Lue keskustelun säännöt.
Järkyttävän itsekkäät lapsettomat? Luin just kirjan "ei kenenkään äiti", jossa
03.09.2016 |
monta naista ja miestä kertoo oman lapsettomuustarinansa..
Jos kirjan tarkoitus oli lisätä ymmärrystä lapsettomia kohtaan, niin huti tuli ainakin mun kohdalla.
Järkyttäviä minäminäminä-tekstejä...Uhmaikään taantuneita oman pillunsa ja siittiöidensä ympärillä pyöriviä reppanoita, jotaka ei vaan kestä sitä, ettei kaikki voi saada biolog.lasta?
Oma 10-vuotiaanikin on empaattisempi kuin nuo kirjoittajat.
Voi hyvä luoja miten kaukana pysyn lapsettomista täst'lähin..
Kommentit (47)
Hei,
ja kiitos viimeisestä. VELA - provoilua ei ollutkaan näkynyt moneen päivään. Onneksi korjasit asian ja toit meille mahdollisuuden riidellä myös tästä aiheesta av-palstalla.
t. lukija
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ystävissäni ja sukulaisissani on sekä lapsellisia että lapsettomia. En ole huomannut mitään eroa näiden kahden ryhmän välillä käyttäytymisessä tai elämässä ylipäätään. Itse olen äiti, mutta ihan yhtä paljon tutuissani on naisia, joilla ei ole lapsia kuin joilla on. Samoin miehissä. Kertokaapa, millaisia eroja te olette huomanneet, jos olette.
Mulla on sukulainen nk.vela, oli jo 14-v sitä mieltä, että inhoaa vanhuksia ja käyttäytyi sen mukaan. Nyt on jo ikää sen verran, että aika yksin on kun muut ovat perheytyneet. Vanhuksetkin kiinnostavat (sattuneista syistä).
Vierailija kirjoitti:
Mä ymmärrän sua ap.
En ole itsekään ikinä ymmärtänyt sitä että se pettymys ja ikävä kohtalo muuntuu haluksi satuttaa toisia tai toivoa muille pahaa. :(
Kyllä mielestäni siinä menee jotain pieleen kun ihminen antaa itsensä ajatella jotain noin kamalaa kuin esim. toisten lasten kuolema tai raskaana olevien mahan potkiminen.
Joo, sellainen ajatus voi syntyä, mutta antaako sen jatkua vai ei...
Siis mitä nyt vittua? Ajatukset on ajatuksia. Eri asia lähteekö tuollaista oikeasti toteuttamaan! Jos kaikki on mennyt sinulla putkeen niin vaikea kai se on ymmärtää meitä joilla se mieli voi hetkittäin mustua katkeruudesta. Siis paino sanalla hetkittäin. Ne tunteet tulee ja menee ja normaali ihminen ei niiden mukaan silti toimi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma 10-vuotiaanikin on empaattisempi kuin nuo kirjoittajat.
Voi hyvä luoja miten kaukana pysyn lapsettomista täst'lähin..Jooh, eli jos oma nykyinen 10-vuotiaasi sitten aikanaan ei saa tai halua lasta, niin se on sitten välit poikki siihen kunnes sillä on tuoda muksu näytille, vai?
Tuliko yhtään mieleesi, että meitä lapsettomiakin on monenlaisia? En minä ainakaan halua kenenkään raskaana olevan mahaa potkia, ja ihan mielelläni suon sen että maksamistani veroista kustannetaan päivähoitoa, peruskoulua ym. lapsista aiheutuvia menoja.
Ja siinä yksi (tahallisen) väärinymmärtämisen maailmanmestari...
Kysynpä vaan, oletko itse lukenut tuon kirjan? Allekirjoitatko ne kirjoitukset siinä (niitä oli paljon, mutta suuntaviivat hyvin samat jokaisella)?
Jos tuo tän kyseisen kirjan maalaama todellisuus lapsettomista on se (ainakin keskimääräinen?) todellisuus, niin onhan tuo nyt.. anteeksi vain mutta ihan vitun ankeaa. Kamalaa katkeruutta. Kuka haluaa tuollaista ihmistä lähelleen?
ap
En ole lukenut kirjaa, mutta tiedän itse, millaista on olla lapseton. Ihan riippumatta siitä, millaisia tarinoita siinä kirjassa on. Sihen eivät ole kaikki lapsettomat käyneet avautumassa.
