Kertokaapas kuinka monta läheistä ihmistä sinua saapuisi lohduttamaan ja auttamaan, jos....
... esim. aviopuolisonne yht'äkkiseltään kuolisi? Saatte kertoa myöskin millainen ihmissuhde heillä olisi sinuun nähden esim. anoppi
Kommentit (43)
Vielä muutamia vuosia sitten luulin, että molemmat veljeni ja vanhempani ja monet ystävät ja pari lähintä työkaveria.
No sattuipa sitten niin että menetin kaikkein läheisimmän ihmiseni traagisessa onnettomuudessa yllättäen.
Eipä tullut kuin yksi ystävä, ja sekin uusi tuttavuus. Muut läheiset ja ystävät kyllä viestein kohisi ja voivotteli ja kauhisteli, mutta kukaan ei tullut moneen moneen viikkoon käymään. Ei myöskään lähiperheenjäsenet (tosin menin itse siskolle, koska olin ahdistunut). Työkaverit, jotka on kymmenen vuoden ajalta hyvin läheisiä, laittoivat kortin.
Siinä se nähtiin. Ihmiset kavahtaa ja välttelee kuolemaa. Ja läheisensä menettänyt lohduttomasti itkevä on pelottava, sitä ei haluta kohdata.
Vähän pahaa pelkään, että kävijät voisivat olla vähissä... En osaa sanoa. Sen verran paljon on lähisukua viime vuosina haudattu, että vähän huolestuttaa...
Luulisin, että läheiset tulisivat. Olenko outo, kun haluaisin mieluummin olla ihan yksin? Ainakin nyt tuntuu siltä, vaikka eihän sitä välttämättä tiedä, miten tositilanteessa toimisi.
Todennäköisesti rasittavuuteen asti... valitettavasti.
Jos ei olisi ketään, kuka tulisi heti puolison kuoltuaan lohduttamaan surevaa leskeä, niin eikö evlutsrk:n päivystävä pappi tai diakonissa tulisi kotiin surevan kanssa edes muutamaksi tunniksi, ettei surevan tarvitsisi olla aivan yksin?
Tai onko kriisipalveussa sellaista henkilöä, joka tulee, jos ei kertakaikkiaan ole ketään muita?
Tämänpäivän teema AV:lla: Kuolema, yksinäisyys ja läheiset.
Onko jotain sattunut?
Ainakin mun isä ja veli, anoppi, miehen veli vaimoineen, 4-5 työkaveria, vanhoista ystävistä pari-kolme, kolme tätiäni ja pari serkkua. Mitä tosta nyt tulee? Noin 17 ihmistä. Voi olla että tulisi vielä enemmänkin, mutta nämä ovat niitä joiden tiedän tulevan pomminvarmasti.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei olisi ketään, kuka tulisi heti puolison kuoltuaan lohduttamaan surevaa leskeä, niin eikö evlutsrk:n päivystävä pappi tai diakonissa tulisi kotiin surevan kanssa edes muutamaksi tunniksi, ettei surevan tarvitsisi olla aivan yksin?
Tai onko kriisipalveussa sellaista henkilöä, joka tulee, jos ei kertakaikkiaan ole ketään muita?
Nimenomaan pappi ja diakonissa tulevat. Ja kriisipalvelusta saa apua ainakin pääkaupunkiseudulla. Useilla paikkakunnilla on henkisen ensiavun ryhmiä. Jos perheessä on pieniä lapsia myös lastensuojelun sosiaalityöntekijät voivat tulla avuksi.
Sairaalassa työskennellessä törmää näihin usein. Ja kyllä ammattiauttajia pyydetään paikalle niidenkin ihmisten luokse joilla on omaisiakin tukena.
Eipä taitaisi tulla kuin omat lapset ja sisarukset.. kovin vähiin ovat käyneet.
Masentavaa luettavaa. Vaikka kai sitä pitäisi olla edes muiden puolesta iloinen, että edes heillä on läheisiä. Mulla kun puoliso on se ainoa joka on tähänkin asti menetyksissä lohduttanut, joten jos puoliso kuolisi, ei olisi ketään. Parilta ystävältä tulisi ehkä tekstari, siinäpä se sitten olisi. Kamala ajatus, mutta sukua (tai lapsia) ei ole, ja ystäviä en vaan ole onnistunut aikuisena hankkimaan vuosikymmenten yrittämisestä huolimatta :(. Toivottavasti kuolen aikanaan ensin...
Ihan tosissaan haluaisitteko paikalle suvun, ystävät, papin ja diakonissan? Minä haluaisin surra yksin. Inhoan muiden hössöttämistä, oli asia mikä hyvänsä.
Tuskin tulisi yksikään. Anoppi ainakin pitäisi minua syyllisenä poikansa kuolemaan.
Luettuani tämän ketjun tähän astiset kommentit, niin osalla ihmisistä näyttää olevan hyvin vähän sellaisia ihmisiä ympärillään ja joillakin ei ketään aloittajan esimerkkitapauksessa, jotka tulisivat kotiin läheisen kuoleman johdosta tuomaan osanottonsa kukkasin läheisensä menettäneelle omaiselle. Ja eihän sille minkään voi, jos ei niitä läheisiä sukulaisiakaan ole, mutta ehkäpä sitten kannattaisi pitää niistä vähistä ja parhaimmista ystävistään edes sen verran kiinni, että olisi edes sitten joku hyvä ystävä tai ystäviä hädän hetkellä.
