Onko teillä muilla pitkäaikaistyöttömillä vielä haaveita?

Kyllä, elämä on pääosin ihan mukavaa ilman töitäkin.

Joinakin päivinä on tai edes joinakin hetkinä, mutta useimmiten ei enää toivo kuin lopullista loppua(ja sitä tuntuvat hyeenan lailla toivovan/odottavankin mm. kaikki yhteiskuntaa ja jopa läheiset mukaan lukien). Toisin itse esille tämän lähisukulaistenkin ja ystävinään pitämien syyllistämisen ja aina samojen itsestäänselvien "hyvien" neuvojen jankuttamisen työttömälle (oletko hakenut töitä tai ainakaan riittävästi, haetko vain "hyviä"paikkoja- no en hae vaan ihan kaikkia mahdollisia). Yksikin kaveri työllistyi tässä itse suhteillaan (myönsi tämän itsekin suoraan)ja alkoi sitten neuvoa minua hakemaan vain ahkerammin jne. Sellaista ylhäältä päin neuvomista, pätemistä ja työttömän syyttelyä, kun ei olla itse oltu päivääkään työttömänä tai sitten hyvin lyhyt aika ja ansiosidonnaisella.

Lisäksi ollaan kateellisia työttömän vähäisistäkin tuista (itse saan vain sen työmarkkinatuen eli 520/kk ja asumistuen joista vuokran jälkeen jää siis  reilut 200€ kuukauden ruokiin, laskuihin ja opintolainan lyhennykseen, sitä onkin todella syytä kadehtia!). Jos teen vaikka halvan bussimatkan johonkin kaupunkiin (Onnibus tms.)sitäkin kommentoidaan katkerasti ja kateellisesti "on köyhällä varaa"- sävyyn. Eli valitetaan köyhän olevan negatiivinen ja sitten jos kertoo jotain positiivista yrittäneensä tehdä kuten nuo halvat bussimatkat tai on kai sitten jotenkin liian iloisella mielellä- sitäkin kadehditaan! Ei saisi kai kuin itkeä kotona itkemässä työttömyyttään  ja selata Molin paikkoja tauotta, teen kyllä niitäkin mutten 24/7. Tulipas purkaus, olkaapa vain hyvät.

Kyllästynyt silli kirjoitti:

Joinakin päivinä on tai edes joinakin hetkinä, mutta useimmiten ei enää toivo kuin lopullista loppua(ja sitä tuntuvat hyeenan lailla toivovan/odottavankin mm. kaikki yhteiskuntaa ja jopa läheiset mukaan lukien). Toisin itse esille tämän lähisukulaistenkin ja ystävinään pitämien syyllistämisen ja aina samojen itsestäänselvien "hyvien" neuvojen jankuttamisen työttömälle (oletko hakenut töitä tai ainakaan riittävästi, haetko vain "hyviä"paikkoja- no en hae vaan ihan kaikkia mahdollisia). Yksikin kaveri työllistyi tässä itse suhteillaan (myönsi tämän itsekin suoraan)ja alkoi sitten neuvoa minua hakemaan vain ahkerammin jne. Sellaista ylhäältä päin neuvomista, pätemistä ja työttömän syyttelyä, kun ei olla itse oltu päivääkään työttömänä tai sitten hyvin lyhyt aika ja ansiosidonnaisella.

Lisäksi ollaan kateellisia työttömän vähäisistäkin tuista (itse saan vain sen työmarkkinatuen eli 520/kk ja asumistuen joista vuokran jälkeen jää siis  reilut 200€ kuukauden ruokiin, laskuihin ja opintolainan lyhennykseen, sitä onkin todella syytä kadehtia!). Jos teen vaikka halvan bussimatkan johonkin kaupunkiin (Onnibus tms.)sitäkin kommentoidaan katkerasti ja kateellisesti "on köyhällä varaa"- sävyyn. Eli valitetaan köyhän olevan negatiivinen ja sitten jos kertoo jotain positiivista yrittäneensä tehdä kuten nuo halvat bussimatkat tai on kai sitten jotenkin liian iloisella mielellä- sitäkin kadehditaan! Ei saisi kai kuin itkeä kotona itkemässä työttömyyttään  ja selata Molin paikkoja tauotta, teen kyllä niitäkin mutten 24/7. Tulipas purkaus, olkaapa vain hyvät.

