Uraputkiäiti kadehtii kotiäitejä

Aikaa on vielä ihan hyvin hankkia toinenkin lapsi.

Omasta mielestäni se on ihan hirvittävän pitkä aika.

Minä olin jo lapsena sitä mieltä, että koko elämä on vaan pelkkää odottamista että koska saan lapsen. Ja kun 19-vuotiaana sain esikoiseni niin tiesin, että siinä on minun elämäni tarkoitus. Nyt lapsia on 4 ja edelleenkin olen kotiäitinä, muita töitä ehdin tehdä myöhemminkin. Tätä en ainakaan tule katumaan kuolinvuoteellani.

Eikähän noin pitkän uran tehnee ole hieman rahaa säästössä, mihin sen paremmin " tuhlaisi" kun aikaan lapsensa kanssa! Joten voit olla kotona varmasti pitempäänkin ja miksi ette adoptoisi lasta? Minä olisi halunnut adoptoida, meillä olisi ollut siihen mahdollisuus, mutta mies halusi biologisen lapsen ja nyt siis taas kotona kuopuksen kanssa.



Minua ei harmita hyvä koulutus ( koulutus ei vanhene omalla alallani niin helposti). Mutta kun menen takasin työelämään valitsen työn josta jää ne todelliset paukut kotiin koska sinne ne haluan säästää!

Sitten vielä opiskelemaan ja sitten töihin.

Uraohjusta musta ei tule, mutta lapset mulle tärkeintä.

että kaikki vuodet ennen tuota aikaa menivät hukkaan. Uraa on luotu ja ihmisiä tapailtu, mutta kun nyt aion olla lapseni kanssa kotona monta vuotta, joudun todennäköisesti aloittamaan kaiken alusta. Mutta on tämä sen arvoista.

Terveisin se uraputkiäiti

Minä uranainen sain lapsen yhden kariutuneen avioliiton jälkeen 31-vuotiaana. Nyt onnellisesti naimisissa ja pienen pojan äiti. Mutta ei minussa herännyt pullantuoksuinen mamma, ehei.



Rakastan lastani mutta en silti halua olla kotona 24/7 lapsen kanssa. Ei se oikea bisnesnainen kadonnut mihinkään, ehei. Tosin toista lasta toivomme, mutta haluan edelleen kokea MYÖS (lasten lisäksi siis) niitä asioita, joita työni voi tarjota.



Ei pidä yleistää. Ja sitä paitsi, lasten saaminen ei ole halusta kiinni. En minäkään valinnut vauvana, että olisin kolmekymppisenä eronnut lapseton nainen. Noup. Elämä vie mihin on tarkoitus, omilla valinnoilla on loppujen lopuksi kohtalon edessä aika vähän sanottavaa.

ja kaksi lasta. Musta tämä on ollut loistava ikä saada lapsia, joskin niitä " viimeisiä" mahdollisia. On ehtinyt elää itselleen, nyt voi olla lasten kanssa kotona ja on vielä aikaa olla iät ajat työelämässä.

Mulla pikkusen samat mietteet, vaikka ei ikä vielä ihan tapissa (yli 30 olen silti). Nyt yhden lapsen kanssa olen huomannut, miten paljon arvostan kotiäitejä!! Todella! Lapsen kanssa on ihanaa, ja myös tärkeää olla! En tiedä miksen tajunnut tätä ennemmin. Kai siksi, että minun elämääni ei ole lapsiperheet aiemmin liipanneet.



Sääli miten vähän lapsia hoidetaan kotona Suomessa. Toisaalta ymmärrän sen sekä rahalliselta kantilta että sosiaalisesti. Sosiaalisesti siten, että elo voi olla aika yksinäistä, jos ei isoa katrasta ole (lapsia ei niin vaan saada, sen olen huomannut!), ei ole välttämättä sellaista tuttavapiiriä, josta saisi arkeen voimaa. Asuinalue saattaa olla päivisin hiljainen kuin huopatossutehtaassa, kun kaikki muut töissä, koulussa ja päiväkodeissa.

Olen monesti miettinyt, että mites esikoinen, kun vauva syntyy ja pojan kaverit lähtee tarhaan. Mutta meillä lähellä perhekahvila, siellä viihtyy äiti ja lapset.

