Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ystävä roikkuu huonossa suhteessa

Vierailija
31.08.2016 |

Ei ehkä ole minun asiani sanoa tai edes ajatella näin, mutta ajattelen silti. Olen tuntenut ystäväni ala-asteelta saakka, ja nyt kolmekymppisten lähestyessä olemme edelleen läheisiä. Hän on minulle todella tärkeä. En voi valehdella, etten ajattelisi myös hänen tulevaisuuttaan.

Ystäväni alkoi 16-vuotiaana seurustella nykyisen miehensä kanssa. He ovat nyt olleet yhdessä yli 10 vuotta, ja häät ovat tulossa. Siihen perään on suunnitteilla totta kai asunnon ostamiset, vauvat jne.

Minä en pidä tästä miehestä. Hän oli ok vielä lukioikäisenä, kun asuimme kaikki vielä vanhempiemme luona, vastuuta ei ollut juuri muusta kuin läksyistä jne. Sittemmin me muut aikuistuimme ja itsenäistyimme, hän ei. Ystäväni muutti 18-vuotiaana yhteen miehensä kanssa, eikä kumpikaan ole asunut koskaan yksin.

Siinäkään ei olisi muuten mitään vikaa, mutta mies pääsi tuossa muuttamaan äitinsä helmoista tyttöystävän helmoihin, ja hän on edelleen tietyllä tavalla samalla tasolla kuin silloin 18-vuotiaana. Hän ei osaa/halua siivota, eikä laittaa ruokaa. Pyykkiä "ei osaa" pestä. Sai kyllä koulunsa käytyä (ystäväni suosiollisella avustuksella) ja käy töissä, mutta ei ota vastuuta mistään muusta. Yhtä lailla ystäväni on opiskellut ja käy töissä, mutta sen lisäksi hoitaa yksin kodin ja mm. perheen raha-asiat, sillä mies ei jaksa. Tämä istuu ilta- ja yökaudet pelaamassa tietokonepelejä.

Ystävänikin on kyllä osasyy tilanteeseen. Hän haluaakin määrätä kaapin paikan, ja on kai sitten parempi, että mies pysyy kokonaan poissa tieltä kaikissa asioissa. Mutta ulkopuolisena olen jo vuosia nähnyt, ettei suhteessa ole kahta tasa-arvoista aikuista, jotka ottaisivat molemmat vastuuta yhteisestä elämästään. Mies ei ole edes erityisen mukava, vaan aika flegmaattinen, mielipiteetön ja laiska.

Tulipa kirjoitettua ilkeästi, en oikeasti ole mitenkään pahantahtoinen :( Minä vaan olen sitä mieltä, ettei tuossa suhteessa kannattaisi olla. Mielestäni ystäväni tuhlaa parhaat vuotensa vätykseen. Täällä sen voi sanoa suoremmin kuin tosielämässä koskaan.

Joten mitäpä tehdä. Enhän minä voi tehdä mitään. Mielestäni ystäväni tekee virheen, kun menee miehensä kanssa naimisiin ja suunnittelee vielä lapsiakin. Ehkä minä olen väärässä, mutta en ole vuosiin nähnyt heidän välillään rakkautta, välittämistä ja hellyyttä. Vain rutiinia, samojen asioiden toistamista tottumuksen vuoksi. Toinen määrää kaikesta ja hoitaa kaiken, toinen taas etääntyy kaikesta eikä edes kykenisi hoitamaan yhteisiä asioita.

Mitäpä minä voisin asialle tehdä, en juuri mitään. Eikä asia kuulu minulle. Minun tulkintani vaan on se, että ystäväni voisi saada niin paljon parempaa. Olen minäkin aikuisuuteni alkuvaiheilla seurustellut hyvinkin surkeiden tapausten kanssa, mutta nyt jo naurattaa mitä sellaisissa näin. Tiedän, että monet ovat hyvinkin onnellisesti yhdessä ensirakkauksiensa kanssa koko elämänsä, mutta en vain usko että ystäväni kohdalla on kyse sellaisesta onnesta :(

Kommentit (14)

Vierailija
1/14 |
31.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voisitko mitenkään kertoa ystävällesi mitä ajattelet? Kyllä mä haluaisin tietää jos omat kaverit ihan vilpittömästi tuntisi noin. Joskus omaa tilannetta ei näe itse, kun on niin tottunut.

