Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ihminen, josta tykätään vasta kun paremmin tutustutaan
07.09.2016 |
Mä taidan olla tällainen.
Oon mielestäni oikeesti hyvä tyyppi ja mulla on hauskat jutut. Oon luotettava kaveri ja "rehti" tapaus. Mulla on myös hyvä huumorintaju, vaikka itse sanonkin. :)
Mutta silti jostain syystä mulla on aina voimakkaasti ulkopuolinen olo esim. työyhteisössä. En saa selville mistä se johtuu.
Alkuun olen toki ujo ja hiljainen, vähän vaivaantunutkin jopa, mutta en mitenkään luotaantyöntävä tai ylpeä. Toisaalta osaan hyvin luontevasti jutella täysin vieraiden ihmisten kanssa. Ja läheisten kanssa tietysti olen ihan oma rento itseni.
Olen myös huomannut, että työpaikalla ne ihmiset joiden kanssa olen syystä tai toisesta tullut enemmän tutuksi niin he juttelevat kanssani mielellään - mutta kahden kesken! Olen kuin se joku luokan "nolo" jonka kanssa on kiva olla kunhan muut ei ole paikalla.
Miehet flirttailevat kyllä. Olen vaalea ja nätti nainen ja flirttailla osaan myös takaisin (ehkä?), mutta en ole NIIN KAUNIS että se voisi työntää porukkaa luotani. Eli mitään naisten kateutta tässä ei ole mukana.
Olen aika analyyttinen ja huomaan herkästi erilaisia fiboja jne. Joskus tuntuu että ihmisten kanssa on vaikea olla koska aika helposti huomaan mitä he ajattelevat jne. Tai ehkä olen vain vainoharhainen. :'D
Toisaalta haluaisin ihan hirveästi olla osa porukkaa ja olla tärkeä ja huomionarvoinen. Mutta toisaalta tuntuu että olen jotenkin vääränlainen enkä vaan sovi ryhmään.
Kommentit (3)
Mulla on sellainen tuttu, josta tykätään vasta, kun siihen tutustuu paremmin. Ei vaan ole ketään, joka jaksaisi tutustua siihen tarpeeksi kauan. Minä oon yrittänyt tutustua siihen toista vuotta, mutta edelleenkin tuntuu, että en yhtään tiedä millainen ihminen se on. Ja alan jo väsymään tutustumaan, kun se on yhtä suurta ohilaukaisua koko touhu.
Yhtään ystäväähän sillä ei sitten ole, ja se asia surettaa minua kovasti. Ja se että enkö minäkään ole riittävän sitkeä, jotta pääsisin hänen ystäväkseen. Nyt ollaan vain tuttuja, joiden välillä on kyllä paljon luottamusta, mutta myös vierautta.
Hän on ujo ja hiljainen. Suojamuurit ovat valtavat, vaikka hän itse on sitä mieltä, ettei mitään muureja ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on se ujous, hiljaisuus ja varautuneisuus. Musta ei tykkää kukaan, paitsi ne jotka onnistuu murtamaan kuoren. Mutta se on ok, karsii siipeilijät, hyväksikäyttäjät ja paskanjauhajat.
Tässä on kyllä perää. Mulla on niin ihana mies, lapset ja perhe, että he ovat mulle aina se pääasia. Ne tärkeimmät.
Nuorena mulla oli hirveästi kavereita, mutta ihan todellisia ystäviä oikeastaan vain yksi. Hänestäkin olen aikuisena etääntynyt.
Luulen myös että musta huomataan se epävarmuus. Nätti, mutta kädet täristen punasteleva nainen on varmasti outo kombo. Ja sitten kun yritän olla mahdollisimman itsevarma niin päästän suustani mitä sattuu. :'D
Miten sitä itsevarmuutta oppii?? Ja miten pääsee liiasta ajattelusta eroon?
Hullua että olen aina ollut innokas esiintyjä, mutta normaali käyttäytyminen ihmisten kanssa on niin vaikeaa.
Alue: Aihe vapaa
Se on se ujous, hiljaisuus ja varautuneisuus. Musta ei tykkää kukaan, paitsi ne jotka onnistuu murtamaan kuoren. Mutta se on ok, karsii siipeilijät, hyväksikäyttäjät ja paskanjauhajat.