Lue keskustelun säännöt.
onko täällä yhtään onnellista ihmistä?
07.09.2016 |
... joka hyväksyisi itsensä ja ulkonäkönsä edes suurinpiirtein, olisi tyytyväinen koulutukseensa ja ammattiinsa, ei olisi fyysisesti tai psyykkisesti täysin jumissa niin, että suurin osa ajatuksista ja energiasta menee sen kehnon olon pohtimiseen? Ja vielä eläisi onnellisena joko sinkkuna hyvien ystävienympäröimänä tai parisuhteessa perheen kanssa? Tilastojen mukaan suurin osa suomalaisista on tällaisia: varsin terveitä, aika onnellisia. Tällä palstalla tuntee olonsa kummalliseksi friikiksi vaikka minunkaltaisten pitäisi olla se enemmistö.
Kommentit (39)
Ja minähän on pikkuisen liiankin onnellinen tapaus...
t. 20 (mut haittakse) :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen yksinäinen, vihainen, väsynyt ja alakuloinen. Kaikki eivät nimittäisi sitä onnellisuudeksi.
Vierailija kirjoitti:
Hep! Olen onnellinen. Olen luonteeltani perusonnellinen, iloinen ja tyytyväinen ihminen. En ole täydellinen, mutta ei se estä minua olemasta onnellinen. Onnellisuudessa on kyse tietynlaisesta elämänasenteesta, eikä se riipu siitä, onko kiloja liikaa, parisuhteessa parannettavaa, lapsista huolia tai työssä kehitettävää.
Eli asenne ratkaisee...
En malta olla viljelemättä vielä yhtä sanontaa:
Eli samma på svenska...
Det är inte hur man har det utan hur man tar det
T.20
Vierailija kirjoitti:
Olen yksinäinen, vihainen, väsynyt ja alakuloinen. Kaikki eivät nimittäisi sitä onnellisuudeksi.
Ja tämä kuvastaa hyvin tilannettani. Kukaan ei vaivaudu kommentoimaan tai peukuttamaan.
Sinä numero 15, opiskelija, vaikutat todella, todella onnelliselta.
Just siten, että olet itse löytänyt sen aarteen, sen oman näköisen onnen.
💕
Ja muuten, kyllä sellainen onni leviää ympäristöönsä suorastaan kantavaksi voimaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua vähän ärsyttää tämä aloitus, vaikka ei pitäisi. Ihmettelen kovasti, että miksi täytyy kritisoida tätä areenaa, joka on hyvä paikka marmattaa asioista ja saada niihin perspektiiviä. Harvemmin oikeassa elämässä otetaan esille asioita, joista täällä keskustellaan. Mun mielestä purkaukset ja perseilytkin on ok jos ne jotakuta helpottavat. Onkohan aloittajan elämä ollut kehdosta aikuisuuteen yhtä tervettä onnelaa. Jos on, niin hyvä kuulla sekin. Itse pidän vähän yksinkertaisina tai kovina ihmisiä, jotka hehkuttaa vaan menemään, etenkin sellaisten seurassa, joilla on huolia.
Jos onnellisuus on sitä, ettei vituta ihan koko ajan, niin olen ihan onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä yksi. Olen ylipainoinen ja ruma, mutta asialla ei ole minulle mitään merkitystä joten se ei onneani haittaa.
Koulutus ja ammatti hyvät, it-alalla koodailen, DI:n pohjakoulutuksella.
Elelen omasta valinnastani sinkkuna, ilman sekaantumatta lainkaan vastakkaiseen sukupuoleen, seksi- tai parisuhdemielessä. Ystäviä ei ole enkä halua, olen erakkoluonne.
Suurimman osan aikaa oloni on tyynen onnellinen, ja nautin valtavasti pikkuasioista esim. luonnon yksityiskohdista tai yksinkertaisista aistielämyksistä. Tällaisen rauhan olen tosin löytänyt vasta 40 kriisin jälkeen, nuorempana olin aika levoton ja ahdistunut tapaus.