Miksi olet tuollaisten ihmisten kanssa?! terv toinen pitkäaikaistyötön

Pari vuotta sitten ei ollut. Sitten hain ja pääsin opiskelemaan uutta ammattia. Sitä kautta minulla on taas tavoitteita ja suunnitelmia. :)

N44

epäilisin että joskus tulen tekemään ainakin jotain työtä mutta ei ole juurikaan haaveita esim. omasta asunnosta saati sitten viihteellisemmästä omaisuudesta esim. mökistä tai veneestä

eiköhän tulevat hallitukset koita ratkaista ongelmaa sillä samalla vanhalla toimimattomalla keinolla eli lisää piiskaa

En ole muunlaisia ihmisiä Suomessa kohdannut(tai ainakaan tielleni tullut vielä vastaan). Ja kun tuota harjoittavat siis mm. sisarukset, ne joita on tosiaan LUULLUT ystävikseen, tutut ja tuttujen tutut- ihan kaikilta olen kuullut tuonkaltaisia kommentteja joille nyt itse olen erehtynyt työttömyydestäni kertomaan. Ja kaikkien yt- uutisten ja laman keskellä kyllä ainakin itseäni syyllistetään silti ja ihan koko ajan, että miten nyt en muka vaan saa MITÄÄN töitä:( Ja noita neuvoja tarjotaan ihan kysymättäkin ja joka kerta samat jankutukset, jos näkee jotakuta. En jaksakaan juuri enää tavata ketään kuullakseni sen tutun "no joko sait töitä"- ihan kun en itse kertoisi sitäkin varmaan ensimmäisenä asiana, jos olisin saanut töitä, kun olen jo yli vuoden ollut työttömänä. Vastaukseni jälkeen alkaa aina nuo samat jankutukset mitä minun kannattaisi tehdä, että työllistyn.

En osaa laittaa sydäntäni sillä tavalla pois päältä, etteikö tietyt haaveet edelleen eläisi ja ajoittain niiden saavuttamattomuus aiheuttaa hirveästi surua.

Käytännössä tosin tiedän, että elämä on menetetty omalta osaltani ja yritän pikku hiljaa saada itseäni valmisteltua kohti lopullista ratkaisua. Joitakin yksittäisiä työtehtävähaaveita voisi ehkä toteuttaa vielä jonkin työkkärin ilmaisharjoittelun avulla, mutta siinäpä se oikeastaan onkin.

Mullakin lähipiiri esittää ajoittain noita itsestäänselviä kommenttejaan. Osa ilmeisesti vain valitsee sanansa vähän huolimattomasti, mutta osa taas ihan suoraan kommentoi laiskuutta ja huonoa asennetta sun muuta. Milläpä sitä todistaisi, että miten paljon yrittää ja mitkä kaikki tahot ovat katsoneet läpi cv:t ja paperit...

(Lähihoitajaksi en henkisesti ole tarpeeksi vahva, insinööriksi olen liian tyhmä ja siivoojaksi en pääse, vaikka haen. Olen opiskellut pari tutkintoa, joiden kummankin piti olla työllisyyden kannalta vakaita aloja. Valmistuessani sain vielä pätkätöitä, mutta parin viime vuoden aikana nekin loppuivat.) Voisin tietysti opiskella, jos olisi vain jotain muuta kuin se hoitoala.

Toivoisin eläväni niin kauan että näen läpimurron tieteessä joka mahdollistaa galaksien väliset matkat.

Juu. Haaveilen syyslenkistä sateiseen metsään, uusista herkullisista resepteistä, matkustelusta, mukavien ihmisten tapaamisesta, siitä että pysyn terveenä ja voin nauttia elämästä, että onni parisuhteessa kestää..

Totta kai. Oma haaveeni eivät liity työelämään mitenkään.

Haaveita on vaikka miten paljon ja osa jopa toteuttamiskelpoisia sellaisia. Ne vaan yleisesti ottaen ei liity työntekoon, esim. a) siksi koska työllistymiseni on varsin epätodennäköistä ja b) elämässä on niin paljon muutakin.

Rahaa saisi kieltämättä olla enemmänkin (työmarkkinatuki + asumistuki + mitä sossusta irtoo) ja sitä helposti passivoituu ja sen jälkeen masentuu ellei jaksa keksiä itselleen mielekästä tekemistä. (Ja sitten tuntee syyllisyyttä koska haaskaa hyvää vapaa-aikaa tylsistymiseen. Ja masentuu vähän lisää.) Mutta on tää ihan ok.

