Mies halusi ennen lapsia, nyt ei haluakaan...

Meillä kävi toisinpäin. Eli vaimo rupesi epäröimään ja lapset jäivät hankkimatta. Nyt katuu ja suree asiaa kovasti kuten minäkin.

Vierailija kirjoitti:

Ollaan oltu naimisissa kohta 10 vuotta. Suhteen alkuaikoina mies sanoi haluavansa ehdottomasti lapsia, "sitten kun meillä on raha-asiat kunnossa" (olimme molemmat opiskelijoita). Mies puhui vauvoista ja lapsista aika usein, ja siitä miten hyvä äiti olisin ym.

Nyt parina viime vuotena nuo puheet ovat loppuneet tyystin. Olen kuitenkin jo 33-vuotias, ja yritin keskustella aiheesta miehen kanssa. Kysyin, onko hänen mielensä muuttunut ja tajuaako hän, että jos haluamme lapsen, pitää aloittaminen alkaa NYT. Ja että alan olla niin vanha, että voi olla että yrittämälläkään ei ehdi enää edes sitä yhtä, saati useampaa. Mies vaan sanoi, että työ- ja rahatilanne on meillä niin epävarma, että ei uskalla edes ajatella asiaa. Omaa asuntoakaan ei vielä ole, vaan asumme vuokralla. Minulla vakituinen työpaikka, mies on työtön.

Nyt mieleeni hiipii ihan kamalia ajatuksia. Onko mies tullut siihen tulokseen, että en olisikaan hyvä äiti tai että hän ei haluakaan perhettä kanssani, haluaako hän ylipäätään enää olla yhdessä... Onko muut olleet samassa tilanteessa? Miten teidän kävi?

Mies haluaa tarjota jälkikasvulleen taloudellisesti hyvän ja stabiilin alustan.

Ja työttömänä kokee sen mahdottomaksi(koska se myös on sitä).

Ihan perusasioista ainakin näin miehen näkökulmasta ajatellen. En minäkään halua lapsia, jos joudun tarjoamaan niille samanlaisen lapsuuden kuin missä olen itse kasvanut.

Joo. Minun ex muutti mielensä kun olin 34. Rahatilanne oli yksi tekosyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan oltu naimisissa kohta 10 vuotta. Suhteen alkuaikoina mies sanoi haluavansa ehdottomasti lapsia, "sitten kun meillä on raha-asiat kunnossa" (olimme molemmat opiskelijoita). Mies puhui vauvoista ja lapsista aika usein, ja siitä miten hyvä äiti olisin ym.

Nyt parina viime vuotena nuo puheet ovat loppuneet tyystin. Olen kuitenkin jo 33-vuotias, ja yritin keskustella aiheesta miehen kanssa. Kysyin, onko hänen mielensä muuttunut ja tajuaako hän, että jos haluamme lapsen, pitää aloittaminen alkaa NYT. Ja että alan olla niin vanha, että voi olla että yrittämälläkään ei ehdi enää edes sitä yhtä, saati useampaa. Mies vaan sanoi, että työ- ja rahatilanne on meillä niin epävarma, että ei uskalla edes ajatella asiaa. Omaa asuntoakaan ei vielä ole, vaan asumme vuokralla. Minulla vakituinen työpaikka, mies on työtön.

Nyt mieleeni hiipii ihan kamalia ajatuksia. Onko mies tullut siihen tulokseen, että en olisikaan hyvä äiti tai että hän ei haluakaan perhettä kanssani, haluaako hän ylipäätään enää olla yhdessä... Onko muut olleet samassa tilanteessa? Miten teidän kävi?

Mies haluaa tarjota jälkikasvulleen taloudellisesti hyvän ja stabiilin alustan.

Ja työttömänä kokee sen mahdottomaksi(koska se myös on sitä).

Ihan perusasioista ainakin näin miehen näkökulmasta ajatellen. En minäkään halua lapsia, jos joudun tarjoamaan niille samanlaisen lapsuuden kuin missä olen itse kasvanut.

Aloittajalla on vakituinen työpaikka. Mies voi jäädä koti-isäksi ja hankkiutua työelämään myöhemmin. Yhden vakituisen työpaikan turvin perustetaan jatkuvasti perheitä.