Minä :) On mullakin murheita, mutta toistaiseksi ne on olleet sitä suuruusluokkaa, ettei niiden kannata antaa vaikuttaa elämään. Olen tosi onnellinen ja tyytyväinen itseeni, terveydentilaani, elämääni, työhöni, asuinympäristööni, ystäviini.... Ulkona on vielä kaunis syksyinen ilmakin, mikäs tässä on elellessä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
APn luettelemista asioista olen jokseenkin tyytyväinen ulkonäkööni. Muihin asioihin en. En ole myöskään onnellinen, melkein voisin sanovani vihaavani elämääni. Itsetuhoisia ajatuksia on.
Kuitenkin, jos tekisin itsemurhan moni voisi pitää sitä yllätyksenä. En näytä pahaa oloani ulospäin, osaan peittää sen todella hyvin. Olen positiivinen ja kannustan muita, en sillä tavoin vaivu synkkyyteen ulkopuolisten silmissä.
Käyn AVllä sen vuoksi, että voin kommunikoida edes jotenkin ihmisten kanssa. Olen myös joskus ihmetellyt niitä "onnellisuuslukuja" olikohan se jotain 80-20? Mut toisaalta, jos miettii miljoonan suomalaisen olevan siellä onnettomien joukossa niin onhan se ihan helvetin iso luku ja jotenkin hyvin kuvastaa Suomen nykytilaa.
Minä olen!
Ps. En koskaan hauku tai nälvi tällä palstalla ketään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä ainakin olen hiton masentunut ja tunnen itseni huono-onniseksi, huono-osaiseksi ja rumaksi (jos tuntisitte minut, ette ihmettelisi miksi). Olisi ihanaa, jos olis ystäviä, työ, suunta, terveys, parisuhde, edes joku näistä. Olen av:lla koska oon yksinäinen ja täällä on muitakin joilla menee huonosti. Mä vähän luulen, että noihin onnellisuuskyselyihin jaksaa vastailla ne onnelliset enemmän. Miksi masentunut rastittelisi, kuinka paljon haluaa tappaa itsensä, sehän lietsoo alakuloa entisestään.
Virkistävä keskustelu, kiitos ap.
Täällä yksi onnellinen! Olen myös tyytyväinen elämääni, vaikka tietysti ainaista auringonpaistetta ei ole minullakaan. Olen sellainen nautiskelija-luonne. Nautin juuri nyt vaihtuvasta vuodenajasta, syksystä ja luonnosta. Nautin kiireettömistä aamuista teekupin äärellä. Nautin ystävien seurasta. Tulevaisuuden suunnittelusta, haaveilusta. Miehen pitkästä halauksesta. Koirien rapsuttelusta. Pienistä asioista. Näistä koen tulevani onnelliseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onnellinen välillä, välillä vähemmän, miten kulloinkin on asiat. Yleensä se perusonnellisuus on aina, olipa tilanne mikä tahansa. Oman kroppani ja kasvoni olen oppinut hyväksymään vasta myöhemmällä iällä. Nuorempana oli komplekseja mm pienirintaisuudesta. Olisinpa silloin tiennyt, että puolisoni tulee olemaan ihan hulluna niihin imetysten jälkeen, vaikka itse koen, että siinähän nuo mukana roikkuvat :) Ja kai se oli uskottava ja hyväksyttävä, että vissiin sitä on kauniskin, kun tuo siippa sitä on vuosikymmenet hokenut!!! :)
Asiat ovat suht ok, kaikkien kovien kolhujenkin jälkeen. Miksi antaa katkeruudelle sijaa, kun voi nauttia tästä päivästä? Miksi surra osin menetettyä terveyttä, kun voi olla kiitollinen siitä, mitä vielä on? Miksi katsella mennyttä nuoruutta, kun näin vanhana on jo seesteinen elämä, lapset omillaan ja tarvittaessa apunamme, ja me heille, mitä kyetään, velkaa ei juurikaan ole, on koti, vaatteet, ruokaa ja sitä terveyttäkin jäljellä. Monien vaikeiden vuosien jälkeen hyvä näin! Onnellinen!
