Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten päästä yli rakkaasta?
08.09.2016 |
Seurustelin mieheni kanssa 3 ja puoli vuotta. Emme asuneet vielä yhdessä, mutta vietimme aikaa lähes päivittäin intensiivisesti. (Meillä molemmilla on kuitenkin ollut omaakin elämää).
No nyt viimeisen vuoden aikana on selvinnyt, että mies nauttiikin enemmän yksinolosta. Hän on suoraan sanonut minulle, että nauttii enemmän yksin olemisesta ja että hänellä iskee välillä ahdistus kun ollaan yhdessä. Häntä ahdistaa välillä olla yötä mun luona ja herätä aamulla samasta sängystä. :'/
Hän ei haluaisi ikinä asua yhdessä kenenkään naisen kanssa tai sitoutua "normaalilla tavalla" kehenkään. Silti hän rakastaa mua ja ollaan seurusteltu aika pitkään.
Olen itse ollut aina avaramielinen ja yrittänyt ottaa nämä asiat huomioon. Olen ehdottanut, että nähtäisiin harvemmin, antanut tilaa ja ymmärrystä hänen elämänfilosofiaansa ja tapaansa elää elämäänsä. Hän haluaisi rauhassa pelata ja katsoja pelejä jne. Hän voisi tehdä samat asiat minunkin läsnäolessa, mutta se ei olisi kuulemma sama asia, eikä hän nauttisi olostaan silloin niin paljoa. Olen ymmärtänyt ja antanut siimaa. Ei haittaa, jos hän lähtee yöllä kainalostani kotiinsa katselemaan niitä pelejä. Ymmärrän kyllä.
Mutta nyt kuitenkin erosimme ja meidän pitäisi muutaman viikon päästä nähdä ja jutella asioista uudestaan.
Rakastan mun miestä ja hyväksyn hänet juuri sellaisena kuin hän on, ja yritän itsekin muuttua ja antaa vielä enemmän tilaa jos on tarve.
Nyt mietin vain sitä, että eihän tämä järjestely tulisi luultavasti koskaan toimimaan koko loppuelämämme ajan. Itse olisin siihen kyllä valmis, mutta tiedän että mies ei kykenisi siihen. Hän on luonteeltansa sen verran erikoinen. Hän on sanonut minulle, että hän saattaa muuttua vielä tässä asiassa ja saattaa joskus, esim. 10 vuoden kuluttua asua kanssani saman katon alla...
Eli siis miten valmistaudun ja hyväksyn tämän eron? Miten ihmeessä käsittelisin tätä asiaa? Miten pääsen eteenpäin?
Tällä hetkellä tuntuu niin pahalta. Tekisi mieli vaan maata päivät pitkät kotona ja itkeä. Eniten tässä sattuu se, että suhteessamme ei edes ole/ollut mitään pahempia ongelmia, että nämä miehen (todennäköiset) mielenterveydelliset ongelmat ratkaisevat kaiken.
Jakakaa vinkkinne ja neuvonne tähän tilanteeseen!
Pahoittelen, jos teksti oli hieman sekava
Kommentit (7)
Siis en ymmärrä teitä naisia jotka jäätte kiinni tuommoisiin renttuihin! Varmasti on ollut ihanaa aikaa, mutta haluatko tosissa msinsitoutua loppuelämäksesi ihmiseen, joka kohtelee sua noin oman mielenterveytensä verukkeella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnustele, mikä sinussa saa hyväksymään noinkin ison puutteen tai edes harkitsemaan kompromissia perustavassa kysymyksessä. Lisäksi, itku lähtee itkemällä, surulle on vaan annettava aikansa, älä pelkää sitä. Kolmanneksi, kaikki rakkaudet ei vaan toimi.
Suhde, jossa eletään vain toisen ehdoilla ei ole tasavertainen. Yritä jatkaa eteenpäin ilman miestä.
Vierailija kirjoitti:
Siis en ymmärrä teitä naisia jotka jäätte kiinni tuommoisiin renttuihin! Varmasti on ollut ihanaa aikaa, mutta haluatko tosissa msinsitoutua loppuelämäksesi ihmiseen, joka kohtelee sua noin oman mielenterveytensä verukkeella?
Ei tuo minusta renttu ole eikä edes mt-ongelmainen vaan ihan puhtaasti peliriippuvainen. Pelaaminen ja pelaamisen katseleminen on tärkeämpää kuin parisuhde ja yhdessä oleminen.
Peliriippuvuus ei ole samalla tavalla progressiivinen eikä tee elimellisiä vahinkoja kuin esimerkiksi päihderiippuvuus, mutta psykologisesti kyseessä on lähes sama asia. Mies tarvitsee pelaamista, ei pysty vähentämään sitä, ehkä jopa haluaisi mutta ei vaan pysty koska aivokemiat ovat pelaamisesta riippuvaisia.
En tiedä miten paljon A-klinikkasäätiössä on nykyisin tästä aiheesta tietoa, mutta kannattaa ainakin tsekata sivu paihdelinkki.fi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis en ymmärrä teitä naisia jotka jäätte kiinni tuommoisiin renttuihin! Varmasti on ollut ihanaa aikaa, mutta haluatko tosissa msinsitoutua loppuelämäksesi ihmiseen, joka kohtelee sua noin oman mielenterveytensä verukkeella?
Ei tuo minusta renttu ole eikä edes mt-ongelmainen vaan ihan puhtaasti peliriippuvainen. Pelaaminen ja pelaamisen katseleminen on tärkeämpää kuin parisuhde ja yhdessä oleminen.
Peliriippuvuus ei ole samalla tavalla progressiivinen eikä tee elimellisiä vahinkoja kuin esimerkiksi päihderiippuvuus, mutta psykologisesti kyseessä on lähes sama asia. Mies tarvitsee pelaamista, ei pysty vähentämään sitä, ehkä jopa haluaisi mutta ei vaan pysty koska aivokemiat ovat pelaamisesta riippuvaisia.
En tiedä miten paljon A-klinikkasäätiössä on nykyisin tästä aiheesta tietoa, mutta kannattaa ainakin tsekata sivu paihdelinkki.fi
Mieheni ei ole peliriippuvainen. Työttömänä ja tuilla elävänä ei oikein pysty tuhlailemaan. Eikä hän lainaakaan ole koskaan ottanut (ei sitä edes myönnettäisi noin pienituloiselle).
Hän siis seurailee paljon urheilua (varsinkin silloin kun on NHL ja futista meneillään) ja lyö niistä muutamilla kympeillä vetoja. Eikä se urheilu aina, mutta se oma rauha ja aika mitä hänen pääkoppansa vaatii...
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos paljon tsempeistä ja vastauksistanne!
On kyllä paljon käsiteltävää tässä. Näen itsekin, että suhteessa mennään nyt vain yhden ehdoilla.. Ihmettelen itsekin, että miksi oikein katselisin sellaista touhua, mutta sitten se rakkaus häntä kohtaan on niin suuri.. Enkä halua menettää häntä.
Mutta niinkuin tekin jo totesitte, niin parempi se on mennä eteenpäin. Ei auta kun itkeä ja yrittää unohtaa.
AP
Alue: Aihe vapaa
Mies vaikuttaa aika itsekkäältä ja laiskalta. Löydät varmasti parempaakin kuin tuollaisen.