Järjettömiä titteleitä
Meillä oli töissä isot YT:t, tarkoituksena säästää kustannuksia kun kannattavuus oli vahvasti miinuksella.
Kyseessä oli kuitenkin vain noin 30 hengen potkut, joten kaikki odottivat, että karsitaan vihdoinkin sieltä, mikä on jo vuosia ollut turhaa. Eli tavallisia asiantuntijahommia on hoidettu meillä paljon hienoilla johtajatitteleillä.
No,kävikin niin, että pihalle heitettiin pari asiantuntijaa, näiden pseudojohtajien sijaan. Heidän palkkansa on ehkä puolet "johtajien" palkasta. Nyt kun nämä irtisanotut ovat lähteneet, niin kas, tämä tittelintavoittelu on mennyt entistä hullummaksi. Meillä saattaa olla vaikka HR-osasto, jossa on 15 henkeä. Tässä porukassa on Senior Vice President, kolme Directoria, ja heidän allaan suurin osa Managereita ilman alaisia. Onpa meillä ihmisillä titteleitä muotoa Head of Nothing, eli alaisia ei näilläkään Headeillä ole. Eli joko asiantuntijoita ei oikeasti enää ole, tai sitten jokainen on kinunnut itselleen uuden tittelin (korkeammalla palkalla). Työ ei ole muuttunut minnekään.
Mikä pointti tässä on? Sääliksi käy niin irtisanottuja, joille on perusteltu, että me ei sua voida pitää kun rahaa ei ole. No ei olekaan, koska jostain nuo ylennykset piti maksaa. Ja pari jääneistä on sitten saanut alennuksen - titteliin ja palkkaan. Kiva varmaan sieltä työttömyydestä sellailla linkediniä, kun silmille räpsähtää ilmoitus "Kolleegallasi X:llä on nyt uusi, ehompi titteli. Onnittele kolleegaasi."
Konkassahan tässä ollaan tällä vauhdilla. Eli pitääpä itsekin alkaa päivittää CV:tä.
Pankissa assarit halusivat paremman tittelin, joten heistä tuli asiantuntijoita. Asiantuntijoista tuli sijoitus- tai rahoituspäälliköitä, päälliköistä johtajia jne. Olihan se aika hupaisaa, kun työtehtävät pysyivät täysin samoina.
Englanninkieliset tittelit ovat kaikkein huvittavimpia. Ystäväni on lukenut matematiikkaa yliopistossa ja odotan aina innolla - ja huvittuneena, että kuulen hänen uusimman tittelinsä.
Ehkä tittelit huvittavat myös häntä ja hänen kollegojaan?