ai mikä parisuhde...?!
Vauva tuli ja parisuhde meni. Tuntuuko tutulta?
Meillä on pian 8 kk vanha, aivan ihana, rakas tyttö. Harkittu ja toivottu, eikä yhtäkään hetkeä pois annettaisi, tietenkään.
Harmittaa vain omat lapselliset kuvitelmat raskausaikana siitä, millaista vauva-arki meidän pikkuperheessä sitten olisi...
Välillä tuntuu siltä, että asiat kasaantuvat ja kuormittuvat, enkä enää jaksa muistaa kuinka ihanan ihmisen kanssa olen lapseni hankkinut. Kun mies on 27 päivää putkeen töissä ja minä vastaavasti enemmän tai vähemmän kaksin tytön kanssa, en jaksa kuin kätistä omaa väsymystäni ja kiukustua ihan naurettavista asioista sitten kun mies vihdoin on kotona ja vauva nukkuu, ja olisi sitä kahdenkeskeistä aikaa. Ja miekkonen samoin, töistään uupuneena hermostuu minuun - ja molemmista tuntuu kai siltä, ettei toinen ymmärrä.
Lisäksi tytöllä on se kuuluisa eroahdistus -kivat isälle, kun neiti huutaa vain äidin perään. Ja mieleni pimeimmissä syövereissä tekisi mieli sanoa että olisit, hyvä mies enemmän kotona niin lapsesi tuntisi sinut! Että näin täällä potkitaan maassa makaavaa.
*
*
*
Toki meidän suhde on syventynyt jne, ja rakastetaan rakastetaan, mutta kirosana sentään, kun jaksettaisiin taas muistaa miten ihania toistemme mielestä ollaan!
Kai se tästä, ajan kuluessa..?
Onhan tämä niitä vahvistavia kokemuksia, onhan?
No joo, omaksi terapiakseni vain vuodattelin. Jospa jäisi yhdet kiukuttelut kiukuttelematta :)
k
Kommentit (12)
Meillä myös neiti 8kk, pitkän harjoittelun tulos ja ehdottomasti elämäni rakkaus.
Mies tekee vuorotyötä, kahta viikkoa putkeen ei tee samaa rytmiä. Herään joka aamu tytön kanssa samaan aikaan, ja illalla kun olisi sitä kahdenkeskistä aikaa, niin tietysti telkkarista tulee KAIKKI miehen lempiohjelmat. Tai pleikkaripeli on jännässä kohdassa, tai tietokonepelissä ei löydy tallennuspaikkaa (hieman katkerissa tunnelmissa kirjoitan tätä, tunnustan).
Viikonloput menee miehellä usein rytmiä kääntäessä, kun seuraavana maanantaina pitää taas olla mitä ihmeellisimpään aikaan sorvin ääressä.. Ja tietysti minä tytön kanssa heräilen seitsemältä kuten arkenakin.
Lisänä meilläkin tuo eroahdistus, nyt pari kolme viikkoa kestänyt. Isän kanssa ei voi olla jos kiukuttaa, yöllä ei kelpaa rauhoittumaan (eipä kyllä mies kovin aktiivisesti ole yrittänytkään) ja syödäkin voi vaan äidin kanssa..
Arica ja Catina huomenna 8kk
Melkoista vuoristorataa mennään täällä. Vauva7kk ja eroahdistusta myös havaittavissa ja tällähetkellä on kipeänäkin. Välillä halitaan kolmisin tai köllötellään sängyssä, ihanaa ja idyllistä... mutta. Kun vauva kitisee, yöt menee huonosti, mies tulee kotiin rankan työpäivän jälkeen kitisevän vauvan ja kiukkuilevan vaimon luo. Vaimo toivoo vapaailtaa eikä miehellä ole koskaan omaa aikaa... Ja nyt pitää mennä taas kun tyttö ei viihdy tässä koneella... Ja mies lähti just illanviettoon...
Kohtalotoveri siis löytyy
Kent ja Arica, nopeastipa piristitte mieleni!
Arvelinkin ettei tämä niin ainutlaatuinen tilanne ole.
Tämä on niin hullua, sillä kuitenkaan en voi sanoa olleeni koskaan onnellisempi kuin nyt.
Mukavaa iltapäivää!
K
kiitos sinullekin, " kiva" että kohtalotovereita löytyy...
Jaksamista!
kilkatus - 03.03. 16:42 vastaa tähän viestiin (1/6)
ai mikä parisuhde...?!
Vauva tuli ja parisuhde meni. Tuntuuko tutulta?