Vierailija
2/14 |
31.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin kuin jo itsekin totesit, et voi tehdä oikein mitään. Jokainen vastaa omasta elämästään. Toki voit kertoa ystävällesi mitä ajattelet, mutta silloin täytyy varautua siihen ettei ystävä välttämättä ota sitä hyvällä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/14 |
31.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

En usko, että voin sanoa ystävälleni mitään. Hän tietenkin loukkaantuisi, enkä halua pilata ystävyyttämme. Tuskin minun sanomisillani olisi edes vaikutusta, sillä ei kai kukaan eroa puolisostaan ystävän kehotuksesta. Minä olen mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa, ystäväni ajattelee päinvastoin. Hänelle suhteessa oleminen on tärkeää.

Tulevat häät surettavat hieman, sillä minä en näe pariskunnan välillä todellista onnea.

Ap

Vierailija
4/14 |
31.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuten itsekin jo sanoit, asia ei kuulu sinulle.

Onko ystäväsi edes valittanut suhteensa huonoutta? Vai ihanko vain omia päätelmiäsi teet?

Mistä sinä tiedät, jos ystäväsi vaikka saa mieheltään aivan jumalaista seksiä, ja haluaa siksi pysyä yhdessä?

Vierailija
5/14 |
31.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pisti kyllä silmään tuo, että et ole vuosikausiin nähnyt heidän välillään rakkautta ja hellyyttä vaan rutiineja. Oletko ikinä ollut pitkässä suhteessa? monesti se rakkaus juurikin on niitä rutiineja ja sitoutumista toiseen. Silloin, kun ollaan oltu yli 10v yhdessä niin ei sitä enää samalla tavalla tule kiehnättyä toisen kainalossa toisten edessä. Tilanne kuitenkin heilläkin voi olla eri kahdestaan neljän seinän sisällä. Enkä myöskään ymmärrä miksi sinun jotakin heidän välistä hellyyttä pitäisikään nähdä.

En kyllä suosittele sanomaan mitään. He ovat siis olleet yli 10v yhdessä ja koko suhteen aikana, et ole maininnut "huonosta" miehestä mitään mutta yhtäkkiä, kun he ovat menossa naimisiin niin kokisit tarpeeksi kertoa kuinka huono mies hänellä on. Miltä se mahdollisesti kuulostaisi kaverisi korvaan?

Ei sun tarvitse pitää kaverisi miehestä ja, jos kaverisi kestää nuo mainitsemasi asiat niin ehkäpä sinunkin pitäsi kestää. :) Ymmärrän toisaalta huolesi mutta näin ulkopuolisen korvaan tuo kuulostaa lähinnä siltä, että olet kenties hieman kateellinen ystävällesi, joka menee naimisiin ja ehkä tiedostamattasi keksit syitä miksei se olisi hyvä idea. Ymmärrän, jos kaverisi mies olisi päihteidenkäyttäjä, pettäjä tai hakkaaja siinä kohtaa pitääkin puuttua mutta siivoumattomuus tai pleikkarin pelaaminen on heidän välinen asia. :)

Vierailija
6/14 |
31.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa vähän siltä, että itselläsi ei ole kauheasti suhteista kokemusta. Mikään suhde ei ole täydellinen, varsinkaan 10 vuoden jälkeen. Onhan noi ärsyttäviä asioita mutta noiden samantyyppisten ongelmiem kanssa painii aika monet muutkin, joten ratkaisu tuskin on häiden perumien ja eroaminen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/14 |
31.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kerro toki mielipiteesi, ystäväsi saa ajattelemisen aihetta. Ei hän kuitenkaan välttämättä koskaan ketään toista sen kummempaa kumppania löydä. Meissä kaikissa on vikamme ja jos haluaa vakituisessa parisuhteessa elää, joku on vain joskus valittava.

Vierailija
8/14 |
31.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos olisit aidosti huolissasi tästä ystävästäsi niin olisit ottanut asian puheeksi tässä 10 vuoden sisällä, etkä häiden kynnyksellä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/14 |
31.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen kyllä itse varsin onnellisesti kihloissa, vaikka läheskään noin pitkää suhdetta ei ole takana kuin ystävälläni.