Kyllästyneelle siilille osanottoni, sulla on ilmeisesti aika paskoja kavereita. Jos se yhtään rohkaisee niin ei kaikki ihmiset ole tuollaisia nihkeitä, todellisuudentajunsa kadottaneita luterilaiselle työmoraalille masturboijia. Itseäni ainakaan kukaan syyllistä työttämyydestä (tai mistään muustakaan).

Kyllästynyt silli kirjoitti:

En ole muunlaisia ihmisiä Suomessa kohdannut(tai ainakaan tielleni tullut vielä vastaan). Ja kun tuota harjoittavat siis mm. sisarukset, ne joita on tosiaan LUULLUT ystävikseen, tutut ja tuttujen tutut- ihan kaikilta olen kuullut tuonkaltaisia kommentteja joille nyt itse olen erehtynyt työttömyydestäni kertomaan. Ja kaikkien yt- uutisten ja laman keskellä kyllä ainakin itseäni syyllistetään silti ja ihan koko ajan, että miten nyt en muka vaan saa MITÄÄN töitä:( Ja noita neuvoja tarjotaan ihan kysymättäkin ja joka kerta samat jankutukset, jos näkee jotakuta. En jaksakaan juuri enää tavata ketään kuullakseni sen tutun "no joko sait töitä"- ihan kun en itse kertoisi sitäkin varmaan ensimmäisenä asiana, jos olisin saanut töitä, kun olen jo yli vuoden ollut työttömänä. Vastaukseni jälkeen alkaa aina nuo samat jankutukset mitä minun kannattaisi tehdä, että työllistyn.

Siis mitä? Olet vasta vuoden ollut työttömänä??? Ja nyt jo noin katkera? Tottakai ihmiset kysyvät jos olet työttömänä että joko olet töitä saanut, jos olisit töissä kysyisivät miten töissä menee, jos olisit sairas kysyisivät mikä on vointi ollu, jos olisit just saanut lapsen kysyisivät mitä sille kuuluu joko osaa sitä ja tätä, syökö hyvin ym.   Jos ihmisellä joka sut tapaa, tulee ekana mieleen sun työttömyys, niin on sussa itsessäkin vikaa, eikö sulla ole muuta elämää? Jos ne ihmiset sulle ilkeyttään puhuu, niin sitten vältät niitä, mutta en todellakaan usko että ihan kaikki ihmiset joita koskaan edes tapaat puhuu vaan sun työttömyydestä ja neuvoo sua kuinka töitä haetaan ja tekevät sen ihan ilkeyttään.

Minä olen itse ollut monta kertaa pitkään työtön, kolme-neljä kertaa on tullut 500 päivää täyteen, joten tiedän mistä puhun, ja aika harva mulle tuli ensimmäisenä työttömyydestä puhumaan, ja jos tuli niin sanoin että eipä ole vielä tärpännyt, ja se siitä. Viimeksi olin kaksosten kanssa kotona sen 3 vuotta, ja siihen päälle 2,5 vuotta työttömänä, eli 5,5 vuotta kotona. Nyt olen ollut pari vuotta töissä ja vuosi on vielä sopparia jäljellä, opiskelen oppisopimuksella alaa jolla työskentelen, ennen kaksosia opiskelin yhden ammattitutkinnon työttömyysaikana, siinäkin tuli oltua 2-3 vuotta työttömänä ennenkuin pääsin palkkatuella töihin, vajaan vuoden ehdin olla ennen raskaaksi tuloa.

Töitä tehdään vain siksi että jostain pitää rahaa elämiseen saada, toisarvoista on sitten sen mahdollisesti mukanaan tuomat henkisen hyvinvoinnin kannalta hyvät asiat. Ei työ ole elämä.

Nykyaikana ne jotka on töissä on vain onnekkaampia kuin toiset, suurin osa työttömistä on vain 3-6kk työttömänä, jotkut vähän pidempään, mutta jos tuuri käy voi päästä töihin, yleensä kyllä pitää oikeesti pitää mieli avoimena ja pitää ihmisiin yhteyttä ym. ei sitä koskaan tiedä mitä kautta saa niitä kuuluisia suhteita joilla töihin pääsisi.

Vierailija kirjoitti:

En osaa laittaa sydäntäni sillä tavalla pois päältä, etteikö tietyt haaveet edelleen eläisi ja ajoittain niiden saavuttamattomuus aiheuttaa hirveästi surua.

Käytännössä tosin tiedän, että elämä on menetetty omalta osaltani ja yritän pikku hiljaa saada itseäni valmisteltua kohti lopullista ratkaisua. Joitakin yksittäisiä työtehtävähaaveita voisi ehkä toteuttaa vielä jonkin työkkärin ilmaisharjoittelun avulla, mutta siinäpä se oikeastaan onkin.

