Minulla on kamala ikävä..

Mutta ei se nyt mitenkään pakollista ole suremisen kannalta.

Kaikki meistä eivät nyt vain suhtaudu niin tunteella varhaisessa vaiheessa oleviin sikiöihin. Osa - hui - kykenee jopa aborttiin.

Itselläni on kaksi keskenmenoa takana, molemmat alkuvaiheessa (toinen tuollainen kaksosparin toisen sikiön keskenmeno). Nuo tapahtuivat vuosien lapsettomuushoitojen päälle, joten paineita oli... ja silti en liiemmin asiaa surrut ja pähkinyt, koska koin, että se oli osa pitkää prosessia, jossa väistämättä joskus tulee takaiskujakin.

Rakkaita lapsia on sittemmin siunaantunut kaksi.

Mutta mitä halusin sanoa on, että tuohon suremiseen voi itsekin vaikuttaa, eikä siihen kannata liikaa uppoutua. Jos kykenee ajattelemaan, että vielä pahemminkin voi elämässä käydä, niin se säästää omaa psyykettä.

Vierailija:

Näitä enkeleitä saa ja pitää surra, ja heidän " olemassa olonsa" täytyy tunnustaa, muuten siitä surusta ei pääse irti.

mietin usein, mitä heistä olisi tullut ja millaisia he olisivat olleet. Mutta joskus elämä menee niin, ettei rakkaitaan saa pitää.

Itse olen menettänyt yhden pikkuisen, tosin hyvin varhaisessa vaiheessa. Samoin olen menettänyt rakkaan ystävän 14 vuotiaana.



Menettäminen on aina kamalaa, tiesi millainen tämä menetetty on tai sitten ei. Toivon sinulle paljon voimia, koska niitä tarvitset.



-3-

ja toisen kerran menetin, kun odotin kaksosia joista toinen meni ensimmäisen kolmanneksen aikana kesken.



Tiedän, että oman syntyneen vauvan menettäminen on tuskallisempaa kuin syntymättömän.. Mutta nyt kun on saanut edes yhden lapsen pitää lähellään, tietää miten paljon on menettänyt.

Kyllä se hirveää on missä tahansa vaiheessa:( T: 8

Olet kuitenkin menettänyt vauvasi tosi varhaisessa vaiheessa, ennen kuin edes olet tuntenut liikkeitä tms.



Sure toki, mutta jos liikaa uppoudut suruun, niin sekään ei auta sinua. Muista surun ja ikävän keskelläkin siis se, että sinä VOIT itse vaikuttaa surusi määrään.

Vaan olen ihan oikeasti sitä mieltä.. En osannut kuvitellakaan ennen meidän ensimmäisen lapsen syntymää, että mitä olenkaan sitä ennen joutunut kokemaan ja miten paljon menettämään. Nyt iltaisin en raaski laittaa vauvaa omaan sänkyynsä, kun nukahtaa syliini, koska olen niin onnellinen siitä, että olen hänet vihdoin ja viimein saanut.



Usein mietin myös sitä, että tuleekohan tyttäreni kaipaamaan isompana kaksoissisartaan? Tunteekohan hän koskaan oloaan yksinäiseksi?



8, kaikkea hyvää sinulle :)

tyttömme olisi nyt jos olisi jäänyt eloon. Hän olisi nyt 6kk..Esikoisesta on tullut jopa entistä tärkeämpi ja pelottaa kyllä että mitä jos hänelle tapahtuu jotain, niin sitten meillä ei ole mitään..

T: 8

Kunhan et itse jankuta menetyksestä hänelle.

Vierailija:

Usein mietin myös sitä, että tuleekohan tyttäreni kaipaamaan isompana kaksoissisartaan? Tunteekohan hän koskaan oloaan yksinäiseksi?

8, kaikkea hyvää sinulle :)

Ikävä voi olla, ja surullinenkin, eikä siltikään sen ikävän ja surun tarvitse hallita koko elämää. Menee pitkiäkin aikoja, etten edes ajattele näitä enkelivauvojani. Minulla voisi olla 3 lasta, mutta nyt olen saanut yhden.. Tämän kautta olen ymmärtänyt, miten paljon olen menettänyt.



Vaikka nämä kaksi pientä eivät ole koskaan syntyneet, ei se mielestäni vähennä heidän arvoaan mitenkään. Tämän ymmärtää jokainen äiti, jolla on enkelivauva. Näitä enkeleitä saa ja pitää surra, ja heidän " olemassa olonsa" täytyy tunnustaa, muuten siitä surusta ei pääse irti.