Paha paikka! Sun on oltava nyt terveen itsekäs ja mietittävä mitä haluat. Karu totuus on, että miehellä on vielä 10-15 vuotta aikaa kerryttää varallisuutta ennen lasta. Sulla ei.

Jos pystyt elämään katkerotumatta miehelle ja sinulle on tärkeää olla juuri hänen kanssaan, jää. Jos et, lähde nyt.

Kylmää, mutta niin se vaan on. Eihän kukaan sano, että löydät nopeasti ihanan miehen, jonka kanssa saada lapsi. Mutta se on ehkä helpompi hyväksyä kuin se, että miehesi "pelasi" sinulta mahdollisuuden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan oltu naimisissa kohta 10 vuotta. Suhteen alkuaikoina mies sanoi haluavansa ehdottomasti lapsia, "sitten kun meillä on raha-asiat kunnossa" (olimme molemmat opiskelijoita). Mies puhui vauvoista ja lapsista aika usein, ja siitä miten hyvä äiti olisin ym.

Nyt parina viime vuotena nuo puheet ovat loppuneet tyystin. Olen kuitenkin jo 33-vuotias, ja yritin keskustella aiheesta miehen kanssa. Kysyin, onko hänen mielensä muuttunut ja tajuaako hän, että jos haluamme lapsen, pitää aloittaminen alkaa NYT. Ja että alan olla niin vanha, että voi olla että yrittämälläkään ei ehdi enää edes sitä yhtä, saati useampaa. Mies vaan sanoi, että työ- ja rahatilanne on meillä niin epävarma, että ei uskalla edes ajatella asiaa. Omaa asuntoakaan ei vielä ole, vaan asumme vuokralla. Minulla vakituinen työpaikka, mies on työtön.

Nyt mieleeni hiipii ihan kamalia ajatuksia. Onko mies tullut siihen tulokseen, että en olisikaan hyvä äiti tai että hän ei haluakaan perhettä kanssani, haluaako hän ylipäätään enää olla yhdessä... Onko muut olleet samassa tilanteessa? Miten teidän kävi?

Mies haluaa tarjota jälkikasvulleen taloudellisesti hyvän ja stabiilin alustan.

Ja työttömänä kokee sen mahdottomaksi(koska se myös on sitä).

Ihan perusasioista ainakin näin miehen näkökulmasta ajatellen. En minäkään halua lapsia, jos joudun tarjoamaan niille samanlaisen lapsuuden kuin missä olen itse kasvanut.

Aloittajalla on vakituinen työpaikka. Mies voi jäädä koti-isäksi ja hankkiutua työelämään myöhemmin. Yhden vakituisen työpaikan turvin perustetaan jatkuvasti perheitä.

Se että jotain tehdään, ei tee siitä toiminnasta järkevää.

Aloittajan mies vain, miettii asiaa puhtaasti talouden kannalta.

Ei ole sitä kliseistä sisäistä kelloa tikittämässä ja sumentamassa helppoja plus miinus laskuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan oltu naimisissa kohta 10 vuotta. Suhteen alkuaikoina mies sanoi haluavansa ehdottomasti lapsia, "sitten kun meillä on raha-asiat kunnossa" (olimme molemmat opiskelijoita). Mies puhui vauvoista ja lapsista aika usein, ja siitä miten hyvä äiti olisin ym.

Nyt parina viime vuotena nuo puheet ovat loppuneet tyystin. Olen kuitenkin jo 33-vuotias, ja yritin keskustella aiheesta miehen kanssa. Kysyin, onko hänen mielensä muuttunut ja tajuaako hän, että jos haluamme lapsen, pitää aloittaminen alkaa NYT. Ja että alan olla niin vanha, että voi olla että yrittämälläkään ei ehdi enää edes sitä yhtä, saati useampaa. Mies vaan sanoi, että työ- ja rahatilanne on meillä niin epävarma, että ei uskalla edes ajatella asiaa. Omaa asuntoakaan ei vielä ole, vaan asumme vuokralla. Minulla vakituinen työpaikka, mies on työtön.

Nyt mieleeni hiipii ihan kamalia ajatuksia. Onko mies tullut siihen tulokseen, että en olisikaan hyvä äiti tai että hän ei haluakaan perhettä kanssani, haluaako hän ylipäätään enää olla yhdessä... Onko muut olleet samassa tilanteessa? Miten teidän kävi?

