Poskiontelotulehduksesta tietävät: liman valuminen nieluun merkki paranemisesta?
Toivuin sitkeästä ja räkäisestä flunssasta elokuun alkupuolella, mutta jonkin ajan kuluttua aloin saada poskiontelotulehduksen oireita (poskikipu/-paine, hampaiden arkuus jne). Tukkoisuutta tai räkäisyyttä ei juurikaan enää ollut. Odottelin viikon, jos tulehdus olisi mennyt itsellään ohi, mutta viikon kuluttua nousi pieni kuume ja tulin yskäiseksi. Menin lääkäriin, lääkäri arvioi ultraäänilaitteen ja oireiden perusteella, että kyse on tosiaan poskiontelotulehduksesta, ja antoi viikon antibioottikuurin.
Muutaman päivän antibioottikuurin jälkeen kuume laski ja kipu alkoi hellittää. Kipu ei kuitenkaan loppunut kokonaan, joten hankin 5. päivänä sarvikuonokannun ja aloin huuhtelemaan sillä nenää n. 5 kertaa päivässä. Jonkin verran räkää alkoi irrota, siihen asti ei ollut nenä tuntunut lainkaan tukkoisilta, mutta poskionteloissa tuntui painetta ja kipua. Antibioottikuuri loppui muutama päivä sitten, eikä kipu ole vieläkään kunnolla hellittänyt. Eilen oli pikkuisen kuumettakin. Tänä aamuna herätessäni kurkkuni oli ensimmäistä kertaa hyvin kipeä. Tuntuu siltä, kuin nieluun valuisi jatkuvasti jotain. Voisiko tämä olla merkki paranemisesta? Ehkä se tavara vihdoin lähtee niistä onteloista liikkeelle? Vai onko toisenlaisia kokemuksia, että vointi olisi tällaisen jälkeen vain huonontunut? Kauanko tarkkailisitte tilannetta ennen lääkäriin menoa? Uusi antibioottikuuri tai punkteeraus ei houkuttele, mutta tietysti jos pakko on, niin ei voi mitään.
Sitten vielä kysymys: lämmin haude poskilla tuntuu itselläni vievän kaiken kivun pois. Olen kuullut, että se voisi myös tehdä onteloiden sisäisestä limasta juoksevampaa, mutta toisaalta olen kuullut, että lämmin voi turvottaa limakalvoja ja lisätä bakteerikasvua. Tietääkö joku, onko se pahasta vai ei? En ole kovin paljoa uskaltanut hautoa, vaikka helpotuksen se tuntuukin tuovan.
Kommentit (4)
Sinne nieluun valuu kamaa koska siellä onteloissa on vielä limaa. Antibioottikuuri ei ehkä tehonnut ja tarvitset ehkä uuden ja tehokkaamman. Nenäkannu on hyvä apu mutta toi 5 x päivässä on aika paljon, liiallinen huuhteleminen voi myös ärsyttää limakalvoja turhaan - tavallaan rassaat sitä ärtynyttä kudosta koko ajan ja voi olla että se vaan lisää limaneritystä. Koita vähän vähentää, esim aamuisin ja iltaisin?
Mulle tulee herkästi poskiontelontulehduksia ja parhaiten auttaa Duact-niminen reseptilääke joka avaa röörit, ja kortisonia sisältävä nenäsuihke. Joskus selviän pelkästään näillä enkä tarvitse antibioottikuuria. Nenäkannua käytän myös, paras tapa on laittaa ensin nenäsuihke joka avaa umpeen turvonneet tiehyet (ihan joku käsikauppa-Nasolinkin auttaa), odottaa vähän aikaa että pahin tukkoisuus hellittää ja sitten tehdä huuhtelu. Joskus käytän antihistamiineja avaamaan röörejä.
Eihän se kannu poskionteloon asti yllä!
Vierailija kirjoitti:
Eihän se kannu poskionteloon asti yllä!
Vanha ketju, mutta kommentoin silti, että minulla huuhtelukannu on vähentänyt antibioottikuurien määrää tosi paljon. Saan oikeastaan joka flunssasta poskiontelotulehduksen, mutta kun sitkeästi käytän kannua 3-4 kertaa päivässä, alkaa se pikku hiljaa auttaa. Kyllä sitä suolavettä ilmeisesti sen verran valuu poskionteloonkin, että se häiritsee bakteerien mellastamista. Mikään pikakonsti tuo ei ole, siihen paranemiseen menee minulla kauemmin kuin lääkekuurilla, mutta en tietysti halua syödä lääkkeitä yhtään enempää kuin on pakko. Toki sanotaan, että poskiontelotulehdus paranee ilman lääkkeitäkin, mutta kyllä se minun tapauksessani tosi vaikeaa on, kokeiltu on.
Nostoyritystä :)