Kuten sanoin, en halua potkia raskaana olevia mahaan, maksan veroistani mielelläni lapsista aiheutuvia kuluja. Lisään vielä että töissä ymmärrän että lapsiperhe haluaa lomailla yhdessä ja olen siksi valmis joustamaan omissa loma-ajoissani. Kun tuttu YH on kovassa kuumeessa, käyn hoitamassa kauppa-asiat ja jään leikittämään lapsia niin että äiti saa hetken levätä.
Mitä vielä pitäisi?
Et ole yksin ap, luin myös hiljattain kyseisen kirjan ja pahaa teki. Ajattelin että pystyisin jotenkin ymmärtämään paremmin erästä sukulaista joka kärsii lapsettomuudesta, valitettavasti kävi päinvastoin ja nyt vaan mietin ajatteleeko hänkin noin rumasti.
Itseäni järkytti sijoituslapsen äitinä lähinnä se että sijoituslapset oli se viimeinen vaihtoehto, ei-toivottu sellainen, ei kelpaisi. Että lapsi ei olisi eikä tuntuisi omalle. Tuli huono olo :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma 10-vuotiaanikin on empaattisempi kuin nuo kirjoittajat.
Voi hyvä luoja miten kaukana pysyn lapsettomista täst'lähin..Jooh, eli jos oma nykyinen 10-vuotiaasi sitten aikanaan ei saa tai halua lasta, niin se on sitten välit poikki siihen kunnes sillä on tuoda muksu näytille, vai?
Tuliko yhtään mieleesi, että meitä lapsettomiakin on monenlaisia? En minä ainakaan halua kenenkään raskaana olevan mahaa potkia, ja ihan mielelläni suon sen että maksamistani veroista kustannetaan päivähoitoa, peruskoulua ym. lapsista aiheutuvia menoja.
Ja siinä yksi (tahallisen) väärinymmärtämisen maailmanmestari...
Kysynpä vaan, oletko itse lukenut tuon kirjan? Allekirjoitatko ne kirjoitukset siinä (niitä oli paljon, mutta suuntaviivat hyvin samat jokaisella)?
Jos tuo tän kyseisen kirjan maalaama todellisuus lapsettomista on se (ainakin keskimääräinen?) todellisuus, niin onhan tuo nyt.. anteeksi vain mutta ihan vitun ankeaa. Kamalaa katkeruutta. Kuka haluaa tuollaista ihmistä lähelleen?
ap
En ole lukenut kirjaa, mutta tiedän itse, millaista on olla lapseton. Ihan riippumatta siitä, millaisia tarinoita siinä kirjassa on. Sihen eivät ole kaikki lapsettomat käyneet avautumassa.
Kuten sanoin, en halua potkia raskaana olevia mahaan, maksan veroistani mielelläni lapsista aiheutuvia kuluja. Lisään vielä että töissä ymmärrän että lapsiperhe haluaa lomailla yhdessä ja olen siksi valmis joustamaan omissa loma-ajoissani. Kun tuttu YH on kovassa kuumeessa, käyn hoitamassa kauppa-asiat ja jään leikittämään lapsia niin että äiti saa hetken levätä.
Mitä vielä pitäisi?
Ei mitään. Ja itseasiassa voisit luopua jo noista nykyisistäkin joustoista ja avunannoista. Tässäkin ketjussa sen näkee miten äiti-ihmisiltä saa muut vaan paskat niskaan kun pitäisi olla koko ajan kersoineen se maailman napa.
Itse pidän lapsista, mutta en halua hankkia niitä itse. En koe pystyväni olemaan tarpeeksi hyvä äiti ja elää samalla unelmoimaani elämää. Se että olet periaatteessa 24/7 kiinni johonkin pieneen ihmiseen ei tunnu hyvältä ja se on ok. Muut voi saada lapsia ja oon ilonen niiden puolesta ja leikin mielelläni lasten kanssa päivän tai pari. Mutta sitten haluan oman kodin rauhaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lukenut kirjan. Minä en noita mahojen potkimisia ja katkeruutta osannut noin kirjaimellisesti ottaa. Kirjoittajat olivat riipivän rehellisiä ja veikkaan, että tarinat oli kerrottu myös terapeuttisessa mielessä, vrt. Äitiyden kielletyt tunteet.
