Telinevoimistelun valmentaja punninnut ja arvostellut peppuja
Kommentit (53)
Niin? Kuuluu lajiin. Pullerot kun ei vaan voimistelussa pärjää.
Telinejumppa ja rytminen nyt vaan vaativat sen, että jos aikoo kilpailla, ei voi olla pulleroinen. Kyllä siitä pitää valmentajan sanoa ja saada sanoa. Sama juttu monessa muussa lajissa. Taitoluistelussa pulleroiset siirtyvät muodostelmaluisteluun, jos eivät onnistu laihduttamaan tai kestä kritiikkiä. Ne jotka kestävät, jatkavat sitten kilpatasolle.
Ensin ihmetellään kun suomi ei pärjää enää olympialaisissa mutta kuitenkaan lapsia ei saa valmentaa niin että oikeasti voisivat menestyä lajissaan. Monessa lajissa painontarkkailu kuuluu asiaan.
Painonhallinta kuuluu asiaan kaikissa lajeissa, kun edetään kilpailutasolle. Joissakin aikaisin, joissakin myöhemmin. Ei ne bulgarialaiset kuulantyöntäjänaisetkaan pelkkää läskiä ja persettä ole, vaikka aika painavia ovatkin.
Mitä tähän pitää kommentoida? Totta kai lajeissa, joissa on tärkeää olla pieni ja timmi, käydään säännöllisesti puntarilla ja seurataan painonkehitystä. Ja jos sitä massaa on pari kiloakin liikaa, niin siitä pitää sanoa ja jotain elintavoissa muuttaa.
Semmoista se on, kun tavoitteellisesti johonkin treenataan. Telinevoimistelijat ovat huipulla ollessaan hyvin nuoria, moni on ekoissa olympialaisissaan 13-14-vuotiaita. Ei siinä lajissa ole mitään "alakoululaiset eivät vielä treenaa tosissaan", mikä pätee kyllä joissain muissa lajeissa. Jos jutun mukaan tenava treenaa 24 h viikossa, ihmetyttää jos vanhemmille tulee joku rasitusvamma yllätyksenä? Kellä tahansa joku paikka oireilee kaiken aikaa noilla harjoitusmäärillä, eikä silloin lopeteta reenausta seinään vaan kevennetään sen verran kuin on välttämätöntä - jos siis sitä menestystä halutaan.
Toinen tarina sitten, mitä järkeä ja kannattaako sinne viedä omia lapsia. Itse en varmasti päästäisi omia tenavia balettiin, telinevoimisteluun, cheerleadingiin tms. mielestäni epäterveen lajin pariin. Ja peräänkuuluttaisin sitä vanhempien vastuuta, minkälaisen lajin ja arvomaailman pariin tenavansa vievät.
Luin tuon jutun itsekin pari päivää sitten. Aika järkyttävää. Harrastin lapsena balettia ja kyllähän sielläkin tietyt ulkonäköpaineet oli... Jos joskus saan lapsia niin en ikinä laita heitä mihinkään tuollaiseen lajiin. Harmi kun monet kivat lajit pilataan sillä, että niistä on tehty niin tavoitteellisia. Mitä jos joku haluaa vain "harrastella" ilman toivetta huippu-urheilijan ammatista?
t. syömishäiriöstä toipuva
Vierailija kirjoitti:

