Kertokaapas kuinka monta läheistä ihmistä sinua saapuisi lohduttamaan ja auttamaan, jos....

Varmaan siskot, isoveli ja jotkut ystävät. Esim lapsuudenystävä, opiskelukaveri. Niin ja naapurit. ( vanhempia ei ole ja miehellä ei elossa kuin yksi vanha täti, ja veljenlapsia ulkomailla)

Uskoisin, että vain lapsemme tulisivat.

Kolme siskoa, ksks veljeä, paras ystävä, vanhemmat.

Meidän yhteiset ystäväpariskunnat, sisko. Miehen veli ei ikinä, käly kieltäisi tulemasta. Vanhemmat molemmilla kuolleet.

Meidän yhteinen poika. Onneksi hän on olemassa, jos on...

Ei ole aviopuolisoa, mutta jos tapahtuisi jokin muu kriisi niin ainakin viisi aikuista perheenjäsentä/sukulaista, miesystäväni (ellei kriisi siis johtuisi hänestä tai jostain mitä hänelle tapahtuu), yksi sydänystävä. Muita ystäviä jos avautuisin asiasta ja antaisin heille siihen mahdollisuuden, olisi varmaan tukena kymmenkunta.

Jos minun oma ukkoni nyt tuosta lähtisi taivaaseen, niin paikalle saapuisivat osanottokukkakimpuin aivan varmasti ensimmäisten joukossa omat aikuiset lapseni, joita kaksi ja ehkä toisen kihlattu kumppaninsa. Sitten tulisi aivan varmasti oma äitini, pari sisarusta puolisoineen ja kuolleen ukkoni sisko ja anoppini tuskin tulisi, sillä asuu kaukana, kuten ukkoni muutkin läheisimmät sukulaiset. Ystävistämme en tiedä, tulisiko heistä kukaan?  Ehkä yksi tai ei ketään?

Luulisin että tänne tulisivat kaksi tytärtäni, mahdollisesti niiden puolisot, tytärpuoleni (en tiedä kumpman pitäisi lohduttaa kumpaa; mieheni on hänen isänsä) ja poikapuoleni (sama juttu), näiden kumppanit, muutama vanhin miehen lapsenlapsi, kolme parasta ystävääni, ehkä neljäskin. Pari omaa "lisätytärtäni", jotka on olleet paljon meillä lapsena ollessaan, veljeni perheineen.

Ja äitini soittaisi, hän kun ei enää liiku. Puheluita varmaan tulisi muitakin. Mieheni eksän kanssa varmaan puhuisin pitkän puhelun tai mentäisiin kahville; samoin oman eksän kanssa tulisi varmaan puhuttua syvällisiä.

Nää tyypit ainakin silloin tulla tömähti paikalle kun meinasin muutama vuosi sitten kuolla kolarissa ja tehohoidon jälkeen pääsin osastolle.

Vierailija kirjoitti:

Jos minun oma ukkoni nyt tuosta lähtisi taivaaseen, niin paikalle saapuisivat osanottokukkakimpuin aivan varmasti ensimmäisten joukossa omat aikuiset lapseni, joita kaksi ja ehkä toisen kihlattu kumppaninsa. Sitten tulisi aivan varmasti oma äitini, pari sisarusta puolisoineen ja kuolleen ukkoni sisko ja anoppini tuskin tulisi, sillä asuu kaukana, kuten ukkoni muutkin läheisimmät sukulaiset. Ystävistämme en tiedä, tulisiko heistä kukaan?  Ehkä yksi tai ei ketään?

  Korjailen tuota kohtaa, jossa mainitsin, että omat lapseni, jotka ovat tietenkin kaikki minun ja puolisoni yhteisiä lapsiamme.

30-50 läheistä.

Ei ole puolisoa, mutta lähisukulaisen kuollessa ne muutamat lohduttajat olisivat varmaan itse enemmän lohdutuksen tarpeessa.

Luulen että ei kukaan. Kukaan ei tullut edes katsomaan kun olin itse sairaalassa tai edes kysyneet vointiani.

Heti kuolinuutisen kuultuaan tuoreeltaan tulisi ainakin omat lapsemme ja iäkäs äitini paikan päälle välittömästi, ja sitten saattaisi tulla lisää omat veljeni vaimoineen ja loput ovatkin sitten arvoitus kerrassaan.  Osanottokukkakimppuja varmasti alkaisi saapumaan ainakin pikkuhiljalleen, ja osanottokortteja etäämmällä asuvilta lähiomaisilta ja sukulaisiltamme molemmin puolin sukua sekä ystäviltä, niin mieheni kuin minunkin, mutta etenkin mieheni työpaikalta tulisi heti melko varmasti osanotto jossain muodossa.   Ehkä noin 10 henkilöä olisi välittömän nopeasti paikalla. Olettaisin näin, jos kaikki olisivat kotona, eikä matkoilla.

Varmaan miehen siskot ja edesmenneen äitini ystävätär ja äidin leski, pari naapuria.

Oikeesti toivoisin ettei kukaan siinä tilanteessa änkeäisi kylään...ehtii niitä valitteluja sitten hautajaisissa kuulla tarpeeksi, minä olen enempi erakko.

Omat vanhempani, appivanhemmat, siskoni, mummoni, muutama tätini, ehkä setäni, joukko läheisiä työkavereita (toivottavasti ei niin läheiset älyäisivät pysyä poissa), muutama naapuri. Lapset asuvat vielä kotona, lohduttaisimme yhdessä toisiamme. Ystävistä varmaan ensimmäisten joukossa pappiystäväni. Varmasti myös lasten läheisimpiä ystäviä ja heidän vanhempiaan tulisi.

Luulen että pari ihmistä, kerran pari. Tämähän tuli jo testattua kun mies jätti yllättäen parin lapsen kanssa ja sen jälkeen jonkun ajan päästä vielä sairastuin. Normaalin kokoisesta lähipiiristä kaksi ihmistä oli oikeasti avuksi, vaikkakin se tarkoitti että kävivät kerran viikossa auttamassa (siivousapu ja kaupassakäynti). Muut kohahtivat tohkeissaan mutta se oli kaikki mitä heiltä herui. Selvisipähän tämäkin ajoissa ja ei tarvitse odottaa enempää, jos homma toistuisi.

Tytär, äiti, iskä, kaksi veljeä, sisko ja eno. Tuskin muita tulisi, mutta enpä muita kaipaisikaan, vain läheisimmät ja tärkeimmät.

Niitä olisi paljon. Lapsethan tässä jo ovatkin, myös vanhempani ja appivanhemmat, siskoni, miehen veljet vaimoineen, ystäväni, muutamat naapurit aivan varmasti ja työni kautta hyvin läheisiksi tulleita työkavereita ja asiakkaita. Varmasti myös lasten kautta tutuksi tulleita perheitä. Minulla on hyvin paljon hyviä ystäviä ja kavereita, ja koska olen asunut lähes ikäni samalla seudulla, ovat naapuritkin tulleet näiden neljänkymmenen vuoden aikana läheisiksi.

Yksi ystäväni, muita ei ole.

Kaksi ihanaa, läheistä ystävää heti. Toisivat ruokaa ja hoivaisivat. Vanhemmat joskus viikon, parin sisään. Muut ystävät samoin, päivien päästä. Lapsia en laske, mun homma ois lohduttaa heitä, vaikka oisin miten murtunut.