Jos lapseton toivoo raskaana oleville pahaa (ja huom! se ei tarkoita, että oikeasti tekisi pahaa), asia varmaan pelottaa, hävettää ja ahdistaa itseä. Samoin tuntevien voi olla hyvä lukea, että muillakin näitä tunteita on. Se auttanee käsittelemään katkeruutta.
Joillekuille ei kirjojen lukeminen sovi ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en halua lapsia, eikä ole edes suunnitelmissa, ihan terveydellisistä syistä. Mutta en kuitenkaan ole sellainen, katkera ämmä joka haluaisi potkia raskaanaolevia naisia vatsaan keskenmeno mielessä, tuo menee yli ymmärryksen.. o_O'.
Ihan vapaasti kaikki saa lisääntyä niin paljon kun vain jaksaa, ei se minusta mitenkään pois ole, hyvä vain jos tykkää lapsista niin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Ystävissäni ja sukulaisissani on sekä lapsellisia että lapsettomia. En ole huomannut mitään eroa näiden kahden ryhmän välillä käyttäytymisessä tai elämässä ylipäätään. Itse olen äiti, mutta ihan yhtä paljon tutuissani on naisia, joilla ei ole lapsia kuin joilla on. Samoin miehissä. Kertokaapa, millaisia eroja te olette huomanneet, jos olette.
Olen huomannut seuraavanlaisia eroja ilmeisten,kuten ajankäyttö, lisäksi :
Lapsettomilla ei ole syvällistä käsitystä millaista on olla niin sidottu ja vastuussa jostakusta. Ovat jotenkin rennompia ja luottavaisen oloisia. Lapselliset ovat yleensä empaattisia ja auttavaisempia ja jotenkin ehkä vähän armollisempia joissakin asioissa, kuten ulkonäkö, ruuan hienous. (nämä ovat yleistyksiä nyt ja omia havaintoja, Huom!)
Lapselliset ei yleensä heitä tietynlaista läppää esim. aborteista tai siitä, että joku lapsi olisi ruma. Ei sillä, että moni lapsetonkaan viljelisi mautonta huumoria, mutta jotkut asiat ovat lapsellisilla "pyhiä" eri tavalla, kun oma kokemus niistä on herkkä.
Joillain monilapsisilla on vähän pää pensaassa tietyllä tapaa, koska aika ja energia ei riitä kuin lapsista ja töistä huolehtimiseen. He eivät osoita kiihkeää kiinnostusta vaikkapa poliittisiin asioihin tai yleissivistykseen, koska ykkösenä prioriteeteissa on luonnollisesti aina oma perhe, eikä kukaan ehdi kaikkea jaksaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitatko että naiset, jotka hirveästi haluavat biologisen lapsen, mutta eivät sitä onnistu saamaan, ovat itsekkäitä? Mutta että, jos taas onnistuvat saamaan sellaisen muttuvat heti epäitsekkäiksi?
Siis jos sinä et olisikaan onnistunut saamaan lasta, olisit samanlainen itsekäs p*ska? Vai uskotko ettet muka olisi katkeroitunut ja muuttunut itsekkääksi? Sulla oli siis joku altruistinen tarkoitus hankkia lapsesi alunperin?? Mikähän se oli?
No enpä itsekään tullut raskaaksi heti sillä aikataululla, kun oli suunniteltu.
Mutta ei silti tullut mieleenkään hylätä raskaana olevia/lapsia saaneita ystäviä, haluta keskenmenoa vieraille, potkia toistn raskausmahoja, käyttää tuhansia ja taas tuhansia siihen, että tulisi raskaaksi jos niin ei olisi mun kohdalla tarkoitettu.