Mies haluaa tarjota jälkikasvulleen taloudellisesti hyvän ja stabiilin alustan.

Ja työttömänä kokee sen mahdottomaksi(koska se myös on sitä).

Ihan perusasioista ainakin näin miehen näkökulmasta ajatellen. En minäkään halua lapsia, jos joudun tarjoamaan niille samanlaisen lapsuuden kuin missä olen itse kasvanut.

Aloittajalla on vakituinen työpaikka. Mies voi jäädä koti-isäksi ja hankkiutua työelämään myöhemmin. Yhden vakituisen työpaikan turvin perustetaan jatkuvasti perheitä.

Se että jotain tehdään, ei tee siitä toiminnasta järkevää.

Aloittajan mies vain, miettii asiaa puhtaasti talouden kannalta.

Ei ole sitä kliseistä sisäistä kelloa tikittämässä ja sumentamassa helppoja plus miinus laskuja.

Lastenhankintaa ei ole järkevää miettiä pelkästään talouden kannalta. Jos odotetaan täydellistä taloudellista tilannetta, menee helposti hedelmällinen aika ohi.

33-vuotiaana, jos lapsia haluaa, ei voi jäädä odottelemaan vakkaritöitä tms. Silloin on naisella jo aika kiire.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan oltu naimisissa kohta 10 vuotta. Suhteen alkuaikoina mies sanoi haluavansa ehdottomasti lapsia, "sitten kun meillä on raha-asiat kunnossa" (olimme molemmat opiskelijoita). Mies puhui vauvoista ja lapsista aika usein, ja siitä miten hyvä äiti olisin ym.

Nyt parina viime vuotena nuo puheet ovat loppuneet tyystin. Olen kuitenkin jo 33-vuotias, ja yritin keskustella aiheesta miehen kanssa. Kysyin, onko hänen mielensä muuttunut ja tajuaako hän, että jos haluamme lapsen, pitää aloittaminen alkaa NYT. Ja että alan olla niin vanha, että voi olla että yrittämälläkään ei ehdi enää edes sitä yhtä, saati useampaa. Mies vaan sanoi, että työ- ja rahatilanne on meillä niin epävarma, että ei uskalla edes ajatella asiaa. Omaa asuntoakaan ei vielä ole, vaan asumme vuokralla. Minulla vakituinen työpaikka, mies on työtön.

Nyt mieleeni hiipii ihan kamalia ajatuksia. Onko mies tullut siihen tulokseen, että en olisikaan hyvä äiti tai että hän ei haluakaan perhettä kanssani, haluaako hän ylipäätään enää olla yhdessä... Onko muut olleet samassa tilanteessa? Miten teidän kävi?

Mies haluaa tarjota jälkikasvulleen taloudellisesti hyvän ja stabiilin alustan.

Ja työttömänä kokee sen mahdottomaksi(koska se myös on sitä).

Ihan perusasioista ainakin näin miehen näkökulmasta ajatellen. En minäkään halua lapsia, jos joudun tarjoamaan niille samanlaisen lapsuuden kuin missä olen itse kasvanut.

Aloittajalla on vakituinen työpaikka. Mies voi jäädä koti-isäksi ja hankkiutua työelämään myöhemmin. Yhden vakituisen työpaikan turvin perustetaan jatkuvasti perheitä.

Se että jotain tehdään, ei tee siitä toiminnasta järkevää.

Aloittajan mies vain, miettii asiaa puhtaasti talouden kannalta.

Ei ole sitä kliseistä sisäistä kelloa tikittämässä ja sumentamassa helppoja plus miinus laskuja.

Lastenhankintaa ei ole järkevää miettiä pelkästään talouden kannalta. Jos odotetaan täydellistä taloudellista tilannetta, menee helposti hedelmällinen aika ohi.

Se talous olisi kuitenkin aina, syytä ottaa huomioon.

Ja mikäli se oma kumppani ei ole valmis lisääntymään talousasiat unohtamalla. Täytyy vain etsiä semmoinen tilalle ketä on.

Minä en ainakaan ole tietoisesti valmis, tarjoamaan mahdollisille lapsilleni "eioota".

Vaan haluan tarjota lapselle muutakin, kuin kasvatuksen, asunnon ja ruokaa.