Mullakin lähipiiri esittää ajoittain noita itsestäänselviä kommenttejaan. Osa ilmeisesti vain valitsee sanansa vähän huolimattomasti, mutta osa taas ihan suoraan kommentoi laiskuutta ja huonoa asennetta sun muuta. Milläpä sitä todistaisi, että miten paljon yrittää ja mitkä kaikki tahot ovat katsoneet läpi cv:t ja paperit...

(Lähihoitajaksi en henkisesti ole tarpeeksi vahva, insinööriksi olen liian tyhmä ja siivoojaksi en pääse, vaikka haen. Olen opiskellut pari tutkintoa, joiden kummankin piti olla työllisyyden kannalta vakaita aloja. Valmistuessani sain vielä pätkätöitä, mutta parin viime vuoden aikana nekin loppuivat.) Voisin tietysti opiskella, jos olisi vain jotain muuta kuin se hoitoala.

Mitä sä harrastat? Mitä ne sun tutkinnot on? Mitä töitä olet tehnyt? Missä sä olet hyvä?

12

Minä haaveilen siitä että Sanoma menee konkkaan.

Lottoan ja toivon päävoittoa. Onhan se tylsää verovaroilla vaan loisia, te-palveluissa olisi yksi oman alan paikka auki mutta ei jaksaisi enää tässä iässä niitä työaikoja ja -tahtia. Eikä tiedä pääsisikökään, näkynyt jo hyvän aikaa olevan se paikka auki, siihen kyllä pitää olla todella näpsäkkä, en tiedä eikö kukaan ole kelvannut.

Kyllä kai sitä haaveille vielä joskus on tilaa. Mutta tällä hetkellä vain luovun entisistä ja suren. Olisin halunnut lapsen, vaikka sitten yksin... Mutta työttömänä ei ole varaa hedelmöityshoitoihin, ja jos olisikin, lapsen hankkimisesta tässä tilanteessa syyllistettäisiin. Vaikka lapsen kasvattaminen sentään olisi mielekästä puuhaa, kun kerran töitä ei ole.

Olen myös surrut suhdetta, joka kaatui meidän tuloeroihin. Ei tullut yhteisiä reissuja, ei voinut mennä ravintolaan syömään tai festareille, joka asiassa tuli vastaan se, ettei minulla ole rahaa. Jonkin verran mies tarjosi, mutta eihän niin loputtomiin voi jatkaa.

Ja se pitkäaikainen haave, saada oma asunto - se ei tietenkään myöskään toteudu, paitsi jos löytäisi vakituisen työpaikan, jossa saisi olla pitkään. Ensin pitäisi säästää se oma osuus, että saisi lainaa. Siihen menisi useampi vuosi.

Kauhistuttaa ajatella, miten moni ihminen menettää elämän muutkin peruspalikat Suomessa työttömyyden takia. Pieni työttömyysetuus pitää kyllä hengissä, mutta ihmissuhteet ja harrastukset, lomareissut ja tulevaisuuden suunnitelmat jää. En ole ainoa, enkä huonoimmassa asemassa, kun minulla on vielä sentään jäljellä terveys.

Kyllä ne haaveet, jos niitä vielä tulee uusia, on ihan toisentyyppisiä sitten. Haaveilee vaikka aurinkoisesta päivästä tai eväsretkestä. Tai että saisi ystävän.

Ei ole haaveita tai uskoa työllistymisestä.

Toivoa ei paljon ole, haaveitakin vain muutama. Ykkös haave on marssia TE-palveluihin sanomaan:"Sori, ei paljon töiden haku kiinnosta, joten pitäkää tunkkinne." No se haave toteutuu vasta, kun olen taloudellisesti riippumaton mistään instanssista, also known as: lottomiljonääri.

Ei silti, kyllähän työkin kelpaisi, muttei enää jaksa haaveilla noin epätodellisisista jutuista.

Vierailija kirjoitti:

Toivoisin eläväni niin kauan että näen läpimurron tieteessä joka mahdollistaa galaksien väliset matkat.

Mä tutkijana totisesti toivon, ettei sitä päivää tule tälle rodulle. Islamistit avaruudessa?!!

Tähän maahan tarvitaan maahanmuutto- ja eurokriittinen puolue, joka pitää lähtökohtanaan sitä tosiasiaa, ettei palkallista työtä tule enää koskaan riittämään kaikille elannon hankkimikseksi asti. Eli siis perustuloa ajava puolue.