Anteeksi nyt vaan, mutta minä järkytyin tuon kirjan kirjoituksista... Se mulle suotakoon? Oli siinäkin pari poikkeusta, mutta esim joku ns. uskismies kirjoitti ihan hirveää tekstiä.. En tajua miten kukaan kehtaa omalla nimellään vielä? Syyttömiä muut heidän kyvyttömyyteensä ovat.
ap
Mua ei kyllä yhtään ihmetytä jos joku uskis on henkilökohtaisen elämänsä eettisten kysymysten äärellä keskimääräistä karseampi.
Etiikka on asia johon täytyy käyttää aikaa, omaa ajatustyötä ja omaatuntoa. Osa uskovaisistakin käyttää uskontoaan lähinnä henkilökohtaisen etiikkansa rakennuspohjana, mutta sitten on noita reppanoita jotka luulevat että Isosta Kirjasta se kaikki poimitaan suoraan, ja täts it.
Mutta takaisin asiaan: mikä on kirjan nimi? Alkaa kiinnostaa, moeaalinen raivo on suosikkiharrastukseni :D
Itse olen järkyttävän itsekäs lapsellinen, lapsen äiti. Halusin lapsen, ja onnekseni sen sain. Muuten olisin varmasti tullut toisella tavalla järkyttävän itsekkääksi, jos tuo elämäni tärkein asia ei olisi onnistunut. Tai siis lapsen biologisuus ei ollut lapsen saamisessa ja hänen kanssaan olennaista, mutta omalla kohdallani se oli helpointa. En tiedä olisinko täyttänyt adoptioon tarvittavia kriteereitä. En tiedä mitään niin itsekästä kuin haluta lapsi, koska kellään meistä ei ole varmuutta, voimmeko antaa lapselle sen kaiken mitä hän hyvälle kasvulleen tarvitsee, jokainen meistä kun voi kuolla koska tahansa, eikä sen suurempaa traumaa lapselleen voi tuottaa (no okei, pahoinpitely tms. on sekin erittäin paha).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitatko että naiset, jotka hirveästi haluavat biologisen lapsen, mutta eivät sitä onnistu saamaan, ovat itsekkäitä? Mutta että, jos taas onnistuvat saamaan sellaisen muttuvat heti epäitsekkäiksi?
Siis jos sinä et olisikaan onnistunut saamaan lasta, olisit samanlainen itsekäs p*ska? Vai uskotko ettet muka olisi katkeroitunut ja muuttunut itsekkääksi? Sulla oli siis joku altruistinen tarkoitus hankkia lapsesi alunperin?? Mikähän se oli?
No enpä itsekään tullut raskaaksi heti sillä aikataululla, kun oli suunniteltu.
Mutta ei silti tullut mieleenkään hylätä raskaana olevia/lapsia saaneita ystäviä, haluta keskenmenoa vieraille, potkia toistn raskausmahoja, käyttää tuhansia ja taas tuhansia siihen, että tulisi raskaaksi jos niin ei olisi mun kohdalla tarkoitettu.
Anteeksi nyt vaan, mutta minä järkytyin tuon kirjan kirjoituksista... Se mulle suotakoon? Oli siinäkin pari poikkeusta, mutta esim joku ns. uskismies kirjoitti ihan hirveää tekstiä.. En tajua miten kukaan kehtaa omalla nimellään vielä? Syyttömiä muut heidän kyvyttömyyteensä ovat.
ap
Mua ei kyllä yhtään ihmetytä jos joku uskis on henkilökohtaisen elämänsä eettisten kysymysten äärellä keskimääräistä karseampi.
Etiikka on asia johon täytyy käyttää aikaa, omaa ajatustyötä ja omaatuntoa. Osa uskovaisistakin käyttää uskontoaan lähinnä henkilökohtaisen etiikkansa rakennuspohjana, mutta sitten on noita reppanoita jotka luulevat että Isosta Kirjasta se kaikki poimitaan suoraan, ja täts it.
Mutta takaisin asiaan: mikä on kirjan nimi? Alkaa kiinnostaa, moeaalinen raivo on suosikkiharrastukseni :D
kirjan nimi tais tulla jo ap:n avauksessa.
ja järkytti se kirja minuakin, vaikka lapseton oon itsekin, en oo ajatellu ikinä noin "tuhmia" kuin osa kirjan kirjoittajista.
siinä kirjassa kirjoitti myös mm satu taiveaho :)
En ole kyseistä kirjaa lukenut, mutta kuulemani mukaan ja tämän viestiketjun perusteella voisin epäillä sen palvelevan tarkoitustaan parhaiten vertaistukevana kirjana. Ehkä lapsettomuuden ymmärtämiseen pitäisi olla ihan omat opuksensa.