Mulla1,5 vuotias poika ja toinen lapsi syntyy kesällä. Joskus mietin et meneekö elämä " ohi" kun täällä kotona kökkään. En vaan raaski viedä muksu(j)a hoitoon vielä. Olen hoitoalalla ja ikää pian 24

Vierailija:

Mulla1,5 vuotias poika ja toinen lapsi syntyy kesällä. Joskus mietin et meneekö elämä " ohi" kun täällä kotona kökkään. En vaan raaski viedä muksu(j)a hoitoon vielä. Olen hoitoalalla ja ikää pian 24

Noin minäkin ajattelin parikymppisenä ja valitsin sen toisen tien eli uran. Mikään ei ole kuitenkaan elämässä tärkeämpää kuin oma lapsi! Bisnesmaailmassa pelurit vaihtuvat eikä kukaan ole kiinnostunut sinusta sen jälkeen kun jäät äitiyslomalle tai muuten vaan lopetat. Siellä tehdään vaan rahaa.

Viaton lapsi tarvisee minua eniten, ja loppupeleissä minusta jää jotain pysyvää tänne maailmaan.

Itselläni on tosin erilainen tarina. Olen korkeastikoulutettu ja kerennyt olemaan lyhyitä aikoja töissä valmistumisen jälkeen. Päätin jo opiskeluaikana, että haluan useita lapsia, jos minulle lapsia vain suodaan. Koska lapsettomuuden riski kasvaa iän myötä, ajattelin, että parempi yrittää saada lapsia mahdollisimman nuorena. Töitä kerkeää tekemään myöhemminkin. Olen nyt 31v. kolmen lapsen äiti ja odotan innolla myös edessäni olevaa työuraa. Uskon työnantajienkin olevan kiinnostuneita nuorehkosta naisesta, jolla lapset on jo tehty. Työ on minulle tärkeä, mutta lapset vielä tärkeämpiä.

Tuntuu vaan joskus että olenko ihan yhteiskunnan painolastina kotona. Tätä duunia ei kyl kovin korkeelle arvosteta. Täs yksi päivä näin vanhaa kaveria joka tokaisi mulle että; sinä se vaan saat leikkiä kotirouvaa päivät pitkät.. " kun kerroin olevani vielä pojan kanssa kotona.



Ei mee ihmisille jakeluun, et tämä kotona olo ei ole mitää lomaa, ainakaan mulle. Ja koko ajan saa miettiä et miten rahat riittää ja saanko enää mieleistä työtä kun hoitovapaa loppuu. :( Rakastan työntekoa, kotona olen VAIN ja ainoastaan lapseni takia, joka on kovin herkkä ja ujo ja todellakaan vielä valmis päiväkotiin, varsinkaan vuoropäiväkotiin koska teen kolmivuorotyötä ja mieheni samaten. Inhottaa selitellä omia valintojaan, ihan kuin oisin vaan lusmu tääl kotona. :(



t.11

Minullakin oli ennen äitiyslomaa niin kova ura, että eipä sitä voinut katkaista kuin pakollisen äitiysloman ajaksi. Nyt sitten tasapainoilen 10 tuntisten työpäivien ja 2-vuotiaan lapsen välillä. Ja ei voi sanoa herkuksi. Mä maksan ilomielin veroissa niiden äitien palkan, jotka valitsee kotiäitiyden. Mulle se ei ollut mahdollista, koska tuntui olevan toinenkin elämän tehtävä jossain toisaalla. Ei se elämä mene kotona ohi, kyllä luulen että mullakin se menee töissä ohi. Sitä voi olla kotiäitien vaikea ymmärtää mutta kun saa mukavasti nousujohteisen uran, ei ole todellakaan helppo irrottautua siitä. Ja se, että on tottunut saamaan kovaa palkkaa ja hyvää arvostusta + tekemään paljon töitä. Ei se ole yksinkertaista luopua niistä edes lapsen hyväksi. Tämän lisäksi kantaa jatkuvaa erittäin kovaa syyllisyyttä siitä, että ei ehdi olla niin hyvä lapsi äidille kuin haluaisi. Mutta taidetaan uraäidit olla enemmän kaikki-mulle ja heti tyyppejä.

Nyt kuitenkin haaveilen uudesta lapsesta ja sitten toivottavasti vähän pidemmästä seisahduksesta kotona -- (tosin epäilen :O)

harkitsepa adoptiota. Esim. Kiinassa tuon ikäiset vanhemmat katsotaan hyviksi eikä liian vanhoiksi. Ei ole yhtään outoa, jos on biolapsi ja sitten adoptoituja.



T. Kotiäiti 32v kolmen kersansa kera (korkeasti koulutettu, mutta ei uraihminen)

Kerkeät ihan hyvin vielä saamaan leikkikaverin pienokaisellesi :)