Mutta tämä nyt on oma mielipiteeni ja se tulee saamaan todella paljon alapeukkuja naisilta "jotka pystyvät perseaukisinakin tarjoamaan kaiken"

Ja heille tiedoksi: Olen itsekin perseaukisen perheen kasvatti ja tiedän kyllä omakohtaisesti miten se jatkuva pula rahasta vaikuttaa elämiseen.

Ap, älä ainakaan jää tähän suhteeseen hiljaa odottelemaan, että milloin mies alkaa haluta lapsia. Olet ihan oikeassa siinä, että jos tiedät haluavasi lapsia, niin nyt on viimeistään järkevää aloittaa yrittäminen. Eli joko hyväksyt sen, että jäät/saatat jäädä lapsettomaksi tai sanot miehelle, että haluat aloittaa lasten yrittämisen vaikka nyt 6kk kuluttua, mies saa miettiä siihen saakka haluaako olla siinä mukana. Jos ei, niin sitten eroatte.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan oltu naimisissa kohta 10 vuotta. Suhteen alkuaikoina mies sanoi haluavansa ehdottomasti lapsia, "sitten kun meillä on raha-asiat kunnossa" (olimme molemmat opiskelijoita). Mies puhui vauvoista ja lapsista aika usein, ja siitä miten hyvä äiti olisin ym.

Nyt parina viime vuotena nuo puheet ovat loppuneet tyystin. Olen kuitenkin jo 33-vuotias, ja yritin keskustella aiheesta miehen kanssa. Kysyin, onko hänen mielensä muuttunut ja tajuaako hän, että jos haluamme lapsen, pitää aloittaminen alkaa NYT. Ja että alan olla niin vanha, että voi olla että yrittämälläkään ei ehdi enää edes sitä yhtä, saati useampaa. Mies vaan sanoi, että työ- ja rahatilanne on meillä niin epävarma, että ei uskalla edes ajatella asiaa. Omaa asuntoakaan ei vielä ole, vaan asumme vuokralla. Minulla vakituinen työpaikka, mies on työtön.

Nyt mieleeni hiipii ihan kamalia ajatuksia. Onko mies tullut siihen tulokseen, että en olisikaan hyvä äiti tai että hän ei haluakaan perhettä kanssani, haluaako hän ylipäätään enää olla yhdessä... Onko muut olleet samassa tilanteessa? Miten teidän kävi?

Mies haluaa tarjota jälkikasvulleen taloudellisesti hyvän ja stabiilin alustan.

Ja työttömänä kokee sen mahdottomaksi(koska se myös on sitä).

Ihan perusasioista ainakin näin miehen näkökulmasta ajatellen. En minäkään halua lapsia, jos joudun tarjoamaan niille samanlaisen lapsuuden kuin missä olen itse kasvanut.

Aloittajalla on vakituinen työpaikka. Mies voi jäädä koti-isäksi ja hankkiutua työelämään myöhemmin. Yhden vakituisen työpaikan turvin perustetaan jatkuvasti perheitä.

Vielä nykypäivänäkin tuntuu silti monella miehellä olevan se mielikuva, että juuri hänen kuuluu olla se perheen elättäjä, jos vain toinen vanhemmista käy töissä. Jostain syystä heillä ei antaisi itsetunto periksi "jäädä vaimon elätettäväksi".

Ap:n tapauksessa ottaisin huomioon, että mies on luultavasti huolissaan tulevaisuudesta, kun kaikki tietävät, mikä työttömien tilanne Suomessa tällä hetkellä on. Hän saattaa myös olla jopa masentunut, tai muuten voimaton työttömyydestä johtuen, minkä vuoksi perheen perustaminen ei suoraan sanottuna kiinnosta, kun työttömyys stressaa niin kovasti.

Voi itku. :/

Mä kävin sterilisaatiossa ja mies lähtikin seuraavana päivänä lätkimään vaikka asiassa ensin tukikin (ei yhteisiä lapsia).