Vierailija kirjoitti:
Mua vähän ärsyttää tämä aloitus, vaikka ei pitäisi. Ihmettelen kovasti, että miksi täytyy kritisoida tätä areenaa, joka on hyvä paikka marmattaa asioista ja saada niihin perspektiiviä. Harvemmin oikeassa elämässä otetaan esille asioita, joista täällä keskustellaan. Mun mielestä purkaukset ja perseilytkin on ok jos ne jotakuta helpottavat. Onkohan aloittajan elämä ollut kehdosta aikuisuuteen yhtä tervettä onnelaa. Jos on, niin hyvä kuulla sekin. Itse pidän vähän yksinkertaisina tai kovina ihmisiä, jotka hehkuttaa vaan menemään, etenkin sellaisten seurassa, joilla on huolia.
Ap tuli vilkaisemaan ketjua. Hienoa, että noita elämäänsä tyytyväisiä kuitenkin on! Tuo kritisointi koski juuri tätä epäsuhtaa: yleensä suomalaiset mieltävät itsensä aika onnellisiksi, ja ovat keskimäärin hyvinvoivia kaikilla mittareilla katsottuna (koulutus, terveys, vapaus, omaan elämään vaikuttamisen mahdollisuudet jne). Sitä ihmettelen miksi tuo onnellisuus ei täällä näy juuri ollenkaan vaan on vain tuota toista päätä jakaumasta jonka pitäisi olla satunnaisotoksessa huomattavasti pienempi. Varmaan av ei ole hyvä satunnaisotos yhteiskunnasta. Hyvin harvat työssäkäyvät taitavat täällä palstailla, enemmän kertyy sairaslomalaisia/eläkeläisiä, työttömiä, muuten syrjäytyneitä? Ilman muuta elämäänpettyminen on tuossa ryhmässä yleistä, sen ymmärrän. Mutta nuo selkeästi hyvin toimeentulevat, hyvin pienten ongelmien kanssa painiskelevat jotka tuntuvat ahdistuvan kuoliaaksi noihin kärpäsenkokoisiin ongelmiinsa, tuo on minusta kummallinen ryhmä. Jos elämässä kamalinta on, että joku opettaja laittaa wilmaan muutoksen jostakin koulureissusta liian myöhään niin eikö elämä ole aika onnellista, ja kuinka saisi tuollaiset ihmiset sen huomaamaan? Vai onko tässäkin sama homma kuin noissa "mies ei siivoa tai siivoaa väärällä lailla"- ketjuissa: valitetaan siivouksesta vaikka oikeasti ongelma on paljon syvemmällä: parin vuorovaikutustaidoissa, kyvyssä kuunnella, arvostaa toista ja osoittaa tuo arvostus?
Ja nuo kommentoijan kärttyiset kommentit huvittivat, enpä muista koska minua olisi yksinkertaiseksi nimitetty. Toisessa viestissäni jo kerroinkin ettei se elämä ole helppoa itsellänikään aina ollut, mutta niiinkuin täälläkin todettiin monellakin eri kielellä, aika paljon on kiinni omasta asenteesta. Tällainen positiivinen asenne voi olla viisas jos haluaa pitkän elämän, negatiivisena saa elämänsä lusittua paljon lyhyempänä (onnellisuus korreloi ihmisen elinajanodotteen kanssa).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua vähän ärsyttää tämä aloitus, vaikka ei pitäisi. Ihmettelen kovasti, että miksi täytyy kritisoida tätä areenaa, joka on hyvä paikka marmattaa asioista ja saada niihin perspektiiviä. Harvemmin oikeassa elämässä otetaan esille asioita, joista täällä keskustellaan. Mun mielestä purkaukset ja perseilytkin on ok jos ne jotakuta helpottavat. Onkohan aloittajan elämä ollut kehdosta aikuisuuteen yhtä tervettä onnelaa. Jos on, niin hyvä kuulla sekin. Itse pidän vähän yksinkertaisina tai kovina ihmisiä, jotka hehkuttaa vaan menemään, etenkin sellaisten seurassa, joilla on huolia.
