Lue keskustelun säännöt.
Mikä meni vikaan minä vai ystäväni
25.08.2016 |
Jonnin verran sitten avauduin lähimmälle ystävälleni vauva-arjesta. Itkin ja tunnustin kuinka pahalta tuntuu, miten kuollut olen sisältä. Miten olen palamassa loppuun. En tiedä kohta kuka olen. Ystäväni kuunteli järkyttyneenä: Toisteli ettei näin kukaan tunne. Koska tunnen näin, hän ei voi auttaa. Lopuksi kuitenkin sanoi olevansa tukena. Aikaa on kulunut useampi kuukausi. Hänestä ei ole kuulunut. Hänellä on kiire uudessa työssä,(kevyttä työtä kiinteillä tunneilla) hän juuri aloitti maalaamaan makuuhuoneen seiniä, nyt ei ehdi. En ole painostanut, välillä soitten vieläkö on tuli pyllyn alla. Näin on ollut. Yhteinen tuttavuus on kuitenkin maininnut, hänen notkuvan fb-sivustolla monta tuntia ja olevan kyllä yhteydessä muihin ystäviinsä. Minulla ei niitä juurikaan ole läheisiä. Tunnen jääneeni yksin. Nyt on ilmestynyt monta muutakin raskasta tapahtumaa (domino efekti) jotka syövät energiaani entistä enemmän. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun ystäväni on sulkenut silmät ja korvat kun olen pyytänyt apua. Itse olen hänelle sitä tarjonnut, runsain mitoin, monenlaista. Ei ole tarvinnut pyytää, aina ei ole kelvannut. Koen itseni jotenkin hylätyksi. Enkä halua sen sumentavan todellista tilannetta. Mitä ajatuksia herätti teissä?
Kommentit (55)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän kokee ehkä tilanteesi haastavaksi. Voimansa tai taidot eivät riitä. Itse pelkäisin, että jos annan apua, niin pitäisi sitten olla koko ajan auttamassa. Ja omat rahkeeni eivät riittäisi (ellei tosi läheinen ihminen). Pystyisin auttaa pari kertaa kuussa, mutta pelottaa, että tulisi taakka, viikottainen tai päivittäinen.
Pitäiskö hakea julkiselta apua ennen kuin lähtee mopo käsistä...
Hae ammattiapua. Ette ehkä ole niin läheiset kuin olet luullut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen hakenut ja asiakkuus on voimassa. Olen avoliitossa lapsen isän kanssa. Ei silti poista sitä että koen tarvitsevani ystävääni tueksi ?
Hae apua = ystäväni toimii oikeutetusti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystäväsi saattoi pelästyä purkaustasi, eikä tiedä miten käsitellä asiaa tai kuinka olla seurassasi enää. Ehkä pelkää sanovansa jotain väärin? Tosiystävän kyllä luulisi osaavan puhua asioista suoraan. Kylmää jättää vaan yksin hädän keskellä. Jos ette olleetkaan hänen puoleltaan niin läheisiä kuin kuvittelit?
Tämä ystävän tuki mitä kaipaan olisi:
Kuuntelevaa korvaa.
Lähtisi mun kanssa vaikka kahville ilman lapsia.
Käy vaunulenkillä vauvan kanssa edes yhden kerran.
(Tämä tapahtunut kerran yhden toisen tuttavani toteuttamana, vauva oli silloin pari kuukautta)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laita aikuisena ihmisenä hänelle viesti "Hei, minusta tuntuu, että välttelet seuraani nykyään. Kerrothan, jos olen tehnyt jotain joka vaikuttaa väleihimme?" Jos vieläkään ei suostu puhumaan/näkemään, unohda tuo ihminen.
Ei siis olla pisteessä jossa oletan ystäväni hoitavan lastani edes yhtä yötä. Näin hän on tarjoutunut tekemään. Jäänyt puheen tasolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän sinua täysin. Mieheni oli muutama vuosi sitten masentunut työttömyydestään, KAIKKI ympärillä olevat äitiäni myöten kertoivat minulle kuinka huolissaan ovat miehestäni. On niin masentuneen oloinen jne.
No nyt kun minä olen pohjalla, en jaksa mitään enää. Itken joka päivä, äitini sanoo vain kuinka olen vahva ja jaksan kyllä. Kukaan ei kuuntele eikä ymmärrä. Eikä ole ketään ystävää jolle purkautua. En jaksa enää olla olkapää..
Eli pointtina on, että vaikka olisi ammattiapua, tarvitsee myös niitä ystäviä tukemaan, että hei, et ole yksin tässä maailmassa vaan sinusta välitetään!
Kaikki ihmiset eivät ole kuuntelijatyyppejä ja hätääntyvät itse kun pitäisi lohduttaa toista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokaisella on elämässään omat taakkansa, ja jokainen auttaa voimiensa mukaan tai on auttamatta. Ei ole kenenkään velvollisuus kantaa myös ystävänsä taakkaa, ellei itse sitä halua kantaa.
Mulla sama homma. Kaveri jota autoin lapsiperhevaiheessa. Ok en varmaan riittävästi mut silti. Ostin uudet playkkarit ja muut... Lapseni 2.5 vuotias. Ei oo vielä ehtinyt käymään vierailulla vaikka profiloi itsensä lapsirakkaaksi ennen kaikkea muuta.. Mitä miettisitte?
Laita aikuisena ihmisenä hänelle viesti "Hei, minusta tuntuu, että välttelet seuraani nykyään. Kerrothan, jos olen tehnyt jotain joka vaikuttaa väleihimme?" Jos vieläkään ei suostu puhumaan/näkemään, unohda tuo ihminen.
Olen puhunut puhelimessa, että kovasti haluaisin nähdä. Onko sinulla joku oma huoli sydämellä? Vastaus on aina sama. Kiire.
Tarvitset varmaan nyt ihan perhetyön tyyppistä tukea.Sitten levänneenä mietit tätäkin ehkä eri tavalla.
Selvä.. kiitos kommenteista. Sulattelen asiaa. Olemme ystäväni kanssa tunteneet n 10 vuotta.
Soittelen*