Se nyt vaan on niin, että ihminen on sellainen, että ei ole hyvä olla yksin, ja etenkään, kun jotain ikävää tapahtuu niin itselleen kuin läheiselleen. Ihminen kaipaa silloin toisen ihmisen ymmärtävää jakamista asian käsittelyyn. Yksin kuorma on raskas kannettavakseen, mutta toisen ihmisen kanssa jakaen se tietyllä tavalla puolittuu.
Ollaan maalaistalo, joten kauhistuttaa ajatus, miten siinä kuoleman jälkeisenä päivänä tänne survoisi kaikki naapurit, minun sukulaiset ja miehen sukulaiset. Ihan liikaa hässäkkää. Mutta olen asiaa ajatellut niin, että yhteisö tarvitsee sitä.
Ainoat ihmiset, joita siinä tilanteessa tarvitsisin oikeasti, olisivat meidän maataloustyöntekijä ja eläintenhoitaja. Kumpikaan ei ole meihin täysipäiväisessä työsuhteessa. Silti heihin luotan, että tulisivat apuun hädän hetkellä. Naapureiden ja sukulaisten en usko juurikaan voivottelua kummempaa apua tarjoavan.
Vierailija kirjoitti:
Ihan tosissaan haluaisitteko paikalle suvun, ystävät, papin ja diakonissan? Minä haluaisin surra yksin. Inhoan muiden hössöttämistä, oli asia mikä hyvänsä.[/quote
Kyllä minä ainakin haluaisin, että jos ja kun minun läheiseni esim. mieheni kuolisi, niin kotiini tulisi miltei heti samana päivänä tai ainakin seuraavana päivänä omat kaikkein rakkaimmat ja läheisimmät henkilöt halaamaan ja itkemään kanssani, vaikkakin tottakai sitten hautajaisiin tulisi riippuen siitä kuinka hiljaiset ne haluaisin lastemme kanssa pitää, saapuisi surijoita kanssani enemmän.
Jokainenhan saa tehdä miten tahtoopi, mutta käännyttäisitkö oveltasi osaanottajat kukkinensa pois? Tietysti jos olet niin yksinäinen, ettei kertakaikkiaan ole ketään muita läheisiä omaisia, eikä edes ystäviäkään, niin pakkohan silloin on ollakin ihan yksin tapahtui sitten mitä tahansa.
Niin monen ihmisen ainut omainen onkin kuulema viranomainen, että sepä sitten siitä. Säälittävää kuitenkin, jos elämä on mennyt tuohon pisteeseen.
Miten teillä on noin hirveästi ystäviä? Mulla ei ole paljon yhtään :(
Tuskin ketään tulisi. Kun ilmoitus olisi julkaistu, saattaisi tulla jokunen puhelinsoitto. Siinäpä se.
OT, mutta pakko puuttua. AP:llä on suomen kieli ja etenkin sen puhuttelumuodot aika pahasti hakusessa, kun hän sinuttelee ja teitittelee jopa samassa virkkeessä. Kyseessä täytyy olla joku varsin nuori kirjoittaja, sillä olen työssäni havainnut, että nuoret eivät edes ymmärrä, mitä eroa on sinuttelulla ja teitittelyllä puhumattakaan, että ymmärtäisivät milloin kumpaakin puhuttelumuotoa käytetään. Terv. Yksi kielioppinatsi
Tuli (mieheni kuoli oikeasti yllättäen) anoppi ja appiukko sekä paras ystäväni ja mieheni sisko.
Vierailija kirjoitti:
Tuskin ketään tulisi. Kun ilmoitus olisi julkaistu, saattaisi tulla jokunen puhelinsoitto. Siinäpä se.
OT, mutta pakko puuttua. AP:llä on suomen kieli ja etenkin sen puhuttelumuodot aika pahasti hakusessa, kun hän sinuttelee ja teitittelee jopa samassa virkkeessä. Kyseessä täytyy olla joku varsin nuori kirjoittaja, sillä olen työssäni havainnut, että nuoret eivät edes ymmärrä, mitä eroa on sinuttelulla ja teitittelyllä puhumattakaan, että ymmärtäisivät milloin kumpaakin puhuttelumuotoa käytetään. Terv. Yksi kielioppinatsi
Voi, voi, kun oletkin ottanut tämän vauva-palstan kirjoittajien oikeinkirjoituksen tason syyniisi; ei sulla näköjään muuta ole elämässäsi. Valitan, ja enkä ihmettele, ettei sulle aloittajan esimerkin tapauksessa ketään tulisikaan osaa ottamaan, koska ei tuollaisella nipottajalla voi olla yhtään aitoa ystävääkään. Tämä ei ole mikään äidinkielen ylioppilasaineen rakennekoe, ymmärrätkö edes sitä, vaan ihan puhekielellä vapaamuotoisin virkkein aiheesta kuin aiheesta.
Olen 19v ja sinkku, mutta kuvitellaan että hypoteettinen poikaystäväni kuolisi. Paikalle saapuisi äiti, isä, kaksi siskoa, kummisetä perheineen ja mummi, varmaan myös tätini. Ystävistäni 2 on niin läheisiä että heidät varmasti haluaisin tänne, muut varmasti tarjoaisivat myös tukeaan mutta eivät ehkä tietäisi millä tavalla auttaa ja lohduttaa, eivät ainakaan varmasti pelmahtaisi paikalle pyytämättä.