En myöskään usko, että kirjoittajat ajattelevat oikeasti toteuttavansa tuota vatsaan potkimista. Minun korvaani tuo kuulostaa enemmänkin ajatukselta, joka pelästyttää myös ajattelijan itsensä.
Omasta taustastani: Olen lapsettomuudesta kärsivä ja kuolleen vauvan äiti. En osaa sanoin kuvailla sitä, miten raastavaa oli nähdä raskaana olevia ja pieniä vauvoja, kun oman vauvan menettämisestä oli kulunut vain vähän aikaa. Kaupassa oli pakko käydä, ja siellä näitä molempia kohtasi valitettavan usein (onhan muidenkin pakko käydä kaupassa). Kun vaikkapa raskaana oleva nainen tuli vastaan, alkoi pääni sisällä voimakas tunnemyrsky. Jotta en romahtanut keskelle kauppaa, oli pakko kehittää selviytymiskeinoja noihin tilanteisiin. Joskus oli pakko lipsauttaa mieleen ruma ajatus, ja haistattaa paskat pääni sisällä sille viattomalle raskaana olevalle. Tällainen ajatus hävetti minua suunnattomasti, en todellakaan toivonut kenellekään mitään pahaa. Mutta ajan kanssa opin hyväksymään sen - pienellä rumalla ajatuksella pystyin pitämään itkun sisälläni ja selviydyin jotenkin kauppareissun loppuun asti. Kotona oli taas turvallista itkeä.
Nykyään pystyn taas kohtaamaan raskaana olevat neutraalimmin, vaikka edelleen vatsojen ja vauvojen katselu pistää mielen haikeaksi. Ehkä joskus minä olen se, jonka isoa vatsaa katsotaan vihaisesti ja jolle toivotaan pään sisällä pahaa. Se on ihan ok, tiedän itse miten hirveältä sellaiset ajatukset voivat ajattelijastaan tuntua.
Vierailija kirjoitti:
Ei mulla ollut mitään ennakkoasennetta, tai jos olikin, niin positiivinen. Nuo tekstit taas hyökyi päälle niin suurta negatiivisuutta, katkeruutta ja pahaa oloa, että vaikeaa teki lukea. Aivan sairasta settiä osalla, tyyliin sairas halu potkia vastaan tulevia raskaita naisia mahaan.. YÄK. ap
Tuo viimeisin kyllä on sairasta. Sekin pointti tässä asiassa on, että se potkimis-himoinen ei voi tietää kuinka rankkojen hoitojen kautta sekin lapsi on alkunsa saanut, kun on vain minä ja Minun Tärkeä Elämäni. Empatiakyky tuntuu kadonneen monelta tahattomasti lapsettomalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma 10-vuotiaanikin on empaattisempi kuin nuo kirjoittajat.
Voi hyvä luoja miten kaukana pysyn lapsettomista täst'lähin..Jooh, eli jos oma nykyinen 10-vuotiaasi sitten aikanaan ei saa tai halua lasta, niin se on sitten välit poikki siihen kunnes sillä on tuoda muksu näytille, vai?
Tuliko yhtään mieleesi, että meitä lapsettomiakin on monenlaisia? En minä ainakaan halua kenenkään raskaana olevan mahaa potkia, ja ihan mielelläni suon sen että maksamistani veroista kustannetaan päivähoitoa, peruskoulua ym. lapsista aiheutuvia menoja.
Ja siinä yksi (tahallisen) väärinymmärtämisen maailmanmestari...
Kysynpä vaan, oletko itse lukenut tuon kirjan? Allekirjoitatko ne kirjoitukset siinä (niitä oli paljon, mutta suuntaviivat hyvin samat jokaisella)?
