Miksi naiset tekevät vain murto-osan väkivaltarikoksista?
Kommentit (10)
Juuri lukaisin erään tutkimuksen päätelmää siitä, että miehet ja naiset ovat aivan yhtä aggressiivisia, mutta naiset tukahduttavat aggressionsa tehokkaasti fyysisen uhan läsnäollessa. Yksinkertaistettuna siis naiset useammin älyävät, että tässä voi käydä aika huonosti, eivätkä nosta nyrkkejään pystyyn, vaikka mieli tekisi.
Muistan sellaisenkin tutkimuksen, jonka mukaan miesten ja naisten aivot ovat rakenteeltaan täysin samanlaiset, mutta naisilla eräs itsehillintään liittyvä aivojen osa (oliko nyt ohimo- vai otsalohkossa) toimii tehokkaammin.
En ole psykiatri enkä aivotutkija, joten vannomaan en mene näiden tulosten oikeellisuutta. Mutta jokinhan siellä aivoissa kertoo ihmiselle, kannattaako lähteä rähisemään ja mistä syystä.
On se tietty 6/10kin jonkinsortin murtoluku.
Törkeä perheväkivalta kohdistuu miehiin naisia useammin.
Nainen syyllistyy sen sijaan puolisonsa törkeään pahoinpitelyyn tai henkirikoksen yritykseen vähintään yhtä usein kuin mies. Tilastokeskuksen mukaan mies on uhrina jopa hieman useammin kuin nainen, vaikka luvut ovatkin lähellä toisiaan.
Feministiselitys on tietysti se, että naiset ovat jalompia ja empaattisempia jne.
Se voi olla osasyy, mutta on myös vähemmän imartelevia syitä.
Ensinnäkin väkivaltaisuus ei lisää naisen viehättävyyttä lihamarkkinoilla. Miehet kavahtavat maskuliinisia naisia, jotka harrastavat taistelulajeja ja pitävät melua itsestään. Sen sijaan älykäskin nainen voi ainakin salaa kiihottua miehestä, joka dominoi muita miehiä fyysisesti; jos vatsatanssi olisi paras naismagneetti, se olisi paljon suositumpaa kuin kamppailulajit miesten keskuudessa. Yöelämässä miesten odotetaan ryntäävän väkivaltaan puolustakseen naisen kunniaa tai terveyttä; ei päinvastoin.
Yksi syy on myös tietysti se, että naiset ovat paljon heikompia ja myös vähän kömpelömpiä ja joutuvat tekemään pahuutta toisella konstilla tai rangaistus voi tulla heti paikan päällä. Samasta syystä vain 10% urotöistä on naisten tekemiä; fyysiset rahkeet ja tahto-ominaisuudet ovat erilaiset kuin miehillä.
Viimeinen syy on se että vakavaankin naisten harjoittamaan väkivaltaan suhtaudutaan vitsillä tai ymmärtäväisesti; ainakin jos se kohdistuu mieheen. Useille naisille suositellaan suoranaista hätävarjelun liioittelua esim.yöelämässä ja miehille on korkea kynnys ilmoittaa siitä poliisille.
Vierailija kirjoitti:

Voi hyvänen aika, taas on urotyöpoika vauhdissa.
Kyllähän naiset ovat hyvin kirineet tuossa asiassa. Kirisivät niissä hyvissäkin asioissa sitten, mutta ei, se on vaan väkivalta ja alkoholismi. Voi voi.
Koska olemme vähemmän väkivaltaisia ja aggressiivisia.
Vierailija kirjoitti:
Juuri lukaisin erään tutkimuksen päätelmää siitä, että miehet ja naiset ovat aivan yhtä aggressiivisia, mutta naiset tukahduttavat aggressionsa tehokkaasti fyysisen uhan läsnäollessa. Yksinkertaistettuna siis naiset useammin älyävät, että tässä voi käydä aika huonosti, eivätkä nosta nyrkkejään pystyyn, vaikka mieli tekisi.
Muistan sellaisenkin tutkimuksen, jonka mukaan miesten ja naisten aivot ovat rakenteeltaan täysin samanlaiset, mutta naisilla eräs itsehillintään liittyvä aivojen osa (oliko nyt ohimo- vai otsalohkossa) toimii tehokkaammin.
En ole psykiatri enkä aivotutkija, joten vannomaan en mene näiden tulosten oikeellisuutta. Mutta jokinhan siellä aivoissa kertoo ihmiselle, kannattaako lähteä rähisemään ja mistä syystä.
No se tukahduttaminen naisen tapauksessa on riskiarvio siitä, että saattaa itselle tulla nekkuun jos miehen kimppuun käy. Ei se sen kummepaa ole. Itse jos olisin ollut homosuhteessa jonkun kaamean painonostajan kanssa niin itse hitusen heiveröisempänä tekisin ihan saman arvion. Lisäksi sen heiveröisemmän aloittamakin pahoinpitely saattaa kääntyä sen voimakkaamman suorittamaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Feministiselitys on tietysti se, että naiset ovat jalompia ja empaattisempia jne.
Se voi olla osasyy, mutta on myös vähemmän imartelevia syitä.
Ensinnäkin väkivaltaisuus ei lisää naisen viehättävyyttä lihamarkkinoilla. Miehet kavahtavat maskuliinisia naisia, jotka harrastavat taistelulajeja ja pitävät melua itsestään. Sen sijaan älykäskin nainen voi ainakin salaa kiihottua miehestä, joka dominoi muita miehiä fyysisesti; jos vatsatanssi olisi paras naismagneetti, se olisi paljon suositumpaa kuin kamppailulajit miesten keskuudessa. Yöelämässä miesten odotetaan ryntäävän väkivaltaan puolustakseen naisen kunniaa tai terveyttä; ei päinvastoin.
Yksi syy on myös tietysti se, että naiset ovat paljon heikompia ja myös vähän kömpelömpiä ja joutuvat tekemään pahuutta toisella konstilla tai rangaistus voi tulla heti paikan päällä. Samasta syystä vain 10% urotöistä on naisten tekemiä; fyysiset rahkeet ja tahto-ominaisuudet ovat erilaiset kuin miehillä.
Viimeinen syy on se että vakavaankin naisten harjoittamaan väkivaltaan suhtaudutaan vitsillä tai ymmärtäväisesti; ainakin jos se kohdistuu mieheen. Useille naisille suositellaan suoranaista hätävarjelun liioittelua esim.yöelämässä ja miehille on korkea kynnys ilmoittaa siitä poliisille.
Voi hyvänen aika, taas on urotyöpoika vauhdissa.
Taitaa olla hamsteripoju. Sehän jaksaa jauhaa kuinka naiset tekevät vain 10 prossaa urotöistä.
naiset eivät ole tottuneet satuttamaan toisa jolloin vaikka he haluaisivat satuttaa vahingot jäävät usein melko pieniksi. Toki on myös naisia jotka saavat tuhoa aikaan. Mutta jos 100 naiselle antaa lapion ja käskee lyömään sill täysillä vesimelonia joka on maassa niin aika ponnettomia lyöntejä on 70%
Samasta syystä kuin gaselli harvemmin hyökkää leijonan kimppuun.