Asiaa on hyvin vaikea selittää, mutta jotenkin vuosien varrella on nähnyt sen, miten ystäväni on kehittynyt ihmisenä ja aikuistunut, eikä mies ole muuttunut ollenkaan teiniajoista. Jättäytyy sen sijaan passattavaksi. Ystäväni usein naureskelee miten hänen oltua kotoa poissa ei mies saa edes roskapusseja vietyä ulos. Ehkä se ei sitten kuitenkaan häntä niin haittaa, kun enemmän nauraa asialle kuin motkottaa?

Tiedän, että suhteisiin muodostuu aina rutiineja. Tarkoitinkin enemmän sitä, että on muodostunut rutiiniksi, ettei mies hoida kotia, vaikka hänellä olisi siihen enemmän aikaa, eikä hän esim. opettele maksamaan laskuja, vaan nainen ne hoitaa. Miten hänen käy, jos ero joskus tuleekin?

Myönnän, etten juuri tuosta miehestä pidä. Mielestäni hän on vain aikuinen lapsi. Olisin itse turhautunut tuollaiseen jo aikoja sitten, mutta on tietenkin mahdollista että he ovat onnellisia jollain sellaisella tavalla, jota minä en näe.

Ap

Vierailija
10/14 |
31.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jatkan vielä edellistä kommenttiani. Siis pelkkä laiskuuskin esim. kotitöiden suhteen on vähän eri asia kuin se, että kehtaa sanoa ettei osaa. Siis ei osaa imuroida, pestä pyykkiä tai vaikka keittää perunoita. Eihän tuollainen asenne ole millään lailla normaali aikuisella ihmisellä. Tai minä en ainakaan voi ymmärtää.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/14 |
31.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jatkan vielä edellistä kommenttiani. Siis pelkkä laiskuuskin esim. kotitöiden suhteen on vähän eri asia kuin se, että kehtaa sanoa ettei osaa. Siis ei osaa imuroida, pestä pyykkiä tai vaikka keittää perunoita. Eihän tuollainen asenne ole millään lailla normaali aikuisella ihmisellä. Tai minä en ainakaan voi ymmärtää.

Ap

Luultavasti sanoo "ei osaa" ihan laiskuuttaan, koska tietää että kaverisi tulee passaamaan. Itse olen huono siivoamaan, tavarat jää monesti huomaamattaan väärille paikoille, olen hajamielinen ja voin unohtaa maksaa laskuja, jollen tee itselleni muistilistaa. Jos asuisimme rivi-/omakotitalossa niin roskatkin varmasti unohtuisi pihalle, jollei niistä muistutettaisi. Olen myös samalla lämmin, empaattinen, kiltti, luotettava ja hauska kumppani. Itsestäni tuntuisi siis hieman oudolta, jos miehen kaveri ottaisi häiden alla puheeksi mieheni kanssa, että onko hän nyt aivan varma valinnastaan, että eiköhän niitä parempiakin vaimoehdokkaita löytyisi kun en vie edes roskia ja olen muutenkin niin laiska.

Voithan kevyesti kysyä ystävältäsi jossakin sopivassa kohtaa, että onko hän onnellinen ja onko mies hänen unelmakumppaninsa, ja jos hän vastaa kyllä niin eiköhän sun murehtiminen sitten ollut turhaa.

Vierailija
12/14 |
31.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

No voisi sitä suurempiakin ongelmia suhteessa olla. Jos ystävä ei valita niin anna olla. Te olette eri ihmisiä ja sille voi riittää tuollainen suhde.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/14 |
31.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mieti miltä omasta kohdaltasi tuntuisi, jos kaverisi olisi kihlautumisen jälkeen sanonut, että varmasti löydät parempiakin miehiä. Jos olisit arvostanut tätä, niin sitten voit sanoa ystävällesi. Muuten en suosittele.

Vierailija
14/14 |
31.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuollaisia miehiä on pilvin pimein, joskin nuorissa miehissä harvemmin, kun perinteiset sukupuoliroolit hälvenevät ja mieskin voi osallistua yhteisen kodin hoitamiseen.

Tuollaisen poikasen laittaisin omaan kotiinsa kasvamaan. Mitä hyötyä tuollaisesta olisi esim isänä?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan viisi yhdeksän