Muita, joiden mielessä kuolema ja kuolemaan liittyvät ajatukset ovat päivittäin?

Mä mietin myös kuolemaa jatkuvasti... Pelkään omaa kuolemaani, kuolema itsessään ei pelota, vaan se kuka huolehtii lapsistani, nytkään kukaan ei tunnu olevan kiinnostunut lapsistani tai elämästämme. Pelkään lasteni kuolemaa, ja kipua ja pelkoa, mitä lapsi voi kokea... Pelkään mieheni kuolemaa, en halua jäädä yksin... Tämä kaikki alkoi ensimmäisen lapsemme synnyttyä (siitä jo 6-vuotta), elämä on hirvittävän raskasta... Ei ole ketään kelle puhua, ei edes mieheni tiedä ajatuksiani... Mä pelkään autolla matkustamista, joka kerta mietin että tämä voi olla viimeinen matka... Emme käy juuri missään koskaan pitemmillä matkoilla... En halua että jonkun " turhan" matkan takia voimme menettää elämämme jossain auto-onnettomuudessa...



Olen väsynyt tähän, mutta pienellä paikkakunnalla leimataan hulluksi, jos lähden hakemaan apua! : (

" Ihanaa" , että on muitakin, joilla samanlaisia ajatuksia... Itse syön Optiparia paniikkihäiriöön/sosiaalisten tilanteiden pelkoon, mutten ole huomannut sen auttavan noihin ahdistaviin pelkoihin/ajatuksiin :(



Pelkään ehkä kaikkein eniten omaa kuolemaani/sairastumista ja vasta sen jälkeen sitä, että lapseni tai joku muu läheinen kuolisi. Olen jo menettänyt niin monta läheistä ihmistä, etten ehkä osaa enää pelätä edes heidän kuolemaansa. Pidän kai jotenkin väistämättömänä asiana sitä, että yksi toisensa jälkeen läheiset ympäriltäni kuolevat pois.



Omaa kuolemaa ja varsinkin sairastumista pelkään niin kamalasti! Olen tavallaan varma, että en elä kauaa. Se ajatus on kaikissa arjen askareissa mukana. Mietin, etten varmaan näe kun lapseni kasvavat isoiksi tai tietääkö mies mistä löytää taas syksyllä kuopuksen talvihaalarin, kun pakkaan sen kesäksi varastoon (siksi kirjoitankin ISOLLA pussien kylkeen, mitä niissä on, ennen varaston viemistä) :) Koska minua ei varmaan enää silloin täällä ole, kun vaatetta seuraavan kerran tarvitaan....

Päivittäin ajattelen näitä tilanteita ja ne ahdistavat, yritän aina järkeillä ja ajatella että tuskinpa niin tulee käymään, mutta...silti ne samat ajatukset maisteni ja etenkin lasteni kuolemasta, hiipivät ajatuksiini. Kamalia ajatuksia. Kuolisin varman itsekkin suruun jos heille jotain tapahtuisi!!!

helposti sukulaisteni järjestettäväksi. eivät näe liikaa vaivaa...

Olen siis henkisesti kuolemassa, omasta mielestäni. Kärsin masennuksesta, lääkäriin olen menossa, mutta vaiva on ollut jo kauan...Syvä masennus ja ehyt elämä ovat tosiaan käsitteitä joita toista en ole aikaan kokenut....

Omaa kuolemaani odotan joka helvetin päivä.

Höh