Jos tuo tän kyseisen kirjan maalaama todellisuus lapsettomista on se (ainakin keskimääräinen?) todellisuus, niin onhan tuo nyt.. anteeksi vain mutta ihan vitun ankeaa. Kamalaa katkeruutta. Kuka haluaa tuollaista ihmistä lähelleen?
ap
En ole lukenut kirjaa, mutta tiedän itse, millaista on olla lapseton. Ihan riippumatta siitä, millaisia tarinoita siinä kirjassa on. Sihen eivät ole kaikki lapsettomat käyneet avautumassa.
Kuten sanoin, en halua potkia raskaana olevia mahaan, maksan veroistani mielelläni lapsista aiheutuvia kuluja. Lisään vielä että töissä ymmärrän että lapsiperhe haluaa lomailla yhdessä ja olen siksi valmis joustamaan omissa loma-ajoissani. Kun tuttu YH on kovassa kuumeessa, käyn hoitamassa kauppa-asiat ja jään leikittämään lapsia niin että äiti saa hetken levätä.
Mitä vielä pitäisi?
Ei mitään. Ja itseasiassa voisit luopua jo noista nykyisistäkin joustoista ja avunannoista. Tässäkin ketjussa sen näkee miten äiti-ihmisiltä saa muut vaan paskat niskaan kun pitäisi olla koko ajan kersoineen se maailman napa.
Ei se niiden lasten vika ole, jos niiden äiti on vähän rajoittunut. Enkä minä lapsille mitään pahaa halua.
Kirjassa mainittujen henkilöiden perusteella teet analyysin kaikista lapsettomista? Nerokasta!
Toivon, ettei lahjakkuutesi periydy lapsellesi.
Vierailija kirjoitti:
En ole kyseistä kirjaa lukenut, mutta kuulemani mukaan ja tämän viestiketjun perusteella voisin epäillä sen palvelevan tarkoitustaan parhaiten vertaistukevana kirjana. Ehkä lapsettomuuden ymmärtämiseen pitäisi olla ihan omat opuksensa.
En myöskään usko, että kirjoittajat ajattelevat oikeasti toteuttavansa tuota vatsaan potkimista. Minun korvaani tuo kuulostaa enemmänkin ajatukselta, joka pelästyttää myös ajattelijan itsensä.
Omasta taustastani: Olen lapsettomuudesta kärsivä ja kuolleen vauvan äiti. En osaa sanoin kuvailla sitä, miten raastavaa oli nähdä raskaana olevia ja pieniä vauvoja, kun oman vauvan menettämisestä oli kulunut vain vähän aikaa. Kaupassa oli pakko käydä, ja siellä näitä molempia kohtasi valitettavan usein (onhan muidenkin pakko käydä kaupassa). Kun vaikkapa raskaana oleva nainen tuli vastaan, alkoi pääni sisällä voimakas tunnemyrsky. Jotta en romahtanut keskelle kauppaa, oli pakko kehittää selviytymiskeinoja noihin tilanteisiin. Joskus oli pakko lipsauttaa mieleen ruma ajatus, ja haistattaa paskat pääni sisällä sille viattomalle raskaana olevalle. Tällainen ajatus hävetti minua suunnattomasti, en todellakaan toivonut kenellekään mitään pahaa. Mutta ajan kanssa opin hyväksymään sen - pienellä rumalla ajatuksella pystyin pitämään itkun sisälläni ja selviydyin jotenkin kauppareissun loppuun asti. Kotona oli taas turvallista itkeä.
Nykyään pystyn taas kohtaamaan raskaana olevat neutraalimmin, vaikka edelleen vatsojen ja vauvojen katselu pistää mielen haikeaksi. Ehkä joskus minä olen se, jonka isoa vatsaa katsotaan vihaisesti ja jolle toivotaan pään sisällä pahaa. Se on ihan ok, tiedän itse miten hirveältä sellaiset ajatukset voivat ajattelijastaan tuntua.
Kiitos. Tämä oli ensimmäinen kommentti, joka saattoi nuo ajatukset ja niiden alkuperän jotenkin ymmärrettävämmiksi. Olen pahoillani menetyksestäsi. :/
Suomenkieleen tarvittaisiin sana joka erottaa tarkoituksella lapsettomat ja ilman omaa haluaan-lapsettomat. Väärin kuvata näitä molempia sanalla "lapseton". Jälkimmäinen ryhmä tarvitsisi oman termin, luokaa sellainen.