Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

tärkeimmän ihmisen kuolema

epätoivoinen
03.09.2016 |

Menetin viime viikolla läheisimmän ihmiseni. Hän oli mummini ja kuinka oudolta tuntuukaan että hän oli läheisin ihmiseni hän todellakin oli. Olen vasta 12, ja olisin halunnut että hän olisi pysynyt täällä vielä pidempään. Hän oli kaikista ihmisistä epäitsekkäin ketä olen tavannut. Olin hänelle aina yötä ja hän kävi meillä joka päivä. Nyt en nää häntä enää KOSKAAN. Itken vieläkin joka päivä ja toivoisin että näkisin hänet taivaassa. Mutta se ei ole mahdollista sillä jos kuolen mummona sittenhän olen samanikäinen kun hän? Voi kun hän olisi vielä elossa. Loppuuko kaipaus koskaan?

Kommentit (13)

Vierailija
1/13 |
03.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä se haittaa, jos kuolet vanhana ja olet samanikäinen kuin hän?

Sitäpaitsi luulen, että taivaassa ei ole varsinaisesti jonkin ikäinen.

Vierailija
2/13 |
03.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ajattele, että olet saanut hienon lahjan kun sait varttua sinulle niin tärkeän ihmisen kanssa. Muistot ovat sinulla nyt voimana, niitä ei kukaan voi viedä pois. Vaikka menetys on suuri, voit ajatella että mummosi kulkee mukanasi tästä eteenpäin, sillä hän on muistoissasi, ajatuksissasi ja sydämessäsi läsnä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/13 |
03.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Porvoolainen kirjoittaa hyvin 12-vuotiaaksi.

Vierailija
4/13 |
03.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos ihanasta kommentista! Mutta tuntuu niin oudolta kun hän ei enää ole täällä eikä ikinä tule enää olemaankaan.

Vierailija
5/13 |
03.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä menetin aika nuorena äitini. Ikävä on vieläkin, vaikka siitä on kymmenen vuotta. Surun kanssa on kuitenkin oppinut elämään. Välillä, kun täälläkin luen, miten ilkeitä äitejä joillain on, yritän ajatella niin, että minulla kuitenkin oli maailman ihanin äiti edes jonkin aikaa. Joillain ei ole ollenkaan. Se on voimavarani.

Vierailija
6/13 |
03.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos paljon kyllä näistä tulee paremmalle mielelle! Ja joo mietin itsekkin että maailman ihanin mummi oli ja aijon olla samanlainen ihminen kun hän oli :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/13 |
03.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuvitteleeko joku kirjoittajan olevan 12?

Vierailija
8/13 |
03.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen 12! Jos luulet että kerjään huomiota siitä vaan! Ärsyttävää tollaset ihmiset ei tiedä mun elämästä yhtään mitään! Voin kyllä todistaa ikäni jos sitä haluat

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/13 |
03.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaipa kuolemaan pikku hiljaa tottuu

Vierailija
10/13 |
03.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap taitaa tosiaan olla aikuinen, joka on menettänyt mummonsa. Itse olen 48v ja isovanhemmat, isä, äiti ja isoveli on jo mullan alla. Kyllä mullekin tulee välillä sellanen itkupotkuraivari fiilis: Tulkaa takasin, mää oon vielä pieni ja tarvin tukee, turvaa, neuvoja ja rakkautta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/13 |
03.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hirveetä ku ootte jotku ilkeitä tulkaa sähköpostiin enni.pieteri@gmail.com jos haluatte todisteita ja okei pitäkää mua sitte aikuisena ihansama mutta ootte tosi ilkeitä

Vierailija
12/13 |
03.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Porvoolainen kirjoittaa hyvin 12-vuotiaaksi.

Painu jo helvettiin täältä jankkaamasta tuota samaa sontaa, olet palstan yksi kirkkaasti rasittavimpia tyyppejä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/13 |
03.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hirveetä ku ootte jotku ilkeitä tulkaa sähköpostiin enni.pieteri@gmail.com jos haluatte todisteita ja okei pitäkää mua sitte aikuisena ihansama mutta ootte tosi ilkeitä

Älä välitä näistä palstan idiooteista tyypeistä, ovat jääneet henkisesti lapsen tasolle, nämä heidän typerät puheensa kannattaa antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Otan osaa suruusi :( Ikävä että menetit itsellesi tärkeän ihmisen. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin niin aika auttaa siihen suruun, se alkaa pikkuhiljaa helpottamaan mutta ei ne muistot koskaan häviä eikä niiden tarvitsekaan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi yksi kahdeksan