Ap tuli vilkaisemaan ketjua. Hienoa, että noita elämäänsä tyytyväisiä kuitenkin on! Tuo kritisointi koski juuri tätä epäsuhtaa: yleensä suomalaiset mieltävät itsensä aika onnellisiksi, ja ovat keskimäärin hyvinvoivia kaikilla mittareilla katsottuna (koulutus, terveys, vapaus, omaan elämään vaikuttamisen mahdollisuudet jne). Sitä ihmettelen miksi tuo onnellisuus ei täällä näy juuri ollenkaan vaan on vain tuota toista päätä jakaumasta jonka pitäisi olla satunnaisotoksessa huomattavasti pienempi. Varmaan av ei ole hyvä satunnaisotos yhteiskunnasta. Hyvin harvat työssäkäyvät taitavat täällä palstailla, enemmän kertyy sairaslomalaisia/eläkeläisiä, työttömiä, muuten syrjäytyneitä? Ilman muuta elämäänpettyminen on tuossa ryhmässä yleistä, sen ymmärrän. Mutta nuo selkeästi hyvin toimeentulevat, hyvin pienten ongelmien kanssa painiskelevat jotka tuntuvat ahdistuvan kuoliaaksi noihin kärpäsenkokoisiin ongelmiinsa, tuo on minusta kummallinen ryhmä. Jos elämässä kamalinta on, että joku opettaja laittaa wilmaan muutoksen jostakin koulureissusta liian myöhään niin eikö elämä ole aika onnellista, ja kuinka saisi tuollaiset ihmiset sen huomaamaan? Vai onko tässäkin sama homma kuin noissa "mies ei siivoa tai siivoaa väärällä lailla"- ketjuissa: valitetaan siivouksesta vaikka oikeasti ongelma on paljon syvemmällä: parin vuorovaikutustaidoissa, kyvyssä kuunnella, arvostaa toista ja osoittaa tuo arvostus?
Ja nuo kommentoijan kärttyiset kommentit huvittivat, enpä muista koska minua olisi yksinkertaiseksi nimitetty. Toisessa viestissäni jo kerroinkin ettei se elämä ole helppoa itsellänikään aina ollut, mutta niiinkuin täälläkin todettiin monellakin eri kielellä, aika paljon on kiinni omasta asenteesta. Tällainen positiivinen asenne voi olla viisas jos haluaa pitkän elämän, negatiivisena saa elämänsä lusittua paljon lyhyempänä (onnellisuus korreloi ihmisen elinajanodotteen kanssa).
Kuulostat negatiiviselta.
AP, en tiedä muista, mutta itse tulin tänne sivustolle huonon elämäntilanteeni vuoksi. Saan huomiota edes jossain, kun IRL sitä en missään juurikaan saa. Yleensäkin keskustelupalstojen tunnelma taitaa olla enimmäkseen negatiivinen. Vähän sama juttu uutisten kanssa. Hyvissä uutisissa kun on aina se vaara, että joku tulee kateelliseksi.
- 31
Mä oon onnellinen, nelikymppinen, perheellinen, asun ulkomailla ja mulla on oma yritys. Olen kyllä perusonnellinen ihminen olin onnellinen pennittömänä sinkkunakin.
Käyn AV:lla noin kerran vuodessa tsekkaamassa mitä koti-Suomessa puhutaan, yleensä silloin kun töissä on hiljainen kausi ja mies ja lapset on poissa.
Olen. En kanna maailman tuskaa harteillani sen paremmin palstaa luettuani kuin uutisia katsottuanikaan.