Voisiko joku muuten kertoa tyhmälle, miksi ja miten se omistusasunto on jonkinlainen portti "parempaan" vanhemmuuteen? Kun se tuntuu olevan varsinkin miehillä must have ennen kuin lapsista voidaan edes keskustella.

ohis

Jos oikeasti haluat lapsia, niin sun täytyy miettiä että haluatko jäädä odottelemaan sitä että muuttuuko miehen mieli vai ei. Ei olisi ensimmäinen kerta kun lapset jää hankkimatta miehen takia, mutta sitten yhtäkkiä viisikymppisenä mies herääkin siihen että lapset oiskin ihan mukavia ja hommaa niitä uuden nuoremman naisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan oltu naimisissa kohta 10 vuotta. Suhteen alkuaikoina mies sanoi haluavansa ehdottomasti lapsia, "sitten kun meillä on raha-asiat kunnossa" (olimme molemmat opiskelijoita). Mies puhui vauvoista ja lapsista aika usein, ja siitä miten hyvä äiti olisin ym.

Nyt parina viime vuotena nuo puheet ovat loppuneet tyystin. Olen kuitenkin jo 33-vuotias, ja yritin keskustella aiheesta miehen kanssa. Kysyin, onko hänen mielensä muuttunut ja tajuaako hän, että jos haluamme lapsen, pitää aloittaminen alkaa NYT. Ja että alan olla niin vanha, että voi olla että yrittämälläkään ei ehdi enää edes sitä yhtä, saati useampaa. Mies vaan sanoi, että työ- ja rahatilanne on meillä niin epävarma, että ei uskalla edes ajatella asiaa. Omaa asuntoakaan ei vielä ole, vaan asumme vuokralla. Minulla vakituinen työpaikka, mies on työtön.

Nyt mieleeni hiipii ihan kamalia ajatuksia. Onko mies tullut siihen tulokseen, että en olisikaan hyvä äiti tai että hän ei haluakaan perhettä kanssani, haluaako hän ylipäätään enää olla yhdessä... Onko muut olleet samassa tilanteessa? Miten teidän kävi?

Mies haluaa tarjota jälkikasvulleen taloudellisesti hyvän ja stabiilin alustan.

Ja työttömänä kokee sen mahdottomaksi(koska se myös on sitä).

Ihan perusasioista ainakin näin miehen näkökulmasta ajatellen. En minäkään halua lapsia, jos joudun tarjoamaan niille samanlaisen lapsuuden kuin missä olen itse kasvanut.

Aloittajalla on vakituinen työpaikka. Mies voi jäädä koti-isäksi ja hankkiutua työelämään myöhemmin. Yhden vakituisen työpaikan turvin perustetaan jatkuvasti perheitä.

Se että jotain tehdään, ei tee siitä toiminnasta järkevää.

Aloittajan mies vain, miettii asiaa puhtaasti talouden kannalta.

Ei ole sitä kliseistä sisäistä kelloa tikittämässä ja sumentamassa helppoja plus miinus laskuja.

Lastenhankintaa ei ole järkevää miettiä pelkästään talouden kannalta. Jos odotetaan täydellistä taloudellista tilannetta, menee helposti hedelmällinen aika ohi.

Se talous olisi kuitenkin aina, syytä ottaa huomioon.

Ja mikäli se oma kumppani ei ole valmis lisääntymään talousasiat unohtamalla. Täytyy vain etsiä semmoinen tilalle ketä on.

Minä en ainakaan ole tietoisesti valmis, tarjoamaan mahdollisille lapsilleni "eioota".

Vaan haluan tarjota lapselle muutakin, kuin kasvatuksen, asunnon ja ruokaa.

Mutta tämä nyt on oma mielipiteeni ja se tulee saamaan todella paljon alapeukkuja naisilta "jotka pystyvät perseaukisinakin tarjoamaan kaiken"

Ja heille tiedoksi: Olen itsekin perseaukisen perheen kasvatti ja tiedän kyllä omakohtaisesti miten se jatkuva pula rahasta vaikuttaa elämiseen.

Tässä ei ole kuitenkaan mistään erityisen heikosta tilanteesta kyse, kun toinen on vakitöissä.

Minä voin tulla siittämään sinut!

T. Mietaan Jussi

Mies voi saada tai olla saamatta töitä. Sinulla on vakituinen työ, mies jää kotiin vauvan kanssa. Ei ole mikään maailmanloppu ja järkevällä suunnittelulla kyllä talouskin pysyy ihan kasassa jos tyydytte vain yhteen lapseen.