Meillä on pian 8 kk vanha, aivan ihana, rakas tyttö. Harkittu ja toivottu, eikä yhtäkään hetkeä pois annettaisi, tietenkään.
Harmittaa vain omat lapselliset kuvitelmat raskausaikana siitä, millaista vauva-arki meidän pikkuperheessä sitten olisi...
Välillä tuntuu siltä, että asiat kasaantuvat ja kuormittuvat, enkä enää jaksa muistaa kuinka ihanan ihmisen kanssa olen lapseni hankkinut. Kun mies on 27 päivää putkeen töissä ja minä vastaavasti enemmän tai vähemmän kaksin tytön kanssa, en jaksa kuin kätistä omaa väsymystäni ja kiukustua ihan naurettavista asioista sitten kun mies vihdoin on kotona ja vauva nukkuu, ja olisi sitä kahdenkeskeistä aikaa. Ja miekkonen samoin, töistään uupuneena hermostuu minuun - ja molemmista tuntuu kai siltä, ettei toinen ymmärrä.
Lisäksi tytöllä on se kuuluisa eroahdistus -kivat isälle, kun neiti huutaa vain äidin perään. Ja mieleni pimeimmissä syövereissä tekisi mieli sanoa että olisit, hyvä mies enemmän kotona niin lapsesi tuntisi sinut! Että näin täällä potkitaan maassa makaavaa.
*
*
*
Toki meidän suhde on syventynyt jne, ja rakastetaan rakastetaan, mutta kirosana sentään, kun jaksettaisiin taas muistaa miten ihania toistemme mielestä ollaan!
Kai se tästä, ajan kuluessa..?
Onhan tämä niitä vahvistavia kokemuksia, onhan?
No joo, omaksi terapiakseni vain vuodattelin. Jospa jäisi yhdet kiukuttelut kiukuttelematta :)
k
Heips Kilkatus,
Täällä ollaan vielä " kahdestaan" , mutta toivottavasti ei enää kauan (rv 39+2). Olen itsekin kovasti miettinyt mitä vauva tekee parisuhteelle ja miten yhteinen rakkaus ja kunnioitus säilytetään väsymyksen ja kaiken myllerryksen keskellä, mutta kuten kirjoitit, ei tuosta kaikesta tiedä tietenkään mitään ennen kuin se aika on käsillä. Halusin vain kirjoittaa sinulle, että mielestäni viestisi sävy kertoo jo tosi paljon parisuhteestanne ja siitä miten kovasti ainakin sinä (ja oletettavasti miehesikin) arvostat parisuhdettanne. Sen sijaan, että olisit kirjoittanut jo valmiiksi katkeroituneena tyyliin " mies on paska, eikä koskaan kotona, minä täällä vaan kaiken teen" , tunnut ymmärtävän tosi hyvin, ettei tilanne ole miehellesikään helppo ja kuitenkin muistavan miten hyvä tyyppi miehesi on, vaikka vaikeata ja kritisoitavaa onkin. Mielestäni tuollainen tilanne kuin teillä on ei vaikuta epätoivoiselta varsinkaan silloin kun asioista puhutaan ja toiselle voi sanoa, että toivottavasti tiedät miten paljon sinua rakastan, vaikken ole osannut/jaksanut/ehtinyt sitä pitkään aikaan mitenkään näyttää.. Vaikeaa ja raskastahan tuo on, mutta viestistäsi jäi silti mielestäni " valoisa" kuva, tai jotenkin luin sitä niin, että vaikka meillekin kävisi noin, ei tilanne olisi vielä toivoton.
En tiedä mitä kaappipsykologiaa rupesin tähän heittämään, halusin tosiaan kirjoittaa siksi, että itsekin jo niin kovasti mietin mitä elämämme suurin ihastus ja mullistus tulee parisuhteellemme tekemään. Toivottavasti vain vahvistamaan ja yhdistämään sitä - katsotaan mitä aika tuo tullessaan..
Tsemppiä teille, toivottavasti asiat menevät koko ajan parempaan suuntaan:)
Aurinkoisin terveisin, Mangolia ja masu
piti vielä tulla vastaamaan sinullekin, kun kirjoitit niin herttaisen viestin!
Hyvä, että osaat jo varautua mullistuksiin, mutta ethän suotta odota vauva-aikaa " kauhulla" ...
Onnea teille tähän raskauden loppuun, ja myös synnytykseen! Ja sinulle sanoisin vinkiksi vielä, että synnytyksen jälkeinen hormonimyllerrys on aika hurjaa, joten jos alku tuntuu äidistä (eikä vain vauvasta) itkuiselta , niin se yleensä helpottaa aika pian. Vaikka tuon olet jo ehkä kuullut moneenkin kertaan.
