävän kokemuksen?
Ei synkannut sitten yhtään. Keskustelu oli todella huonoa. Mies olisi halunnut kuitenkin illan päätteeksi seksiä, sille tielle en lähtenyt.
Nuorena en pystynyt edes kuvittelemaan tilannetta, että seurustelisin jonkun kanssa. Kuka minut muka olisi huolinut? Sukujuhlissa oli kammottavaa, kun kyseltiin parisuhdestatuksesta. Mieleni teki huutaa, että mistä helvetistä minä mitään poikaystävää voisin saada. Nirsoilijana kai pitivät.
LÄSKI kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Mikä teki aikaisemmista Tinder-tärskyistäsi niin epämiellyttävän kokemuksen?
Ei synkannut sitten yhtään. Keskustelu oli todella huonoa. Mies olisi halunnut kuitenkin illan päätteeksi seksiä, sille tielle en lähtenyt.
Ymmärrän, että tulkitset nuo treffit tavalla, joka tukee mentaalista tarinaa itsestäsi epäonnistuneena hylkiönä. Mutta tosiasiassa tuollaisia treffejä osuu aivan kaikille, jotka vähääkään treffeillä käyvät. Se, ettei ole kemiaa tai mitään yhteistä puhuttavaa, ja mies vonkaa lopuksi seksiä, on tosi tavallista eikä kerro mitään sinusta naisena tai ihmisenä.
No joo, otan osaa. Toisaalta juuri samasta syystä läskit sanovat, että ihan tykkäävät olla lihavia.
Monilla on tilanne, että haluavat ennen kaikkea hyvän suhteen. Se on ihan eri asia kuin haluta mies/nainen.
Se mitä on itse kokenut parisuhteissa ja mitä ympärillä näkee toisten suhteista saa arvostamaan vapautta. Mutta jos löytäisi suhteen, jossa voi olla vapaasti hengittäen ja samalla rakastaen, niin luopuisin sinkkuudestani kyllä.
Pystyykö kukaan samaistumaan?