Kyllä niitä harrastelu- ja höntsäryhmiä on lajissa kuin lajissa. Ikävä kyllä useimmat vanhemmat tahtovat sen pienen pulleroisensa sinne kilparyhmään ykköskovilla tavoitteilla, mutta heillä ei ole mitään käsitystä siitä, mitä se käytännössä tarkoittaa. Jos lapsi asettaa (lue: vanhemmat asettavat useimmiten) kovat kilpaurheilulliset tavoitteet, se edellyttää aina jotakin ja on tosi vaarallista lapselle sekä henkisesti, että ruumiillisesti, jos vanhemmat ovat täysin pihalla kilpaurheilun vaatimuksista. Käytännössä tuo ilmenee niin että mammat ja papat tahtovat Ircculissukan huippuryhmään, mutta eivät halua että Ircculissukka harjoittelee huippuryhmän vaatimat neljä, viisi kertaa viikossa jne.
Sillä puntarilla ei kyllä voi kunnolla seurata mitään kasvavien lapsien osalta. Pituus ja paino muuttuu eri suhteessa kasvavassa iässä olevilla joten eiköhän peili ole parempi kuitenkin?? Puntarista saadaan vaan hirveä mörkö ja lapset saavat koko hommasta ihan väärän kuvan puntarin vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Miten peppu punnitaan?
Naisurheilijalla liika rasva näkyy yleensä ensimmäisenä takapuolessa, ja urheilumaailmassa se on asia, josta valmentajat sanovat ihan ääneen ja suoraan. Entinen pituushyppäjä Ringa Ropo kommentoi tätä (mielestäni aika karusti) nykyisten pituushyppääjien kohdalla ihan julkisestikin.
"Latinopeppu" suomentuu muotoon "aivan liian pullukka telinevoimistelijaksi". Ei siinä lajissa ole tilaa muille kuin hoikille - ei edes normaalivartaloisille saati latinopepuille. Varmaan kaikilla olisi kivointa, jos latinopepputyttö hankkisi jonkun toisen kivan liikuntaharrastuksen.
No katsokaa vaikka Ruotsin, Yhdysvaltain, Kanadan jne naisten futismaajoukkueita. Ne näyttävät lihaksikkailta juoksijoilta, todella atleettisia ja urheilullisia naisia. Entä Suomen? Siellä lyllertää ylipainoisiakin. Lihaksista ei tietoakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten peppu punnitaan?
Naisurheilijalla liika rasva näkyy yleensä ensimmäisenä takapuolessa, ja urheilumaailmassa se on asia, josta valmentajat sanovat ihan ääneen ja suoraan. Entinen pituushyppäjä Ringa Ropo kommentoi tätä (mielestäni aika karusti) nykyisten pituushyppääjien kohdalla ihan julkisestikin.
"Latinopeppu" suomentuu muotoon "aivan liian pullukka telinevoimistelijaksi". Ei siinä lajissa ole tilaa muille kuin hoikille - ei edes normaalivartaloisille saati latinopepuille. Varmaan kaikilla olisi kivointa, jos latinopepputyttö hankkisi jonkun toisen kivan liikuntaharrastuksen.
Latinopeppu voi alkaa vaikka heittää keihästä tai työntää kuulaa.
Halutaanko että lapset on lajissaan "ihan hyviä" (ja tuovat maailmalta 0 mitalia kotiin) vai halutaanko maailman huippuja? Jos jälkimmäistä niin sitten kuri ja kova valmennus täytyy aloittaa jo ipanoista. Jos ensimmäinen riittää niin sitten puntarit pois ja antaa kaikenlaisten plösöjen olla kilpavoimistelevinaan niin paljon kuin rekki kestää.
Vierailija kirjoitti:
Sillä puntarilla ei kyllä voi kunnolla seurata mitään kasvavien lapsien osalta. Pituus ja paino muuttuu eri suhteessa kasvavassa iässä olevilla joten eiköhän peili ole parempi kuitenkin?? Puntarista saadaan vaan hirveä mörkö ja lapset saavat koko hommasta ihan väärän kuvan puntarin vuoksi.
Höps. Totta kai jokaisella tulee seurata pituuden ja painon kehitystä oman kasvukäyrän mukaisesti. Kovaa treenatessa on syytä pitää silmällä, ettei pituuskasvu hidastu. Kovaa treenaaminen etenkin kasvupyrähdyksen aikana vaatii kropalta erityisen paljon, ja on syytä tietää milloin tämä kasvupyrähdys tapahtuu. Tapana on myös erityisesti silloin seurata hemoglobiinia, ettei nuori urheilija saa anemiaa ja osataan tarvittaessa käyttää rautalisää.
Tässä näkyy taas tämä, että Suomessa yritetään leikkiä jotain Neuvostoliittoa tai Kiinaa, vaikka kulttuuri on ihan eri. Nykynuoret ajattelevat omilla aivoillaan.
Lopputulos on se, että harrastajamäärät romahtavat, eikä saada myöskään niitä oikeasti lahjakkaita lajin pariin.

Tämänkin asian hoitaminen asiallisesti vaatii valmentajalta rautaisen ammattitaidon. Suomessa se on vaikeaa, kun valmentajina ja joukkueenjohtajina ovat omista lapsistaan hössöttävät sekopäiset vanhemmat.
Vierailija kirjoitti:
Tässä näkyy taas tämä, että Suomessa yritetään leikkiä jotain Neuvostoliittoa tai Kiinaa, vaikka kulttuuri on ihan eri. Nykynuoret ajattelevat omilla aivoillaan.
Lopputulos on se, että harrastajamäärät romahtavat, eikä saada myöskään niitä oikeasti lahjakkaita lajin pariin.
Jää vain ne punkerot....

Heh, suomalainen "kaikki on ihan yhtä hyviä" kulttuuri ei kouli niistä oikeasti lahjakkaista maailmanhuippuja. Sen sijaan se latistaa lahjakkaidenkin suorituksen vain "hyväksi".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä näkyy taas tämä, että Suomessa yritetään leikkiä jotain Neuvostoliittoa tai Kiinaa, vaikka kulttuuri on ihan eri. Nykynuoret ajattelevat omilla aivoillaan.
Lopputulos on se, että harrastajamäärät romahtavat, eikä saada myöskään niitä oikeasti lahjakkaita lajin pariin.
Jää vain ne punkerot....
Punkerot lähtevät ensimmäisenä kyynelten kera, oikean urheilijan pääkopalla varustetut varsin pian hekin. Lopulta neuvostoliittolaistyyppistä solvausta kuuntelemassa on vain hermoheikkoja nynnyjä, joiden äiti ei anna lopettaa.
Kohta taitaa tulla ilmi ne loputkin ongelmat siellä...