Minun ystäväni halusi aikoinaan ensin opiskella, sitten naimisiin, sitten taas opiskella, sitten työpaikan ja omakotitalon. Sai ne kaikki. Sen jälkeen oli valmis saamaan lapsia, ei saanut. Ikää jo liki 40.

Fiksu mies haluaa taloudellisesti turvatun lapsuuden lapselle tai ok elämän teille kahdelle. Voitte tarjota kodin sijaislapsille joskus myöhemmin. Jos haluat itse lapsia on sulla melko kiire vaihtaa miestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan oltu naimisissa kohta 10 vuotta. Suhteen alkuaikoina mies sanoi haluavansa ehdottomasti lapsia, "sitten kun meillä on raha-asiat kunnossa" (olimme molemmat opiskelijoita). Mies puhui vauvoista ja lapsista aika usein, ja siitä miten hyvä äiti olisin ym.

Nyt parina viime vuotena nuo puheet ovat loppuneet tyystin. Olen kuitenkin jo 33-vuotias, ja yritin keskustella aiheesta miehen kanssa. Kysyin, onko hänen mielensä muuttunut ja tajuaako hän, että jos haluamme lapsen, pitää aloittaminen alkaa NYT. Ja että alan olla niin vanha, että voi olla että yrittämälläkään ei ehdi enää edes sitä yhtä, saati useampaa. Mies vaan sanoi, että työ- ja rahatilanne on meillä niin epävarma, että ei uskalla edes ajatella asiaa. Omaa asuntoakaan ei vielä ole, vaan asumme vuokralla. Minulla vakituinen työpaikka, mies on työtön.

Nyt mieleeni hiipii ihan kamalia ajatuksia. Onko mies tullut siihen tulokseen, että en olisikaan hyvä äiti tai että hän ei haluakaan perhettä kanssani, haluaako hän ylipäätään enää olla yhdessä... Onko muut olleet samassa tilanteessa? Miten teidän kävi?

Mies haluaa tarjota jälkikasvulleen taloudellisesti hyvän ja stabiilin alustan.

Ja työttömänä kokee sen mahdottomaksi(koska se myös on sitä).

Ihan perusasioista ainakin näin miehen näkökulmasta ajatellen. En minäkään halua lapsia, jos joudun tarjoamaan niille samanlaisen lapsuuden kuin missä olen itse kasvanut.

Aloittajalla on vakituinen työpaikka. Mies voi jäädä koti-isäksi ja hankkiutua työelämään myöhemmin. Yhden vakituisen työpaikan turvin perustetaan jatkuvasti perheitä.

Se että jotain tehdään, ei tee siitä toiminnasta järkevää.

Aloittajan mies vain, miettii asiaa puhtaasti talouden kannalta.

Ei ole sitä kliseistä sisäistä kelloa tikittämässä ja sumentamassa helppoja plus miinus laskuja.

Lastenhankintaa ei ole järkevää miettiä pelkästään talouden kannalta. Jos odotetaan täydellistä taloudellista tilannetta, menee helposti hedelmällinen aika ohi.

Se talous olisi kuitenkin aina, syytä ottaa huomioon.

Ja mikäli se oma kumppani ei ole valmis lisääntymään talousasiat unohtamalla. Täytyy vain etsiä semmoinen tilalle ketä on.

Minä en ainakaan ole tietoisesti valmis, tarjoamaan mahdollisille lapsilleni "eioota".

Vaan haluan tarjota lapselle muutakin, kuin kasvatuksen, asunnon ja ruokaa.

Mutta tämä nyt on oma mielipiteeni ja se tulee saamaan todella paljon alapeukkuja naisilta "jotka pystyvät perseaukisinakin tarjoamaan kaiken"

Ja heille tiedoksi: Olen itsekin perseaukisen perheen kasvatti ja tiedän kyllä omakohtaisesti miten se jatkuva pula rahasta vaikuttaa elämiseen.

Tässä ei ole kuitenkaan mistään erityisen heikosta tilanteesta kyse, kun toinen on vakitöissä.

Ei vakityö vielä itsessään, kerro yhtään mitään heidän taloudentilasta.

Esim. Jollain suurtalouskokin vakityöllä 1600e bruttopalkoilla ollaan kyllä oikeasti todella tiukoilla ja luultavasti joudutaan turvautumaan yhteiskunnan apuihin.

Joten se siitä vakityön merkittävyydestä.