Ja kuten myöhemmässä viestissäni kirjoitin, on vauva-arki kuitenkin, kaikesta huolimatta ihanaa, sitä toivotan teillekin!
kilkatus
Rankkaahan tämä aika on ollut.
8kk meidänkin vauva joka ei ole enää niin vauva.Mies on ollut viikot toisella paikkakunnalla töissä ja minä kaksin vauvan kanssa.
Harmittaa miehen puolesta, että on menettänyt oikeastaan koko vauva-ajan kun ei ole noina viikonloppuinakaan hänellä riitänyt intoa ja kärsivällisyyttä hoidella tuota maailman suloisinta oliota vaan mieluummin tuijottaa tv:tä tai on tietsikalla.
Riitoja on riittänyt niinä pieninä hetkinä kun yhteistä aikaa on ollut.Kaikenlaista se väsymyskin on saanut aikaan. Onneksi aina kunnon riidan jälkeen on ainakin yksi viikonloppu sopua ja sitten taas räiskyy.On tuntunut, että sitä on ihan eri ihmisen kanssa kuin minkä luulin lapseni isäksi valinneeni.
Nyt kun vauva on kasvanut on miehenikin alkanut enemmän olemaan lapsensa kanssa ja pikkuinen palkitsee isänsä tällä hetkellä aina parkumalla kun isä häviää näkyvistä.Samalla alkaa pikkuhiljaa tuntumaan, että ehkä tämä parisuhdekin tästä hieman paranee.Aika näyttää.
Sen olen huomannut, että kannattaa välillä puhua suunsa puhtaaksi vaikka riitojen myötä niin joskus tulee ainakin hetkellistä asioitten parantumista puoleen ja toiseen ja väärin ymmärryksiä on ainakin meillä ollut paljon.
Voimia!
Viestisi olisi voinut olla suoraan mun näppikseltä. Meillä samoin, paitsi että neiti vasta 2 kk... juuri äsken riideltiin puhelimessa, tai siis minä purin pahaa mietäni ja mies ei taas ymmärtänyt... :-( otti vaan nokkiinsa...
meillä vielä ensi la ristiäisetkin tulossa....varmaan saadaan mojova riita aikaiseksi ennen sitä...
mami
jotenkin helpottaa lukea että" kohtalotovereita" löytyy,ja samalla iski huono omatunto,meillä sentään mies kotona iltaisin,ja antaa käydä munkin omissa harrastuksissa,aloitin kuntosalin kälyni kanssa reilu kuukausi sitten,heilläkin pieni vauva,alkoi ahdistamaan ainainen kotona olo,vaikka poika onkin maailman ihanin ja ehdottomasti tärkeintä ja rakkainta maailmassa,kun aloin ottaa aikaa ihan vaan itselleni en ole enää niin turhautunut ja äksy..kai se vaan aiheuttaa niitä riitoja,tai oikeastaan kinasteluja ettei kumpikaan oikeastaan tiedä minkälaisia päiviä toisella on,itse olen sanonut miehelle että rankempaa kotona olo henkisesti on kuin töissä käynti,mutta enpä ole kokenut töistä tuloa lapsen luo,ennen ku sai heittäytyä pitkäkseen työpäivän jälkee jos sltä tuntui.Mies ei kyllä vähättele minun " työn" rankkuutta vaan on sanonut että itse ei varmaan jaksaisi viikkoakaa kotona oloa..Ja mies nauttii yli kaiken meidän pikku kaverista,niillä alkaa ihan omat jutut kun ovi käy ja isi tulee kotiin,poika kiitää kauhealla ryömimis vauhdilla isiä vastaan..Meillä helpotti myös eroahdistukseen se että isi ja poika on ihan kahdestaan kotona.
Vaikka välillä tuntuu ettei jaksa selitellä toiselle omaa väsymystä ja että eletään ihan erimaailmassa,on se oma ukko niin ihana ettei sitä pois ikinä antaisi.
No enää 3kk:ta sitten on se eka vuosi takana päin..*huokaa haikeana*
no lohdutuksen sana täältä 2-vuotiaan äidiltä: JOSSAIN vaiheessa alkaa helpottamaan. Mitään aikamääreitä en uskalla antaa, koska itse petyin niihin vauvavaiheen aikana. Vuoden ja puolentoista välillä se kuitenkin oli, kun alkoi nukuttamisrituaalit yksinkertaistua ja äidille ja isällekin riittää omaa aikaa edes vähän illasta. Ja nyt lapsi jo hetken malttaa yksinkin leikkiä, joten ei ihan 24h tunnelma ole silloinkaan kun ollaan kahdestaan kotona. Joitakin perheitä helpottaa tietyt ratkaisut, mm. sängyn siirtäminen omaan huoneeseen tms. mutta jokainen joutuu sen itse kokeilemaan, miten arki parhaiten alkaa sujua.
En kyllä yhtään ihmettele, miksi paljon pienten lasten vanhempia eroaa. On se vaan niin rankkaa aikaa. Jotenkin sitä täytyy vaan yrittää pitää jokin mielenterveyden kapea lanka koossa sekä isän että äidin, että siitä päästään yli, valvomisineen, takertumisineen ja muine moninaisine kasvunvaiheineen. Ja meillä tämä ihanuus kohta toista kertaa edessä...
eikklui 35+3 ja esikkopoika 2v.
Tämä aihe on varsin ajankohtainen myös meillä.
Meidän tilanne:
meillä on vahvasti uhmainen, 30. tätä kuuta 2 v täyttävä esikoistyttö ja 5,5kk:n ikäinen tyttö vauva, jolla huuli-ien-suulakihalkio. Tämän lisäksi mieheni luo laiva uraa. Kyllä, olen aina 4-6 vkoa yksin lasten kanssa ja pyöritän arkea ja kotia. Lisäksi tämä nuorimmainen on TODELLA vaativa vauva kaikella muullakin tavalla.Liimakorvat (putkitettiin ekassa leikkauksessa samalla), 2-4 kertaa heräilee yössä, syöttämiseen (kiinteät) menee n. 1,5h / puoli sosepurkkia.
Kuullostaa mukavalle, eikö? ;)
niin ja hoitoapua 50km:n päässä...
POSITIIVISTA:
Mies on sitten lomillakin täysipainoisesti aina nelisen viikkoa.
Väsymys ajoi mut siihen pisteeseen, että kiukkusin miehelle kun se tuli reissulta. Hän auttoi parhaansa mukaan.
2 ekaa viikkoa meni niin, että hän teki aloitteita makkarissa, itse olin ihan liian väsynyt..kai suutahdinkin välillä koska tuntui ettei hän ymmärtänyt että jos valvon yöt, ei seksi ole ekana mielessä.
No, kuitenkin puhuttiin asiat selviksi.
Mies yrittää parhaansa mukaan aina järjestää yhteistä kivaa, leffaa, ravintolaa.. kun en jaksa ajatella noita kun menee lasten kanssa niin paljon aikaa.
Mies saa ehdotuksillaan minut hyvälle tuulelle ja ymmärtää että nyt on sellainen kausi ettei minulla oikein noita ideoita riiitä kuin eri tapoihin nukkua :D Mutta se, että hän viitsi järjestää niin tekee mut sen verran iloiseksi että minäkin jaksan sitten jotain ;)
tein itselleni lukujärjestyksen viikoille. Tietyt kotityöt tiettyinä päivinä jne. kaikki eripäiville niin asiat eivät kasaudu.
Tämä on nyt auttanut paljon. Suosittelen kaikkia kokeilemaan.
Merkkaan kaikki aikataulut lasten kanssa ulkoiluista, ruuanlaitosta jne. ja pidän huolen että ehdin itsekin terveellisesti syödä.
No, nyt lapset kutsuukin,
T:Neiti21
ps. Voimia kaikille arkeen!
Se on varmaan totta että ekan lapsen eka vuosi on parisuhteelle kaikkein rankin, niinhän sitä ainakin sanotaan. Ja tuo eroahdistusikä on rankkaa, tiedän! Mutta kohta te olette jo voitonpuolella. Meillä oli ihan sama, paitsi ehkä mies ei ollut yhtä paljon töissä kun teillä. Mutta minua ärsytti kaikki, häntä ärsytti kun minua ärsytti ja kumpikaan ei ymmärtänyt toista.
Nyt lapsia on kolme ja meillä menee kivasti. Sanomme heti suoraan toisillemme mitä tahdomme ja mitä ajattelemme niin ei jää sitten mieleen painamaan ja kasvamaan ärsytys.
Vauva vie niin hirveästi aikaa, se vie kaiken ajan, jos ei ihan konkreettisesti niin ainakin koko ajan on vauva mielessä. Mutta tosissani uskon että kun teilläkään ei ilmeisesti kuitenkaan mitään sen suurempaa konfliktia ole niin varmasti kun vauvasta tulee taapero niin siitä rupeaa sitten helpottamaan ja se parisuhdekin saa tilaa =)